“Voisi myös kaatua keskelle tietä, kun tietää, että joku komea tyyppi tulee nostamaan sut ylös siitä. Ja jos viettää usein yksinäistä joulua, niin tietää, että ensi jouluna sen viettää jonkun kanssa, johon on juuri ihastunut.”

Ääk! Tulin Starbucksiin!

En tiedä kuinka kauan tämä on ollut tässä, mutta mietin, että miksi en ole käynyt tässä aiemmin. Täällä on ihan jäätävän kokoiset ikkunat ja ihmisiä vilisee enemmän, kuin muurahaisia pöydälle unohtuneessa energiajuomatölkissä.

Ehkä syy käymättömyyteen on se, että täällä ei ole sellainen ”Ah, ihanan kodikas” -tunnelma. Mutta sitten taas toisaalta, näin joulun alla tämä on aivan eri. Tästä tulee mieleen ihan jokin New Yorkissa sijaitseva kahvila, missä on kova hälinä ja jotenkin vain sama tunnelma. Eli siis tällä hetkellä olen oikein onnellinen täällä.

Ainoa, mikä omaan makuun täältä puuttuu, on musiikki. Tänne sopisi niin hyvin joku kunnon jenkkijoulumusiikki ja kaikista kliseisimmät, iloiset joululaulut. Ja tietenkin mahdollisimman kovalle. Nyt täällä ei kuulu siis musiikkia ollenkaan, en tiedä onko se Starbucksilla aina näin. Ja tietenkin unohdin myös omat kuulokkeet kotiin.. Juuri näitä tilanteita varten pitäisi olla aina omat kuulokkeet/joulumusiikki mukana!

Mutta hei, tilasin cappuccinon. Ja tämä on ihan älyttömän hyvää! En haluaisi, että tämä loppuisi ihan hetkeen. Voisin juoda tätä vähän hitaammin, mutta toisaalta kylmä kahvi ei houkuttele. Täytyy siis vain nauttia täysiä lyhyemmän aikaa.

Täällä Helsingissä on aika loskakeli. Mutta niin se kyllä taitaa olla joka talvinen ongelma. Tai en mä tiedä onko se ongelma, ehkä korkokengillä kulkeville, tai kangastossuilla käveleville.

Mutta sitten ollaan me maalaiset, joilla on aikuisten kuomat jalassa. Ei mene loskapaska kengistä läpi, eikä muutenkaan häiritse se yhtään! Oikeastaan mietin vain, että joissain paikoissa se loska näyttää taikahiekalta. Tiedättekö sitä, mitä lapsille voi ostaa sisäleikkeihin. Ei leviä niin helposti, kuin tavallinen, oikea hiekka. Koska kuka nyt ei haluaisi hiekkaleikkejä sisälle.

Mutta siis siinä missä helsinkiläiset kulkee tyylikkäinä läpi talven, tuulen ja Antti Tuiskun, itse mietin, pitäisikö käydä ostamassa makuupussi, mikä kestää -45 pakkasastetta. Voisin sen kanssa hyppiä sitten Stockmannilta Sokokselle ja Senaatintorilta lähimpään baariin.

Toisaalta, sen täytyisi olla vedenkestävä. Koska loska aka taikahiekka.

Täällä näkyy paljon turisteja. Tai ainakin turistien näköisiä ihmisiä, miltä ne sitten ikinä näyttääkään. Ymmärrän hyvin, että jotkut haluavat tulla Suomen Lappiin viettämään joulunalusaikaa, mutta kuka haluaa Suomen Helsinkiin? Onhan täällä hienot jouluvalot ja kallista ruokaa, mutta saisi kai sitä rahaa ja silmiä tuhlattua ihan muuallakin.

Elämä kuin jouluelokuvassa!

Okei, näin ihanimman jutun juuri äsken.

Vaikka ulkona ei pahemmin sadakkaan (sataa just sen verran, että sen tuntee, mutta sitä ei näe) lunta, niin jonkin tuulenpuuskan takia jostain lennähti iso lumisadepilvi.

Joku yksin kävelevä mies huomasi sen, katseli ylöspäin ja pyörähti tanssahdellen ympäri! Ihan kuin jossain elokuvassa.

Ihmiset saisivat olla muutenkin enemmän kuin elokuvissa. Tai riippuu toki tuotannosta, kauhuelokuvat eivät ainakaan kuulu tähän ”saisi olla” kategoriaan. Mutta ne kaikki ihanat romanttiset komediat ja muut hässäkät, ai että.

Vaikka toisaalta, jos elämä olisi kuin kauhuelokuvissa, niin sitten voisi aina pahan paikan tullen miettiä “äh, tämä on vain elokuvaa”. Siinä voisi toki käydä vähän huonosti, mutta ainakin ajatukset on olleet “go with the flow“.

Sitten jos elämä olisi samanlaista kuin jossain romanttisessa jouluelokuvassa, voisi vain käydä kahviloissa, fiilistellä höyryävän glögimukin kanssa joulutorilla, flirttailla komeiden/kauniiden ihmisten kanssa ja sattua juuri sopivaan aikaan mistelinoksan alle.

Voisi myös kaatua keskelle tietä, kun tietää, että joku komea tyyppi tulee nostamaan sut ylös siitä. Ja jos viettää usein yksinäistä joulua, niin tietää, että ensi jouluna sen viettää jonkun kanssa, johon on juuri ihastunut.

Kyllä olisi elämä helppoa. Ja voin kuvitella ne antijouluihmiset, nehän tätä vasta rakastaisi.

Höyryävät glögimukit lentäisi lumihankeen ja mistelinoksat syttyisi palamaan. Tielle kaatuessa ja jonkun auttaessa, vastaus olisi luokkaa “eikun mä vaan nyt haluan istua tässä loskassa, en mä kaatunut” ja komeiden/kauniiden tyyppien kanssa flirttaillessa he vain kertoisi, että näytit vain niin oudolta, siksi tuijotin.

Ne ei kuulu tähän “Elämä kuin elokuvissa” -tapahtumaan. Sille voisi toki olla enemmän katsojia, mutta itse suostuisin katsomaan sen vasta joulun jälkeen.

Haha. Katsoin ulos ja siinä juuri joku mies meni valkoisen taksin kyytiin, takapenkille. Sen jälkeen kirjoitin vähän aikaa muistiinpanoja ja katsoin uudestaan ulos. Samaan aikaan valkoisen taksin takapenkiltä nousi ulos mies, joka oli täysin eri, kuka sinne alun perin meni.

Joko se oli maailman nopein ulkoisen identiteetin vaihto, tai sitten lyhyessä ajassa siitä lähti valkoinen taksi ja siihen saapui toinen valkoinen taksi. Epäilen eniten jälkimmäistä, mutta mielenkiintoisen tarinan kannalta uskoisin, että se oli ensimmäinen vaihtoehto.

-Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa  kaupunkikahvilla

TikTokissa Kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla