Location: Hyvinkää
Okei, ihan ensimmäisenä. Ihana aurinko. Ihana sää. Ihana lämpö. Sitten toiseksi. Edellä mainittujen asioiden takia, täällä kahvilassa on ihan paahtavan kuuma. Sanoisin, että bikinikeli. Bikinikahvit. Uikkarikahvit. Ui, Kari kahvit. Mun naamaa kuumottaa niin paljon, että tunnen sen punaisuuden. Jos mun naama olisi vaikka vihreä, niin tuntisinkohan mä sitä? Mahdollisesti, olisin varmaan aika pahoinvoiva. Tai piirtänyt tussilla naamaan.
Luin jostain joskus, että kuuma kahvi viilentää. Mä todella toivon, että se on totta.
Täältä kahvilasta näkee tosi hyvin ulos, isot ikkunat siis. Mutta koska ah niin ihana aurinko, täällä on verhot melkeen kokonaan kiinni. Yritä tässä nyt sitten katsella ulos, kun näkee vain ihmisten jalat. Kävelytyylejä voisin kyllä tässä miettiä, mutta siitä ei kovin pitkää tekstiä saisi aikaiseksi. No, täytyy hyödyntää mun huonoa ryhtiä ja pitää leuka pöydässä. Näkee ihmisistä ne loputkin osat. Täytyy varmaan hakea pilli, niin pystyy helposti juoda samalla, kun lepuuttaa päätä pöydässä.
Kahvilan edessä olevalla penkillä on kaksi naista take away -kahveilla, kahden koiran kanssa. Vaikutan varmasti todella fiksulta, kun kuikuilen täältä tolpan takaa niitä. En kehtaa enää vaihtaa paikkaa. Paljon järkevämmän oloista on heilua sivulta toiselle ja yrittää kurkkia tolpan taakse. No ei kai sitä itsestään tarvitse järkevää kuvaa antaakaan. Pidetään piilossa se arvokas ominaisuus.
Miten saada lisää itsevarmuutta?
Siis rakastan noita itsevarmoja ihmisiä. Kävelee kävelytiellä like a boss, vaikka takaa tulee auto. Kääntyy vain katsomaan taaksepäin huomatakseen, että sieltä tosiaan tulee auto. Ja jatkaa keskellä tietä kävelyä. Ajatus on selkeästi ”Tämä on kävelytie, mun ei tarvitse väistää autoja”. Autoilijahan voi olla kaikkea taksista poliisiin ja kännikuskista viisivuotiaaseen. Kaksi jälkimmäistä ei välttämättä edes näe sitä kävelijää, ne tuskin näkee koko kävelytietä. No, tässä tapauksessa se oli vain taksi, onneksi. Nätisti jonotti siinä ihmisen takana, että pääsee eteenpäin.
Mitenhän sitä saa tuollaista itsevarmuutta? Veikkaan, että se tapahtuu jo lapsuudessa. Itse olin kova keksimään erilaisia laulujen sanoja. Eräänkin laulun sanat meni näin “Minulla oli rautapuku, joka ei mennyt rikki ja silloin myöskään, minä en mennyt rikki.” Eli kehitin siis lapsena itselleni rautapuvun, jotta voisin aikuisena kävellä kävelytiellä rauhassa. Ilman, että tarvitsee väistää autoja. Aikamoinen lapsinero. Eli tässä tulee vielä vinkki teille, ketkä ette ole lapsena tajunneet keksiä rautapukua. Älä keksikään, äläkä jää seisomaan keskelle kävelytietä, jos sieltä tulee auto. Siinä saattaa sattua.
Fatbiket on kyllä siistejä menopelejä. Ne näyttää edestäpäin ihan moottoripyörältä. Tiedän, nyt kaikki moottoripyöräilijät kivittää mut. Mutta vaikka vika voisi olla mun näössä, niin ei se ole. Ne tosiaan on poljettavia prätkiä.
Jos täällä kahvilassa soi joku biisi ja joku kävelee ulkona täysin sen musiikin tahtiin, niin onko sillä henkilöllä silloin rytmi veressä?
Miettikää minkä näköistä olisi, jos maailman jokainen ihminen kävelisi aina tietyn biisin tahtiin? Biisi vaihtuisi päivittäin. Yhtenä päivänä vedät maratonia Suvivirren tahtiin, toisena päivänä olet museon opastuskierroksella Daruden Sandstormin tahtiin. Kaikilla on siis oltava aina sama biisi. En kyllä haluaisi olla valssia tanssimassa silloin, kun päivän biisinä olisi 2Unlimited – Get ready for this.
Kävin äsken vessassa. Kuten esimerkiksi tästä postauksesta voit lukea, vessakäynnit täytyy aina kertoa. Niistä löytyy aina jotain kerrottavaa. Ehkä jopa bisnesideoita. Tällä kertaa homman nimi on se, että mun oli pakko käydä vessassa. Syy: kahvikupilliseen kuuluu ilmainen santsikuppi. Ja mä en voi hakea sitä, ennen kuin olen käynyt tyhjentämässä itseni. Nyt on taas täysi kupillinen naaman edessä. Sellainen mielenkiintoinen vessatarina tällä kertaa.
Nyt olen kyllä kateellinen jollekin pojalle. Se kävi ostamassa pakastepizzaa sähköpotkulaudalla. En tiedä onko ton nimisiä laitteita olemassakaan, mutta sellainen potkulaudan näköinen, mikä kulkee varmaankin sähköllä. Jostain syystä näystä tulee mieleen huoleton elämä. Olet kotona, etkä jaksa tehdä ruokaa. Toisaalta tekisi vähän pizzaa mieli. Hei, mä lähden sähköpotkulaudalla kauppaan ostamaan pakastepizzaa. Jos multa kysyttäisi, miltä huoleton elämä näyttää, niin juuri tuolta.
Mulla katkesi ajatus äsken ihan totaalisesti. Mä jäin vain jumittamaan. Syynä se, että näin jonkun miehen kantavan sankoa kädessä. Eikä mitä tahansa sankoa, vaan jogurttisankoa. Sitä sellaista, mistä myydään kaupassa turkkilaista jogurttia. Onkohan siinä 1kg. Jostain syystä mietin vain, että missähän sen miehen reppu/laukku/joku tavarankantojuttu on. En tiedä miksi sen sangon kantaminen ulkona näytti niin hassulta. Ihan kuin se olisi ollut käsilaukku. Tai mistä minä tiedän, vaikka olisikin ollut. Ei ole helppoa varastettavaa jogurtissa uivat puhelimet ja luottokortit. Ja jos täytyy puhua puhelimessa, voi samalla syödä poskelta valuvaa jogurttia. Nam.
Ihmisillä on todella pitkiä kengännauhoja. Heh, näköjään pelkistä ihmisten jaloistakin pystyy keksimään juttua. Mutta olen nähnyt jo ainakin kymmenellä (oikeasti ehkä kolmella) jäätävät narut. Tai siis sellaiset, että ensimmäisenä luulee, että nauhat on unohdettu solmia. Mutta sitten ne onkin sidottu niin, että ne näyttää unohdetuilta. Kaikkea sitä onkin muodissa nykyään. Lepattavat narut.
Aiemmin oli ne kaksi naista ja koiraa siellä take away -kahvilla. Nyt niiden seuraan liittyi vielä kolmas nainen. Ja se toinen koira sekosi, kun näki uuden kahvittelijan. Pyöri ympyrää ja heilutti häntää kuin mikäkin katuharja. Hauskoja tarkoituksia tulee, kun vähän viilaa pilkkuja ja välimerkkejä. ”Ja se toinen koira sekosi”. ”Ja se toinen koira, se kosi”. Jos noista jälkimmäinen olisi tapahtunut, olisi varmasti vielä enemmän kerrottavaa tässä postauksessa. Mutta valitettavasti koira vain sekosi. Sen pituinen se.
Sen pituinen oli myös tämän kertainen kahvitteluhetki. Taas teki mieli pullaa, mutta nälässä kun menee, niin pakko ostaa jotain suolaista. Ja ajaisin itseni vararikkoon, jos ostaisin joka kerta ensin suolaista, sitten makeaa. Täytyy useammin muistaa mennä kahville juuri syöneenä, niin voi vetäistä jälkkäripullat kahvin kanssa.
Mutta nähdään taas, heipat!
xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina
Seuraa myös:
Instagramissa @ kaupunkikahvilla
Facebookissa Kaupunkikahvilla
