Location: Silja Serenade

Aloitetaan sillä, että muista käydä ensin lukemassa edellinen postaus, joka on tehty tästä samasta paikasta, samana iltana. Pääset paremmin tunnelmaan.
Aloitetaan.
Yllättävän kapea tuo käytävä on, missä ihmisiä kulkee edestakaisin. Siinä kun on kahvilat ja kaupat samalla käytävällä, niin nekin tekee osansa tähän ruuhkaan. Mutta isoin osa ruuhkasta tulee siitä, että jokainen ihminen kävelee ihan eri tahtiin, kuin toiset. Osa kävelee kännissä sivuttain, takaperin tai kontallaan, osa selvinpäin suoraan, osa pysähtelee testaamaan onko lattia laminaattia vai parkettia ja sitten on vielä lapset. Ne kävelee aikalailla noilla kaikilla tyyleillä. Kauhea kasa kolareita meinaa tulla kokoajan.
Olen aina ollut väärässä. Mun mielestä on aina ollut helppoa, kun pitää laukkua tai reppua mukana. Saa sinne laitettua kaikki tavarat, mitä ikinä mukaan tarvitseekaan. Mutta eräs mies näytti kyllä nyt niin loistavan tyylin, että taidan heittää reput ja laukut mäkeen ja seurata tämän miehen jalanjäljissä.
Hupparin molempiin taskuihin mahtuu kahdet kaljatölkit. Ehkä vähän taskuja venyttäen, mutta mahtuu, mahtuu. Takataskuihin mahtuu myös yhdet. Mitäpä muuta se ihminen sitten mukaansa enää tarvitseekaan. Nämäkin taisi olla vain matkaevästä, kun käveli pubista Starlight Palaceen. Kyllä sillä matkalla vähintään 6 kaljaa ehtii juomaan. Ainakin, jos kävelee sillä humalaisten tyylillä, mistä aiemmin puhuin.
Täytyy myös muistaa olla istumatta mihinkään, voi olla sen jälkeen kosteat takataskut. Toisaalta, kerran se vain kirpasee. Märät housut on uutta muotia, vai miten se menee.
Livemusiikkia
Siis ai että mä rakastan livemusiikkia. Promenadilla soittaa joku, mutta tästä ei valitettavasti ihan näe siihen. Tällä hetkellä, kun en voi lähteä hytistä, niin maksaisin kyllä extraa maisemasta. Ja maisemana siis nimenomaan se livemusiikki, ei meri. Miksiköhän edes lähdin laivalle, kun voisin mennä Ale Pubiin. Vähän se musiikki tähän hyttiin kuuluu, mutta sama se on silloin kun olisi radio päällä. Ääni kuuluu, mitään ei näy. Ja siis hytissä olen jumissa nukkuvan lapsen takia. Kyllä mä oven osaisin avata, luulisin.
No nyt on kyllä humala jollain. Hän varta vasten pysähtyi, jotta pystyisi juomaan tuopista. Mutta joka kerta, kun hän kallisti päätään taaksepäin juodakseen, meinasi koko mies kaatua samaan suuntaan. Lattia ja rinnukset sai varmasti hyvän humalan, miehen humalaraja taisi olla jo täynnä. Tai sitten laiva keinui enemmän siellä käytävällä, kuin täällä hytissä.
Mutta tarina ei kerro, saiko mies koskaan juotua siitä pisaraakaan. Hän luovutti hetken päästä tuopin kumoamisen ja jatkoi matkaansa.

Lenkkeilijä laivalla
Oi, jollain on neonvihreät lenkkivaatteet päällä! Shortsit ja paita + lenkkarit. En tiennyt, että laivallakin voi lenkkeillä. Onkohan muuten laivalla kuntosaleja? En ole mikään niiden aktiivinen käyttäjä, niin en ole ikinä ottanut selvää. Mutta voisin kyllä kuvitella, että ei välttämättä mikään turvallisin paikka kuntosalille. Keinuva laiva. Juoksumaton ja kuntopyörän ymmärrän, mutta painojen nostelu voi olla vähän riski. Tai jos teet kyykkyjä, niin paino jakautuukin aina vain toiselle jalalle, kun laiva on kallistunut toiseen suuntaan.
Mutta ainakin olet onnistunut motivoimaan myös muut urheilemaan, jopa laivalla!
Toisaalta, se voisi olla laivayhtiölle myös hyvä juttu. Muiden kuntosalien tarvitsee keksiä kaikennäköistä oheiskrääsää, että niiden nimi pysyy ihmisten muistissa ja näkyy kaduilla. Mutta sitten kun näet ihmisen, joka on treenannut pelkästään vasenta pakaraa ja reittä, tiedät sen treenanneen laivalla.
Mutta jos palataan tähän laivalla olevaan lenkkeilijään. En tiedä mistä hän tuli ja minne meni, mutta jos joku paikka, niin laiva, on täydellinen porrastreeneille! Joutuu ehkä treenata siinä ohessa vähän painia, nyrkkeilyä ja muita kamppailulajeja, mutta lopulta sieltä autokannen alta pääsee kyllä aurinkokannelle! Ja toisaalta, sieltähän voi juosta toiseen päähän laivaa ja treenata kivunsietokykyä pyörimällä aurinkokannelta takaisin autokannen alle. Lumipalloefektiä jos miettii, niin voi olla, että siellä autokannen alla on sen pyörimisen jälkeen muutama muukin. Mutta ainakin olet onnistunut motivoimaan myös muut urheilemaan, jopa laivalla!
Palataan taas tähän lenkkeilijään. Hän jäi kuuntelemaan hetkeksi livemusiikkia, vähän heilui musiikin tahtiin, antoi urheilushortsiensa taskusta tippiä ja lähti onnellisena nukkumaan. Tai kaljalle. Palautusjuoma on kaiken A ja O.
Nyt en ole varma, oliko laiva humalassa vai keinuiko joku mies, mutta näytti kumman tutulta sen toiminta. Ensin hän törmäsi käytävällä olevaan myyntipöytään, jonka takia otti pari askelta eri suuntaan ja törmäsi kaveriinsa. Ja tutulta se näytti siksi, että olen itse aivan samanlainen. Oli keinuvaa laivaa, miestä tai humalaa, törmäilen aina ja kaikkialle.
Ja hei, jos mulla olisi tällainen ikkunalauta kotona, musta tulisi ikkunalautaperuna.
Että sellainen laivareissu! Kertokaa kommenteissa, Instagramissa tai Facebookissa, jos laivareissut kiinnostaa, niin saan hyvän syyn varata taas laivamatkan! Myös muita paikkoja saa ehdottaa, mistä voisi olla hauska kirjoitella näitä postauksia.
xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina
Seuraa myös:
Instagramissa @ kaupunkikahvilla
Facebookissa Kaupunkikahvilla