Location: Helsinki, Espresso House

Nyt ei taas oma ajatuksen juoksu toiminut, niin kuin olisi pitänyt. Tai ajatus toimi, mutta se ei tullut ulos samanlaisena.
Menin kahvilaan, tilasin kahvin ja kysyin samalla, oliko vessaan jotain koodia. Kun myyjä vastasi, että vessa ei ole tällä hetkellä käytössä, olisi pitänyt tehdä erilainen valinta. Ajatuksissani mietin sanovani ”tulen sitten kohta uudestaan, käyn ensin muualla vessassa”, mutta sanoin ”okei”.
Maksoin siis tilaamani kahvin, menin etsimään vapaan pöydän ja istuin alas. Ja mietin, että on vähän ärsyttävää juoda kahvia, kirjoittaa blogia ja keskittyä ylipäätään mihinkään, kun on aika kova vessahätä.
Kun riisuin ulkovaatteet, hiuksetkin oli niin sähköiset, että en tiedä joinko kahvia vai hiuksia. Tiedättekö kun lapsena aina imeskeli omia märkiä hiuksia (älkää sanoko, että olin ainoa), siltä tämä tuntuu nyt. Kahvia naamaan ja tukkaa jälkkäriksi. Ja kohta varmaan märissä housuissa.
Unohdin myös, että Espresso Housesta jos tilaa normaalikokoisen suodatinkahvin, saa aivan jäätävän kokoisen kipon. Tiedän jo nyt etukäteen, että en aio juoda kaikkea. Osittain toki vessahätäni takia, mutta myös siksi, että se ehtii jäähtymään liikaa. Enkä ylipäätään yleensä osaa juoda kerralla niin paljoa kahvia ilman, että tulee vähän huono olo. Silti välillä juon. Koska kahvi on hyvää.
Sirkus Helsingissä
Miltähän Helsingin keskusta näyttäisi, jos jokainen olisi pukeutunut kirkkaan värisiin vaatteisiin? Ei yhtään mustaa, harmaata tai tummaa sävyä. Pelkkää kirkasta keltaista, punaista, sinistä yms. En tiedä, ehkä sirkukselta. Tai Tikkurilan värikartalta.
”Mä lähden tänään Helsinkiin”
-Ai okei. Meetkö sä Malmille, Vuosaareen vai sinne sirkukseen?
Tai ehkä turistit, ketkä seisoo paikoillaan Helsingin keskustassa ja ”katselee maisemia” ja ”ottaa valokuvia”, miettiikin vain makuuhuoneen seinien värejä. Kiinasta ja Japanista on hyvä tulla Helsinkiin asti miettimään, minkä värinen olohuoneen tehosteseinästä tulee.

Täällä tuntuu yllättävän hiljaiselta, koko Helsingin keskustassa. Kello on n. 10:00 ja on keskiviikko. Mutta muistin juuri, että ihmisillähän on vielä joululoma! Nyt on kuitenkin 4.1., eikös moni lomailekin vielä tämän viikon?
Kuulin, kun joku kertoi puhelimessa, että aikoo ostaa bussilippunsa R-kioskilta. Kuulemma vaivatonta, saa jutella ihmisen kanssa ja ei tarvitse pelätä vievänsä kenenkään työpaikkaa. Kuin että jos ostaisi netistä. Aika fiksua pohdintaa.
Lasten kanssa kahvilassa
Täällä kahvilassa sai joku lapsi itku-/raivokohtauksen. En tiedä lapsen ikää, kun en sitä lasta näe, mutta äänestä päätellen alle vuoden ikäinen. Takanani oleva asiakas on selkeästi turhautunut tästä äänestä, sillä hän huokaisi niin kuuluvasti, että naapurikahvilassakin varmaan kuultiin se.
Ymmärrän kyllä ärsytyksen, että jos olet tekemässä kahvilassa vaikka töitä, rentoutumassa muuten vain, tai vaikka juuri itse lapsivapaalla tai et vain tykkää lapsista. Kyllä itsekin mieluummin kuuntelisin sen lapsen naurua, kuin itkua.
Mutta jos haluan paikkaan, missä saan joko
A) tehdä töitä rauhassa
B) rentoutua,
en valitsisi kahvilaa. Tai jos valitsisin, hyväksyisin myös sen, että siellä saattaa kuulua normaalista poikkeavampaakin meteliä. Saikohan tästä nyt mitään selkoa?
Antakaa lasten käydä vanhempiensa kanssa kahviloissa, niin saadaan niistäkin kunnon kahvittelijoita vanhempana! Ja jos kuulet, että jonkun lapsi itkee, niin anna lapsen vanhemman/hoitajan hoitaa tilanne parhaaksi katsomallaan tavalla. Ellei sinulta varta vasten pyydetä apua sitä tilannetta hoitamaan.
Ja jos juuri sinun lapsesi itkee kahvilassa ihan tuhottoman kauan, niin mieti kuitenkin myös muita kahvittelijoita. Jos itkun syynä on lähinnä ”kunhan nyt vaan vituttaa”, niin ehkä olisi parempi tehdä jotain muuta ja antaa kahvittelijoiden juoda kahvinsa ihan rauhassa.

Keskustassa tapahtuu
Tiedättekö ne neljä ukkoa, jotka möllöttää siinä rautatieaseman seinässä? Pitelee palleroita käsissään (Lyhdynkantajat). Niiden päälle on satanut vähän lunta. Miettiiköhän kukaan, että entä jos se ei olekaan lunta? On vain unohdettu käyttää hilseshampoota. Joo, en minä ainakaan sellaista miettisi.
Joku turisti ottaa kuvia ohi menevistä ratikoista. Hän näyttää sen verran uppoutuneelta kuvauksiinsa, että olen varma, että hän itse myöhästyy omasta ratikastaan.
Ei kyllä käy kateeksi lumiauraajan työ. Yritä nyt tuossa rautatieaseman edessä aurata lunta, kun 5cm välein joudut pysähtymään ja päästämään kävelijät ohitse. Ihan hyvin voisi vain kauhasta samalla kasan ihmisiä ja siirtää niitä sinne sivuun. Kyllä ne sieltä sitten ajan kanssa pääsisi taas jatkamaan matkaa. Ellei joudu uudestaan auran eteen. Tulee ihan mieleen joku peli, minkä ideana on “yritä selviytyä rautatieasemalta toiselle puolelle tietä, mutta varo lumiauroja ja toisia ihmisiä!”
Muistaako kukaan muuten sellaista lumiukko-/laskettelupeliä, mitä pelattiin tietokoneella? Jos en nyt ihan väärin muista, niin siinä lasketeltiin aina alas mäkeä, kunnes yhtäkkiä jostain lumiukko/lumimies juoksi syömään sen ukkelin. En muista, oliko siitä jopa mahdotonta päästä ohi, vai olinko vain niin tasokas pelaaja, että en ikinä onnistunut. Mutta sama idea olisi tässä lumiaurapelissä! You can try but you can’t do it.
Romanttinen treffi-idea
Vähänkö olisi hienoa päästä käymään tuolla rautatieaseman kellotornissa! Siellä on ylhäällä ainakin kaksi parveketta. Tai ainakin ne näyttää näin alhaalta katsottuina miniparvekkeilta. Joskus illalla menisi sinne katselemaan Helsingin valoja ja juomaan lasilliset viiniä. Tämä kuulostaa näin ajatuksena ehkä paljon romanttisemmalta, kuin mitä todellisuus olisi.
Todennäköisesti iskisi korkeanpaikankammo, sataisi vettä ja taskulämpimät viinitkin vedettäisiin suoraan pullosta. Olisi myös kauhea hiki, kun on ensin tarponut miljoonat portaat ylös. Ja ahdistaisi jo valmiiksi, kun täytyisi vielä tiputella niitä pitkin alas. Mutta siis leffoissa ja ajatuksissa kuulostaa ihan loistavalta treffi-idealta!

Mietin muuten noita Vr:n sarjalippuja! Jos ostat 10kpl sarjalipun, vaikka Hyvinkää-Helsinki, niin tiedän, että se käy myös toiseen suuntaan, Helsinki-Hyvinkää. Ja jos ostettu lippu on voimassa aina 2h, niin olisiko kyseinen tapahtuma mahdollinen:
Ostan junalipun Hyvinkää-Helsinki, ajelen sillä junalla Hyvinkäältä pääteasemalle saakka, heitän läpyt jollekin stadilaiselle mummolle ja hyppään takaisin seuraavaan Hyvinkäälle menevään junaan? Samalla lipulla siis. Ei mulla tarvetta tällaiseen ole ja tuskin monella muullakaan, mutta kunhan mietiskelen. Toisaalta, ennen lipun ostoa täytyy valita suunta, kumpaan menee. En tiedä. Saattaa nyt jäädä kyllä stadin mummot ilman läpyjä.
xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina
Seuraa myös:
Instagramissa @ kaupunkikahvilla
Facebookissa Kaupunkikahvilla