Röyhkeää mainostamista

Location: Helsinki, keskusta

Heh, onpa hauskaa. Viimeksi kun olin tässä kahvilassa, kahvi oli omaan makuun liian viileää ja jäähtyi nopeasti. Se tosin oli suodatinkahvia. Nyt otin cappuccinon ja meinaa suu palaa. Eli siis täydellisen kuumaa omaan makuun. Ja kyllä, tämä tarina oli hauska.

Tästä pääset lukemaan, mitä viime kerralla tässä kahvilassa tapahtui.

Tulin Helsinkiin ja täällä on siis aivan ihana ilma. Olin jo rautatieasemalta kävelemässä Kauppatorille, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Vaikka aurinko paistaa ja on nätti keli, niin ulkona tuulee ihan älyttömästi. Ja mähän olen jo melkein kesävaatteissa. Täytyy harkita uudelleen, tulin harkitsemaan sitä tänne sisäkahvilaan. Ja kesävaatteet tarkoittaa siis revittyjä farkkuja ja isoa farkkutakkia. Eli siis varmasti ihan tarpeeksi lämpimät normaalille ihmiselle. Itse palelen vähän turhankin herkästi. Mutta olen kyllä käyttänyt tätä loistavana syynä siihen, että en voi mennä avantoon.

On kyllä selkeästi pääsiäinen takana. Tai ylipäätään pitkät vapaat (mitä ne on, terveisin vuorotyöläinen, jossa työvuorot pyörii 24/7). Ihmisillä on meno päällä, kaikki on päässeet takaisin työmoodiin. Kaahataan jaloilla tuhatta ja sataa. Muutama ihan vain auringosta nauttija näkyy myös. Ja ah, niitä take away -kahveja näkyy taas katukuvassa. Tai ei ne mihinkään ole varmasti hävinnyt tässä välissä, mutta ne saa silti aina hyvälle tuulelle.

Aika kovaa duunia toi feissarina oleminen. Ensin pitää saada pysäytettyä asiakas, ennen kuin voit alkaa myymään tai keräämään mitään. Ja se onkin varmaan se kaikista vaikein, aika useasti ketään ei kiinnosta jäädä edes kuuntelemaan. Epäilen, että kyse ei ole siitä, etteikö ketään kiinnostaisi. Vaan siitä, että moni tietää olevansa huono kieltäytymään kasvotusten. Eli parempi vaan kiertää kaukaa ja leikkiä puhuvansa puhelimessa, ettei vahingossakaan joudu omalle epämukavuusalueelle.

Oon itse joskus jakanut mainoslappuja samalla tyylillä. Se oli kylläkin paljon helpompaa, kun riitti vain lapun antaminen. Ei tarvinnut sen kummemmin myydä mitään, eikä kerätä nimiä listaan. Ja vitsi mä tykkäsin siitä silloin! Mutta muistan kyllä silloisen pomon epäilyksen. ”Ethän sä vaan heitä niitä roskiin, kun niin innokkaasti olet aina lähdössä niitä jakamaan ja jaatkin ne nopeasti?”. Kiva luotto!

Olen taas liikenteessä lounasaikaan, toimistojen lounasporukat käy syömässä tähän aikaan. Tällä kertaa söin itse oikeasti kunnon aamiaisen, että ei tarvitse heti kahvilaan tultaessa ostaa puolta tiskiä. Mutta eipä kyllä tullut mieleen, että kyllähän aamupalan ja tämän hetken välissä kuluu aikaa. Olen syönyt aamiaisen n. klo 7:30, nyt kello on 11:15. Jep jep, ei muka ole nälkä.

Kolmen naisen porukka kävelee vierekkäin. Yhdellä on kädessään kahvi, toisella energiajuoma ja kolmannella tupakka. Kaikki heräilee tyylillään. Tai yrittää selvitä ruokakoomasta.

Arkinen Hyväntekijä

Musta olisi aivan ihanaa auttaa ihmisiä. Mä haluaisin olla ovenraossa aina silloin, kun joku huonosti kävelevä olisi kulkemassa siitä (avaisin siis oven, en seisoisi sen edessä). Mä haluaisin olla paikan päällä, kun joku tiputtaa jotain maahan, eikä meinaa saada nostettua sitä. Mä haluaisin olla myös paikalla, jos joku ei jaksa syödä omaa ruokaansa. Auttamista sekin on, syödä toisen ruoka jos alkuperäinen omistaja ei sitä jaksa syödä. Free food, heh. Mä haluaisin myös paremman palkan, että voisin rahallisesti auttaa muita. Tykkäisin auttaa arkisesti rahalla.

Käytännössä siis yllättää ihmisiä arkisin. Maksaa jonkun toisen ostokset yllättäen, tarjota kahvit kahvilassa, ostaa rannekkeet lintsille yms. Ei mun talous nytkään kaadu kahvin tarjoamiseen, mutta tätä olisi niin siisti tehdä kokoajan! Ja vähän isommalla mittakaavalla. Olisiko sellaista työpaikkaa olemassa, missä työnkuva olisi ”Arkinen hyväntekijä” ja siinä palkka olisi tarpeeksi?

Roberts Coffee

Ai että. Nyt on tarpeeksi lämmin terassikahville. Tai siis joillekin on selkeästi tarpeeksi lämmin, mulle ei. Tuuli ei ole mun ystävä tänään. Ehkä helsinkiläiset on karaistuneet tuuleen. Mä nautin auringosta ja lämmöstä täällä sisällä. Fun fact: menin tämän kahvilan jälkeen sinne Kauppatorille ja siellä meren vieressä tuuli VÄHEMMÄN kuin rautatieasemalla!

Röyhkeää mainostamista

Vähän on hassuun kohtaan laitettu A-ständi. Mikähän se nyt on oikealta nimeltään. A:n muotoinen mainoskyltti. Se on siis laitettu ovien eteen. Ymmärrän, että mainostamisen pitää olla välillä vähän röyhkeää, että pärjää. Mutta oven eteen? Kyllä siitä sisälle mahtuu, kun ensin kiertää sen. Mutta silti. OVEN ETEEN! Jos mulla on jonkun firman mainospaita päällä, voinko mä seistä oven edessä? En tiedä miksi näin tekisin. Mutta jos kerta kylttikin siinä viihtyy, niin pakkohan sitä spottia olisi kokeilla.

Joku mies yrittää kovasti tulla tänne kahvilaan. Se ei nyt vaan pääse ovesta sisälle. Tai oikeastaan edes ovelle asti. Kolme kertaa se on nyt meinannut tulla tänne, mutta kääntyy kuitenkin aina takaisin. Ehkä vielä joku päivä se onnistuu. Mäkin olen itseasiassa joskus tehnyt samaa. Olen ollut menossa kahvilaan, mutta samalla miettinyt jotain muuta paikkaa ja päättänyt mennäkin muualle. Sitten muistan, että se toinen paikka onkin kiinni, ja taas yritän mennä kahvilaan. Ihmiset on hassuja. Olisikohan helpompaa olla Alien.

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla

Torikahvit ja metrilakua

Location: Hyvinkää, Suurmarkkinat

suurmarkkinat

Torikahvit, ai että! Näissä on sitä tunnelmaa. Varsinkin näin keväisin, kun keleistä ei koskaan tiedä. Tämän tekstin kirjoittamisen aikana on paistanut aurinko, satanut vettä, satanut lunta, satanut rakeita, tuullut ihan älyttömästi.. Ja nyt taas paistaa aurinko. Jos vaan voisi aina napista painamalla vaihtaa vaatteita.

Ostin tavallisen kahvin (ei muuten varmaan koskaan torikahveilla edes saisi esim. lattea tai cappuccinoa?) ja ruisleivän. Täältä, niin kuin varmaan jokaisesta kojusta, saisi myös lettuja hillolla ja kermavaahdolla. Ja kyllä, mulla oli taas liian nälkä letulle. Olisi kiva elää sellaista elämää, että ei olisi aina niin kova nälkä. Voisin syödä useammin herkkuja. Täytyy varmaan alkaa pitää perunamuussia laukussa ja syödä aina ensin sitä, ennen kuin menee kahville. Voi sitten ostaa jälkiruoaksi lettuja. Huom. monikko.

No, onneks tämä ruisleipä ei ole kuivaa. Monesti ne on ihan liian kuivia. Vähän kovaa tämä on, mutta on mulla vielä kaikki hampaat tallella.

Tämä on kyllä vähän haastava paikka istua. Näen kokoajan metrilakukojun. Ihan kuin tekisi mieli vähän metrilakua. Se jos joku kuuluu markkinoille. Voin vaan kuvitella sen palautevyöryn, mikä tulisi, jos metrilakuja ei joku kerta olisikaan myynnissä.

No mutta. Sen lisäksi, että näen metrilakukojun, näen myös toisen kojun. Siinä lukee mm. ”Vegan-Healthy”. Ilman sitäkin tulisi kyllä varmasti ihan onnistuneet markkinat. Ei sillä, irtopähkinät on kyllä ihan mun lemppareita. Mutta metrilaku on aina metrilaku.

suurmarkkinoilla

Istuin muuten jonkun miehen viereen. Täällä on kyllä tilaa istua muuallakin, mutta tässä oli mulle hyvä spotti. Ja en mä siis ihan sen viereen istunut, samalle penkille kylläkin. En siis syliin kuitenkaan. Nämä on niitä superleveitä penkkejä, mitkä kippaa jos pelkästään toisessa päässä istuu joku. Menin vastapainoksi toiselle puolelle. Vastapainoa oli myös se, että mä söin kovaa ruisleipää, mies veti lettua hillolla ja kermavaahdolla.

Täällä markkinoilla on lähes jokaisella lapsella joku lelu kädessä. Niin oli meidänkin lapsella, kun se oli äsken täällä mukana. En oikein tiedä, kumpi on parempi. Kasa karkkia vai lelu. Jos lapselta kysyy, niin molemmat. Eihän sieltä ole siis pakko mitään ostaa, mutta aika yleistä näyttää se ostaminen olla. Ehkä jos joka viikko kävisi markkinoilla, niin ei viitsisi ostaa joka kerta jotain. Mutta muutaman kerran vuodessa, niin miksikäs ei.

Okei. Nyt alkoi satamaan rakeita. Hauskaa katsoa, kun aikuiset yrittää päästä äkkiä katokseen suojaan. Sillä välin lapset jämähtää paikoilleen, kääntää pään ylös ja avaa suunsa. Kyllä mullekin rakeet kelpaisi, ei ne pahoja ole.

Täällä kojussa myydään tosiaan myös lettuja. Yksi on kassalla, toinen tekee niitä lettuja (on tuolla kaksi muutakin, mutta niiden työnkuvasta en tiedä). Kassalla oleva myyjä huutaa aina välillä lettuja paistavalle, että ”yks makee!”. Äsken joku lapsi kuuli sen ja toisti kovaan ääneen ”yks makee!” ja kaikki nauroi. Mutta entä, jos aikuinen olisi toistanut sen saman? Sehän olisi ollut aika puhdasta vittuilua.

suurmarkkinat

En ole ikinä nähnyt noin onnellisen näköistä miestä. Hymyili kuin Naantalin aurinko, kun oli ostanut juuri ämpärillisen metrilakua.

Kaksi lasta tuli ilmeisesti isänsä kanssa letuille. Aika hyödyllisesti osaa käyttää sen odotusajan, että letut valmistuu. Ahmitaan metrilakua. Voin vaan kuvitella sen sokerihumalan kohta. No juomana on sentään ihan vain vettä. Tai ainakin jotain kirkasta. Mitä lie. Hmm, toisaalta. Jos laittaisi metrilakun palasia letun väliin. Ei huono idea.

Siis noi kaikki letut näyttää niin hyviltä. Miksi universumi ei tajua, että mäkin haluan. En vain jaksa käydä maksamassa ja hakemassa sitä lettua. On se kumma, kun ei mitään tule suoraan naaman eteen, vaikka kuinka toivoo. Ja valuttaa kuolaa.

Ihmisten pukeutumista on hauska seurata markkinoilla. En mä siis missään sovituskopissa ole muita tuijottamassa, mutta valmiiksi pukeutuneita ihmisiä täällä markkinoilla, niitä mä tarkoitin. Osa on laittautunut viimeisen päälle, meikit, hiukset, vaatteet, kaikki. Osa taas näyttää siltä, että on menossa vasta aamukahville kotona. Eli siis käytännössä yövaatteissa. Tykkään molemmista tyyleistä, ne molemmat sopii markkinoille. Koska markkinoiltakin saa sitä aamukahvia. Ja aamupalaksi lettua! Siis miten en ole ennen tajunnut! Ensi kerralla yövaatteissa lettuaamiaiselle markkinoille.

suurmarkkinat
Hyvin hoidetut kynnet pääosassa.

Paljon käy asiakkaita metrilakukojussa. Kuinkahan paljon saisin myyntiä, jos myisin ihan vain värjättyä sokeria? Tai jos sinne laittaisi sekaan vaikka mansikkasosetta. Mansikan makuista värjättyä sokeria. Eikun hetkinen. Sittenhän se taitaa olla jo mansikkakarkkia.

Taidan lähteä tekemään vielä pikkukierroksen, hakea metrilakua matkaevääksi ja lähteä kotiin. Kiitos seurasta! Nyt alkaa olemaan kelit jo pikkuhiljaa sellaiset, että pääsee enemmän terasseille kahveille!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla

Miksi kiire tekee lapsista onnellisempia?

Location: Helsinki, keskusta

Okei. Otetaan nyt ihan ensin pienet aplodit mun vesilasille. Kiitos. Siis a) se oli ilmainen ja b) se on ihan todella hienossa lasissa. Aikamoista.

Tulin kahvilaan, tai ravintolaan, vai mikähän tämä nyt on. Paikka, mistä saa kahvia, tapaksia, kaljaa yms. Ja ilmaista vettä hienosta lasista.

Otin ihan tavallisen suodatinkahvin maidolla. Ja voi että, kun se maitokin tuli erillisessä kannussa pöytään. Ja nimenomaan pöytään, se kahvikin tuotiin mulle sinne pöydälle! Oon ihan hämmentynyt tästä palvelusta. Oon kävellyt tämän paikan ohi monesti ja miettinyt, että voisin mennä käymään. Mutta kun aina on joko kamala nälkä, eli menee kunnon ravintolaan (grillille), tai sitten menee ihan kahvilaan, jos tekee mieli pelkkää kahvia. Mutta tämä paikka menee kyllä jatkoon, ehdottomasti menen uudestaan!

Ulkona paistaa aurinko, ihan todella ihana keli. Selkeästi on tulossa kesä. Hiton kylmä kesä kylläkin. Tosin säätä jos miettii, niin taidetaan mennä jo juhannuksessa. Aurinko paistaa, jäinen keli ja luntakin luvannut.

Tässä tämä kuuluisa vesilasi.

Nyt on lauantai ja arvatkaa mitä huomasin. Lauantaisin ihmiset kävelee paljon rauhallisemmin, kuin arkena. Kenelläkään ei ole kiire minnekään. Vähän kuin hidastetussa elokuvassa. Tai toinen vaihtoehto on, että mä oon juonut liikaa kofeiinia ja maailma pyörii mun pään sisällä vähän turhankin kovaa. Normaalia vauhtia kävelevät ihmiset näyttää hitailta, kun mun pää menee kovaa. Vai näyttäisköhän ne silloin sitten kuitenkin täysiä meneviltä? No, en tiedä. Hitaita ihmisiä lauantaisin. Kiirehtisi vähän, niin tietäisi olevansa Helsingissä.

Nyt on kyllä muodissa jotain, mistä itsekin innoistuin heti. Yleensä menen mukaan kaikkiin uusiin muotijuttuihin vasta pari vuotta jäljessä, mutta tämä on ehdoton hankinta ensi talvelle. Nimittäin aikuisten kypärämyssy! Siis kuinka kätevä. Ja kun trendithän kiertää aina niin, että joku, mikä on ollut vuosikymmeniä sitten muodissa, on taas muodissa. Mutta mä en kyllä muista, että aikuisten kypärämyssyjä olisi koskaan ollut! Nythän ne näyttää ihan tosi hassuilta, kun ei ole tottunut sellaista näkemään. Mutta niinhän se oli kasvomaskienkin kanssa koronan alkuaikoina. Nykyään aivan täysin normaali näky. Ai vitsit se lämpö, mikä sen myssyn kanssa on keskellä talvea.

Jos suomalainen menee britteihin, niin tunnistaako sen heti suomalaiseksi? Itse näin äsken selvästi brittiläisen. En käynyt kysymässä, mutta väitän, että sieltä se oli kotoisin.

Joku huolto-/muuttoauto pysäköi kävelytielle. Sillä oli takakulma niin rutussa, että se takaovi ei ollut edes kunnolla kiinni. Mutta kun kuski tuli sitä avaamaan, niin se ei taas meinannut saada sitä edes auki. Toimiva systeemi. Jotain tavaraa sieltä viedään jonnekin, en tiedä minne. Tavarakin on vähän epämääräistä, niin en tiedä mitä ja minne ja missä ja milloin. Seurataan tilannetta.

Oletteko muuten huomannut, että Helsingin Päärautatieaseman kyltit on vähän kulahtaneet? Onkohan ne yhtä vanhat kun itse rakennus, vai onko ne asennettu jälkeenpäin? Kyllähän ne on siis hienommat, kun vaikka jos tilalla olisi 18 eri väriä sisältävä vilkkuva kyltti. Onkohan noissa muuten valot sisällä? Vai onko ne vaan kylttejä. Ja jos on valot, niin toimiiko ne?

Heh, joku tuli ottamaan selfieitä tohon ikkunan toiselle puolelle. Se ei varmaan tajunnut, että täällä toisellakin puolella on ihmisiä. Se aina nappasi kuvan, laittoi äkkiä puhelimen alas ja katseli ympärilleen, että näkikö kukaan. Sitten taas uudestaan. Mutta kuten sanoin, olin ikkunan toisella puolella. Enhän mä malttanut olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi ja hymyilin myös sille kameralle! En tiedä näyinkö siinä vai en, olen vain odottanut löytäväni netistä kuvan, missä kysytään ”Tietääkö kukaan, kuka toi takana oleva tyyppi on?!”

Tämä kuva on kyllä jo lähes Voi.:n mainostamista.

Nyt kyllä vähän harmittaa, että on huono kuulo. Tai ihan normaali kuulo mulla on, mutta en kuule lasin läpi tarpeeksi selvästi. Neljä miestä oli napsinut jotain miestä väkevämpää ja he päätti huudella mulle jotain ikkunan toiselta puolelta. Tein niin kuin sosiaalisen ihmisen kuuluu tehdä, katsoin muualle ja esitin, että en edes huomaisi. Vähän jäi harmittamaan, että en tiedä mitä asiaa heillä oli. Mutta tavallaan oon siinä uskossa, että ei se mitään elämää mullistavaa ollut.

Vähän saisi olla lisää yritystä yhdellä miehellä. Jos juot pussikaljaa, eli siis kirjaimellisesti siis pussin sisällä olevasta pullosta, niin valitse nyt edes joku toinen pussi, kun Alkon. Vähän sama, kun ostaisi ekaa kertaa tamponeja ja kondomeja. Läpinäkyvään hedelmäpussiin vain, niin kukaan ei näe mitä se sisältää!

Tällainen leffa on varmasti jo keksitty, mutta miettikää, jos ihmiset muuttuisi aina erilaiseksi, riippuen onko auringossa vai varjossa. Auringossa ne olisi ihan normaaleja, varjossa zombeja, luurankoja, kirjastontätejä, tai vaikka ihmissusia. Niin. Miettikää sitä.

Ihmisillä on reppujen ulkopuolella välillä jotain tavaraa roikkumassa. Itselläni oli viimeksi kengät. Mutta sitten niissä näkee makuupusseja, jooga-alustoja ja juomapulloja. Joku laittoi siihen kiinni myös miekan. Mihin lie menossa. Miekkailuharjoituksiin, lastenjuhliin, tai ihan vaan keskiajalle.

Siis apua. Seiskan ratikasta tuli äsken puoli Helsinkiä ulos. En käsitä, miten sinne on mahtunut noin paljon ihmisiä sisälle. Tai ehkä osa matkusti ulkopuolella. Olispa hauskaa, jos ratikat olisi vaan isoja magneetteja. Ja ihmisissä olisi tietenkin vastamagneetti niihin. Sitten kun haluat ratikkaan, niin juokset vain lähelle ja painovoima (vai mikä magneettivoima onkaan) hoitaa loput. Lävähdät X-asennossa ratikan seinään.

Tämä tapaskahvilajuottola oli kyllä niin kiva paikka ja hyvät näkymät, että nappasin kahvin jälkeen vielä teen. Ja siis kyllä, myös kuuma vesi tuli tarjoiltuna pöytään! Ainakin 7 eri teelaatua tuotiin lasissa ja sain sieltä valita, minkä otan. Nyt ollaan palvelun suhteen jo ihan eri sfääreissä, kuin aikaisemmin.

Miksi kiire tekee lapsista onnellisempia?

Itse tekemäni tutkimuksen mukaan, Helsingissä lapset ovat onnellisempia, kuin muualla. Tämähän kuulostaa vähän hassulta, mutta vielä hassumman siitä tekee syy tähän. Syy, miksi Helsinkiläiset lapset ovat onnellisempia kuin muualla, on kiire. Nehän on hitto linnanmäellä joka päivä, kun vanhemmat juoksee rattaiden kanssa pitkin Helsinkiä metroihin ja ratikoihin. Toki tässä täytyy muistaa matkapahoinvoinnista ja pyörimisestä kärsivät lapset, niitä en luokittelisi tähän ”onnellisempi Helsingissä” -kategoriaan. Mutta täytyy alkaa nyt vakavasti harkitsemaan Helsinkiin muuttamista oman lapsen kanssa.

Onkohan joku perhe menossa elokuviin. Koska siis minne muualle voisi lapset olla menossa, jos niillä on molemmilla irtokarkkipussit ja limpparit? Popparit ne varmasti ostaa paikan päältä. Ei tule vielä tarpeeksi rapinaa niistä karkkipusseista, popcornilla saa jo vähän parempaa meteliä aikaiseksi.

Joku asiakas tilasi kossusnapsin. Näin ainakin kuulin. Tai siis asiakas sanoi tilaavansa sen, mutta vain, jos se on huoneenlämpöistä. Olihan se. Tai siis kuulemma vähän viileää. Asiakas lupasi lämmittää sen sopivaksi itse. Miten, sitä ei tarina kerro.

Ihanaa, kun jotkut ajattelee muita ihmisiä, vaikka toteutus ei aina välttämättä olisi se paras mahdollinen. Tai lopputulos ainakaan. Joku löysi maasta jonkun jutun (näytti matkakortilta tai vastaavalta) ja alkoi heti katsella ympärilleen, jos löytäisi omistajan. Mutta koska kukaan ei näyttänyt mitään tiputtaneelta, hän päätti nostaa sen kaiteen päälle, autotien ja kävelytien väliin. Ajatus siis tosiaan hyvä, mutta sehän lensi Jyväskylään asti heti ensimmäisen auton tuulenpuuskan jälkeen. Ei varmaan enää saa omistaja sitä korttiaan takaisin. Okei, ei se sitä varmasti olisi saanut, vaikka se olisi jäänyt siihen maahan lojumaan. Sieltä maasta se ei olisi varmaan Jyväskylään asti mennyt, mutta jos se oli jotain arvokasta, niin kyllä se ainakin Malmille asti olisi varmasti päätynyt. Ehkä Sörnäisten kautta.

Helsingin uusin nähtävyys, työmaa ratikkapysäkillä. Jostain syystä kaikki ohikulkijat tuijottaa sitä. Tai siis sinne. Kävelee ihan viereen ja tuijottaa. En näe täältä, mitä se työmaa on kätkenyt sisälleen, mutta jotain selkeästi mielenkiintoista. Kultaa, roskaa, timantteja, tesla. Ei voi tietää.

Siis kuinka mahtavaa, söpöä, ihanaa. Palauttaa uskon taas ihmiskuntaan. Joku nainen istui lähipöydässä yksinään kahvilla. Joku mies vain meni siihen ja kysyi, että saako istua. Nainen ei edes epäröinyt tai kaivanut listaa tekosyistä, vaan vastasi ”tottakai!”. Nyt ne on jutellut jo hyvän tovin keskenään, kuin vanhat tutut. Näin sitä kuulkaa tutustutaan ihmisiin. Ei istuta puhelimella, niin kuin minä nyt, ellei haluta karkottaa muita. Niin kuin minä nyt. Voi mennä siis rohkeasti kysymään, että voiko istua! Tällaisia tarinoita olisi ihana kuulla ja nähdä lisää.

xoxo, Kaupunkikahvilla/Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla