Miten saada lisää itsevarmuutta?

Location: Hyvinkää

kulmakonditoria

Okei, ihan ensimmäisenä. Ihana aurinko. Ihana sää. Ihana lämpö. Sitten toiseksi. Edellä mainittujen asioiden takia, täällä kahvilassa on ihan paahtavan kuuma. Sanoisin, että bikinikeli. Bikinikahvit. Uikkarikahvit. Ui, Kari kahvit. Mun naamaa kuumottaa niin paljon, että tunnen sen punaisuuden. Jos mun naama olisi vaikka vihreä, niin tuntisinkohan mä sitä? Mahdollisesti, olisin varmaan aika pahoinvoiva. Tai piirtänyt tussilla naamaan.

Luin jostain joskus, että kuuma kahvi viilentää. Mä todella toivon, että se on totta.

Täältä kahvilasta näkee tosi hyvin ulos, isot ikkunat siis. Mutta koska ah niin ihana aurinko, täällä on verhot melkeen kokonaan kiinni. Yritä tässä nyt sitten katsella ulos, kun näkee vain ihmisten jalat. Kävelytyylejä voisin kyllä tässä miettiä, mutta siitä ei kovin pitkää tekstiä saisi aikaiseksi. No, täytyy hyödyntää mun huonoa ryhtiä ja pitää leuka pöydässä. Näkee ihmisistä ne loputkin osat. Täytyy varmaan hakea pilli, niin pystyy helposti juoda samalla, kun lepuuttaa päätä pöydässä.

Kahvilan edessä olevalla penkillä on kaksi naista take away -kahveilla, kahden koiran kanssa. Vaikutan varmasti todella fiksulta, kun kuikuilen täältä tolpan takaa niitä. En kehtaa enää vaihtaa paikkaa. Paljon järkevämmän oloista on heilua sivulta toiselle ja yrittää kurkkia tolpan taakse. No ei kai sitä itsestään tarvitse järkevää kuvaa antaakaan. Pidetään piilossa se arvokas ominaisuus.

Miten saada lisää itsevarmuutta?

Siis rakastan noita itsevarmoja ihmisiä. Kävelee kävelytiellä like a boss, vaikka takaa tulee auto. Kääntyy vain katsomaan taaksepäin huomatakseen, että sieltä tosiaan tulee auto. Ja jatkaa keskellä tietä kävelyä. Ajatus on selkeästi ”Tämä on kävelytie, mun ei tarvitse väistää autoja”. Autoilijahan voi olla kaikkea taksista poliisiin ja kännikuskista viisivuotiaaseen. Kaksi jälkimmäistä ei välttämättä edes näe sitä kävelijää, ne tuskin näkee koko kävelytietä. No, tässä tapauksessa se oli vain taksi, onneksi. Nätisti jonotti siinä ihmisen takana, että pääsee eteenpäin.

Mitenhän sitä saa tuollaista itsevarmuutta? Veikkaan, että se tapahtuu jo lapsuudessa. Itse olin kova keksimään erilaisia laulujen sanoja. Eräänkin laulun sanat meni näin ”Minulla oli rautapuku, joka ei mennyt rikki ja silloin myöskään, minä en mennyt rikki.” Eli kehitin siis lapsena itselleni rautapuvun, jotta voisin aikuisena kävellä kävelytiellä rauhassa. Ilman, että tarvitsee väistää autoja. Aikamoinen lapsinero. Eli tässä tulee vielä vinkki teille, ketkä ette ole lapsena tajunneet keksiä rautapukua. Älä keksikään, äläkä jää seisomaan keskelle kävelytietä, jos sieltä tulee auto. Siinä saattaa sattua.

kulmakonditoria

Fatbiket on kyllä siistejä menopelejä. Ne näyttää edestäpäin ihan moottoripyörältä. Tiedän, nyt kaikki moottoripyöräilijät kivittää mut. Mutta vaikka vika voisi olla mun näössä, niin ei se ole. Ne tosiaan on poljettavia prätkiä.

Jos täällä kahvilassa soi joku biisi ja joku kävelee ulkona täysin sen musiikin tahtiin, niin onko sillä henkilöllä silloin rytmi veressä?

Miettikää minkä näköistä olisi, jos maailman jokainen ihminen kävelisi aina tietyn biisin tahtiin? Biisi vaihtuisi päivittäin. Yhtenä päivänä vedät maratonia Suvivirren tahtiin, toisena päivänä olet museon opastuskierroksella Daruden Sandstormin tahtiin. Kaikilla on siis oltava aina sama biisi. En kyllä haluaisi olla valssia tanssimassa silloin, kun päivän biisinä olisi 2Unlimited – Get ready for this.

Kävin äsken vessassa. Kuten esimerkiksi tästä postauksesta voit lukea, vessakäynnit täytyy aina kertoa. Niistä löytyy aina jotain kerrottavaa. Ehkä jopa bisnesideoita. Tällä kertaa homman nimi on se, että mun oli pakko käydä vessassa. Syy: kahvikupilliseen kuuluu ilmainen santsikuppi. Ja mä en voi hakea sitä, ennen kuin olen käynyt tyhjentämässä itseni. Nyt on taas täysi kupillinen naaman edessä. Sellainen mielenkiintoinen vessatarina tällä kertaa.

Nyt olen kyllä kateellinen jollekin pojalle. Se kävi ostamassa pakastepizzaa sähköpotkulaudalla. En tiedä onko ton nimisiä laitteita olemassakaan, mutta sellainen potkulaudan näköinen, mikä kulkee varmaankin sähköllä. Jostain syystä näystä tulee mieleen huoleton elämä. Olet kotona, etkä jaksa tehdä ruokaa. Toisaalta tekisi vähän pizzaa mieli. Hei, mä lähden sähköpotkulaudalla kauppaan ostamaan pakastepizzaa. Jos multa kysyttäisi, miltä huoleton elämä näyttää, niin juuri tuolta.

Otin kuvan lautasesta, koska se oli hieno. Siinä näkyy myös sämpylän osia.

Mulla katkesi ajatus äsken ihan totaalisesti. Mä jäin vain jumittamaan. Syynä se, että näin jonkun miehen kantavan sankoa kädessä. Eikä mitä tahansa sankoa, vaan jogurttisankoa. Sitä sellaista, mistä myydään kaupassa turkkilaista jogurttia. Onkohan siinä 1kg. Jostain syystä mietin vain, että missähän sen miehen reppu/laukku/joku tavarankantojuttu on. En tiedä miksi sen sangon kantaminen ulkona näytti niin hassulta. Ihan kuin se olisi ollut käsilaukku. Tai mistä minä tiedän, vaikka olisikin ollut. Ei ole helppoa varastettavaa jogurtissa uivat puhelimet ja luottokortit. Ja jos täytyy puhua puhelimessa, voi samalla syödä poskelta valuvaa jogurttia. Nam.

Ihmisillä on todella pitkiä kengännauhoja. Heh, näköjään pelkistä ihmisten jaloistakin pystyy keksimään juttua. Mutta olen nähnyt jo ainakin kymmenellä (oikeasti ehkä kolmella) jäätävät narut. Tai siis sellaiset, että ensimmäisenä luulee, että nauhat on unohdettu solmia. Mutta sitten ne onkin sidottu niin, että ne näyttää unohdetuilta. Kaikkea sitä onkin muodissa nykyään. Lepattavat narut.

Aiemmin oli ne kaksi naista ja koiraa siellä take away -kahvilla. Nyt niiden seuraan liittyi vielä kolmas nainen. Ja se toinen koira sekosi, kun näki uuden kahvittelijan. Pyöri ympyrää ja heilutti häntää kuin mikäkin katuharja. Hauskoja tarkoituksia tulee, kun vähän viilaa pilkkuja ja välimerkkejä. ”Ja se toinen koira sekosi”. ”Ja se toinen koira, se kosi”. Jos noista jälkimmäinen olisi tapahtunut, olisi varmasti vielä enemmän kerrottavaa tässä postauksessa. Mutta valitettavasti koira vain sekosi. Sen pituinen se.

Sen pituinen oli myös tämän kertainen kahvitteluhetki. Taas teki mieli pullaa, mutta nälässä kun menee, niin pakko ostaa jotain suolaista. Ja ajaisin itseni vararikkoon, jos ostaisin joka kerta ensin suolaista, sitten makeaa. Täytyy useammin muistaa mennä kahville juuri syöneenä, niin voi vetäistä jälkkäripullat kahvin kanssa.

Mutta nähdään taas, heipat!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla

Konjakkikahvila

Location: Helsinki, Päärautatieasema

rautatieasema

Rautatieasemat ja lentokentät. Ne on parhaita paikkoja spottailuun. Oon joskus vuosia sitten sanonut, että voisin vaan mennä lentokentälle istumaan, juomaan kahvia ja katsella lähteviä ja saapuvia ihmisiä. Mä en ole IKINÄ vielä käynyt kummassakaan ja voin kertoa, että siihen on tultava muutos. Tai siis olen mä käynyt molemmissa, mutta en tätä hommaa tekemässä.

Ehkä mä löydän itseni lentokoneen kahvilasta, matkalla Miamiin. Taitaa olla joku yksityiskone, jos olen lentokoneen kahvilassa. Airplainpresso. ”Anteeks, mä en ehdi nyt puhua. Oon täällä Airplainpressossa.” Joo, se olisi toimiva nimi. Ei kauhean nopeasti lausuttava näin suomalaiselle, mutta kaiken voi opetella. Nopeasti puhumisenkin.

Mutta sitten kun palataan takaisin tähän hetkeen ja paikkaan, niin istun tosiaan Helsingin päärautatieasemalla kahvilassa. Selkeästi siis ei mikään monen tunnin tapaamispaikka, vaan junanodottelupaikka. En edes tiedä mikä tästä tekee sellaisen, mutta ei täällä tosiaan montaa tuntia viihtyisi. Heh, paitsi tietenkin minä, joka stalkkaa ihmisiä.

Nappasin itselleni teen ja samalla kun odottelen omaa junaa, kirjoittelen muistiinpanoja juuri tätä blogitekstiä varten. Juon take away -kupista, ei tästä kahvilasta tainnut edes muita saada. Laitoin vielä kannen päälle, niin varmasti pysyy tee tulikuumana, enkä ehdi juomaan sitä, ennenkuin pitää jo lähteä.

takeaway

Täällä tulee kyllä vähän surulliseksi, kun katsoo ihmisiä. Tuossa edessäkin lähtisi ihan kohta juna Rovaniemelle. Surullista ei ole siis se, että se menee Rovaniemelle, vaan se, että itsekin haluan reissuun. Pitkänmatkanjunalla. Enhän mä siis tiedä, että onko nuo ihmiset menossa sinne Rovaniemelle lomalle, työmatkalle, kotiin, vai minne. Mutta sen tiedän, että mäkin haluan. En tiedä huokuuko tästä tekstistä se, että ei ole pariin vuoteen tullut käytyä juuri missään? Oon ollut elämäni aikana yhden kerran pitkänmatkanjunassa. Ja se oli ihan törkeen siistiä. Älkää kysykö miksi, se vaan oli. Ravintolavaunussa oli tunnelmaa ja joku nainen istui mulle varatulla paikalla.

Aina ei nähtävästi tarvitse tuplarattaita, vaikka olisi kaksi rattaissa kulkevaa lasta. Kun se rattaiden istuinosa on tarpeeksi korkealla, toinen lapsi mahtuu tavaratilaan. Kieltämättä aika söpö näky. En sitten tiedä, minne ne tavaratilaan laitettavat tavarat laitetaan. Ehkä se lapsi voisi vetää sieltä tavaratilasta käsin perässään jotain matkalaukkua.

Joku tyttö piirtää seinään. Tai sitten se raaputtaa arpaa seinää vasten. Usko tai älä, veikkaan jälkimmäistä. Voittoa sieltä tuskin tuli, neutraalista reaktiosta päätellen. En kyllä tiedä miten itse reagoisin, jos saisin tietää voittaneeni arvasta 500000€ ja olisin keskellä Helsingin rautatieasemaa. Tuskin itsekään sitä kovin suureen ääneen juhlisin. Ehkä esittäisin, että piirtelin vaan seinään. Voisi maksaa sakotkin siitä, ei kattokaas tuntuisi missään, kun olisi juuri voittanut 500000€.

take away

Siis ihan uskomattoman ärsyttävä on take away -kupin kansi. Siis miksi siinä reiän kohdalla täytyy olla lisäkansi? Take away -kupin kannen reijän kansi. Kuuluuko se laittaa samalla suuhun, kun juo? Vai pitäisikö sen pysyä ylähuulen yläpuolella? Joko tämä on todella huono ja epäkäytännöllinen keksintö, tai sitten omat huuleni on väärän malliset tähän hommaan. Se on semmonen lärpäke siis. Ehkä se auttaa pitämään kahvit kuumina, tai sitten sillä voi leikkiä. Voisi mennä jonkun juokse ja nostaa hattua. Take away -kupin kannen hattua.

Apua. Mieti miltä rautatieasemalla näyttäisi, jos siellä ei siivottaisi koskaan. Nytkin maa on täynnä tupakantumppeja ja muuta roskaa. Näin juuri kaksi siivoojaa, jotka kerää niitä roskia sellaisella laitteella, että kun takapäästä puristaa niin suu aukeaa. Mä en tiedä niiden laitteiden nimiä, enkä kyllä uskalla googlatakaan tuolla selostuksella. No kuitenkin, ihan mahtavaa että siellä on siivoojia.

Sotkisikohan ihmiset enemmän, jos maa olisi reikäinen? Eli kun heität roskan maahan, se roska tippuu reiästä 20cm alemmas. Sitten päivän päätteeksi joku käy tyhjentämässä ne reiät roskista. Eli ulkonäöllisesti paikka olisi kokoajan siisti, mutta oikeasti se roska on vaan tiputettu sinne maan alle. Vähän kun joissain portaikoissa on ritilät. On muuten mukavaa, kun sinne tiputat avaimet. Veikkaan, että jos tällainen toteutuisi, maassa olisi paljon konttaavia ja reikiä kaivavia tyyppejä.

Konjakkikahvila

Joku alkoi puhumaan videopuhelua lapsensa kanssa. Ne lapset kuulemma syö tällä hetkellä. Mua ei henkilökohtaisesti haittaa, varsinkaan kun teen muistiinpanoja, mutta vähän tuntuu hassulta puhua videopuhelua ilman kuulokkeita. Yleisessä kahvilassa siis. Ehkä se onkin siinä, kun tämä ei ole se rentoutumiskahvila. Tämä on kahvit naamaan ja menoksi -kahvila. KNJM. Melkeen kuin konjamiini. Konjakkikahvila. Se vasta olisikin. Ei ne musta asiakasta saisi, mutta monesta muusta varmaan kyllä. Ainakin lupaviranomaisista.

rautatieasema

Oletko muuten huomannut, että kun joku osoittaa johonkin suuntaan, niin kaikki loput kääntyy katsomaan sinne myös? Tätä voisi joskus kokeilla ihan muuten vaan. Seistä jonkun kanssa vaikka siellä rautatieasemalla ja puhua kovaan ääneen ”Kato, vähänkö hieno!” ja osoittaa samalla tiettyyn suuntaan. Sen jälkeen laskea, kuinka moni kääntyi samaan suuntaan. Ja melkeen voisi jopa kuunnella, että kuinka monen aivoissa kuuluu ”mitä ihmettä se tarkoitti, miks en mä näe mitään”. Voisi sitten käydä vielä kysymässä, että ”Hei näittekö tekin ton?”. Jos ne vastaa että ei, niin voisi vain vastata takaisin ”Okei, ei voi mitään. Toi pulu istuu siis tossa lampun päällä. Sitä mä ihastelin. Sun kannattaa varmaan käydä lääkärissä, kyllä ton kokoinen pulu pitäisi nähdä.”

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla

Paras ja ilmainen hajuvesi!

Location: Helsinki, Mikonkatu

Tomaatti-mozzarella -sämpylä. Ihan parasta. Missä tahansa. Täällä erityisen hyvää, tai sitten oon vaan erityisen nälkäinen. No, ainakin toi viimeinen on totta. Otin myös cappuccinon ja jostain syystä myös tää on ihan taivaallisen makuista. En tiedä voiko nälkä vaikuttaa kahvinkin makuun, mutta heittämällä paras cappuccino, mitä oon koskaan juonut. Tai sitten cappuccino ja mozzarella on vaan täydellinen makuyhdistelmä, kukaan ei ole sitä vaan ennen tiennyt. Hmm. Mozzarellacappuccino. Joo, kuulostaa ehkä paremmalta, miltä mahdollisesti maistuisi. Vaikka toisaalta, en ole koskaan maistanut. Tulee vaan kylläkin mieleen cappuccino, missä on jotain pieniä mozzarellapalloja seassa. Vähän alkaa jo oksettaa.

roasberg

Hih. Ihana 20 lapsen päiväkotiryhmä kävelee ulkona. Tai oletan sen olevan päiväkotiryhmä, aikamoinen perhe se muuten olisi. Vaikka mikä minä olen sanomaan toisten lapsiluvuista. No kuitenkin, retkelle ne on selkeästi menossa tai sieltä tulossa. Reippaudesta päätellen vasta menossa. Mutta reippaudesta huolimatta ne ei meinaa ehtiä vihreillä tien yli. Kieltämättä aika lyhyet vihreät valot. Koita siinä nyt lapsille sitten opettaa, että punaisia päin ei mennä. Että viiden lapsen on nyt jäätävä sinne keskilevikkeeseen (mikähän on taas tän oikea nimi? Liikenteenjakaja? Läntti?), vaikka se on noin metrin leveä, eikä siihen edes mahdu viittä lasta.

No, onneksi päiväkodissa on töissä ammattilaiset ja ne selkeästi tiesi, että on turvallisempaa ylittää suojatie loppuun asti, vaikkakin vähän punaisilla, kuin että osa jää sinne odottelemaan vilkkaan liikenteen keskelle. Ja no, kaiken järjen mukaan kukaan ei varta vasten halua ajaa kenenkään päälle, vaikka olisikin vielä ylittämässä suojatietä. (Tosin muutama päivä sitten meinasin itse ajaa kolarin autolla, kun joku toinen auto ajoi täysin punaisia päin…)

On kyllä hurjan näköistä, kun rekat, kuorma-autot, mitkälie isot autot, ajaa Helsingin keskustassa. Ammattilaisia nekin varmasti, mutta vähän kyllä kuumottaa katsella niiden ajoa. Kapeat kadut, paljon ihmisiä, paljon toisia autoja, ratikoita ja ties mitä kevätkenguruita. Ammattitaidon lisäksi niiden kuskeilta vaaditaan kyllä hyviä hermoja. Tai kai sekin lasketaan ammattitaidoksi. Vähän kun lehdissä on näitä asiantuntijoita. ”Asiantuntija vastaa; miksi rannekello jättää jäljen ranteeseen?” Ja tähän vastaa tietenkin joku jälkien asiantuntija. Sama asia tosiaan, ”Miksi rekkojen kuljettajilta vaaditaan hyviä hermoja? Hermojen asiantuntija vastaa.”

Okei, mä en tiedä oliko tässä mitään järkeä. Vaikka mä kuinka luen tätä uudestaan ja uudestaan, mä en tajua tätä.

roasberg

Onpa häiritsevää. Viereisessä pöydässä joku puhuu puhelimessa jollekin Mariannelle. Marianne sitä ja Marianne tätä. Kauheesti oon selkeästi tehnyt elämässäni. Mieti, jos jokaisen nimi olisi oikeasti uniikki. Että ei olisi ketään muita Marianneja, kuin minä. Tietäisi heti kenestä puhutaan. Tai sitten, jos lukee uudestaan ja kaikkien nimi olisi oikeasti Uniikki, ei kenenkään nimi olisi uniikki. Kaikki olisi Uniikkeja. Get it?

Jatketaanpa vielä liikennevaloista. Niistä löytyy selkeästi paljon asiaa mun pään sisällä.

Jos olet juuri kävelemässä tien yli ja olet noin 10 metrin päässä suojatiestä ja vihreä valo alkaa jo vilkkumaan, niin lähdetkö juoksemaan, jotta ehdit tien yli? Mietin ihmisiä, ketkä ei juokse. Vaan jää kiltisti odottamaan seuraavaa vihreää. Jääköhän ne elämästä paitsi jostain, kun ne käyttää sen muutaman minuutin valoissa seisomiseen? Vai kokeekohan ne jotain enemmän kuin ne vihreillä juoksijat, kun ne pysähtyy hetkeksi vain katselemaan? Toki tässä on muitakin vaihtoehtoja kun vain nämä kaksi. Esimerkiksi

-valoihin pysähtynyt selaakin vain somea odotteluajan

-juoksija ei jaksakaan enää juoksun jälkeen kävellä yhtä nopeasti ja odottelija saisi sen kiinni

-valoihin pysähtynyttä vituttaa niin rankasti oma ehtimättömyys, että koko loppupäivä on pilalla

-juoksija luulee ehtivänsä vihreillä, mutta onkin jo punaiset ja no. Tiedät loput, jos sieltä auto olisi tulossa.

roasberg

Täällä kahvilassa joku lapsi juoksee kokoajan takaisin istumaan, kun niiden pitäisi lähteä pois. Hymyilin tälle lapselle, se oli niin suloinen. Hymyilisinkö samassa tilanteessa omalle lapselleni? En. Muut hymyilisi varmasti. Tietenkin jos mun hymy näyttää siltä, kun olisin sanomassa ”nyt kakara tänne sieltä”, niin kyllä. Hymyilin. Lasten vanhemmat: you get the point.

Kiva pyöränraato tuolla ulkona. Pyörätelineessä kylläkin, eli periaatteessa ihan oikeassa paikassa. Ties vaikka se olisi vielä muutama tunti sitten ollut ihan kokonainen pyörä. Nyt siitä on jäljellä runko ja yksi poljin. Kukahan näitä kerää pois? Vai odotetaanko vain, että jos kerta muutkin osat on mennyt, niin kaipa joku ne raadotkin sielä vielä käy pöllimässä pois. Ehkä kaupunkien työntekijät käy vain availemassa mahdollisia lukkoja niistä, jotta loputkin olisi helppo viedä.

Otetaan vielä hetki rekkakuskeille. Aikamoisen suorituksen teki äsken eräs kuski. Hänellä oli tupakka suussa, puhelin kädessä ja sitten ohjasi, tai ainakin yritti ohjata, rekkaa. Ammattitaitoa vai typeryyttä. Itse kallistun jälkimmäiseen. Kyllä se nyt eteenpäin pääsi ja kääntyikin, mutta silloin jos joskus olin tyytyväinen, että se päiväkotiryhmä oli jo ylittänyt tien puoli tuntia sitten.

Hassuja sanoja ja lausahduksia kuulee kahvilassa. Kerta kaikkiaan. Tää on kerta kaikkiaan aivan loistava sämpylä. Siis kerta kaikkiaan tosi hyvää cappuccinoa! En tiedä käytinkö sitä edes oikein. Mutta sen tiedän, että ainoat ihmiset kenen suusta olen tuon kuullut, on +70-vuotiaat. Loppuukohan toi lausahdus sitten, kun ketään vanhempaa ihmistä ei enää ole? Tai siis ollaanhan me nuoremmat sitten vanhempia, mutta tiedät kyllä. Voiko joku sana/lausahdus vain loppua? Tietenkin koska on Google, niin tätäkin tekstiä voi lukea 50 vuoden päästä ja löytää uudestaan lausahdus ”kerta kaikkiaan” ja siitä se syntyy taas uudelleen. Mutta voiko yhtäkkiä mennä vuosikymmeniä, että jotain tiettyä sanaa/lausahdusta ei vain sanota? Ne kuolee hetkellisesti sukupuuttoon. Vähänkuin dinosaurukset. Ihan vaan hetkellisesti.

roasberg

Paras ja ilmainen hajuvesi!

Lähellä istuva nainen tuoksuu hammaslääkärille. Tekee mieli sanoa että haisee, mutta ei, kyllä se vaan tuoksuu. Joistain tuoksuista tulee mieleen aina jotkin tapahtumat tai paikat, hänen hajuvedestä tulee mieleen hammaslääkäri. Varmaan kallista hajuvettä, eikö hammaslääkäreillä kuitenkin ole ihan hyvä palkka? Oma hajuveteni koostuu lähinnä muiden ihmisten hajuvesien sekoituksista, mitkä tarttuu matkan varrella, jos kävelen tarpeeksi lähellä. Näin korona-aikana ollut vähän hankalaa lähestyä ihmisiä ja mennä tarpeeksi lähelle, joten ei auta kuin ripustaa ravintoloissa oma takki kiinni jonkun toisen takkiin ja toivoa, että se käyttää hyvää hajuvettä. Välillä voi osua kohdalle tupakkahajuvesi, homehajuvesi, vanhaviinahajuvesi, mutta ei ihan joka kerta.

Kiva, että on olemassa bussipysäkkejä. Helpompi hypätä kyytiin, kun ei tarvitse arpoa missä kohtaa se pysähtyy. Tosin tälläkin hetkellä yksi bussipysäkki näyttää olevan enemmäkin rekkaparkki ja ihmistenjättöparkki. Siellä siis jätetään ihmisiä kyydistä, ei parisuhteesta. Sehän nyt olisikin, kun sille olisi oma fyysinen paikkansa. ”Käydään kulta vähän ajelulla. Tässä on nyt tämä jättöpysäkki, meidän juttu oli tässä.” Toisaalta, saisipahan vielä viimeiset kyydit.

Viereisessä pöydässä puhuttiin, että ”Joo, ei se pitkä matka ollut. Kävelin vain sinne Tuusulanjärven toiselle puolelle.” En tiedä Tuusulanjärven kokoa, mutta kuulostaa siltä, että aikamoinen lenkki on tullut heitettyä. Varsinkin siis, kun kuulosti siltä, että se ei ollut mikään lenkki. Ihan vain että koska sinne ei päässyt syystä X autolla.

Joku nainen työntää pyörätuolia tuolla sohjossa. Tosin tyhjää sellaista. Ei ole helppoa liikkua kyllä pyörätuolilla tai rattailla tuolla. Ehkä se on helpompaa, jos ne on tyhjiä. Täytyykin kokeilla joskus. Lapsi päiväkotiin ja sieltä suoraan vaunulenkille!

Oho, aika rohkeaa. Joku kantaa tietokoneen näyttöä ilman mitään suojaa. Tuolla siis tosiaan sataa räntää taivaalta. Tai mistäs muualtakaan. Jos muuten vettä/lunta/räntää sataisikin maasta ylöspäin, niin olisikohan meidän talvivaatteet erilaisia? Pidettäisiinköhän me takkia housuissa, että takin alle ei menisi vettä? Toisaalta, silloin kannattaisi kenkien olla erilaiset. Sellaiset minkä ympärillä on veneet. Tai siis sellaiset reunat, että kun sitä vettä tulisi, niin se vesi ohjautuisi sivuille, eikä ylöspäin. Ei se varmaan kivaa olisi vieressä kävelijöillä, mutta ei kaikki voi voittaa. Sama kun nyt kävelet liian lähellä henkilöä, jolla on sateenvarjo. Ihan on oma vika, jos jäät sateenvarjosta tippuvan veden alle.

Tämän kertaiset setit oli tässä, nähdään taas sunnuntaina!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Helsinkioppaaksi?

Location: Helsinki, Citycenter

citycenterissä

Aika hurja sää ulkona. Sataa lunta ja tuulee. Tai en tiedä mitä hurjaa siinä on, mutta sana hurja kuvaa sitä säätä silti. Onneksi olen sisäkahvilassa.

Avasin rautatieasemalla oven naiselle, joka oli liikenteessä lastenrattaiden kanssa. Luulin sen olevan hyvä idea, mutta ongelma tuli siinä, kun se nainen jäi jumiin sinne tuulikaappiin. Mun olisi siis pitänyt oven avaamisen jälkeen olla jo heti avaamassa sitä seuraavaa ovea, mutta en päässyt sinne, koska se nainen oli niiden rattaiden kanssa edessä. Eli siis tavallaan olin avuksi, tavallaan jätin sen jumiin tuulikaappiin.

Kahvilan ulkopuolella on terassi tuoleilla. Ne tuolit on lumen peitossa, mutta jostain syystä tekisi mieli silti mennä istumaan niihin. Toki tarvitsisin siinä vaiheessa lumiharjan, viltin, katoksen, lisää kuumaa kahvia ja mitähän vielä. Ajatuksena siis kiva, toteutuksena tuskin.

Citycenter

Tilasin normaalin suodatinkahvin, koska en ollut juonut aamukahvia vielä ollenkaan. Otin varmuuden vuoksi isompana, vaikka en koskaan ota. Eikä olisi pitänyt ottaa nytkään. Nämä leveät kahvikupit on muuten tosi kivoja, mutta näissä jäähtyy kahvi ihan liian nopeasti. Rakastan juoda kahvini todella kuumana, tämä ei parin minuutin jälkeen ole sitä enää. Ja jos jotain vihaan, niin haaleaa kahvia. Mutta koska 4,5€ suodatinkahvista, niin pakko juoda. Oli se sitten hyvää, pahaa, kylmää tai kuumaa. Heh. Onneksi sentään läikytin sitä aluslautaselle, niin on vähän vähemmän juotavaa.

Helsinkioppaaksi?

Voi ei. Joku on kyllä nyt pahemman kerran eksyksissä. Hän kävelee edestakaisin puhelin kädessä ja katselee eri suuntiin. Seitsemän kertaa sain laskettua, että hän vaihtoi suuntaa, jonka jälkeen joko löysi oikean suunnan, tai sitten kyllästyi ja lähti vaan tarpomaan. Musta voisi tulla hyvä Helsinkiopas. Voisin vaan opastaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin. Tai no, paikkoihin ainakin.

”Hei anteeks, mistähän mä löytäisin Kaivopuiston?”

”Kävelet vaan 300 metriä tohon suuntaan, käännyt vasemmalle ja olet perillä. Siellä Infopisteellä, mistä sut opastetaan Kaivariin.”

En mä Helsinkiä niin hyvin tunne, että mä siinä hommassa hyvä olisin, mutta kivaa se olisi. Itseni mielestä. Olen tehnyt työkseni opastushommia ja se oli parasta koskaan. Silloin tosin tiesin tarkkaan minne opastin. Ehkä.

Citycenter

Joku lapsi oli vähän hukassa äidiltään. Hetken he kävelivät vierekkäin, kun yhtäkkiä lapsi päätti putsata kahvilan A-standit lumesta. Hän meni oikein kyykkyyn, että varmasti on tarpeeksi piilossa äidiltään. Hetken päästä äiti huomasi lapsen kadonneen ja lähti jo kävelemään takaisin päin. Sieltä standien takaa lapsi kurkkaa ja äiti huokaisee helpotuksesta. Mutta lapsi on ihan oikeassa, lumityöt on tehtävä, kun ne omalle kohdalle osuu.

Mä en ole ikinä nähnyt, että apteekissa käy noin paljon porukkaa. Kokoajan ovi käy. Koskahan itsehoitolääkkeitä saa ruokakaupasta? Eikö niitä saakin jossain ulkomailla jo ostettua ihan ruokaostosten yhteydessä? Varmasti tähän on ihan pätevä syy, miksi apteekki on apteekki ja ruokakaupasta ei niitä saa. Mutta kuinka helppoa olisi ihan perus särkylääkkeiden osto, kun voisi ostaa sen samalla muiden ruokaostosten yhteydessä. Suuhunhan nekin menee. Ei ole enää ruokakauppa, vaan suuhunlaitettava kauppa. Tai siis kauppa, missä myydään kaikkea, mitä voi suuhun laittaa. Eli siis.. no, kaikkea.

Kolmella ihmisellä oli siniset kertakäyttöiset sadetakit. Ei se varmaan muuten olisi kiinnittänyt huomiota, mutta tuli kyllä väistämättä mieleen koronatestien näytteenottajat. Yhtä hyvin suojautuneita. Toiset suojautuu koronalta, toiset lumelta.

Heh, hauska muodonmuutos. Ihan kuin jossain laivan taikashowssa. Läheisessä pöydässä istui mies puku päällä, keskusteli tärkeitä työasioita kollegansa kanssa ja vaikutti tärkeältä läppärinsä kanssa. Sitten kun oli aika lähteä, niin ulos astui snoukkari. Käytetäänkö tota sanaa enää? Snowman? Eikun mistä toi sana edes tulee? Okei, en tiedä onko tollasta sanaa edes olemassa. Googlasin ja google antoi tietoa narkkareista. No kuitenkin, lumilautailijaa tarkoitan. Isot roikkuvat toppahousut ja kolme kokoa liian iso takki. Tai ei se liian iso ole, vaan oikean kokoinen siihen tyyliin. Ihailin ja edelleen tykkään siitä tyylistä. No mutta kuitenkin, hauska muodonmuutos. Pukumiehestä narkkariksi. Eikun snoukkariksi.

Tiedättekö niitä ihmisiä, jotka puhuu käsillään? Vähän kuin italialaiset. Itsekin huidon minkä kerkeän, jos selitän jotain asiaa. Mutta äsken näin kyllä semmoista huitomista, että en ole varma selittikö hän jotain asiaa handsfreehin, vai sävelsikö hän uutta Mozartia. Aikamoiset sävellykset olisi kyllä.

Citycenter

Asiakaspalvelusta kahvilassa. Kuten viime postauksessa jo totesin, niin Suomesta puuttuu se kunnon asiakaspalvelu. Tuntuu jotenkin niin hassulta, että tässäkin kahvilassa on nyt vain n. 6 ihmistä ja silti se kahvi pitää hakea itse tiskiltä. En siis tarkoita sitä maksutapahtumaa ja sitä, että saat sen kahvin suoraan käteen. Vaan jos tilaat sen extravanillachocolatelaten (latelate heh), niin sen tekemiseen menee yleensä hetki. Sitten hetken päästä tiskin toiselta puolelta huudetaan kahvin nimi ja asiakas kipittää sen hakemaan. Tähän on totuttu, eikä se ole mikään iso juttu. Mutta jos muita asiakkaita ei ole odottamassa, niin ei se veisi kun 20 sekuntia, kun kävisi viemässä sen kahvin sinne pöytään asiakkaalle.

Joo, tiedän, ei sitä ehdi kun on muutakin hommaa. Mutta kuten äsken totesin, 20 sekuntia. Jonka aikana mahdollisesti saa itse hyvää palautetta, kahvila saa hyvää palautetta ja ehkä jopa uusia asiakkaita, kun somessa tämmösiä kirjoitellaan. Ja aivan varmasti hyvin palveltu asiakas tulee vielä uudestaan.

Tämän kahvilan edessä mainostetaan jäätelöä. Iso jäätelötötterö ja auringonkin kuva on siihen piirretty. Aikamoinen ajankohta mainostaa jäätelöä, lunta sataa ja on talvi. Mutta sitten on aina meitä outoja, jotka haluaa syödä talvellakin jäätelöä. Eihän siellä sisällä kahvilassa nyt mikään talvi ole. Voi olla jopa lämpimämpi, kun kesällä ulkona. Mutta nähtävyys se tötterö näyttää olevan. Ties kuinka monta on käynyt jo nappaamassa kuvan siitä. Ties kuinka monen kamerarullaan minä olen täällä ikkunan toisella puolella päässyt.

Siis oikeasti. Onkohan tuolla apteekissa joku tarjous? Sinne lappaa porukkaa enemmän kuin ilmaisten ämpäreiden jakopisteelle. Ehkä ne jakaa siellä ilmaisia ämpäreitä.

Kiitos kahviseurasta, muistathan seurata myös @ marianne.katriina -tiliä Instagramissa ja Kaupunkikahvilla -tiliä Facebookissa! Nähdään taas keskiviikkona!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Kenen vastuulla, jos kolaroi?

Location: Helsinki, Kamppi

espressohouse

Nyt heittäydyin taas hurjaksi. Otin kahvin sijaan kaakaon. Tänään oli kahvikiintiö täynnä, vaikka olinkin juonut vain kaksi kupillista.

Yhtä juttua en kyllä kaakaoissa tajua. Jos ja kun otat sen kermavaahdolla, niin miksi siihen laitetaan suklaakastiketta tai vastaavaa mönjää vielä päälle? Eihän se siis pahaa ole, päinvastoin. Sitähän voisi kauhoa lusikalla suuhun enemmän kun sitä tarjoillaan. Mutta koska se on makeaa, niin sen syömisen jälkeen kaakao ei maistu enää miltään. Ei makealle, eikä kaakaolle. Sama kun joidenkin kaakaoiden mukana tulee aina pala suklaata. En todellakaan valita ja varmasti syön jos tarjoillaan, söisin vaikka ei tarjoiltaisikaan, mutta älä erehdy syömään sitä ennen juomista. Vasta kaakaon jälkeen, tai vielä parempi, laita se taskuun. Siinä tuntee itsensä ihan varkaaksi, vaikka eihän se varastamista ole. Voihan sille toki mennä pyytämään dogibägin (mikä tän virallinen nimi on? En jaksa syödä -laatikko?), mutta se ei sitten enää mahdu sinne taskuun. En kyllä tiedä miksi kukaan laittaisi sen taskuun, kun voisi syödä heti.

Sunnuntai ei ole kyllä paras päivä tulla kahvilaan, jos haluaa ikkunapaikalle. Täällä on ihan älyttömästi jengiä, eikä puhettakaan, että pääsisi ikkunapaikalle. Ehdin jo hetken jonottaakin yhteen kahvilaan, kun siellä oli vapaata, mutta joku ehti siinä jonottaessani mennä varaamaan sen. Ei muutakun täyskäännös ja seuraavaan kahvilaan.

Tänään ei hermo kestänyt yhtään enempää etsimistä, joten menin kauppakeskuksen sisällä olevaan kahvilaan. Täällä Helsingissä nyt onneksi kuitenkin ihmisiä liikkuu, oli se sisällä tai ulkona.

kamppi
Join näköjään myös otsalla.

Ulkona on toooodella aurinkoinen keli, varmaan aika pilvetön taivas. Vaikea nähdä tämän hetkistä tilannetta, on seinät ja katto vähän edessä. En oikeastaan tiedä, voiko keli olla tooooodella aurinkoinen, jos aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta? Tai että miten se eroaa ihan vaan aurinkoisesta kelistä? Sieltähän se paistaa niin kovaa kun vaan pystyy.

Kuinkahan paljon enemmän näillä keleillä menee take away -kahvia, kun normaalisti? En ole istunut tässä kuin hetken, niin ainakin neljä mukillista on jo mennyt ohi. Syy, miksi haluaisin asua joskus Helsingissä/isossa kaupungissa, on juuri tuo. Voisin vaan ostella take away -kahveja ja kävellä ympäriinsä aurinkoisena päivänä. No joo, ehkä Helsinki, tai ylipäätään Suomi, ei ole sittenkään kovin hyvä vaihtoehto. Kahvia täältä kyllä saa, aurinkoa ei niinkään. Ja mua närästää jo ajatuskin siitä kahvin määrästä, mitä joisin.

Kauppakeskusjuoksijat on parhaita. Ne seisoo paikoillaan, yhtäkkiä lähtee juoksemaan katsomatta eteensä, sitten kurkkaa taaksepäin ja naureskelee. 1-3 vuotiaat on kyllä parhaita. Vanhemmat yrittää juoda kahvinsa loppuun edes vähän lämpimänä, samalla käy pikku spurtteja heittämässä lapsen perässä. Aikamoinen urheilusuoritus voi kahvinjuontikin olla. Ehkä se on vielä joskus olympialaji. Vähän kuin eukonkanto.

kamppi
Hyvin katkeaa toi mainos tonne puskaan. Kahvia alkaen 14,90€. Ihan ok hintaista.

Taitaa tämän kahvilan itsepalvelupalautusautomaatit olla täynnä. Mä en tiedä mitä ne viralliselta nimeltään on, mutta toi kuulostaa ainakin tosi väärältä. Eihän se voi olla automaatti, jos se on itsepalvelu. Tai voihan, kyllähän pullotkin palautetaan automaattiin, samalla ollen itsepalvelu. Mutta ei ne kahvilan palautusautomaatit kyllä ole automaatteja. Ne on vaan semmosia häkkejä. Ja onko se edes itsepalvelua, jos sä palautat sun astiat? Palveletko sä itseäsi viemällä ne astiat sinne, vai palveletko sä siinä vaiheessa sitä kahvilaa? Tai niitä muita asiakkaita? Viralliselta nimeltään siis Muidenpalvelupalautushäkki. Ne oli täynnä. Vieressä istuva nainen siis lähti viemään omaa tarjotintaan tänne häkkiin, mutta palasi hetken päästä takaisin saman tarjottimen kanssa. Jätti sen omalle paikalleen ja lähti. Siitä päättelin häkin olevan täynnä.

Taitaa olla kiireinen kahvila. Kukaan ei ole hakenut sitä tarjotinta siitä pöydältä, vaikka se on jo tovin siinä ollut. Ihmiset on alkaneet pelata siirtelypeliä. Halutaan paikkaan A istumaan, siirretään siitä edellisen asiakkaan roskat pöytään B. Seuraavat haluaa istumaan paikkaan B, siirtää taas roskat pöytään C jne. Häviäjä on se, joka haluaisi istumaan johonkin pöytään, mutta ei löydä enää tyhjää kohtaa mistään pöydästä, mihin siirtäisi roskat. Tuplapisteitähän tässä pelissä on myös jaossa, siirtämällä roskat johonkin käytössä olevaan pöytään. ”Anteeks, mä tuon nää roskat nyt tähän, että saan itselleni tyhjän pöydän”.

Ohoh. Ihmettelin, että miksi tähän ihan viereen parkkeeraa ihmisiä niin paljon. Alkaako kohta jostain selän takaa kuulua trumpetinsoittoa tai joku klovni heittelee tulipalloja mun pään päällä? Mutta ei. Se olikin vaan kahvilan jono. Ja kyllä, olen todella kaukana tiskiltä. Kuten sanoin, sunnuntai ei välttämättä ole se paras päivä käydä kahviloissa, jos haluaa vähääkään omaa rauhaa, tai edes istumapaikan. Tai siis istumapaikkojahan on niin kauan kun lattiaa riittää, mutta tiedätte kyllä, tuoleja.

kuumakaakao
Tässä tämä kuuluisa kaakao suklaakastikkeella.

Suomen kahviloista puuttuu kyllä kokonaan rentous. Rentous, vaikka olisi kiire. Tuntuu, että heti kun on vähänkin kiire, se välittyy myös asiakkaille kiireenä. Sitten kaikki asiakkaatkin vaikuttavat kiireisiltä ja pöydätkin näyttää siltä, vaikka ne on näyttänyt samalta viimeiset 30 vuotta. Tai voihan olla, että myyjätkin on näyttänyt samalta viimeiset 30 vuotta, mutta niistä se kiire näkyy vielä herkemmin kun pöydistä.

Tarvittaisiin sellaisia asiakaspalvelijoita, että siinä kaiken muun lomassa kierrellään keräilemässä astioita ja samalla höpistään asiakkaiden kanssa. Ehkä myös lauletaan (tiedätte kyllä mistä johtuu sana ehkä), välillä olisi livemusiikkia yms. Se jos joku olisi kahvila isolla koolla. En mä mitään bisneksistä ymmärrä, että kannattaisiko tällainen toiminta edes. Vai saisiko tollainen myyjä potkut samantien, kun tekee muutakin kun tarjoilee kahvia ja yrittää suoriutua asiakasmääristä.

Siis kuinka fiksu on ollut se, joka on keksinyt rakentaa ylöspäin. Mieti kuinka ison tilan esim. Kamppi veisi, jos kaikki ne neliöt olisi samassa tasossa. Aloin miettimään, että vähänkö olisi hauskaa, jos ihmiset asuisi eri kerroksissa. Tai siis niinkun oikeasti eläisi eri kerroksissa. Osa elää tässä missä nyt eletään, seuraavat 5km ylempänä. Sitten jotkut jäätävän pitkät liukuportaat, jos haluaa poiketa toisessa ulottuvuudessa. Ei tarvitse kun metrokortin, niin voi matkustaa sillä. Tai kun synnyt, niin olet alimassa kerroksessa. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä ylemmäksi pääset asumaan. Ei tää kyllä ihan toimi, koska muuten alin kerros olisi vaan täynnä vauvoja. Mä en ole ihan varma mitä mun juotavassa oli, mutta ajatusten harhailun perusteella jotain mitä haluan lisää.

Joku mies seisoo kahden tolpan välissä ja nojailee niihin vuorotellen, selkeästi odottaen jotain. Tai sitten se haluaisi pois siitä välistä, mutta ei osaa kun kaksi suuntaa ja molemmissa on tolppa edessä. Eikö jossain Sims -pelissä tai vastaavassa voisi käydä näin? Tai sitten tällä miehellä on taas näitä Harry Potter-/Narniajuttuja mielessä.

Jonkun naisen repusta kurkistaa pää. Pieni, ruskea, karvainen pää. Tunnistan sen chihuahuaksi. Hauskaa, söpöä ja outoa. En oikein osaa muodostaa mielipidettä. Hauskaa siitä tekee ainakin se, että mä haluaisin ainakin vastata kysymykseen ”Missä asut?”, niin ”Repussa”.

Kenen vastuulla, jos kolaroi?

Miten kävellessä menee kolarointivastuut? Jos kaksi henkilöä kävelee eteenpäin ja takaa tulee yksin kävelevä huomattavaa ylinopeutta. Edellä kävelevät päättää tehdä äkkipysähdyksen ja takaa tuleva meinaa törmätä heihin. Sai onneksi juuri väistettyä, eikä näyttänyt olleen liukas kelikään. Mutta jos törmäys olisi tapahtunut, niin olisiko vika ollut perässä kävelijän, vai edellä olevien, jotka teki äkkipysähdyksen ilman mitään selkeää syytä? Sumuvalot ei ollut edellä olevilla päällä, mutta aika kirkas keli kyllä oli.

Oli miten oli, ei ollut.

Kiitos seurasta ja mun ajatuksenjuoksun lukemisesta! Nähdään taas.

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Bisnesideoita part. 2

Location: Helsinki, Punavuori

Bisnesideoita

Tulin kiireisen oloiseen kahvilaan. Tekisi mieli sanoa, että johtuu varmaan pienestä neliömäärästä, mutta ei. Täällä tunnelma on vaan tosi kiireinen ja vähän kireä. Sain kyllä ihan normaalia palvelua, mutta kyllä sen fiiliksen vaan aistii.

Mutta arvaas mitä! Sain taas koodin, että pääsen käymään vessassa. Tästä pääset lukemaan, mitä viime kerralla kävi kun näpyttelin koodin. No mitä tällä kertaa sitten kävi? Koodi oli varmasti oikea, sitä en epäile. Vessan oven vieressä ei vaan ollut mitään, mihin sen olisi voinut näpytellä. Ovi oli siis ihan kenen tahansa avattavissa. Kävin siellä tarpeilla, mutta aloin kyllä jälkikäteen miettimään, että olikohan se edes asiakasvessa missä kävin. Tai vessa ylipäätään. No, ajoi asiansa.

Istuin yllättäen taas ikkunapaikalle. Vähän harmi, että ainoat ikkunapaikat on sellaisia, missä on pelkästään selkänojattomia jakkaroita. Ei siis kovin rentoja istua. Toki ehkä jos olisi parempi ryhti, niin siinä voisikin rentoutua. Mutta kun joudut kokoajan miettimään, että pää ei roiku jalkojen välissä, niin eihän tämä rentouttavaa ole. Kahvinkin pyysin maitovaralla, sain lähes täyden kupin. Heh, valitus alkakoon.

Tiedättekö sellaiset kypärät, missä on kamera? Sellaisen mäkin tarvitsen. Nimenomaan tarvitsen, enkä vain halua. Haluan tietää, eikun siis tarvitsen tietää, missä olen kulkenut lauantaina aamuyöstä. Oikeastaan silloin ihan jo pelkästään kypärä olisi varmasti hyödyllinen, ihan jo ilman sitä kameraa.

Onkohan oikeasti, vai tuntuuko vain siltä, että sunnuntaisin on enemmän pariskuntia liikenteessä? Suhteessa siis yksinkäveleviin. Ehkä se sunnuntai on se ainoa yhteinen vapaapäivä, niin siksi varmaankin. Kuka nyt ei viikon ainoaa yhteistä vapaapäivää viettäisi kävellen Helsingissä. Yksinkävelijöitä taas on enemmän arkena.

Mutta milloin sitten on enemmän niitä unissakävelijöitä, suhteessa noihin edellä mainittuihin? Se jos joku olisi siistiä. Unissakävelijöitä, eli Herra Hakkaraisia ympäri kaupunkia. Se ei kyllä varmaan paljoa eroaisi zombien valloituksesta. Ja siis toisaalta, kun katsoo sunnuntaina varsinkin noita yksinkävelijöitä, niin osa vähän vaikuttaakin unissakävelijältä. Krapula vai väsymys, en tiedä. Veikkaan ensimmäistä. Mutta ei tästä aiheesta enempää. Herra Hakkaraisia lisää katukuvaan, kiitos.

Isorobertinkatu

Tästä ikkunasta kun katsoo, niin suoraan edessä on kävelykatu. Metrejä en tiedä, mutta leveä se on kuitenkin. Ja tuossa keskellä on pyöräparkki, mihin on muutama pyörä jätetty. Joku mies halusi ilmeisesti vaihtaa ”kadun puolta”, eli mennä kävelemään toiselle puolelle kävelykatua. Tokihan sen vaihdon olisi voinut tehdä ihan heti pyörätelineen jälkeenkin, mutta hän päätti mennä sieltä pyörien välistä toiselle puolelle. Ja sitä tilaa siinä niiden välissä oli niinkin paljon, että hän joutui siitä sivuttain kävelemään. No, toiset kaipaa jännitystä elämään ja hakee sitä vähän yllättävistäkin paikoista.

Siis jollain pojalla, arviolta 10-12-vuotiaalla, oli niin lämpimän näköinen karvalakki. Ensin mietin, että haluaisin samanlaisen. Sitten mietin, että haittaisikohan, jos kävisin paistamassa kananmunan sen pään päällä. Uskoisin, että sen verran lämmin siellä sisällä on. Kananmunan paistolämpötila. Ei sillä, että mulla kananmunia olisi taskussa valmiina. Mutta äkkiäkös sitä kaupasta muutaman munan hakisi, voisi samalla ostaa pekonia ja syödä aamiainen yhdessä tämän pojan kanssa. Ei mitään sähköliesiä tai mikroja, vähän alkukantaisempaa meininkiä. Täytyy vaan toivoa, että tällä pojalla ei ole ihan älyttömästi hiuksia. Okei, nyt alkoi jo itseäkin vähän mietityttää tämän toimivuus.

Tuossa lähellä on kirpputori, missä näkyy paljon vaatteita ikkunasta. Nainen ja mies käveli siitä lähes ohi, mutta nainen halusi kuitenkin poiketa ikkunaostoksille. Mies otti muutaman askeleen taaksepäin, jäädäkseen seisomaan n. 8 metrin päähän ikkunoista. Ei tainnut ikkunashoppailu olla ihan hänen lempipuuhaansa. Hetken päästä nainen huitoi miehelleen, että tulee kanssa katsomaan. Taisi olla niin kylmä keli, että miehen jalat oli jäätyneet kävelytiehen kiinni. Ei meinaa liikkunut, paitsi sitten äkkisulan aikaan, kun lähdettiin kävelemään poispäin ikkunoista.

isorobertinkatu

Oi voi. Jonkun naisen takista roikkuu naru. Tai siis se vyö, mikä kiertää takin. Mikähän sen virallinen nimi on, ei mitään tietoa. No mutta kuitenkin, se roikkuu niin pitkänä, että laahaa maata. Ja tämä jos joku on jännä juttu. KUKAAN ei mene sanomaan siitä hänelle, vaikka selkeästi moni siihen kiinnittää huomiota. Ehkä tässä kohtaa olisi hyvä ajatella, että mitä haluaisi itselleen tehtävän, jos oma naru laahaisi maata pitkin? Niimpä.  Itse juoksen aina kiinni kaikki, kenellä on esim. reppu auki. Tai viimeksi kun löysin hanskan maasta ja näin kaukana henkilön, jolla oli samanlainen hanska pyörän tarakalla. Ei ole vielä toistaiseksi kukaan suuttunut siitä, että menin puhumaan heille. Ei, vaikka Helsingissä oltiinkin.

Siis mua vastapäätä on venyttelevä apina. Tuolla ulkona siis. Olisi muuten hyvä nimi yritykselle! Venyttelevä apina. En tosin tiedä alaa.. Streching monkey..Streching mark.. Joo. Raskausarpien hoitovoide. Koska kuka muka ei ostaisi hoitovoidetta itselleen, minkä nimi on Venyttelevä Apina. Ja kuvassakin vielä tämä sama. Näen siis sähkökaapin, missä on apinan kuva.

Nyt on selkeästi tarpeeksi lämmin keli, että voi kävellä vain puku päällä ulkona. Toisaalta, sillä pojalla oli se +100 asteinen karvalakki päässä.. Helsingissä on kyllä se hyvä puoli, että kaikki on niin lähellä, että kävelymatkat voi taittaa myös vain se puku päällä, vaikka olisi -20 astetta. En kyllä tiedä, että mitä tuon puvun alla on. Villapuku? Toppahaalarit? Tai ehkä koko puku on toppapuku. Siitäpä taas bisnesideaa. Puku, mikä pitää lämpimänä jopa -20 asteen pakkasella. Voi olla ihan järkyttävä hiki, jos sen iskee päällensä kesähäihin, mutta ainakin tarkenee, jos tulee yhtäkkiä se -20 astetta. Se kun on Suomen kesää miettien ihan mahdollista.

Jollain on myös pelkät aamutossujen näköiset tossut jalassa. Ei ne varmaan aamutossut ole, mutta en itse pysy ihan perillä näissä trendeissä. Mutta jos jotain tiedän, niin ei ne kyllä talvikengätkään ole. Jos itse asuisin Helsingissä, niin ihan ehdottomasti kävelisin aamutossuissa lähikauppaan. Ehkä myös kylpytakki päällä. Täytyykin muokata kriteerilistaa, jos meinaa joskus muuttaa Helsinkiin. Lähikaupan tulee sijaita oman asunnon alakerrassa. Vaikka toisaalta, miksi sitä ei lähtisi pienelle aamukävelyllekin samoissa vaatteissa. Parin kilometrin lenkki aamutossuissa ja kylpytakissa, voisi napata kaupasta sämpylän ja mehun lisäksi myös saunatontun ja saippuaa. Sopisi tyyliin.

Jotkut helsinkiläiset rouvat on kyllä todella tyylikkäitä. Hauska nähdä, miten koirankusetuslenkillekin on tälläydytty. Huulipunat ja kaikki. Okei, hän menee ostoksille koiran kanssa, nyt ymmärrän tälläytymisen. Vaikka ainakin kaksi vuottahan on nyt ollut ongelmana huulipunan kanssa, että vaikka kuinka paljon/hienosti/hyvin laitat sitä, se ei näy maskin alta. Kaipa se on vaan se ajatus, että onpahan laittauduttu. Mutta hei, TAAS BISNESIDEA. Toivon kyllä, että tätä ideaa ei kukaan ehdi toteuttamaan, eli maskeja ei kohta enää tarvittaisi. Mutta siis. Läpinäkyvät maskit! Siinä voisi Pirkot ja Pekat laittaa huulipunat minttiin ja tyytyväisenä hymyillä vastaantuleville, kun on niin tarkkaan punatut huulet. Huono juttu  nämä maskit olisi niille asiakaspalvelijoille, ketkä hymyilee silmillään, mutta samalla maskin takana hiljaa toivottaa asiakkaan painumaan v***uun.

Näihin kauniisiin sanoihin on taas hyvä lopettaa tämän kertainen kahvireissu, kiitos taas kun olit seurana! Ja jos tiedät käymisen arvoisia kahviloita, niin vinkkaa ihmeessä! Toistaiseksi olen pyörinyt vain tässä lähialueella (Hyvinkää, Helsinki), mutta tarkoitus on laajentaa pidemmällekin.

Nähdään taas!

xoxo, Marianne Katriina / Kaupunkikahvilla