Kategoria: Maaliskuu 2022

Miten saada lisää itsevarmuutta?

Location: Hyvinkää

Okei, ihan ensimmäisenä. Ihana aurinko. Ihana sää. Ihana lämpö. Sitten toiseksi. Edellä mainittujen asioiden takia, täällä kahvilassa on ihan paahtavan kuuma. Sanoisin, että bikinikeli. Bikinikahvit. Uikkarikahvit. Ui, Kari kahvit. Mun naamaa kuumottaa niin paljon, että tunnen sen punaisuuden. Jos mun naama olisi vaikka vihreä, niin tuntisinkohan mä sitä? Mahdollisesti, olisin varmaan aika pahoinvoiva. Tai piirtänyt tussilla naamaan.

Luin jostain joskus, että kuuma kahvi viilentää. Mä todella toivon, että se on totta.

Täältä kahvilasta näkee tosi hyvin ulos, isot ikkunat siis. Mutta koska ah niin ihana aurinko, täällä on verhot melkeen kokonaan kiinni. Yritä tässä nyt sitten katsella ulos, kun näkee vain ihmisten jalat. Kävelytyylejä voisin kyllä tässä miettiä, mutta siitä ei kovin pitkää tekstiä saisi aikaiseksi. No, täytyy hyödyntää mun huonoa ryhtiä ja pitää leuka pöydässä. Näkee ihmisistä ne loputkin osat. Täytyy varmaan hakea pilli, niin pystyy helposti juoda samalla, kun lepuuttaa päätä pöydässä.

Kahvilan edessä olevalla penkillä on kaksi naista take away -kahveilla, kahden koiran kanssa. Vaikutan varmasti todella fiksulta, kun kuikuilen täältä tolpan takaa niitä. En kehtaa enää vaihtaa paikkaa. Paljon järkevämmän oloista on heilua sivulta toiselle ja yrittää kurkkia tolpan taakse. No ei kai sitä itsestään tarvitse järkevää kuvaa antaakaan. Pidetään piilossa se arvokas ominaisuus.

Miten saada lisää itsevarmuutta?

Siis rakastan noita itsevarmoja ihmisiä. Kävelee kävelytiellä like a boss, vaikka takaa tulee auto. Kääntyy vain katsomaan taaksepäin huomatakseen, että sieltä tosiaan tulee auto. Ja jatkaa keskellä tietä kävelyä. Ajatus on selkeästi ”Tämä on kävelytie, mun ei tarvitse väistää autoja”. Autoilijahan voi olla kaikkea taksista poliisiin ja kännikuskista viisivuotiaaseen. Kaksi jälkimmäistä ei välttämättä edes näe sitä kävelijää, ne tuskin näkee koko kävelytietä. No, tässä tapauksessa se oli vain taksi, onneksi. Nätisti jonotti siinä ihmisen takana, että pääsee eteenpäin.

Mitenhän sitä saa tuollaista itsevarmuutta? Veikkaan, että se tapahtuu jo lapsuudessa. Itse olin kova keksimään erilaisia laulujen sanoja. Eräänkin laulun sanat meni näin “Minulla oli rautapuku, joka ei mennyt rikki ja silloin myöskään, minä en mennyt rikki.” Eli kehitin siis lapsena itselleni rautapuvun, jotta voisin aikuisena kävellä kävelytiellä rauhassa. Ilman, että tarvitsee väistää autoja. Aikamoinen lapsinero. Eli tässä tulee vielä vinkki teille, ketkä ette ole lapsena tajunneet keksiä rautapukua. Älä keksikään, äläkä jää seisomaan keskelle kävelytietä, jos sieltä tulee auto. Siinä saattaa sattua.

Fatbiket on kyllä siistejä menopelejä. Ne näyttää edestäpäin ihan moottoripyörältä. Tiedän, nyt kaikki moottoripyöräilijät kivittää mut. Mutta vaikka vika voisi olla mun näössä, niin ei se ole. Ne tosiaan on poljettavia prätkiä.

Jos täällä kahvilassa soi joku biisi ja joku kävelee ulkona täysin sen musiikin tahtiin, niin onko sillä henkilöllä silloin rytmi veressä?

Miettikää minkä näköistä olisi, jos maailman jokainen ihminen kävelisi aina tietyn biisin tahtiin? Biisi vaihtuisi päivittäin. Yhtenä päivänä vedät maratonia Suvivirren tahtiin, toisena päivänä olet museon opastuskierroksella Daruden Sandstormin tahtiin. Kaikilla on siis oltava aina sama biisi. En kyllä haluaisi olla valssia tanssimassa silloin, kun päivän biisinä olisi 2Unlimited – Get ready for this.

Kävin äsken vessassa. Kuten esimerkiksi tästä postauksesta voit lukea, vessakäynnit täytyy aina kertoa. Niistä löytyy aina jotain kerrottavaa. Ehkä jopa bisnesideoita. Tällä kertaa homman nimi on se, että mun oli pakko käydä vessassa. Syy: kahvikupilliseen kuuluu ilmainen santsikuppi. Ja mä en voi hakea sitä, ennen kuin olen käynyt tyhjentämässä itseni. Nyt on taas täysi kupillinen naaman edessä. Sellainen mielenkiintoinen vessatarina tällä kertaa.

Nyt olen kyllä kateellinen jollekin pojalle. Se kävi ostamassa pakastepizzaa sähköpotkulaudalla. En tiedä onko ton nimisiä laitteita olemassakaan, mutta sellainen potkulaudan näköinen, mikä kulkee varmaankin sähköllä. Jostain syystä näystä tulee mieleen huoleton elämä. Olet kotona, etkä jaksa tehdä ruokaa. Toisaalta tekisi vähän pizzaa mieli. Hei, mä lähden sähköpotkulaudalla kauppaan ostamaan pakastepizzaa. Jos multa kysyttäisi, miltä huoleton elämä näyttää, niin juuri tuolta.

Otin kuvan lautasesta, koska se oli hieno. Siinä näkyy myös sämpylän osia.

Mulla katkesi ajatus äsken ihan totaalisesti. Mä jäin vain jumittamaan. Syynä se, että näin jonkun miehen kantavan sankoa kädessä. Eikä mitä tahansa sankoa, vaan jogurttisankoa. Sitä sellaista, mistä myydään kaupassa turkkilaista jogurttia. Onkohan siinä 1kg. Jostain syystä mietin vain, että missähän sen miehen reppu/laukku/joku tavarankantojuttu on. En tiedä miksi sen sangon kantaminen ulkona näytti niin hassulta. Ihan kuin se olisi ollut käsilaukku. Tai mistä minä tiedän, vaikka olisikin ollut. Ei ole helppoa varastettavaa jogurtissa uivat puhelimet ja luottokortit. Ja jos täytyy puhua puhelimessa, voi samalla syödä poskelta valuvaa jogurttia. Nam.

Ihmisillä on todella pitkiä kengännauhoja. Heh, näköjään pelkistä ihmisten jaloistakin pystyy keksimään juttua. Mutta olen nähnyt jo ainakin kymmenellä (oikeasti ehkä kolmella) jäätävät narut. Tai siis sellaiset, että ensimmäisenä luulee, että nauhat on unohdettu solmia. Mutta sitten ne onkin sidottu niin, että ne näyttää unohdetuilta. Kaikkea sitä onkin muodissa nykyään. Lepattavat narut.

Aiemmin oli ne kaksi naista ja koiraa siellä take away -kahvilla. Nyt niiden seuraan liittyi vielä kolmas nainen. Ja se toinen koira sekosi, kun näki uuden kahvittelijan. Pyöri ympyrää ja heilutti häntää kuin mikäkin katuharja. Hauskoja tarkoituksia tulee, kun vähän viilaa pilkkuja ja välimerkkejä. ”Ja se toinen koira sekosi”. ”Ja se toinen koira, se kosi”. Jos noista jälkimmäinen olisi tapahtunut, olisi varmasti vielä enemmän kerrottavaa tässä postauksessa. Mutta valitettavasti koira vain sekosi. Sen pituinen se.

Sen pituinen oli myös tämän kertainen kahvitteluhetki. Taas teki mieli pullaa, mutta nälässä kun menee, niin pakko ostaa jotain suolaista. Ja ajaisin itseni vararikkoon, jos ostaisin joka kerta ensin suolaista, sitten makeaa. Täytyy useammin muistaa mennä kahville juuri syöneenä, niin voi vetäistä jälkkäripullat kahvin kanssa.

Mutta nähdään taas, heipat!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Konjakkikahvila

Location: Helsinki, Päärautatieasema

Rautatieasemat ja lentokentät. Ne on parhaita paikkoja spottailuun. Oon joskus vuosia sitten sanonut, että voisin vaan mennä lentokentälle istumaan, juomaan kahvia ja katsella lähteviä ja saapuvia ihmisiä. Mä en ole IKINÄ vielä käynyt kummassakaan ja voin kertoa, että siihen on tultava muutos. Tai siis olen mä käynyt molemmissa, mutta en tätä hommaa tekemässä.

Ehkä mä löydän itseni lentokoneen kahvilasta, matkalla Miamiin. Taitaa olla joku yksityiskone, jos olen lentokoneen kahvilassa. Airplainpresso. “Anteeks, mä en ehdi nyt puhua. Oon täällä Airplainpressossa.” Joo, se olisi toimiva nimi. Ei kauhean nopeasti lausuttava näin suomalaiselle, mutta kaiken voi opetella. Nopeasti puhumisenkin.

Mutta sitten kun palataan takaisin tähän hetkeen ja paikkaan, niin istun tosiaan Helsingin päärautatieasemalla kahvilassa. Selkeästi siis ei mikään monen tunnin tapaamispaikka, vaan junanodottelupaikka. En edes tiedä mikä tästä tekee sellaisen, mutta ei täällä tosiaan montaa tuntia viihtyisi. Heh, paitsi tietenkin minä, joka stalkkaa ihmisiä.

Nappasin itselleni teen ja samalla kun odottelen omaa junaa, kirjoittelen muistiinpanoja juuri tätä blogitekstiä varten. Juon take away -kupista, ei tästä kahvilasta tainnut edes muita saada. Laitoin vielä kannen päälle, niin varmasti pysyy tee tulikuumana, enkä ehdi juomaan sitä, ennenkuin pitää jo lähteä.

Täällä tulee kyllä vähän surulliseksi, kun katsoo ihmisiä. Tuossa edessäkin lähtisi ihan kohta juna Rovaniemelle. Surullista ei ole siis se, että se menee Rovaniemelle, vaan se, että itsekin haluan reissuun. Pitkänmatkanjunalla. Enhän mä siis tiedä, että onko nuo ihmiset menossa sinne Rovaniemelle lomalle, työmatkalle, kotiin, vai minne. Mutta sen tiedän, että mäkin haluan. En tiedä huokuuko tästä tekstistä se, että ei ole pariin vuoteen tullut käytyä juuri missään? Oon ollut elämäni aikana yhden kerran pitkänmatkanjunassa. Ja se oli ihan törkeen siistiä. Älkää kysykö miksi, se vaan oli. Ravintolavaunussa oli tunnelmaa ja joku nainen istui mulle varatulla paikalla.

Aina ei nähtävästi tarvitse tuplarattaita, vaikka olisi kaksi rattaissa kulkevaa lasta. Kun se rattaiden istuinosa on tarpeeksi korkealla, toinen lapsi mahtuu tavaratilaan. Kieltämättä aika söpö näky. En sitten tiedä, minne ne tavaratilaan laitettavat tavarat laitetaan. Ehkä se lapsi voisi vetää sieltä tavaratilasta käsin perässään jotain matkalaukkua.

Joku tyttö piirtää seinään. Tai sitten se raaputtaa arpaa seinää vasten. Usko tai älä, veikkaan jälkimmäistä. Voittoa sieltä tuskin tuli, neutraalista reaktiosta päätellen. En kyllä tiedä miten itse reagoisin, jos saisin tietää voittaneeni arvasta 500000€ ja olisin keskellä Helsingin rautatieasemaa. Tuskin itsekään sitä kovin suureen ääneen juhlisin. Ehkä esittäisin, että piirtelin vaan seinään. Voisi maksaa sakotkin siitä, ei kattokaas tuntuisi missään, kun olisi juuri voittanut 500000€.

Siis ihan uskomattoman ärsyttävä on take away -kupin kansi. Siis miksi siinä reiän kohdalla täytyy olla lisäkansi? Take away -kupin kannen reijän kansi. Kuuluuko se laittaa samalla suuhun, kun juo? Vai pitäisikö sen pysyä ylähuulen yläpuolella? Joko tämä on todella huono ja epäkäytännöllinen keksintö, tai sitten omat huuleni on väärän malliset tähän hommaan. Se on semmonen lärpäke siis. Ehkä se auttaa pitämään kahvit kuumina, tai sitten sillä voi leikkiä. Voisi mennä jonkun juokse ja nostaa hattua. Take away -kupin kannen hattua.

Apua. Mieti miltä rautatieasemalla näyttäisi, jos siellä ei siivottaisi koskaan. Nytkin maa on täynnä tupakantumppeja ja muuta roskaa. Näin juuri kaksi siivoojaa, jotka kerää niitä roskia sellaisella laitteella, että kun takapäästä puristaa niin suu aukeaa. Mä en tiedä niiden laitteiden nimiä, enkä kyllä uskalla googlatakaan tuolla selostuksella. No kuitenkin, ihan mahtavaa että siellä on siivoojia.

Sotkisikohan ihmiset enemmän, jos maa olisi reikäinen? Eli kun heität roskan maahan, se roska tippuu reiästä 20cm alemmas. Sitten päivän päätteeksi joku käy tyhjentämässä ne reiät roskista. Eli ulkonäöllisesti paikka olisi kokoajan siisti, mutta oikeasti se roska on vaan tiputettu sinne maan alle. Vähän kun joissain portaikoissa on ritilät. On muuten mukavaa, kun sinne tiputat avaimet. Veikkaan, että jos tällainen toteutuisi, maassa olisi paljon konttaavia ja reikiä kaivavia tyyppejä.

Konjakkikahvila

Joku alkoi puhumaan videopuhelua lapsensa kanssa. Ne lapset kuulemma syö tällä hetkellä. Mua ei henkilökohtaisesti haittaa, varsinkaan kun teen muistiinpanoja, mutta vähän tuntuu hassulta puhua videopuhelua ilman kuulokkeita. Yleisessä kahvilassa siis. Ehkä se onkin siinä, kun tämä ei ole se rentoutumiskahvila. Tämä on kahvit naamaan ja menoksi -kahvila. KNJM. Melkeen kuin konjamiini. Konjakkikahvila. Se vasta olisikin. Ei ne musta asiakasta saisi, mutta monesta muusta varmaan kyllä. Ainakin lupaviranomaisista.

Oletko muuten huomannut, että kun joku osoittaa johonkin suuntaan, niin kaikki loput kääntyy katsomaan sinne myös? Tätä voisi joskus kokeilla ihan muuten vaan. Seistä jonkun kanssa vaikka siellä rautatieasemalla ja puhua kovaan ääneen ”Kato, vähänkö hieno!” ja osoittaa samalla tiettyyn suuntaan. Sen jälkeen laskea, kuinka moni kääntyi samaan suuntaan. Ja melkeen voisi jopa kuunnella, että kuinka monen aivoissa kuuluu ”mitä ihmettä se tarkoitti, miks en mä näe mitään”. Voisi sitten käydä vielä kysymässä, että “Hei näittekö tekin ton?”. Jos ne vastaa että ei, niin voisi vain vastata takaisin “Okei, ei voi mitään. Toi pulu istuu siis tossa lampun päällä. Sitä mä ihastelin. Sun kannattaa varmaan käydä lääkärissä, kyllä ton kokoinen pulu pitäisi nähdä.”

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Paras ja ilmainen hajuvesi!

Location: Helsinki, Mikonkatu

Tomaatti-mozzarella -sämpylä. Ihan parasta. Missä tahansa. Täällä erityisen hyvää, tai sitten oon vaan erityisen nälkäinen. No, ainakin toi viimeinen on totta. Otin myös cappuccinon ja jostain syystä myös tää on ihan taivaallisen makuista. En tiedä voiko nälkä vaikuttaa kahvinkin makuun, mutta heittämällä paras cappuccino, mitä oon koskaan juonut. Tai sitten cappuccino ja mozzarella on vaan täydellinen makuyhdistelmä, kukaan ei ole sitä vaan ennen tiennyt. Hmm. Mozzarellacappuccino. Joo, kuulostaa ehkä paremmalta, miltä mahdollisesti maistuisi. Vaikka toisaalta, en ole koskaan maistanut. Tulee vaan kylläkin mieleen cappuccino, missä on jotain pieniä mozzarellapalloja seassa. Vähän alkaa jo oksettaa.

Hih. Ihana 20 lapsen päiväkotiryhmä kävelee ulkona. Tai oletan sen olevan päiväkotiryhmä, aikamoinen perhe se muuten olisi. Vaikka mikä minä olen sanomaan toisten lapsiluvuista. No kuitenkin, retkelle ne on selkeästi menossa tai sieltä tulossa. Reippaudesta päätellen vasta menossa. Mutta reippaudesta huolimatta ne ei meinaa ehtiä vihreillä tien yli. Kieltämättä aika lyhyet vihreät valot. Koita siinä nyt lapsille sitten opettaa, että punaisia päin ei mennä. Että viiden lapsen on nyt jäätävä sinne keskilevikkeeseen (mikähän on taas tän oikea nimi? Liikenteenjakaja? Läntti?), vaikka se on noin metrin leveä, eikä siihen edes mahdu viittä lasta.

No, onneksi päiväkodissa on töissä ammattilaiset ja ne selkeästi tiesi, että on turvallisempaa ylittää suojatie loppuun asti, vaikkakin vähän punaisilla, kuin että osa jää sinne odottelemaan vilkkaan liikenteen keskelle. Ja no, kaiken järjen mukaan kukaan ei varta vasten halua ajaa kenenkään päälle, vaikka olisikin vielä ylittämässä suojatietä. (Tosin muutama päivä sitten meinasin itse ajaa kolarin autolla, kun joku toinen auto ajoi täysin punaisia päin…)

On kyllä hurjan näköistä, kun rekat, kuorma-autot, mitkälie isot autot, ajaa Helsingin keskustassa. Ammattilaisia nekin varmasti, mutta vähän kyllä kuumottaa katsella niiden ajoa. Kapeat kadut, paljon ihmisiä, paljon toisia autoja, ratikoita ja ties mitä kevätkenguruita. Ammattitaidon lisäksi niiden kuskeilta vaaditaan kyllä hyviä hermoja. Tai kai sekin lasketaan ammattitaidoksi. Vähän kun lehdissä on näitä asiantuntijoita. ”Asiantuntija vastaa; miksi rannekello jättää jäljen ranteeseen?” Ja tähän vastaa tietenkin joku jälkien asiantuntija. Sama asia tosiaan, ”Miksi rekkojen kuljettajilta vaaditaan hyviä hermoja? Hermojen asiantuntija vastaa.”

Okei, mä en tiedä oliko tässä mitään järkeä. Vaikka mä kuinka luen tätä uudestaan ja uudestaan, mä en tajua tätä.

Onpa häiritsevää. Viereisessä pöydässä joku puhuu puhelimessa jollekin Mariannelle. Marianne sitä ja Marianne tätä. Kauheesti oon selkeästi tehnyt elämässäni. Mieti, jos jokaisen nimi olisi oikeasti uniikki. Että ei olisi ketään muita Marianneja, kuin minä. Tietäisi heti kenestä puhutaan. Tai sitten, jos lukee uudestaan ja kaikkien nimi olisi oikeasti Uniikki, ei kenenkään nimi olisi uniikki. Kaikki olisi Uniikkeja. Get it?

Jatketaanpa vielä liikennevaloista. Niistä löytyy selkeästi paljon asiaa mun pään sisällä.

Jos olet juuri kävelemässä tien yli ja olet noin 10 metrin päässä suojatiestä ja vihreä valo alkaa jo vilkkumaan, niin lähdetkö juoksemaan, jotta ehdit tien yli? Mietin ihmisiä, ketkä ei juokse. Vaan jää kiltisti odottamaan seuraavaa vihreää. Jääköhän ne elämästä paitsi jostain, kun ne käyttää sen muutaman minuutin valoissa seisomiseen? Vai kokeekohan ne jotain enemmän kuin ne vihreillä juoksijat, kun ne pysähtyy hetkeksi vain katselemaan? Toki tässä on muitakin vaihtoehtoja kun vain nämä kaksi. Esimerkiksi

-valoihin pysähtynyt selaakin vain somea odotteluajan

-juoksija ei jaksakaan enää juoksun jälkeen kävellä yhtä nopeasti ja odottelija saisi sen kiinni

-valoihin pysähtynyttä vituttaa niin rankasti oma ehtimättömyys, että koko loppupäivä on pilalla

-juoksija luulee ehtivänsä vihreillä, mutta onkin jo punaiset ja no. Tiedät loput, jos sieltä auto olisi tulossa.

Täällä kahvilassa joku lapsi juoksee kokoajan takaisin istumaan, kun niiden pitäisi lähteä pois. Hymyilin tälle lapselle, se oli niin suloinen. Hymyilisinkö samassa tilanteessa omalle lapselleni? En. Muut hymyilisi varmasti. Tietenkin jos mun hymy näyttää siltä, kun olisin sanomassa ”nyt kakara tänne sieltä”, niin kyllä. Hymyilin. Lasten vanhemmat: you get the point.

Kiva pyöränraato tuolla ulkona. Pyörätelineessä kylläkin, eli periaatteessa ihan oikeassa paikassa. Ties vaikka se olisi vielä muutama tunti sitten ollut ihan kokonainen pyörä. Nyt siitä on jäljellä runko ja yksi poljin. Kukahan näitä kerää pois? Vai odotetaanko vain, että jos kerta muutkin osat on mennyt, niin kaipa joku ne raadotkin sielä vielä käy pöllimässä pois. Ehkä kaupunkien työntekijät käy vain availemassa mahdollisia lukkoja niistä, jotta loputkin olisi helppo viedä.

Otetaan vielä hetki rekkakuskeille. Aikamoisen suorituksen teki äsken eräs kuski. Hänellä oli tupakka suussa, puhelin kädessä ja sitten ohjasi, tai ainakin yritti ohjata, rekkaa. Ammattitaitoa vai typeryyttä. Itse kallistun jälkimmäiseen. Kyllä se nyt eteenpäin pääsi ja kääntyikin, mutta silloin jos joskus olin tyytyväinen, että se päiväkotiryhmä oli jo ylittänyt tien puoli tuntia sitten.

Hassuja sanoja ja lausahduksia kuulee kahvilassa. Kerta kaikkiaan. Tää on kerta kaikkiaan aivan loistava sämpylä. Siis kerta kaikkiaan tosi hyvää cappuccinoa! En tiedä käytinkö sitä edes oikein. Mutta sen tiedän, että ainoat ihmiset kenen suusta olen tuon kuullut, on +70-vuotiaat. Loppuukohan toi lausahdus sitten, kun ketään vanhempaa ihmistä ei enää ole? Tai siis ollaanhan me nuoremmat sitten vanhempia, mutta tiedät kyllä. Voiko joku sana/lausahdus vain loppua? Tietenkin koska on Google, niin tätäkin tekstiä voi lukea 50 vuoden päästä ja löytää uudestaan lausahdus ”kerta kaikkiaan” ja siitä se syntyy taas uudelleen. Mutta voiko yhtäkkiä mennä vuosikymmeniä, että jotain tiettyä sanaa/lausahdusta ei vain sanota? Ne kuolee hetkellisesti sukupuuttoon. Vähänkuin dinosaurukset. Ihan vaan hetkellisesti.

Paras ja ilmainen hajuvesi!

Lähellä istuva nainen tuoksuu hammaslääkärille. Tekee mieli sanoa että haisee, mutta ei, kyllä se vaan tuoksuu. Joistain tuoksuista tulee mieleen aina jotkin tapahtumat tai paikat, hänen hajuvedestä tulee mieleen hammaslääkäri. Varmaan kallista hajuvettä, eikö hammaslääkäreillä kuitenkin ole ihan hyvä palkka? Oma hajuveteni koostuu lähinnä muiden ihmisten hajuvesien sekoituksista, mitkä tarttuu matkan varrella, jos kävelen tarpeeksi lähellä. Näin korona-aikana ollut vähän hankalaa lähestyä ihmisiä ja mennä tarpeeksi lähelle, joten ei auta kuin ripustaa ravintoloissa oma takki kiinni jonkun toisen takkiin ja toivoa, että se käyttää hyvää hajuvettä. Välillä voi osua kohdalle tupakkahajuvesi, homehajuvesi, vanhaviinahajuvesi, mutta ei ihan joka kerta.

Kiva, että on olemassa bussipysäkkejä. Helpompi hypätä kyytiin, kun ei tarvitse arpoa missä kohtaa se pysähtyy. Tosin tälläkin hetkellä yksi bussipysäkki näyttää olevan enemmäkin rekkaparkki ja ihmistenjättöparkki. Siellä siis jätetään ihmisiä kyydistä, ei parisuhteesta. Sehän nyt olisikin, kun sille olisi oma fyysinen paikkansa. ”Käydään kulta vähän ajelulla. Tässä on nyt tämä jättöpysäkki, meidän juttu oli tässä.” Toisaalta, saisipahan vielä viimeiset kyydit.

Viereisessä pöydässä puhuttiin, että ”Joo, ei se pitkä matka ollut. Kävelin vain sinne Tuusulanjärven toiselle puolelle.” En tiedä Tuusulanjärven kokoa, mutta kuulostaa siltä, että aikamoinen lenkki on tullut heitettyä. Varsinkin siis, kun kuulosti siltä, että se ei ollut mikään lenkki. Ihan vain että koska sinne ei päässyt syystä X autolla.

Joku nainen työntää pyörätuolia tuolla sohjossa. Tosin tyhjää sellaista. Ei ole helppoa liikkua kyllä pyörätuolilla tai rattailla tuolla. Ehkä se on helpompaa, jos ne on tyhjiä. Täytyykin kokeilla joskus. Lapsi päiväkotiin ja sieltä suoraan vaunulenkille!

Oho, aika rohkeaa. Joku kantaa tietokoneen näyttöä ilman mitään suojaa. Tuolla siis tosiaan sataa räntää taivaalta. Tai mistäs muualtakaan. Jos muuten vettä/lunta/räntää sataisikin maasta ylöspäin, niin olisikohan meidän talvivaatteet erilaisia? Pidettäisiinköhän me takkia housuissa, että takin alle ei menisi vettä? Toisaalta, silloin kannattaisi kenkien olla erilaiset. Sellaiset minkä ympärillä on veneet. Tai siis sellaiset reunat, että kun sitä vettä tulisi, niin se vesi ohjautuisi sivuille, eikä ylöspäin. Ei se varmaan kivaa olisi vieressä kävelijöillä, mutta ei kaikki voi voittaa. Sama kun nyt kävelet liian lähellä henkilöä, jolla on sateenvarjo. Ihan on oma vika, jos jäät sateenvarjosta tippuvan veden alle.

Tämän kertaiset setit oli tässä, nähdään taas sunnuntaina!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Exit mobile version
%%footer%%