Helsinkioppaaksi?

Location: Helsinki, Citycenter

citycenterissä

Aika hurja sää ulkona. Sataa lunta ja tuulee. Tai en tiedä mitä hurjaa siinä on, mutta sana hurja kuvaa sitä säätä silti. Onneksi olen sisäkahvilassa.

Avasin rautatieasemalla oven naiselle, joka oli liikenteessä lastenrattaiden kanssa. Luulin sen olevan hyvä idea, mutta ongelma tuli siinä, kun se nainen jäi jumiin sinne tuulikaappiin. Mun olisi siis pitänyt oven avaamisen jälkeen olla jo heti avaamassa sitä seuraavaa ovea, mutta en päässyt sinne, koska se nainen oli niiden rattaiden kanssa edessä. Eli siis tavallaan olin avuksi, tavallaan jätin sen jumiin tuulikaappiin.

Kahvilan ulkopuolella on terassi tuoleilla. Ne tuolit on lumen peitossa, mutta jostain syystä tekisi mieli silti mennä istumaan niihin. Toki tarvitsisin siinä vaiheessa lumiharjan, viltin, katoksen, lisää kuumaa kahvia ja mitähän vielä. Ajatuksena siis kiva, toteutuksena tuskin.

Citycenter

Tilasin normaalin suodatinkahvin, koska en ollut juonut aamukahvia vielä ollenkaan. Otin varmuuden vuoksi isompana, vaikka en koskaan ota. Eikä olisi pitänyt ottaa nytkään. Nämä leveät kahvikupit on muuten tosi kivoja, mutta näissä jäähtyy kahvi ihan liian nopeasti. Rakastan juoda kahvini todella kuumana, tämä ei parin minuutin jälkeen ole sitä enää. Ja jos jotain vihaan, niin haaleaa kahvia. Mutta koska 4,5€ suodatinkahvista, niin pakko juoda. Oli se sitten hyvää, pahaa, kylmää tai kuumaa. Heh. Onneksi sentään läikytin sitä aluslautaselle, niin on vähän vähemmän juotavaa.

Helsinkioppaaksi?

Voi ei. Joku on kyllä nyt pahemman kerran eksyksissä. Hän kävelee edestakaisin puhelin kädessä ja katselee eri suuntiin. Seitsemän kertaa sain laskettua, että hän vaihtoi suuntaa, jonka jälkeen joko löysi oikean suunnan, tai sitten kyllästyi ja lähti vaan tarpomaan. Musta voisi tulla hyvä Helsinkiopas. Voisin vaan opastaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin. Tai no, paikkoihin ainakin.

”Hei anteeks, mistähän mä löytäisin Kaivopuiston?”

”Kävelet vaan 300 metriä tohon suuntaan, käännyt vasemmalle ja olet perillä. Siellä Infopisteellä, mistä sut opastetaan Kaivariin.”

En mä Helsinkiä niin hyvin tunne, että mä siinä hommassa hyvä olisin, mutta kivaa se olisi. Itseni mielestä. Olen tehnyt työkseni opastushommia ja se oli parasta koskaan. Silloin tosin tiesin tarkkaan minne opastin. Ehkä.

Citycenter

Joku lapsi oli vähän hukassa äidiltään. Hetken he kävelivät vierekkäin, kun yhtäkkiä lapsi päätti putsata kahvilan A-standit lumesta. Hän meni oikein kyykkyyn, että varmasti on tarpeeksi piilossa äidiltään. Hetken päästä äiti huomasi lapsen kadonneen ja lähti jo kävelemään takaisin päin. Sieltä standien takaa lapsi kurkkaa ja äiti huokaisee helpotuksesta. Mutta lapsi on ihan oikeassa, lumityöt on tehtävä, kun ne omalle kohdalle osuu.

Mä en ole ikinä nähnyt, että apteekissa käy noin paljon porukkaa. Kokoajan ovi käy. Koskahan itsehoitolääkkeitä saa ruokakaupasta? Eikö niitä saakin jossain ulkomailla jo ostettua ihan ruokaostosten yhteydessä? Varmasti tähän on ihan pätevä syy, miksi apteekki on apteekki ja ruokakaupasta ei niitä saa. Mutta kuinka helppoa olisi ihan perus särkylääkkeiden osto, kun voisi ostaa sen samalla muiden ruokaostosten yhteydessä. Suuhunhan nekin menee. Ei ole enää ruokakauppa, vaan suuhunlaitettava kauppa. Tai siis kauppa, missä myydään kaikkea, mitä voi suuhun laittaa. Eli siis.. no, kaikkea.

Kolmella ihmisellä oli siniset kertakäyttöiset sadetakit. Ei se varmaan muuten olisi kiinnittänyt huomiota, mutta tuli kyllä väistämättä mieleen koronatestien näytteenottajat. Yhtä hyvin suojautuneita. Toiset suojautuu koronalta, toiset lumelta.

Heh, hauska muodonmuutos. Ihan kuin jossain laivan taikashowssa. Läheisessä pöydässä istui mies puku päällä, keskusteli tärkeitä työasioita kollegansa kanssa ja vaikutti tärkeältä läppärinsä kanssa. Sitten kun oli aika lähteä, niin ulos astui snoukkari. Käytetäänkö tota sanaa enää? Snowman? Eikun mistä toi sana edes tulee? Okei, en tiedä onko tollasta sanaa edes olemassa. Googlasin ja google antoi tietoa narkkareista. No kuitenkin, lumilautailijaa tarkoitan. Isot roikkuvat toppahousut ja kolme kokoa liian iso takki. Tai ei se liian iso ole, vaan oikean kokoinen siihen tyyliin. Ihailin ja edelleen tykkään siitä tyylistä. No mutta kuitenkin, hauska muodonmuutos. Pukumiehestä narkkariksi. Eikun snoukkariksi.

Tiedättekö niitä ihmisiä, jotka puhuu käsillään? Vähän kuin italialaiset. Itsekin huidon minkä kerkeän, jos selitän jotain asiaa. Mutta äsken näin kyllä semmoista huitomista, että en ole varma selittikö hän jotain asiaa handsfreehin, vai sävelsikö hän uutta Mozartia. Aikamoiset sävellykset olisi kyllä.

Citycenter

Asiakaspalvelusta kahvilassa. Kuten viime postauksessa jo totesin, niin Suomesta puuttuu se kunnon asiakaspalvelu. Tuntuu jotenkin niin hassulta, että tässäkin kahvilassa on nyt vain n. 6 ihmistä ja silti se kahvi pitää hakea itse tiskiltä. En siis tarkoita sitä maksutapahtumaa ja sitä, että saat sen kahvin suoraan käteen. Vaan jos tilaat sen extravanillachocolatelaten (latelate heh), niin sen tekemiseen menee yleensä hetki. Sitten hetken päästä tiskin toiselta puolelta huudetaan kahvin nimi ja asiakas kipittää sen hakemaan. Tähän on totuttu, eikä se ole mikään iso juttu. Mutta jos muita asiakkaita ei ole odottamassa, niin ei se veisi kun 20 sekuntia, kun kävisi viemässä sen kahvin sinne pöytään asiakkaalle.

Joo, tiedän, ei sitä ehdi kun on muutakin hommaa. Mutta kuten äsken totesin, 20 sekuntia. Jonka aikana mahdollisesti saa itse hyvää palautetta, kahvila saa hyvää palautetta ja ehkä jopa uusia asiakkaita, kun somessa tämmösiä kirjoitellaan. Ja aivan varmasti hyvin palveltu asiakas tulee vielä uudestaan.

Tämän kahvilan edessä mainostetaan jäätelöä. Iso jäätelötötterö ja auringonkin kuva on siihen piirretty. Aikamoinen ajankohta mainostaa jäätelöä, lunta sataa ja on talvi. Mutta sitten on aina meitä outoja, jotka haluaa syödä talvellakin jäätelöä. Eihän siellä sisällä kahvilassa nyt mikään talvi ole. Voi olla jopa lämpimämpi, kun kesällä ulkona. Mutta nähtävyys se tötterö näyttää olevan. Ties kuinka monta on käynyt jo nappaamassa kuvan siitä. Ties kuinka monen kamerarullaan minä olen täällä ikkunan toisella puolella päässyt.

Siis oikeasti. Onkohan tuolla apteekissa joku tarjous? Sinne lappaa porukkaa enemmän kuin ilmaisten ämpäreiden jakopisteelle. Ehkä ne jakaa siellä ilmaisia ämpäreitä.

Kiitos kahviseurasta, muistathan seurata myös @ marianne.katriina -tiliä Instagramissa ja Kaupunkikahvilla -tiliä Facebookissa! Nähdään taas keskiviikkona!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Onko vedettävät ostoskorit huijausta?

Location: Hyvinkää

kahvilamenu

Tänään tulin kahvilaan, missä tiesin olevan isot ikkunat. Ne ei ole suunnattu kadulle, vaan kauppakeskuksen käytävälle/ruokakauppaan. Tänään päästäänkin siis katselemaan ihmisten ostoksia! Okei, ei täältä niin hyvin sinne näy, että näkisin ostaako joku kaljaa vai maitoa. Mutta ostaako joku veneen perämoottorin vai itse veneen, sen pystyn kertomaan.

Otin tällä kertaa kahvin, missä oli ainakin kermavaahtoa ja sen päällä keksinmuruja. Nimi oli joku englanninkielinen, joten mennään vaan keksikahvilla. Cookie siinä nimessä varmaan ainakin oli. Oon muuten miettinyt, että miksi aina kahvien nimet pitää olla englanniksi. Siis onhan se toki hienomman kuulosta. Mutta siis haluaisin vaan tietää, että kuinka monelta on jäänyt joku tilaamatta, koska ei ole osannut ja sen myötä edes uskaltanut tilata sitä. ”Ottaisin yhden cookie cinnamon vanilla hazelnut with extra chocolate -laten”. Kai ne ymmärtäisi myös, jos tilaisi suomeksi. ”Yks tommonen monsterikahvi, kiitos”.

Mistähän johtuu, että tunnen itseni ihan stalkkeriksi, kun tuijotan hervottoman kokoisesta ikkunasta ”ulos”. Tai sehän siinä varmaan onkin, kun en tuijota ulos. Tuijotan ihmisten kävelyä sisällä ja kaupassa. Kieltämättä aika creepyä. Eli siis jatketaan tuijottamista.

Haluaisin tietää, että mitä on liikkunut sen siivoojan päässä, joka on vaihtanut viimeksi roskikset. Ne kassojen pakkauspäässä olevat. Tai kaikki muut onkin ihan hyvin, mutta sitten on tämä yksi. Jos normaalisti pussi on siinä roskiksen sisällä, niin tässä se roskis on sen pussin sisällä. Joko tämä on sellainen juttu mistä itselläni ei ole hajuakaan, tai sitten siivooja on oikeasti ollut jossain ihan muissa maailmoissa roskista vaihtaessaan.

Ääk, mulla on leukalihakset ihan jumissa. Tai ei se mikään ääk-aihe ole, ne on ollut jumissa jo monta vuotta. Ääk tulee lähinnä siitä, että tajusin äsken näyttäväni todella oudolta stalkkerilta. Sen lisäksi, että tuijottelen siitä jätti-ikkunasta ihmisiä, niin pidin suuta auki ja hieroin molemmilla käsillä leukalihaksiani. Jep, voitte vaan kuvitella sen näyn. Ja jos ette, niin käykää peilin edessä kokeilemassa ja katsomassa. Kahvilassa pitäisi olla vain yksisuuntaiset ikkunat. Kuulostaa ihan joltain Harry Potter tai Narnia -meiningiltä, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Sanasto ei ole ihan hallussa, en siis todellakaan tiedä miksi niitä yksisuuntaisia ikkunoita pitäisi kutsua.

Hassusti ihminen aina olettaa asioita. Nytkin kaupan ulkopuolella seisoo perhe, mihin kuuluu isä, äiti ja kaksi lasta. Ensinäkin, en mä tiedä onko se edes perhe vai äskettäin tavanneet tyypit, mutta oletan että perhe se on.  Ne on jo käynyt kaupassa, mutta odottaa selkeästi vielä jotain. Ensimmäinen kysymys on, että KETÄ ne oikein odottaa? Niillähän on perhe jo kasassa. Kaksi lasta ja vanhemmat. En usko, että niiden kultaistanoutajaa tarvitsee kaupasta odotella ja farmarivolvokaan tuskin on vessassa. Ehkä ne odottaa siinä niiden omakotitalon valmistumista.

No, lopulta selvisi, että ilmeisesti lasten mummoa vain odotettiin apteekista. Oletukset on jänniä. Koko tämä jengihän voisi olla vaikka vain kavereita keskenään, tai ehkä ne oli ostamassa kaikki samaan aikaan samaa pääsiäismunaa kaupasta, tappeli sen takia ja nyt odotellaan poliisia? Mistä minä voin tietää. Oletan vain.

selfie

Kassalla on joku neljän hengen porukka, aika nuorilta vaikuttaa. Ei mulla niistä sen kummempaa sanottavaa ole, kuin että näyttäisi olevan lompakko hukassa maksajalla. Hetken kun hän siinä sitä etsi eikä löytynyt, niin muidenkin kassien kaiveluista päätellen se tosiaan oli lompakko, mikä oli kadoksissa. En loppuun asti seurannut tätä episodia, mutta eiköhän ne saanut ostoksensa maksettua. Tästä tapahtumasta on jo hetki, mutta voisin ensi kerralla kyllä tarkistaa, että onko ne vielä siellä. Ehkä jopa tarjoutua maksamaan.

Jollain henkilöllä on käynyt klassiset. ”Käyn ostamassa vaan äkkiä maitoa ja leipää”. Sitten ostosten maksamisen jälkeen tulee se fiilis. ”Mihin hittoon mä nämä ostokset laitan?!” En tiedä millä tämä henkilö oli liikenteessä, mutta toivottavasti ei ainakaan pyörällä. Hänellä repusta tursusi leipäpussi ja pelkäsin koko sen ajan, kun hän oli näköetäisyydellä, että se pussi tippuu. Kädessään hän kantoi vichyn 24-packia ja kasaa jogurtteja.

Ruokakauppojen vedettävät ostoskorit on kyllä niin huijausta. Tai huijausta on ainakin se osa, jos niitä mainostetaan, että ne helpottaa kauppareissuja. Okei, helpottaahan ne ostosten keräämistä. Ei tarvitse sitä muutamaa sataa metriä kävellä kaupassa painavan ostoskorin kanssa, kun voi vaan vetää perässä ja lapata painavia tavaroita kyytiin. Mutta entäs sitten ne neljä kilometriä, mikä pitäisi kantaa ne ostoskassit kotiin? Sinne vedettävään koriin siis tosiaankin mahtuu paljon tavaraa, vaikka ei uskoisikaan, koska se on vaan kori. Joo, kyllähän kärrytkin helpottaa ja niiden kanssa voi käydä sama juttu. Mutta ei kukaan kävellen kaupassa oleva ota itselleen kärryjä, koska tietää/luulee tietävänsä ostavan vain vähän. No, oli niin tai näin, käytän jatkossakin vedettäviä koreja. Ne on kyllä käteviä.

Muistatko leffan, missä seikkailee minionit? Ne keltaiset pikkutamponit? Niillä oli se niiden johtaja, Gru. Näin Grun tänään. Se seisoi kaupan kassajonossa. Ihan yhtäkkiä hän veti mustat hanskat taskustaan ja laittoi ne käteensä. Hän alkoi hieroa käsiään yhteen, suunnitellen selkeästi jotain isompaa. Voihan olla, että hänellä oli vain kylmä, mutta olisi nyt edes vaikka tärissyt samalla. Se kun olisi varmasti ollut järkevämmän näköistä. Tai ehkä hän vain desinfioi ne hanskat. Samalla tyylillä ihmiset hieroo käsiään yhteen, kun tulee kauppaan sisälle ja ottaa desinfiointiainetta. Hän vain teki sitä hanskat kädessä ja ilman desinfiointiainetta.

On olemassa ihmisiä, jotka on käsistään käteviä. Neuloo, virkkaa, tekee puutöitä yms. Sitten on niitä, ketkä on päästään käteviä. Kuinka fiksua onkaan, jos on tullut pyörällä, niin pitää sitä pyöräilykypärää myös kaupassa päässä? Syitä tähän kätevyyteen on monia. Molemmat kädet on vapaina, voi törmäillä rauhassa kattoon ja seiniin, voi leikkiä härkää ja pääsee jonossa ensimmäiseksi, voi seistä päällään ilman että se sattuu, voi ajatella maailman tärkeimpiä asioita, eikä ajatukset pääse karkaamaan, voi kokeilla, ilman että se sattuu, pystyykö päällä tyhjentämään lattialle koko juomahyllyn. Näitähän riittää. Oikeastaan voisinkin seuraavan kerran laittaa kypärän päähän, kun menen kauppaan. Kuljen kyllä autolla tai kävellen, mutta kuten äskeisestä erimerkistä huomasi, ei se kypärä ihan turha kapistus ole.

Vau. Joku osti jättipuun. Tai joku iso kasvi se varmaan oli. Sehän nyt olisikin, kun ruokakaupasta saisi 30 metriä korkeita mäntyjä. Mutta siis kuinka sympaattista! Se puu oli suojattu, lumelta ja kylmältä varmaan. Sillä (oikeasti varmaan 100cm korkea) oli latvaan solmittu hedelmäpussi! Ei se ehkä ihan koko puuta nyt suojaa, mutta parempi se kun ei mitään. Tai en mä kyllä tossa tapauksessa tiedä. Ei kuulosta kovin tehokkaalta. Ei kaiken tarvitsekaan olla tehokasta. Suomalaiset on ihan liian tehokkaita. Kasvilla oli hyvä olla sen hedelmäpussihatussaan, antaa sen olla.

keksikahvi

Löysin mun sielunystävän. Tai näin sen ikkunan läpi. Kaikkensa antaneena kauppareissulle, pitää palkita itsensä. Ja mikäs sen parempi tapa, kun smoothiebaari. Ei sillä niin väliä, että viekö kotiin kassin pohjalle sulaneet jäätelöt ja pilaantuneet jauhelihat, kunhan sen reissun jälkeen saa kylmän smoothien. Kuulostaa kyllä siltä, että kauppareissussa ei ollut kovin paljon järkeä, jos ruokia ei voi enää käyttää kun ne kotiin asti saapuu, mutta se oli sen arvoista. Oikeastaan voisi aina sanoa lähtevänsä smoothielle, vaikka menee todellisuudessa ensin ruokakauppaan. Saa jo heti alkuunsa ajatukset positiivisemmaksi ja kauppareissu on varmasti mukavampi! Tai ehkä vaan menee pelkästään smoothielle ja jättää ruokaostokset tekemättä. No, joko saan sen Vuoden Positiivisin ja Maailmaamullistavinhenkilö tittelin?

Oho, jollain ei kyllä ole rahasta kiinni nämä kauppareissut. Osti kaksi kassillista ruokaa. Eikä siinä, se on vielä ihan normaalia jopa yhden hengen talouteen. Mutta hän ostin NELJÄ muovipussia! Ja syy tähän oli se, että maksamisen ja pakkaamisen jälkeen, hän meni vähän syrjempään ja laittoi siis kaksi muovipussia päällekkäin. Kätevää kyllä, että ei purkaudu kassit kesken matkan. Mutta oon kyllä kuullut, että kaksi päällekkäin ei välttämättä ole kuitenkaan kovin hyvä idea. Jotain niiden hinkkautumisesta yhteen ja sen takia rikki menemisestä…

Tiedätkö, kun välillä sitä uppoutuu ihan hassuihin ajatuksiin. Sitten kun sieltä pääsee pois, niin miettii vaan että ”mitähän mä just äsken ajattelin?!”. Äsken oli ajatuksissa mm. vaatteet. Mieti, että kaikki ihmiset ketkä me nähdään kadulla tai kaupassa, niin pitää vaatteita, mitkä on todennäköisesti ostettu tai saatu jostain. Ei ole vaatteita, mitkä vaan yhtäkkiä olisi sun päällä kun heräät tai kesken kokouksen vaihtuvia alusvaatteita. Jep, tämmösiä mä välillä mietin. Ja aina kun herään näistä ajatuksista, niin toivon että olisin jonkun kanssa, jolle voisin heti kertoa näistä. Kertomisen jälkeen olisin varmasti taas yksin, mutta ainakin olisin saanut jakaa hienon hetken. Siskoni kertomana, yleisin tapa aloittaa lause mun suusta, on ”Ootko muuten koskaan miettinyt, että…” Ehkä näiden ajatusten takia tämä blogi on oikea kanava mulle. Jokainen voi itse päättää, kuinka paljon pystyy sisäistää tätä lähes Stephen Hawking -tasoista settiä.

Siis en kyllä kestä. Joku pieni tyttö veti kunnon tanssishown keskellä käytävää. Koreografia ei ollut välttämättä ihan täysin hiottu ja varmaan aika lailla veti fiilispohjalta, mutta viihdyttävää se oli! Tiedätkö sellaiset neljävuotiaat, kun vetää tanssishowta. Vähän jotain stepin, valssin ja breakdancen sekoitusta. Eniten tykkäsin silti tämän tanssijan vanhemmista. Ne hymyili ja vähän ujosti tanssahteli mukana, eikä missään nimessä kieltänyt lasta esiintymästä. Jos mulla olisi ollut ruusuja, olisin vienyt ne näille vanhemmille. Harmi, kun en usein kanna ruusuja mukana. En ole oikeastaan varmaan ikinä ostanut ruusuja. Kerran, kun olin ruokakaupan kassalla töissä, sain ruusun. Joku noissa kukissa on, että ne pyörtyy mut nähdessään. Ja harvemmin siitä sitten edes tokenee. En anna ajatusta sille, että tappaisin ne, joten kyllä, ne pyörtyy ikuisesti.

Lapset on myös siitä ihania, että ne tuijottaa jos haluaa. Ne ei mieti, että tuijottaako joku takaisin, tai että mitä joku miettii kun ne tuijottaa. Ne vaan tuijottaa. Ne myös irvistää jos haluaa. Tiedättekö niitä autokärryjä, mihin saa lapsen istumaan? Sieltä nyt tuijottaa joku pieni ihminen ja itseasiassa mun tekisi mieli irvistää sille. Ihan hyväntahtoisesti. Mutta irvistäpä nyt tässä, edes hyväntahtoisesti, kun olet suuressa näyteikkunassa itse. Voi olla että muutama muukin näkee sen, enkä ota sitä riskiä, että joku tulee keskeyttämään mun kahvihetken kyselemällä irvistyksistä. Irvistämisestä tuli mieleen viime kesän tivoli. Jos jostain voi aikuinen ihminen mennä hämilleen, niin siitä, että joku tuntematon lapsi, arviolta 7-vuotias, näyttää sulle kieltä karusellista. Rehellisyyden nimissä nyt täytyy sanoa, että en kyllä muista, että näytinkö kieltä takaisin, vai jäinkö pitämään suuta auki niin kuin Nooa piti arkkiaan eläimille. Mutta oli se kummin vain, niin pyydystääkö seitsemänvuotiaat kärpäsiä kielellään, vai näyttikö se mulle ihan tosissaan kieltä?

Kiitos kauppareissuseurasta! Oli sen verran hauskaa, että voitaisiin ottaa joskus uudestaan! Vai mitä sanot?

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Louis Vuitton – vai jotain vielä parempaa?

Location: Helsinki, Iso Roba

Isorobertinkatu

Tänään onkin loistava päivä olla Helsingissä. Olympiakultaa lätkässä, torille siis!

Vähän kauempana torista oli kahvila, minne suuntasin tällä kertaa. Tai suunnattiin, nyt oli koko perhe mukana.

Join taas makeaa lattea, mitähän se oli.. Tai siis varmaankin kahvia, maitoa ja sokeria. Jotain erikoista makuakin siinä oli, mutta en muista mitä. Sanotaanko näin, että kun on lapsen kanssa kahvilassa, ei sillä kahvin maulla kauheasti edes ole väliä. Keskittyminen menee johonkin ihan muuhun, kun kahvin maisteluun. Sanoo henkilö, joka ei erota kunnolla edes markettikahvien eroja. Ja silti pitää blogia nimeltä kaupunkiKAHVILLA. Kahvi on hyvää, se riittää.

Tuli vähän eri perspektiiviä ihmisten ja asioiden katseluun, kun oli lapsi mukana. Nähtiin mm. ratikoita ja koiria ja moikkailtiin ihmisille ikkunan läpi. Tota viimeistä voisi alkaa pelaamaan ihan aikuistenkin kesken kahvilassa. Jokainen moikkaa vuorollaan ohikävelevälle ja se voittaa, joka saa eniten takaisinmoikkauksia. Tuplapisteet saa, jos joku tulee sisälle asti kysymään, että ”Huomasin että moikkasit, tunnetaanko me?”. Pelin saa myös totta kai kerrasta poikki, jos joku tulee sisälle kysymään ”Miks sä moikkasit mun puolisolle? Mistä te tunnette? Mitä ootte tehnyt yhdessä?!” Tälle puolisolle moikannut voittaa.

Tämä toimii myös loistavasti juomapelinä. Ehkä mukavampi jollain muulla pelata, kun espressolla. Tai ylipäätään kahvilla. Toisaalta, tarpeeksi kofeiinia niin voi alkaa tanssijalkaa vipattamaan. No joo, suosin silti perinteisiä mehukatteja.

Tänne kahvilaan tuli joku matkalaukun kanssa. Näyttää ihan joltain livemusiikin soittajalta. Nyt olisikin kova veto alkaa soittamaan livemusiikkia täällä. IHANAA LEIJONAT IHANAA. Soitetaanko ylipäätään koskaan kahviloissa livemusiikkia? Vai onko ne vaan baareissa? Ei siinä, ymmärrän kyllä että humalaiset on helpompi yleisö, kun selvinpäin olevat rauhallista kahvilaa etsivät tyypit, jotka mahdollisesti tekee myös töitä siellä kahvilassa. Ymmärrän myös siitä näkökulmasta, että jos soittaa huonosti, niin varmaan tuntuu mukavammalta saada se kylmä kalja päällensä kuumassa baarissa, kuin kuuma kahvi kuumassa kahvilassa. Tai ei siihen varmaan edes huonoa soittajaa vaadita, pieni kynnys lähellä soittajaa riittää. Tai yksi tunari ja tasainen lattia.

isorobertinkatu
Makea latte ja kylmä kaakao. Ja Wolt -kuski.

Noniin, nyt on ulkona taas joku oman elämänsä sankari. Hän seisoo ihan suojatien reunalla ja päästää autoja tien yli. Siis kyllä, kirjaimellisesti viittoo autoille, että saa mennä. Hänellä ei näytä olevan aikomustakaan itse ylittää suojatietä, on sen verran kauan nyt tuossa suorittanut liikenteenohjausta. Kai liikenteenohjaajaksikin joku koulutus vaaditaan, osalla ei valitettavasti ole varaa. Voipahan ainakin sanoa sitten ammatissa työskennellessään, että olen ”Itseoppinut liikenteenohjaaja, aloitin Iso Robalta”.

Okei. Sama henkilö kaivoi kassistaan sämpylän ja yritti tarjota sitä suojatiellä kulkevalle. Ehkä tässä on menossa nyt kuitenkin jokin Syntien hyvitys -operaatio. Jos olet tehnyt jotain pahaa, voit hyvittää ne tekemällä jotain hyvää. Niinhän se menee. Vastaantulevalle ei jostain syystä kelvannut ilmainen lounas. Kummallista.

Siis apua. Tässä kahvilassa on ikkunat tosi matalalla. Ja sen ansiosta ulkona kävelee pikkuantenneja. Niitä vaan menee tuosta ohi, usein perässään ihminen. En tiedä jahtaako ne ihmiset niitä antenneja, vai miksi ne perässä kävelee. Vai onko tämä uusi versio Pokemon Go:sta, missä jahdataan pokemoneja ympäri kaupunkeja. Ne kyllä tietääkseni pysyy paikallaan kun semmosen löytää, nämä antennit menee aika kovaa. Ainiin, puhun siis pienistä pystyhäntäisistä koirista. Tästä ikkunasta ei näy mitään muuta, kun se pystyssä oleva häntä.

Louis Vuitton – Vai jotain vielä parempaa?

Jännästi kiinnittää huomion, jos todella tyylikkäästi pukeutunut pariskunta kantaa Louis Vuittonin kassien sijaan kahta ruokakassia. Eihän siinä mitään erikoista ole, oletettavasti heidänkin täytyy ruokakaupassa käydä. Mutta silti se herättää huomion. Vähän sama, jos näkee laitapuolen kulkijalla sen Louis Vuittonin laukun. Kyllähän se kiinnittää huomiota.

Miksi ei ole olemassa Louis Vuittonilta omia ruokakasseja? En mä siis tiedä, että onko. Mutta jos tavallisesta käsilaukusta on valmis maksamaan satoja, ellei jopa tuhansia euroja, niin miksi ei maksaisi ruokakassistakin muutamaa kymppiä. Ei kummatkaan noista kuitenkaan ikuisia ole. Mieti kuinka siistiä se kassalla olisi. ”Ostaisin tän 4€ maksavan vessapaperipaketin. Ainiin, tarviin sille kassia.” Jonka jälkeen myyjä ilmoittaa ”Se olis 94€, kiitos.” Ei tarvis montaa kertaa kaupassa käydä.

Jotkuthan keräilee merkkilaukkuja. Itse voisin alkaa keräilemään Alepan ruokakasseja. Toisaalta, jos keräilijälle kelpaa Louis Vuittonin lisäksi myös muut merkkilaukut, niin ehkä itsekin voisin harkita vaikkapa K-Marketinkin kasseja. Kunhan ne ei ole liian lähellä Alepan kasseja, täytyy säilyttää niiden henkilökohtainen arvokkuus ja antaa tilaa hengittää. Halvemmaksi ne ruokakassit ainakin tulee, kuin laukut. En minä niiden arvosta niin tiedä, mutta laukuille täytyy ostaa hyllyt, missä niitä esittelee. Ruokakassi ei vaadi kun palan jesaria ja senkun länttää seinään.

Olkaa hyvä siis tästä bisnesideasta, eiköhän noilla kasseilla joku vielä lyö leiviksi!

xoxo, Marianne Katriina / Kaupunkikahvilla