Sunnuntaiaamu Helsingissä

“Luulin itseasiassa pitkään, että joku mies nukkuu tuossa lähellä olevassa pöydässä. Hänellä on pää alhaalla ja on ollut samassa asennossa todella pitkään. Juuri niin pitkään, että kun tuosta nousee, menee puoli viikkoa saada niskat takaisin suoraksi.”

09:00.

Aamuinen Helsinki.

Sunnuntai.

espresso house

On kyllä työn ja tuskan takana etsiä AUKI oleva kahvila Helsingin keskustasta. Käveltiin ties ja missä, eikä yksikään kahvila ollut vielä auki. Mies heitti vitsillä, että josko napattaisiin vain ärrältä kahvit ja vedetään ne jossain puiston penkillä. No, eipä ollut ärräkään auki. Kello on kuitenkin jo yli 9!

Helsinkiläiset ei selkeästikään ole sunnuntaisin vielä tähän aikaan liikenteessä. Nyt kun tätä kirjoitan, niin tuli mieleen, että Rautatieasemalla olisi varmaan saattanut olla auki oleva kahvila. Näin voisi siis kuvitella, varmaksi en tiedä.

No mutta. Espresso House Kampissa pelasti aamuisen kahvihetken. Nyt olisi kyllä tehnyt mieli mennä enemmänkin johonkin oikein kotoisaan pikkukahvilaan. Sellaiseen, missä voisi lähes nukkua kahvin jälkeen, herätä ja tilata uuden aamukahvin. Voi kun olisi olemassa unikahviloita! Hah, mikä bisnesidea.

Kahvila, missä olisi normaalien penkkien lisäksi myös pieniä sänkyjä. Voit käydä siihen hetkeksi nukkumaan, tilauksen jälkeen. Kyllä kelpaisi.

Täällä oleva muutama ihminen, näyttää kyllä ihan vastaheränneeltä. Tämä taitaa toden totta olla aikainen aamu helsinkiläisille. Tai mistä minä tiedän, mistä kaukaa Kajaanista he ovat tänne tulleet heräämään. Mutta siis ei ne ulkonäön vuoksi näytä vastaheränneeltä, vaan olemuksen. Istutaan paikoillaan ja jumitetaan. Kuulostaa ihan omalta arkipäivältä. Tuijotetaan pitkään yhteen kohtaan, herätään hetkeksi ottamaan huikkaa sumpista ja sitten taas jatketaan silmät auki nukkumista.

Luulin itseasiassa pitkään, että joku mies nukkuu tuossa lähellä olevassa pöydässä. Hänellä on pää alhaalla ja on ollut samassa asennossa todella pitkään. Juuri niin pitkään, että kun tuosta nousee, menee puoli viikkoa saada niskat takaisin suoraksi. Mutta huomasin kuitenkin, että hän ei nukukaan. Hänellä on puhelin siellä alhaalla, mitä katsoo. Ymmärrän hyvin, kun sanotaan, että puhelimen käyttö huonontaa ryhtiä. Tästä syystä itsekin seison varmasti aivan liian usein kenkälusikkana.

espresso house

Ulkona on ollut nyt kaksi päivää ihan todella aurinkoista. Tänäänkin on. Kylmähän siellä on kun banaanilla pakastimessa, mutta aurinko on aina aurinko. Siitä on nautittava silloin kun se paistaa. Tästä jos jostain tietää asuvansa Suomessa. Aurinko lämmittää mieltä ja sydäntä, mutta ei välttämättä korvia ja sielua.

Sunnuntaisin on hauska seurata ihmisten menoja ja meininkejä. Voi arvuutella, ketkä ovat menossa töihin ja ketkä pitää vapaata. Ja ketkä on jotain siltä väliltä. Esimerkiksi shoppailemassa. Työstä sekin käy, mutta ei siitä palkkaa saa.

Äsken kun tulimme tänne kahvilaan, päästiin suoraan tiskille tilaamaan. Nyt siellä on todella pitkä jono. Muutkin on heräillyt pesäkoloistaan tai palannut vaelluksiltaan ja löytänyt sen ainoan auki olevan kahvilan. Vähän kuin Amazing Race! Mikä joukkue löytää ensin avoinna olevan kahvilan, voittaa! Se olisi kyllä kaikkien aikojen vaikein tehtävä, kunhan se tehdään sunnuntaina ja Helsingin keskustassa.

Mutta Amazing Race on kyllä kiva ohjelma!

En ole sitä vuosiin katsonut, enkä tiedä tuleeko se edes enää mistään, mutta muistan perheeni kanssa sitä katsoneeni. Osallistuisin siihen ohjelmaan koska tahansa! Toki varmasti panikoisin ensimmäisen tehtävän aikana, koska vihaan kaikkea kilpailua. Voisin silti juosta siellä rastilta toiselle ja tehdä tehtäviä. Ihan vain huvin vuoksi. Osallistuisin myös Selviytyjiin, mutta sekin vain huvin vuoksi. En jaksaisi YHTÄÄN juonittelua tai muuten kisaamista, haluaisin vain selviytyä.

Kuinkahan paljon sitä menisi rahaa, jos asuisi ihan Helsingin keskustassa? Kävisin varmasti joka aamu hakemassa aamukahvin ja koska se ei riittäisi kauaa, menisin joka aamu jonnekin aamupalalle. No en ehkä niinä aamuina, kun herätys soi klo 03:00. Mutta ne muut aamut. Jättäisin kyllä myös sunnuntaiaamun välistä, ellen asuisi ihan Kampissa. En jaksaisi etsiä sitä avointa kahvilaa joka ikinen sunnuntai.

“Eihän sun tarvitse sitä etsiä joka kerta, kun kerran jälkeen tiedät missä on avoin kahvila”. Ei. Kyllä mun tarvitsisi. En todellakaan muistaisi enää viikon päästä, missä kahvilassa kävin edellisellä viikolla.

Kohta alkaa kelitkin lämpenemään, ihanaa! Kesä tulee, en malta odottaa! Voi mennä ulos tajutakseen vasta kilometrin päässä, että on alasti. Pakkasella sen tajuaa jo ensimmäisten metrien kohdalla.

-Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Relove – Kahvila ja kirppis samassa!

“Mietin 2 sekuntia, että mitä teen vajaa puolikkaalle kupille kahvia. Hörppäsin kaiken ykkösellä alas (kahvi mustana ja tulikuumana ei ole mitään herkkua). Panikoin vähän, koska en ollut maksanut kahvista, vaan teestä.”

Relove

Note to myself. Jos tilaat kahvin tilalle teetä, varmista ensin, että miten se teen ottaminen tapahtuu. Kaikista helpoin on se, että tilaamisen jälkeen menet paikkaan, missä on teevalikoima, valitset mitä haluat ja teet siinä teen itsellesi.

Vähän vaikeampi, vaikkakin toisaalta palvelullisempi (on se sana joo) tyyli on seuraava.

  • Valitset tilatessasi listalta, mitä teetä haluat juoda.
  • Sen jälkeen tee tuodaan sinulle pöytään.

Siis oikeastihan tämä on maailman helpoin ja kivoin asia, että sitä kuumaa teetä ei tarvitse itse lähteä kantamaan sinne pöytään. Varsinkin, jos mukana on esim. lastenrattaat.

Mutta mulla on aina sama ongelma. Se tee tuodaan pöytään niin oudon härpättimen kanssa, että en ikinä tiedä, miten se toimii. Se näyttää vaikealta, se on vaikea. Ja siinä hetkessä, kun haluan sen härpättimen pois sieltä teen seasta, tuntuu, kuin jokainen ihminen ympärilläni ja ympyrän ulkopuolella tuijottaisi tätä suoritusta.

Mutta suoriuduin, selviydyin ja sitten voinkin kertoa muista asioista, mitä säädin tämän tilauksen aikana.

Penkkarit.

Tilasin lounaaksi tofujotain.

A) En muista, mikä se jotain oli

B) En ole ennen syönyt tofua. Se kuulosti vain sen verran herkulliselta ja erikoiselta, että oli pakko tilata.

”Veden ja aterimet löydät tuosta päädystä”, sanoi tiskillä ollut henkilö. Ok. Selkeä lause, ymmärsin täysin. Mutta miten väärin sen voikaan ymmärtää.

Vesi kuin vesi. En tajunnut, että päädystä löytyvällä vedellä tarkoitetaan juomavettä. Ei teehen tulevaa vettä. Menin päätyyn, otin käteeni kupin ja oletin, että termoskannussa on kuumaa vettä. Ei ollut. Sieltä tuli kahvia. Mietin 2 sekuntia, että mitä teen vajaa puolikkaalle kupille kahvia. Hörppäsin kaiken ykkösellä alas (kahvi mustana ja tulikuumana ei ole mitään herkkua). Panikoin vähän, koska en ollut maksanut kahvista, vaan teestä.

Siinä kohtaa tajusin, että vedellä tarkoitettiin kylmää juomavettä. Sitä, mikä siinä termoskannun vieressä oli. Otin seuraavaksi siis ihan vain juomavettä. Tosin siihen samaan kuppiin, missä äsken oli sitä kahvia. Vieressä olisi ollut kyllä ihan vesilasejakin. Nyt join siis kahvikupista kylmää, vaalean ruskeaa vettä ja mietin, että luuleekohan työntekijät nyt, että juon salaa ilmaista kahvia, vaikka tilasin myös teen?

Mutta ratkaisin tämän ongelman. Menin pöytään istumaan, join veden niin nopeasti kun pystyin ja siirsin tyhjän kahvikupin pöydän toiseen päähän. Nyt kukaan ei tiedä, että se on minun. Hah.

Relove
Toi tofu oli niiiiin…nam!

Okei nam, Tofu ON hyvää. Ainakin tämä tofu. Tämän kaverina on riisimössöä (tällä on varmasti jokin hienompikin sana). Yleensä riisimössö on todella kuivaa ja irtonaista, mutta tämä on todella hyvää! Kosteaa ja tahmaista!

Tänään on ilmeisesti penkkarit. Tajusin sen siitä, kun ihmiset kyykkäilee maassa ja keräilee värikkäitä juttuja. Sen jälkeen vasta näin rekan, mistä niitä nameja lentelee. Wolt-kuskinkin matka tyssäsi hetkeksi suojateiden väliin, kun piti parkkeerata mopo ja alkaa karkinkeruuseen. Free candy, I agree. Saatan tehdä itsekin parit kyykyt, kun lähden ulos. Olisiko tämä vuoden kovin treenipäivä?

Hah. Joku pysähtyi ihan yhtäkkiä suojatielle (vihreä valo paloi kävelijöille), pyllisti ja keräsi karkkia. Takana tuleva ei pysähtynyt ihan yhtä sutjakkaasti ja voitte vain kuvitella, mitä siitä seurasi. Ei sentään vauvoja, mutta aika hauskan näköinen tuuppaisu.

Relove
Teehärpätin.

Täällä kahvilassa on ihan hassua. Tai ”kahvilassa”. Tämä on siis kirpputori, minkä sisällä on kahvila. Todella kiva konsepti kyllä! Täällä on paljon ihmisiä, niin kahvilla, syömässä, kuin kirppistelemässäkin. Itsekin kiersin ensin vaatteet läpi, sen jälkeen tilasin ruoan.

Relove second hand -liikkeitä on tällä hetkellä neljässä eri paikassa. Helsingissä 3 ja Tampereella yksi. Itse olen käynyt toistaiseksi vain Helsingin Stockmannin liikkeessä, muista en osaa siis sanoa mitään. Ilmeisesti jokaisessa liikkeessä on myös kahvila! Ainakin heidän nettisivujen kautta pystyy tekemään pöytävarauksen jokaiseen liikkeeseen.

Mutta muistakaa, jos ja kun menette käymään! Säätäkää yhtä paljon kuin minä. Se on _jälkikäteen_ ihan hauskaa.

-Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

En mä sähellä, teen vain asioita liian nopeasti

Mieheni tuijotti tätä tapahtumaa hetken ja totesi, että ”Joo. Mä lähden nyt töihin”. Hän tietää, että osaan sählätä, mutta aina jaksan yllättää. Välillä jopa itseni.

Aikamoinen tuuli ulkona. Kahvilan ovikin aukeilee itsekseen. Tai sitten maahiset on kanta-asiakkaita ja niitä vilisee täällä enemmän kuin näenkään.

Onpa ihanan hiljainen kahvila Espresso Houseksi. Yleensä ne on aina ihan täynnä ihmisiä, ehkä välillä jopa liikaakin. Olen varmaan hyvään aikaan liikenteessä, aamupäivästä ennen lounasaikaa. Mutta juuri tällä hetkellä tämä hiljaisuus vähän häiritsee.

Mulla on nimittäin hikka. Ja koska täällä on muutama henkilö tietokoneineen, häiritsen hikallani varmasti niiden työskentelyä. Ellei he ole juuri jumissa töiden kanssa ja hikallani rytmitän hommaa eteenpäin. Tai jotain. Hikka per sana. Johan siinä alkaa gradu olemaan äkkiä valmis.

Istun sellaisella penkillä, missä ei ylety jalat pohjaan. Eikun maahan. Vähänkö olisi kiva sellainen kahvila, missä lillut altaassa ja siemailet kahvia!

Siinä ei kyllä puhelimeen, eikä varsinkaan paperille, kirjoitettaisi muistiinpanoja. Saati tehtäisi töitä tietokoneella. Ellei allas supistu kylkiluiden kohdalta niin, että sieltä ei voi roiskua vettä yhtään. Kuinkahan ryppyiseksi siinä ehtisi muuttua, jos kirjoittaisin blogia 2 tuntia?

Ja taas voi miettiä, että miksi googlen haetuin lause on “Kuinka ryppyiseksi ihminen voi muuttua?”

Mutta jalkojen ylettymisestä. Ei ylety maahan. Ei muuta tähän aiheeseen.

Mulla on jotenkin todella inspiroitunut ja innostunut fiilis tällä hetkellä! En oikein edes tiedä, että mistä ja miten, mutta on vaan. Tekisi mieli tehdä jotain ihan älyttömästi ja kunnon draivilla, mutta en tiedä mitä tekisin. Menee nyt kyllä inspiraatiot ihan hukkaan, hitto vie!

Ääk. Aloin ajattelemaan, että mitenhän tämä penkki on tässä seinässä kiinni, että voiko se räsähtää yhtäkkiä alas. Tällaista jännitystä haen elämääni. Ja minun tuurilla, jos penkki räsähtäisi, alkaisi kunnon tapahtumasarja.

Samalla huitaisisin kahvini lattialle, joku liukastuisi siihen lattialla olevaan kahviin, seuraava kompastuisi kahviin kompastuneeseen henkilöön ja lopulta kahvilan ohi kävelevä turistiryhmä luulisi, että tämä on jokin suomalainen tapa lounasaikaan ja hyppäisi mahalteen samaan kasaan. Toivottavasti ne maahiset ei ole siellä alimmaisena. Ja toivotaan, että tämä penkki pysyy visusti seinässä kiinni.

Vaikka toisaalta. Tässä voisi käydä hyvinkin. Tuon tapahtumasarjan aikana kahvilassa olisi sopivasti valokuvaaja, joka näkisi tässä kasassa taidetta. Seuraava näyttely Kiasmassa olisi siis Niilo Pekanpojan “Kasa kahvilassa”. Näyttely sisältää yhden taulun.

Yhden kerran (vain yhden!) sähelsin kotona. Meillä on halkaisijaltaan yli metrin oleva pyöreä ruokapöytä. Pöytä oli täysin tyhjä, lukuun ottamatta puhelinta ja täyttä maitolasia. Ne oli kuitenkin täysin eripäissä pöytää. Nostin puhelimeni, mutta jotenkin onnistuin tiputtamaan sen kädestäni niin, että se liukui pöytää pitkin suoraan kohti maitolasia, tiputtaen sen maahan. Mieheni tuijotti tätä tapahtumaa hetken ja totesi, että ”Joo. Mä lähden nyt töihin”. Hän tietää, että osaan sählätä, mutta aina jaksan yllättää. Välillä jopa itseni.

Eilen kävi myös niin, että kaadoin lapselleni valmista kaakaojuomaa mukiin. Olin ehtinyt kaataa jo vähän, kun huomasin, että muki oli vähän huonosti. Toisella kädellä siirsin mukin n. 20cm päähän tasaiselle alustalle, mutta en koskaan lopettanut, saati siirtänyt, kaakaojuoman kaatamista. Pöytä kiitti tästä kaakaosta.

(Ja sitten on tietenkin näitä päivittäisiä. Laitan raejuustoa puuroon, puolet menee ohi lautasesta. Haen vettä lasiin hanasta, puolet vedestä kaatuu maahan. Mutta näille ei anneta palstatilaa, sillä oletan, että jokainen tekee näin. Kuulemma ei, mutta oletan erilailla)

Mutta ei ole postausta ilman vessakeissiä!

Olin menossa vessaan, mutta se ei auennut. Kävin kysymässä tiskiltä, että onko siihen jotain summeria tai vastaavaa, miten se aukeaa. Hän kertoi numerokoodin ja lähdin takaisin vessan oville. Pyörin ympyrää enemmän kuin koira etsiessään kakkapaikkaa, enkä löytänyt MITÄÄN, mihin olisin voinut tämän numerokoodin syöttää. Menin takaisin tiskille ja kysyin asiasta.

”Numerokoodin voi näpytellä kahvassa oleviin numeroihin”.

Ai siis häh? Menin takaisin vessan oville ja lähes kaivoin taskustani suurennuslasin (ihan kuin siellä olisi sellainen ollut), niin kyllä. Kahvassa oli pienenpienet numerot, mihin pystyi näpytellä numerokoodin ja sain vessan oven auki. Mutta mietin vain, että entä jos jollain on isommat sormet kuin minulla, tai vähääkään huonompi näkö? Sanoisin, että ei jatkoon. Ellei joku osaa perustella, miksi tämä on parempi vaihtoehto, kuin esim. seinässä oleva normaali numerokoodinäppäimistö mikälie.

Mutta jos vessakeissit kiinnostaa (tietenkin ne kiinnostaa), niin tästä linkki yhteen lukuisista postauksista, missä saattoi olla vähän ongelmia numerokoodien kanssa.

Bisnesideoita part. 2

-Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

%d bloggaajaa tykkää tästä: