Töihin raksalle

Location: Helsinki, keskusta

Tässä on jatkoa kahvilareissulle, milloin join mahdollisesti ei laktoosittoman hasselpähkinälaten. En siis kerro uudestaan vessaanpääsemisepisodista, mennään suoraan muihin ihmisiin.

Vau, jollain on tosi kiva tyyli pitää kaulahuivia. Aion kopioida. Täytyy kyllä ensin harjoitella peilin edessä sen vääntämistä, mutta varmaan ensi talvena onnistuu jo.

Joku viiden henkilön porukka on menossa selkeästi lounaalle. Ne on toimistossa töissä ja niillä on hyvä yhteishenki. Tiedättekö, tän kaiken vaan näkee siitä porukasta. Jotenkin on niin symppistä, että samassa toimistossa olevat henkilöt menee samaan aikaan syömään, ei olla edes jaksettu ulkovaatteita pukea päälle.

Hmm. Jollain naisella on selkeästi joko kylmä, vessahätä tai kiire. Koska tuollainen heiluminen ei voi johtua mistään muusta, itse kaiken tuon kokeneena. Kohta selviää. Kerron tässä välissä, että Albert Einsteinin kerrotaan nukkuneen kymmenen tunnin yöunia ja niiden lisäksi myös päiväunia. Noniin, selvisi! Naisella oli kiire ratikkapysäkille. Missä ei ollut vielä edes ratikkaa. No mutta, ainakin ehti. Kaipa tämä on sitä helsinkiläistä kiirettä.

Mikä on seuraava asia, minkä aiot googlata? Itsellä on ”Onko Redbull -auton päällä olevan jättitölkin sisällä pieniä redbulleja?”.

Jos edellisissä kahviloissa on häirinnyt kovalla oleva radio (ummetusta hihi) tai piippausäänet, niin täällä häiritsee ulkona oleva mainostaulu. Tottakai sen tarkoitus on kiinnittää huomiota ja onnistuukin siinä hemmetin hyvin, mutta jotain rajaa. Siinä tanssii joku piirroshahmo, niin tottakai kaikki sen taulun ympärillä näyttää nyt tosi tylsältä. Miksi kukaan ei voisi muuten vaan tanssahdella ulkona, vaikka suojatiellä vetäistä parit letkajenkat? Vai tarvitseeko siihen letkaa, että sitä voisi tanssia. Hei vähänkö olisi siistiä, monen kilometrin mittainen letkajenkka ympäri Helsinkiä! Ei siis mitään mielenosoitusmeininkiä, vaan puhtaasti tanssimista! Sitten osa jää aina punaisiin valoihin tanssimaan, jonka jälkeen lähdetään vihreillä pikakelauksella ottamaan muita kiinni. Kuka on mukana?!

Kuinka hauskaa olisi, jos taksit olisi kolmeovisia. Etuovet ja takaluukku. Saat valita, könyätkö takapenkille pelkääjänpuolelta vai menetkö takakontista. Tietenkin ihan siinä pelkääjänpaikallakin voisi istua, mutta ei tehdä taksimatkoista liian tylsiä.

Hah. Tanssimisesta puheenollen, pitää varoa mitä toivoo. Kukaan ei letkajenkkaillut eikä tanssinut, mutta jollain oli selkeästi hyvät räpit kuulokkeissa. Tai no itseasiassa, en tiedä onko se tanssimista, se räppikäsien heiluttaminen. Räppikäsi. Se kuulostaa ihan..joltain. En tiedä miltä, mutta joltain. Kerro sinä.

Töihin raksalle?

Joku työmies (mikä on virallinen nimi? Raksamies? Rakennusalan ammattilainen?) kävi hakemassa evästä kaupasta. Patonkia, kanelipuusteja ja take away -kahvi. Tai siis voihan siellä olla vaikka teetä tai kaakaota, mutta stereotyyppisesti siellä on kahvi. Mustana. Muutama muukin rakennusalan ammattilainen haki evästä, sieltä oli tarttunut mukaan wrappia ja patonkia. Kahvit ne oli varmasti jo juonut kaupassa, koska kahvia niiden pitää juoda. Myös energiajuomia ja pasteijoita näyttää menevän ikkunan ohi, samaisten ammattilaisten käsissä. Nyt teen aika rohkean päätelmän, mutta olen aika varma, että tässä lähellä on kauppa. Ja työmaa.

Ville Viikinki -lelusta päätellen, joku lapsi on tullut juuri laivalta. Itse en malta odottaa, että pääsen oman lapsen kanssa ekaa kertaa laivalle. Sitten meilläkin on maskottilelu ja ihan liikaa karkkia. Ja hei! Miettikää millaisia ohikulkijoita laivan kahvilan ohi kulkee! Täytyy päästä laivalle.

Kiva kun jaksoit seurata mun kanssa rakennustyömiesammattilaisten lounastaukoa. Muista, että ensi kerralla kun nähdään, mulla saattaa olla kaulahuivi laitettu tosi tyylikkäästi!

xoxo Marianne Katriina/Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Nimi yritykselle?

Location: Helsinki, keskusta

latte

Hyppäsin tänään junaan ja ajelin kohti Helsinkiä. Matkan varrella asemalle kävellessäni, näin sen päivän sankarin. Oletettavasti äiti, veti lumisia portaita (jokainen Hyvinkäällä junalla käynyt tietää, että ne ei ole mitkään muutaman rappusen portaat) ylös TUPLArattaita, lapset onneksi oli jo kävelyiässä ja pystyi kävellä itse ylös. Niin ja koirakin oli matkassa mukana. Kävin totta kai kysymässä, että tarvitseeko apua, mutta hän oli jo lähes ylhäällä, joten ei tarvinnut. Mutta kuulemma hissi oli rikki. Onneksi se onnistui kuitenkin noin, mutta mietin vaan henkilöä, joka olisi ollut pyörätuolilla liikenteessä..

No mutta. Pääsin junaan ja olin perillä Helsingissä 15 minuuttia aikataulusta myöhässä. Tämähän ei haitannut, koska aikataulu oli ainoastaan junalla, ei minulla. Kävelin suoraan kahvilaan, minkä olin päättänyt jo etukäteen. Ennen tilausta käytiin kuitenkin jotakuinkin näin mennyt dialogi:

Minä: ”Oliks teillä vessa missä, voisin sen jälkeen tulla tilaamaan”

Barista: ”Joo se on tuolla, koodi on 1234.”

Minä: ”Ok, kiitos. *näppäilen koodin*

Minä: ”Anteeks, mutta ovi ei aukea tuolla koodilla.”

Barista: ”Kokeile vaan uudestaan”

Minä: *kokeilen uudestaan*

Minä: ”Anteeks, mutta ei se ovi aukea sillä koodilla.”

Barista: ”Paina vaan se koodi ja vedä ovea samantien.”

Minä: *painan koodin ja vedän ovea*

Minä: ”Anteeks, mutta se ovi ei kyllä aukea.”

Barista: ”Painat vaan 1234 ja vedät sen oven auki. Eikun hetkonen! Se koodi onkin 4321.”

(ovikoodi muutettu, heh)

Ja loput voitte arvata. Pääsin siis vessaan, jonka jälkeen tilasin hasselpähkinälaten. Ja siis kyllä, myyjä pahoitteli vielä lattea tehdessään, että sanoi ensin väärän koodin. Hyvillä mielin siis jatkettiin, enkä ehtinyt laskea alleni. Tai kai sekin on alleen laskemista, kun istuu vessanpöntön päällä. En mä ylöspäinkään tähdännyt.

Hrr. Täällä sisällä on aika kylmä. Tai sitten olen vain syväjäässä, mulla on aika usein kylmä. Mutta ihan taivaallisen makuinen hasselpähkinälatte onneksi lämmittää.

Rakastan katsoa, kun ihmiset hymyilee tai nauraa itsekseen. Olisi niin kiva tietää, minkä takia näin tapahtuu. Miettiikö ne, että kuinka naurettavaa elämä on tällä hetkellä? Tai sitten ne on luullut kuulevansa maailman parhaimman jutun, mikä ei tietenkään ole mahdollista, koska ei ole kuullut mun juttuja. Ehkä ens kerralla hyppään jonkun hymyilevän tyypin naaman eteen ja kysyn ”mikä homma?” Jaettu ilo on paras ilo. Vahingonilon jälkeen.

Hui, ihmisiä kävelee jostain syystä tosi paljon ilman hanskoja. Itse olen siis tosiaan edelleen ihan jäässä ja en ihan muutamasta kympistä lähtisi nyt ulos ilman hanskoja. Toisaalta, syy tähän hanskattomuuteen on aika selkeä. On syy käydä ostamassa take away -kahvi, millä saa pidettyä käpälät lämpöisenä. ”Ei vitsi mulla on kyllä sormet jäässä, täytyy käydä hakemassa kahvia ärrältä”. Ja jos kuka tahansa sanoo tossa vaiheessa, että miksei vaan laita taskussa olevia hanskoja käteen, niin ei kannata tuhlata aikaa siihen. Ne ei vaan ymmärrä. Taidan oikeastaan tän laten jälkeen lähteä ilman hanskoja ulos.

Hahaa. Katsoin, että joillain on kuvaukset menossa, jotain uutta juomaa mainostetaan. Toinen nojaa seinään tyylikkäästi ja toinen ottaa vähän kauempaa valokuvia. No, valokuvaajahan lähti omia aikojaan pois siitä ja seinäännojailija jatkoi kaljan juomistaan seinän vieressä, meinaten muutamaan otteeseen kaatua. Ei ne varmaan ollutkaan samaa porukkaa.

Nimi yritykselle?

Aika paljon on yrityksien nimiä, missä nimi ei kerro mitään yrityksen sisällöstä. Eihän se haittaa, jos sen selittää heti perään. Esimerkiksi yrityksen nimi voisi olla vaikka “Varvas”, mutta heti perään siinä lukee “teemme muuttoja niin varovasti, että ei tarvitse olla varpaillaan.” (tiedän, multa kannattaa ostaa sloganeita). Tai sitten kun on vaikka Tepon Rauta, niin tiedät heti, että johonkin rautajuttuihin se liittyy.

Mutta sitten on yritys, minkä nimi on vaikka ”karva” ja autossakin lukee vain yrityksen nimi, ehkä korkeintaan kuvakin siitä karvasta, niin eihän se nyt kerro mitään. Tai että miksi ihmeessä olisin kiinnostunut sen yrityksen palveluista, jos en heti sen nimen luettuani tiedä, mihin alaan se edes liittyy. Koirien trimmaukseen? Ihmisten trimmaukseen? Karvalankamattoihin? Lääketieteeseen (karvatuppitulehdus)? Muotiin (karvahattu)? Tai toisaalta, en tiedä onko sillä niin väliäkään. Jos haluan viedä itseni trimmattavaksi tähän yritykseen, niin kai se on vähän sama asia, kun karvahattujen hoito. Ja nyt kysymys, oletko koskaan verrannut itseäsi karvahattuun?

Joku henkilö tuli tyhjentämään yleistä ulkoroskista. Roskis auki, roskis ulos, täysi säkki pois, tyhjä säkki tilalle, roskis takaisin paikoilleen, roskis kiinni. Täysi säkki auton lavalle ja menoksi. Hetken päästä joku toinen henkilö tuli kanssa tyhjentämään roskista. Tai yritti, lähinnä panttipulloja varmaan etsi. Miksi näiden yleisten roskisten vieressä ei ole jotain ämpäriä, minne saisi laittaa pantilliset tölkit ja pullot? Niitä ei varmaan tarvitsisi koskaan edes tyhjentää, kun nopein voittaisi. Turha niitä on roskiin heittää, mutta roskiksen päältä ne vaan lentää maahan ja roskaa. Olisihan se inhimillisempää pullojen keräilijällekin hakea pullot aina suoraan ämpäristä, eikä tarvitsisi roskiksia penkoa. Joo, ei tämä ihan näin helppoa ole, koska muuten se oltaisiin tehty jo. Mutta mun aivot ei vaan lakkaa tekemästä töitä, varsinkaan jos kyse on pullonpalautuksesta. Kuinka siistiä on saada rahaa yhtä pientä paperilappua vastaan.

Mulla on nyt todella vahva tunne, että tää latte ei ollut edes vähälaktoosista. En tiedä oliko, mutta tunne on nyt sellainen. Että kivakunolitseurana, HEIPPA!

xoxo, Marianne Katriina / Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Missä mennä naimisiin?

Location: Helsinki, Kluuvi

aleksanterinkatu

Kannattaa käydä lukemassa myös edellinen kirjoitus, siellä selviää miksi olen tänään jo toista kertaa kahvilassa, eri paikassa tosin.

Tässä on kyllä kahvila omaan makuun. Tunnelmallinen, kotoisa ja ikkunat vilkkaalle kadulle. Ainoa ongelma tässä on se, että otin teetä ja se tuli niin jännän näköisessä laitoksessa, että en ole varma miten tätä kuuluu juoda. Tai että miten teesihti otetaan tuolta pois. No, tiskillä sanottiin, että täytyy antaa vähintään 2 minuuttia sen hautua, joten nopeasti laskettua, mulla on 2 minuuttia aikaa selvittää tämä mysteeri. En tiedä huomaako mistään, että juon teetä aika harvoin kahvilassa.

Mietin, että kauhean vaikeaa löytää Helsingin keskustasta kahvilaa, missä olisi ikkunat vilkkaalle kadulle. Tai löytyy niitä jonkun verran, mutta kun ikkunapaikat on aina niin suosittuja, että ne on aina varattu. Täytynee alkaa kantaa omaa tuolia mukana, että pääsee aina ikkunapaikalle. Ehkä myös omaa ikkunaa, että varmasti näkee ulos. Tuli tästä muuten mieleen, että varaako kukaan koskaan kahvilaan paikkaa? Tai onko se ylipäätään mahdollista?

Tämä kahvila on yläkerrassa. Jännä, miten erilailla näkee asiat ylhäältäpäin. En ole ennen tiennyt, että myös erään kirjakaupan yläkerrassa on kahvila. Enkä ole ennen nähnyt kihlasormuksien näköisiä koristeita, mitä ylempänä on. Kai sitä aina kävelee niin katua tuijottaen. Ehkä kaatumisriskin vuoksi. Ei olisi meinaa ensimmäinen kerta, kun törmäisin tolppaan.

Oho, Helsinkiin on tullut pikaratikoita. En todellakaan tiedä mitä ne tarkoittaa ja miten ne eroaa normaalista ratikasta. Ehkä ne menee paikasta A paikkaan B ilman välistoppeja, vai meneekö ne vaan niin hiton täysiä? “Hyppää kyytiin jos ehdit”. Tälle konseptille voisi kyllä varastaa kiertoajelubussien nimen, “Hop On Hop Off”.

Kuinka herttaista, jollain lapsella on Toystorystä Woody leluna (siis jouduin googlaamaan sen nimen. Tämä on merkki siitä, että täytyy katsoa Toy Story). Siitä ei selkeästi päästetä irti, vaikka äiti yrittää samaan aikaan laittaa hanskoja lapsen käteen. Pieneltä taistelulta näyttää, mutta lopulta on hanskat kädessä ja Andy hyppimässä lapsen kädeltä toiselle.

Jalkakäytäville parkkeeraa vähänväliä joku auto. Välillä taksi tai tavarantoimittaja, välillä taas ihan vaan auto. Jonnekin rakennuksen sisään ne kuskit aina häviää ja hetken päästä tulee takaisin, mitä lie käy siellä tekemässä. Viemässä puolisolle kotiin unohtuneet eväät, hakemassa omat puolisolle unohtuneet avaimet, tai ehkä ne vaan on aina halunnut käydä siinä rakennuksessa ja nyt tuli sopiva hetki, kun sattumalta ajoivat ohi.

aleksanterinkatu2

Äh, vähän harmittaa yhden asiakkaan puolesta. Hän kävi tiskiltä kysymässä laskiaispullia, mutta niitä ei ollut. Asiakas siis ei saanut pullaa eikä kahvila saanut asiakasta. Kahvilat huomio, leipokaa nyt herranjumala niitä laskiaispullia! Mielellään jo monta kuukautta ennen laskiaista. Niiden pullien himo on todellinen.

Missä mennä naimisiin?

Minneköhän on menossa henkilö, jolla on raksahousut ja -kengät jalassa, mutta puvuntakki ja kauluspaita? Naimisiin rakennustyömaalla? Hääkutsussa pukukoodina “iltapuku ja turvakengät”. Tai ehkä hän on menossa tekemään putkitöitä keskelle häitä? Tai ehkä strippariksi, missä kohde ei ole osannut päättää minkä tyyppisen shown haluaa.

Muistan kerran, kun serkkuni pääsi ripille. Ennen puhuttiin siitä, että rippikoulun käynyt saisi naimaluvan. Enhän minä nuorempana sitä oikein ymmärtänyt, onnittelin serkkuani vain “Onneks olkoon! Sit ei muuta kun vaan naimaan!”.

Eräällä henkilöllä on untuvatakki. Ei sellainen tavallinen, vaan ihan oikeasti TODELLA lämmin, oikeastaan untuvapeiton näköinen, takki. Siitä tulikin mieleen, että täytyy kovimmilla pakkasilla kääriytyä peittoon, kun lähtee ulkoilemaan. Tulee jo hiki pelkästä ajatuksesta. Muut voi sitten kateellisena kysellä, “Vau, mistä toi sun upee takki on ostettu?!” ja minä voin vastata, että ¨Jyskistä.

Tässä vielä viimeinen kysymys tältä kahvilareissulta. Mikä siinä on, että kun sataa vettä, käytetään sateenvarjoa. Mutta kun sama määrä tulee lumena (eli sulaa joka tapauksessa hiuksiin ja vaatteisiin), ei melkeen kukaan käytä?

Olipa mukava teehetki sun kanssa! Sain teesihdinkin pois mukista, eli kaikki meni oikein hyvin. Kiitos seurasta, toivottavasti nautit tästä reissusta yhtä paljon kuin minä. Niin ja jos olet menossa naimisiin, niin harkitse häitä raksalla. Voin tulla vieraaksi turvakengissä.

xoxo, Marianne Katriina / Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

%d bloggaajaa tykkää tästä: