Mitä pukea naamiaisiin?


Location: Helsinki, Kamppi

kuumakaakao



Tänään on vuorossa kahvila, missä olen halunnut käydä jo vuosia, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi. Nyt kävelin tänne, ilmeisesti Kampissa sijaitsevaan (en tiedä missä rajat menee), kahvilaan ja odotukset oli tietenkin korkealla. Ihan alkuun jo tunnelmaa latisti se, että teki mieli pullaa, mutta oli myös jäätävä nälkä. Oli siis pakko ottaa täytetty croissantti pullan sijaan. Olisihan se pulla varmaan myös nälän vienyt hetkeksi, mutta no. Välillä on ihan kiva ajatella järkevästi.

Arvostan hyvää asiakaspalvelua ja erinomaisesta sellaisesta laitankin aina palautetta, tai sanon suoraan. Tällä kertaa palvelu ei ollut mitään kummempaa, oikeastaan jopa vähän outoa. Samalla kun odottelin tiskillä kaakaon valmistuvan, kuuntelin tulevista työpaikan juhlista ja niiden alkoholitarjoiluista. Mielestäni nämä ei ole asiakkaan korville tarkoitettuja asioita. MUTTA. No, itsehän olen varsinainen Ulla Taalasmaa, joten eihän tämä nyt häirinnyt mua yhtään. Lähinnä kiinnostaisi tietää, miten ne työpaikkajuhlat on mennyt.

Multa kysyttiin, haluanko kaakaon isoon vai pieneen mukiin, kysyin että missä on nähtävillä ne koot (esim. espresso housessa pieni kahvi on normaalin kokoinen, iso kahvi noin ämpäri). Sain vastaukseksi, että ”No mä laitan kaakaon kyllä yleensä tämmöseen”, enkä edelleenkään tiennyt, onko se iso vai pieni. Siinä samassa kohtaa oli n. 7 eri kokoista mukia. No mutta, otin sen mihin työntekijä sen yleensä laittaa.

Tämä oli mielestäni jo vähän outoa (ei huonoa) asiakaspalvelua, mutta vielä oudommaksi se meni, kun seuraavalta asiakkaalta, hänen tilattuaan, kysyttiin yhtäkkiä ”Ootko ihan kokonaan suomalainen?”. Asiakas tästä ymmärrettävästi hämmentyi ja vastasi olevansa. Kuulemma aksentti viittasi venäläiseen. No, ei asiakas tästä näyttänyt sen enempää vetävän hernettä nenään, mutta aika hurja kysymys asiakkaalta, joka on tullut kuitenkin ostamaan vain kupin teetä.

Sanottakoon, että itse en ole kovinkaan mielensäpahoittajatyyppiä, enkä siis näistä edellisistä mitenkään ole loukkaantunut tai tuohtunut, päinvastoin. Ihanaa, kun asiat tapahtuu erilailla, kun mihin on totuttu. Ja saanpahan jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa!

Mitä pukea naamiaisiin?

Voi ei, joku mies yrittää päästä vastapäisestä ovesta sisälle, mutta se on lukossa. Puku päällä, selkeästi menossa johonkin tapaamiseen. Tässä on nyt kolme vaihtoehtoa. Joko mies on myöhässä tapaamisesta, eikä häntä enää päästetä sisälle, mies on erehtynyt ovesta tai sitten tapaamisen teemana oli naamiaiset, eikä häntä päästetä puvussa sisälle. Toivon totta kai jälkimmäistä, sillä haluaisin nähdä, kun mies lähtee pettyneenä pois ja tulee hetken päästä iloisena seeprana takaisin.

Helsinkiläisistä ihmisistä sanotaan, että ne kävelee omia askeliaan tuijottaen ja ei ole hymy kovin herkässä (okei, en tiedä sanotaanko, mutta ainakin voitaisiin sanoa). Tänään kun katselin ohikulkevia ihmisiä, niin juuri näin tapahtui. Totta kai omien askelien tuijotteluun voi vaikuttaa loskapaskasää, kun taivaalta sataa märkiä rättejä ja maa on täynnä pieniä uima-altaita. Taidan itsekin olla aika helsinkiläinen tänään.

Hmm. Jostain syystä mulla ei ole kovin tervetullut olo tähän kahvilaan. Ei kukaan ole mitään sanonut tai tehnyt, mutta vähän ahdistaa istua tässä. Kaakaomukissakaan ei ole korvaa, mistä pitää kiinni kun juo. En voi siis lepuuttaa toista kättä, vaan molempien täytyy tehdä töitä, että saan kaakaon juotua. Ei tästä tule mitään, vaihdan kahvilaa. Tietenkin juon ensin silti sen kaakaon loppuun.

Kiitos tämän kertaisesta kaakaoseurasta, otetaan ensikerralla vähän positiivisemmat puheenaiheet! Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella oli kuitenkin hyvin keitetyt kahvit!



xoxo, Marianne Katriina / Kaupunkikahvilla

Karhu nähty kaupungissa


Location: Hyvinkää

hyvinkää



Jes. Nyt tulin siihen kahvilaan, mihin pitikin (lue edellinen postaus, niin tiedät mistä puhun). Ikkunat on just siellä missä haluan. Penkki tosin oli tänään väärään suuntaan, mutta ei anneta sen häiritä, pääasia että näen ulos.

Mietin koko matkan, kun kävelin kahvilaan, että nyt aloitan tämän kauden. Nyt en jaksa enää odottaa, kausi starttaa nyt ja päättyy 1.3.2022. Mutta mut palautettiin maan pinnalle hyvin nopeasti, heti kahvilan tiskillä. ”Valitettavasti meillä ei ole vielä laskiaispulllia myynnissä”. Jep. Suuren pettymyksen ja kauden siirtymisen jälkeen, päätin jatkaa elämää vaniljatoscapullalla. Eihän se nyt laskiaispulla ole, mutta ihan törkeen hyvää kuitenkin. Oikeastaan parempaa kun laskiaispulla, mutta kun on jotain päättänyt haluta, niin pettymys on suuri, jos sitä ei saa. Kompensoin pettymystä ottamalla normaalin kahvin sijasta erikoiskahvin. Tai siis tilasin kyllä ihan normaalin tummapaahdon, mutta elin hetken reunalla ja kaadoin sekaan kauramaitoa normaalin maidon sijasta. Vaniljatoscapulla ja läheserikoiskahvi, niillä aloitetaan.

Heti ensimmäisenä kiinnitän huomiota muutamaan ohikulkevaan ihmiseen, jotka katsoo pitkään tolpan takana olevaa juttua. Juttua nimenomaan, en tiedä mitä siellä on. Mutta jos jotain tiedän, niin sen, että kierrän sitä kautta takaisin kotiin, koska itsekin haluan tuijottaa juttua.

Ei ollut pullan tarina tässä, vielä on sanottava eräs asia. Tämä maistuu ihan dallaspullalle ja dallaspulla on yksi mun lempipullista. Kyllä, mulla on lempipulla ja se on normaalia. Mutta se mikä ei ole normaalia, on se, että joillain on eri kaupungeissa lempitalo. Siis _lempitalo_. ”Katso Pirkka, tämä keltainen puinen talo, missä on ikkunoita ja ainakin kaksi ovea, on lempitaloni täällä Toijalassa. Hienon värinenkin.”. Okei, ehkä se on ihan normaalia. Vaikka ei se kyllä ole. Ainoa talo, minkä hyväksyn lempitaloksi, on talo Naantalissa. Muumitalo.

Pieni tilannepäivitys reppua kädessään kantavista henkilöistä ja sauvakävelijöistä. (tästä postaukseen, mistä kaikki alkoi) Todistetusti taas eräs henkilö kantaa reppua kädessä, ei selässä. MIKSI? Jokainen tavallaan, tottakai. Mutta MIKSI? Mitä on tapahtunut sillä repunostohetkellä, kun on sellaiseen päätynyt. ”Tarvitsen nyt uutta käsilaukkua, voisin ostaa repun.”

Nykyään on selkeästi muodissa pitkät toppatakit. Ne oli muodissa myös mun lapsuudessa, makkarankuorilapsuus. Käteviähän ne on, lämmittää koko kroppaa pelkän yläkropan sijaan. Voi siis huoletta unohtaa housut kotiin, tai oikeastaan kaikki vaatteet. Kengät ehkä pitäisin, ellet osta pitkän toppatakin sijaan haalaria, missä on kengät valmiina. Kai ne menee jo johonkin sukelluspukukategoriaan.

Minnehän on menossa henkilö, jolla on farkut jalassa, raksatakki päällä ja kantaa tikkaita? Jotenkin ne tikkaat ei ihan sovi tähän. Vaikka toisaalta, normaalimmalta se näyttää, kun että kantaisi reppua kädessä.

Miten yksin kahvilassa käyvät ihmiset menee vessaan, jos kesken pullan ja kahvin täytyy päästä käymään? Jos nyt jätetään laskuista se eväsretki vessan lattialle. Ja entä jos siellä vessassa täytyisikin viettää pidempään aikaa? Kylmä kahvi kaunistaa, mutta ei se hyvää ole. Voiko kassalta mennä pyytämään ”anteeksi, tavara ei tullut odotettua nopeutta ulos, saisinko uuden kuuman kahvin jäähtyneen tilalle?”

Edellisessä kahvilassa häiritsi jokin piippausääni. Täällä häiritsee liian kovalla oleva radio. Ei siinä, tykkään kyllä kuunnella radiota, mutta nyt keskityn enemmän siihen, kuin ympärillä tapahtuvaan. Nytkin juontajat puhuu lepattavista viiksistä. Eihän sitä voi olla kuuntelematta.

Nyt joku henkilö kävelee raksavaatteissa ohi. Olikohan se farkkumies pöllinyt siltä ne tikkaat?

Mitä on nämä lähesjuoksevat ihmiset? Kävellään, mutta vähän kuitenkin tavallaan juostaan. Onko silloin kiire jonnekin ja jos on, niin miksi ei juosta kunnolla? Bussi lähtee kahden minuutin päästä ja pysäkille on matkaa kilometri. ”Täytyy äkkiä juosta, että ehdin. Samalla voisin kyllä kävellä, ei tässä nyt ihan lenkillä kuitenkaan olla.” Siis mitä? Tämän miettimisestä tulee vain mieleen lause, mitä voi huudella lenkkeilijöille. ”Lähtisit aiemmin, niin ei tarttis juosta!”

Hep! Ensimmäinen kalja bongattu. Kun tarkemmin katsoin, se oli karhu. Olis kyllä siistiä, jos karhuja kävelisi keskustassa vapaana. Tietenkin niin, että ne olisi tottuneet jo ihmisiin ja niitä voisi paijailla. Yhden kouluttaisin heti mun taksikuskiksi. Henkilökohtaiseksi, sitä ei saisi paijailla, ainakaan silloin, kun se on työtehtävissä. Että ehdin ajoissa perille, karhu sentään juoksee jos on kiire, ei lähesjuokse.

Joku veti koko kämmenellisen jotain pastilleja suuhunsa, ennen kuin tuli kahville. Mietin vain, että oliko ne pastilleja. Ehkä ne oli rauhoittavia, koska kahviseurana on anoppi. Tai sitten ne tosiaan oli ihan vaan niitä minttupastilleja, koska kaikessa pitää säästää. Onhan nyt minttukaakao huomattavasti edullisempaa, jos tuo omat mintut mukana.

Heh. Nyt se raksavaatteissa oleva henkilö polki pyörällä ohi. Olikohan se pöllinyt sen siltä tikasvarkaalta.

Äh, unohdin käydä katsomassa, mitä siellä kulman takana oli. No, epätietoisuudessa on hyvä elää.

Kiitos kahviseurasta ja tikas- ja pyörävarkaiden seuraamisseurasta, nähdään taas kaupunkikahveilla!

xoxo, Marianne Katriina / Kaupunkikahvilla

Mikä on paras kahvila?


Location: Hyvinkää

caramellatte



Kahvihammasta kolotti, vaan ei mitä tahansa kahvihammasta, vaan sitä kuuluisaa herkkukahvihammasta. Tai sitten teki vaan mieli pullaa, mutta kahvin muodossa. No, jotain makeaa kuitenkin. Nestemäisenä. (ens kerralla pistän vaan pullan blenderiin)

Tilasin Salty Caramel Laten, kuitenkin vähän vähemmällä makeudella. En edes tiedä miksi, koska teki mieli myös pullaa, mutta jätin sen ottamatta. Eli siis olisin voinut ottaa vain ällömakean kahvin tai vähemmän makean kahvin ja kyytipojaksi pullan, mutta mä otin vain vähän makean kahvin. Loogista.

Ei kyllä mennyt putkeen kahvilan valintakaan. Kahvila itsessäänhän on siis todella kiva, mutta jos ideana on katsoa ulkona ohikulkevia ihmisiä ja tapahtumia, niin keskellä kauppakeskusta sijaitseva kahvila ei välttämättä ole hyvä vaihtoehto, jos ainoat ikkunat on kattoikkunat, mistä ei näe kuin taivaan. Ja lintubongaria musta ei ihan vielä ole saatu koulittua. Ja siis oikeastaan tällä hetkellä näkyy muutenkin vain lumen peittämät ikkunat. No, valinta oli tehty. En kehdannut palauttaa kahvia tai kysyä, jos voisin lähteä posliinimukiin kaadetun kahvin kanssa toiseen kahvilaan, koska täällä ikkunat oli sijoitettu väärään paikkaan.

Hiljaiselta vaikuttaa tällä hetkellä. En mä desibelejä mitannut, mutta ihmismäärän perusteella ei vastamelukuulokkeille ole tarvetta. Ensimmäisenä huomaan vain muutamia yhdenkassinshoppailijoita (tiedättehän, lähdetään shoppailemaan, mutta löydetään vain yksi paita) ja muutama lapsiperhe.

Hetken istuttuani, kuulen takana olevasta vaatekaupasta vauvan itkua. Missään ei näy ketään, ei vauvaa eikä aikuista. Joka puolella vain ”ALE -50%” plakaatteja. Tällehän ei ole muuta selitystä, kuin että joku on keksinyt vauvan itkulta kuulostavan paidan. ”Kaikille, jotka kärsivät vauvakuumeesta!”. Koska siis vauvan itkuhan on se kaikista paras juttu ensimmäisenä vuotena vauvan kanssa. Ostaisin heti, jos olisi vauvakuume.

Viereisessä pöydässä taaperoi (=taapero kävelee, ei voi olla olemassa kuvaavampaa sanaa) joku pieni ihminen, ne on söpöjä kun voi vaan katsella vierestä. Hän kertoo hyvin tarkasti, missä kohtaa lattiaa puetaan ulkovaatteet päälle. Vaihteeksi, söpöä kun voi vain katsella vierestä. Koska taaperon pukeminen ei vaan oikeasti koskaan ole söpöä, jos sen itse tekee. Paitsi taas jonkun ulkopuolisten mielestä.

Kahvilan jonohkossa on seissyt pitkään kaksi henkilöä. He siis seisovat tavallaan jonossa, mutta kuitenkin sen kriittisen 2cm jonosta sivussa, että ei sitten kuitenkaan jonota. Ehkä. Näiden henkilöiden takia on  varmasti keksitty lause ”anteeksi, oletteko te jonossa?”. Koska jos menisit röyhkeästi ohi, he olisi varmasti jonottamassa ja kohta saisit lukea hesarista ärsyttävistä kahvilaohittelijoista. Ja jos jäisit niiden taakse odottelemaan, saisit samaisesta lehdestä lukea olevasi ärsyttävä perässähönkäilijä tai muiden kengillä kävelijä (kun astut vahingossa jonkun kantapäille ja saat kommentin ”kävele omilla kengillä”).

Mä kyllä nautin kahvilassa istumisesta yksin. Mutta en selkeästi nauti tästä yhtään niin paljon kun normaalisti, koska tiedän, että tämän jälkeen täytyy lähteä ruokakauppaan. Voisin vain omissa ajatuksissa kävellä takaisin kotiin ja leijua jossain hattaramaailmassa. Paitsi että mun auto jäisi parkkihalliin, jos kävelisin kotiin. Ei toimi tämä hattaramaailman ja oikean elämän yhdistäminen ihan niin hyvin, kun haluaisi.

Täällä kahvilassa piippaa vähän väliä joku. Se on varmaan joku kahvilan oma juttu, mikro, kahvinkeitin, työntekijä, en tiedä. Varmaan ihan järkevä ja syystä kuuluva piippaus, mutta ärsyttävän häiritsevä, kun taas havahduin sieltä hattaran sisältä. Miten olisi sellainen piippausääni, joka ei kuulu ollenkaan, mutta silti työntekijät tietää, kun se piippaa? Loistava bisnesidea ja varmasti todella helposti toteutettavissa. ”Silent piip”

Kiva kyllä, että on olemassa kauppakeskus, missä kaupat on auki myös sunnuntaisin. Tottakai omaa shoppailua helpottaisi, jos KAIKKI kaupat olisi auki. Koska siis just nythän mä haluaisin Carlingsista Leviksen farkut. En mä niitä ole koskaan ennen halunnut, enkä halua varmasti huomennakaan, mutta juuri nyt ne olisi kivat.

Hei! Taas kävelysauvojen perässävetelijä (jos et tiedä mistä puhun, käy lukemassa tämä). On oikein juomapullokin mukana. Taitaa olla ihan oikea vapaaehtoisesti liikenteessä oleva sauvakävelijä, koska eihän niitä sauvoja voi tietenkään sisällä käyttää, pakko vetää perässä. Toisaalta, ehkä tällä mitataan se, että oletko oikea sauvakävelijä. Vedätkö niitä perässäsi tai kannat, kun olet sisällä, vai käytätkö niitä niin kuin ulkonakin, muistaen tietenkin tökkiä vähän vastaantulevia hiihtäjiä. Myös siellä sisällä, missä niitä varmasti menee.

Vähänkö muuten olisi siistiä hiihtää kauppakeskuksessa. On niitä laskettelutunneleita olemassa kyllä, mutta oikeasti shoppailisit kaupasta toiseen hiihtosuksien kanssa. Vaikuttaa vähän epäkäytännölliseltä, mutta mieti nyt miten paljon säästäisit askelia. Koska askeliahan täytyy säästää, vaikka tulevaisuutta varten. Jos niitä sitten siellä tarvitseekin enemmän, kuin olisi käytettävissä. Mietippä itsesi vanhoilla päivillä sinne kiikkustuoliin. Lapsenlapsenlapsillesi sanoisit ”Ei teidän tarvitse minua paasata, voin ihan itse hakea sen pannukakun sieltä uunista, kattokaas kun silloin kun minä olin nuori, kävin ostoksilla suksilla! Nyt on sitten askelia säästössä niin että taitaa riittää jaettavaksikin! En tosin jaa.”. Niimpä. Nyt äkkiä ne hiihtoladut sinne kauppakeskuksiin.

Mä oon jo juonut tilaamani vähemmän makean karamellilaten, voinko mä silti vaan jatkaa tässä istumista? Vai pitäisikö käydä tilaamassa jotain lisää? Ensi kerralla kyllä ennakoin ja tilaan saman tien neljätoista kakkupalaa. Voin siis istua KAUAN. Ongelmaksi muodostuisi tietenkin se vessahätä, mikä siinä ehtisi tulla. En mä voisi jättää mun kakkupaloja pöytään vartioimatta, enkä etenkään jonkun vahdittavaksi. Ei kukaan voi luottaa keneenkään niin paljoa, että jättäisi omat kakkupalat toiselle, edes hetkeksi. Jos vaan otan ne mukaan sinne vessaan ja pidän kahvilakäynnin jälkeisen eväsretken yleisessä vessassa. Saisikohan tästäkin hyvän bisneksen? Voisin alkaa myymään kakkupaloja yleisten vessojen ovilla, koska kuka ei haluaisi evästä mukaan, kun menee tarpeilleen.

Eräät yhdenkassinshoppailijat tuli kanssa kahville. Äiti ja tytär, oletan. Niillä on selkeästi shoppailulaatuaikapäivä (mitä tykkäätte mun uusista suomen kielen sanoista, aika kekseliäitä, eikö). Mun mielestä lapsena oli niin siistiä lähteä Helsinkiin shoppailemaan ja syömään ravintolaan (pari paitaa ja mäkkäri). Heh, tän tekstin kirjoittamisen jälkeen äiti ja tytär päättikin olla tulematta tähän kahvilaan. Menee varmaan mäkkäriin.

Tähän loppuun vielä ehkä tärkein asia mitä voin sanoa tässä koko blogissa koskaan. On IHANAA nähdä, kun kaksi tai useampi henkilö on kahvilla yhdessä, eikä KENELLÄKÄÄN ole puhelimia kädessä. Ne ihan oikeasti juttelee keskenään ja niillä on selkeästi myös hauskaa.

Nyt en kehtaa istua täällä enää kauempaa, lähden ostamaan palan kakkua ja suuntaan vessaan. Kiitos seurasta, nähdään taas kaupunkikahveilla!

xoxo, Marianne Katriina / Kaupunkikahvilla

Bisnesideoita

Location: Helsingin keskusta

Ulkona on ihan jäätävän kylmä ilma, sisällä taas tukehtuu ulkovaatteiden kanssa. Parasta siis istua kuppilaan (se nyt sattui olemaan tällä kertaa lähempänä kun kahvila) ja ottaa ulkovaatetta pois.

Kaikista maailman lämpimistä juotavista, valitsen terästetyn glögin. En koskaan juo glögiä enää joulun jälkeen, enkä ole koskaan tykännyt terästetystä sellaisesta. Syytän ulkona jäätyneitä aivoja, tarvitsen vain jotain lämmintä.

Ihmisiä on paljon liikenteessä. Niin kuin varmaan joka päivä Helsingin keskustassa, paitsi juhannuksena. Ehdin istua vain hetken, kun heti tapahtui jotain ällistyttävää. Mä en ole koskaan ennen nähnyt, että maski (jos luet tätä kymmenien vuosien päästä, niin googlaa covid-19) nostetaan suulta nenälle, kun halutaan puhua ilman maskia. Aina se on laskettu leuan alle tai otettu puoliksi pois. Sinitakkinen puhelimessa puhuva nainen, taisi muuttaa just mun elämää. En tiedä kumpaan suuntaan.

Hmm. Kaikennäköisiä tavaroita ihmiset jaksaa vetää perässään, eikä mennä esim. taksilla määränpäähän. Jos ihminen vetää jättimäistä soitinta (en tiedä mikä se oli, mutta kuvittele n. karhun kokoinen soitin) perässään loskassa, niin luulisi, että ei tarvitse paljoa vaatetta päälle, näyttää aika hikiseltä hommalta. Mutta karvalakki on nähtävästi silti oltava päässä. Ymmärrän täysin, en minäkään karhua ulkoiluttaisi ilman asiaan kuuluvaa karvalakkia. Nojoo, nyt kun jälkeenpäin mietin, niin karhun kokoinen soitin ja taksi. Ei varmaan olisi sittenkään kovin hyvä idea.

Ootteko muuten huomannut, että osa busseista jarruttaa pysäkille toooosi hitaasti ja varmasti, silleen nätisti. Osa taas vetää jarrut lukkoon niin, että kaikki matkustajat lennähtää etuovelle, valmiina poistumaan HETI bussin pysähdyttyä. Kai sekin on oma tyylinsä tyhjentää bussi nopeasti, ettei kukaan vaan jäisi hidastelemaan. Samaa tyyliä voisi käyttää matkustajia sisään ottaessa. Ottaisi vain vauhtia bussilla ja vetäisi poikittain ovi auki pysäkin läpi. Tadaa, jokainen matkustaja on sisällä. Tai ainakin ne, jotka sattuivat seisomaan avonaisen oven kohdalla. (melkein voisin sanoa bisnesideaksi, mutta jokin tässä ehkä mättää.)

Kävelysauvat on muuten jännä keksintö. Oikein käytettynä todella tehokkaat, perässä vedettynä.. no, en tiedä. En todellakaan tiedä, miksi jotkut vaan vetää niitä perässään. On allerginen koirille, mutta tarve silti lenkittää jotain? Halu näyttää muille, että kattokaas kun täällä reippaillaan? Vai kenties puoliso pistänyt toisen lenkille sauvoineen, että nyt sinne loskaan tarpomaan. Aihe alkoi kiinnostamaan nyt sen verran, että taidan joku kerta pysäyttää tällaisen perässävetelijän ja kysyä syytä. (kuulostaa muuten hauskalta työnimikkeeltä; perässävetelijä!)

Heh, tarjoilija kävi äsken kysymässä, otanko jotain lisää. Pyysin lämmintä kaakaota, se tulee kuulemma mintulla. Sehän sopii.

Mitenkäs sitten johdolliset kuulokkeet. Seurasin erään punatukkaisen henkilön tekemisiä tovin, kun hän selkeästi halusi alkaa kuuntelemaan jotain kuulokkeilla, mutta johto oli solmussa. Enemmän niiden kuulokkeiden kanssa menee aikaa itse johtojen selvittelyyn, kun minkään kuuntelemiseen. Mutta toisaalta, ehkä se onkin niissä se juttu. Nostalgia.

Hui, ulkona näyttäisi olevan -7 astetta ja ”tuntuu kuin -17”. Miten jotkut on ilman pipoa, kun itse tekisi mieli mennä pukemaan lumiukoille ja sähkötolpillekin pipot.

Ääk. Ihan kun vähän nousisi jännänmakuinen glögi ja tarjoilijan juottama minttu päähän. No, sen näkee kohta, millaista tekstiä alkaa tulla.

Joku vanhempi henkilö menee rollaattorilla loskassa. Enhän minä nyt tuon ikkunan läpi aio mennä, mutta olisiko ok mennä auttamaan? Tai edes seuraksi kävelemään. Vai olisiko se vaan vittuilua, että menisin kävelemään vierelle ja höpöttäisin, mutta en auttaisi työntämään?

Heh, joku lapsi makaa hauskannäköisesti tikkusuorana rattaissa. Nyt tekisi vähän mieli mennä tuon ikkunan läpi katsomaan, että onko se edes oikea lapsi. Kai joku aikuinen nukkejakin työntää rattaissa, Helsingin keskustassa?

Tiedättekö mikä on nykyään tosi siistiä? Jos tykkäät puhua itseksesi, niin voit vain puhua ja se on normaalia. Kaikki luulee, että sulla on handsfree/kuulokkeet korvissa. Voit siis sanoa suoraan jollekin ”ihan älyttömän hyvännäköinen!”, eikä se edes tiedä, että puhuit siitä. Toisaalta, whats the point then.

Oletko koskaan halunnut olla niin vahva, että soittaisit haitaribussia (meinasin tähän selittää mikä on haitaribussi, mutta koska selitys olisi luokkaa ”se on bussi, missä on semmonen haitari”, niin sanon vaan, että googlaa.)? Tai siis ylipäätäänhän se olisi siistiä, että haitaribussista kuuluisi haitarinääni, kun se liikkuu. (bisnesidea!)

Ihanaa, kun joku lapsi vetää matkalaukkua niin täysiä, että se on melkein mahalteen maassa. Nojaa siis eteenpäin, että saa matkalaukun liikkeelle. Selkeästi tärkeää tehtävää suorittamassa.

Väli-ihmettelynä; miksi joku kantaa reppua kädessä, eikä selässä?

Katsoin pitkään henkilöä, jolla oli maailman siisteimmät farkut, että mitä se oikein syö.  Käsi vain piti jotain juttua tosi pitkään suussa. VIHDOIN käsi laskeutui ja suusta tuprusi höyryt pihalle. Tooooodella pitkään imeskeltävä sähkörööki siis.

Tommy Hilfigerin laukku jollain. Tai ainakin siinä lukee vain Tommy. Tuntuisi hassulta kantaa vaikka Kerttu Virtasen tekemää laukkua, jos siinä lukisi isolla vain Kerttu.  Tai siis kun ei mun nimi ole Kerttu.

Sähköröökistä vielä, saako bussikuskit vetää sitä bussissa, jos siellä ei ole asiakkaita? En tiedä, mutta näin nähtävästi tehdään.

Hei, ei tainnut nousta pahasti päähän. Tai sitten kaadun, kun nousen tästä pöydästä. Mutta teksti nähtävästi sujuu vielä ihan hyvin, aika siis lopettaa tähän.

Kiitos kahviseurasta (kahvillahan voi käydä myös, vaikka joisi terästettyä glögiä ja minttukaakaota), nähdään taas kaupunkikahveilla!

xoxo, Marianne Katriina, Kaupunkikahvilla