Avainsana: helsingissä

Kyykkyviini

Location: Helsinki, Cafe Java

Mannerheimintie

Tänään ollaan kaupunkikahvin sijaan kaupunkiviinillä. 16cl rehellistä talon valkkaria. Talon viinit on omaan makuun yleensä ihan täyttä kuraa, täällä se on ihan oikeasti juotavaa. Toki osa kyykkyviineistäkin on omasta mielestä juotavia, että tiedä nyt sitten.

Olin muuten varmaan lähemmäs 30-vuotias, kun sain tietää, mitä tarkoittaa kyykkyviini. Tai tiesin aina, että se ei ole sitä kalleinta ja hienointa viiniä. Mutta sain siis tietää, mistä se sana KYYKKYviini tulee. Ja jos joku muu ei sitä nyt tiedä, niin muutun hetkeksi Wikipediaksi. Se tarkoittaa sitä, että kun Alkossa on laitettu kalleimmat viinit ylähyllylle ja halvimmat alahyllylle. Niin täytyy mennä kyykkyyn, jotta saisi niitä halvimpia viinejä. Kyykkyviinejä siis. Hah.

Mutta siis niin. Tämä talon viini on yllättävän hyvää! Ei yllättävän hyvää viiniksi, mutta yllättävän hyvää Talon viiniksi.

Mannerheimintie

Jotenkin sitä on tottunut näkemään isoissa kaupungeissa pelkästään pieniä koiria, harvemmin tulee vastaan  mitään labradorinnoutajaa isompaa. Äsken näkyi kuitenkin suden näköinen koira, en tiedä olisiko ollut jopa koirasusi. Niitä ei kovin monella ole, onneksi. Ei niissä siis vikaa ole, lähinnä vain sen koulutuksen takia. Ei taida ihan riittää ”istu, maahan, anna tassu”. Toivotaan, että koirasusia on vain niillä, jotka niitä oikeasti osaa käsitellä.

“Mä en olisi varmaan ikinä niin rohkea ja kärsivällinen, että uskaltaisin lähteä lapsen kanssa sinne pyöräilemään”

Mutta siis hassua nähdä niinkin iso koira keskellä Mannerheimintietä liikennevaloissa! Vähän kuin näkisi chihuahuan metsästämässä karhua, tai labradorinnoutajan kieltäytymästä ruoasta. Mietin muuten, että metsästääkö koirat, jos ne on metsästyskoiria? Vai onko ne vain metsästäjän kanssa metsällä ja jahtaa peuroja/karhuja/mitälie? Että jos ihminen metsästää koiran kanssa, niin metsästääkö ne yhdessä, vai metsästääkö ihminen ja koira vain jahtaa?

Huh. Jotkut vanhemmat aiheuttaa kyllä ihan itse itselleen harmaita hiuksia. On pyöräilevän lapsen kanssa Helsingin keskustassa! Tässä ihan sivustakatsojanakin vanhenee stressin takia, kun katsoo niiden menoa. Mä en olisi varmaan ikinä niin rohkea ja kärsivällinen, että uskaltaisin lähteä lapsen kanssa sinne pyöräilemään. Ellei pyörä ole sellainen, mistä voi vielä itse pitää kiinni.

Cafe Java

Jollain lähellä olevalla on jotain todella hyväntuoksuista hajuvettä. Välillä tulee aina tuulahdus sitä, enkä tiedä yhtään, kenen se on. Tuntuu, että tuulee vähän joka suunnasta.

Koomisen näköistä, kun joku kantaa jäätävän kokoista huonekasvia keskellä kaikkea. Näköjään kaikki on hassua tai outoa, jos se tapahtuu Helsingin keskustassa. Mutta siis kun on itse tottunut ostaa kaikki isot kasvit, ostokset ja huonekalut autolla (tai kortilla mä maksan), niin ei sitä osaa edes ajatella, että ei kaikilla ihan oikeasti ole autoa. Eikä olisi välttämättä järkeä ollakaan, jos asuu ihan ytimessä. Mutta täytyyhän niilläkin olla mattoja, huonekaluja ja kasveja.

“Hän meinasi alkaa ampumaan sieltä mafia-autosta”

Kuinkahan monta ylimääräistä kilometriä humalaisille tulee päivän aikana, jos kävelee kuitenkin saman reitin, kun selvinpäin oleva? Normaalisti kun kävellään suoraan, humalassa oleva saattaa käydä välillä Islannissa ja sieltä taas Kanarialle, että pääsee lopulta Helsingin Rautatieasemalle, siitä 300metrin päästä, mistä lähtikin.

Äsken Mannerheimintietä ajoi joku musta auto tummennetuilla laseilla. Yhtäkkiä takalasi aukesi ja siellä istui tummat hiukset ja mustat aurinkolasit päässä oleva mies. Hän ei tehnyt mitään kummempaa, kunhan katseli ympärilleen. Mutta koska mielikuvitus on vahvasti läsnä omassa päässä, hän meinasi alkaa ampumaan sieltä mafia-autosta ja meinasi kidnapata jonkun. Onneksi ikkuna meni takaisin kiinni ja itse pystyn jatkamaan viinin lipittämistä ihan rauhassa. Olen joskus sanonut, että Postimies Pate voisi olla omalla kohdalla se kaikista jännittävin ohjelma, ei mitään sen enempää vanhemmille suunnattua.

Cafe Java

Minkähänlaista on lenkkeillä Helsingin keskustassa? Juokset 100 metriä, pysähdyt liikennevaloihin. Juokset 50 metriä, pysähdyt liikennevaloihin, jne. Intervallitreenit ne on, eikä mitään lenkkeilyä. Vaikka toisaalta, siinä pääsee kuitenkin paikasta A paikkaan B jokatapauksessa. Toisinkuin juoksumatolla. Tai kai silläkin pääsee, jos laittaa renkaat alle ja lähtee kuskiksi.

Jotkut kaksi, ilmeisesti toisilleen tuntematonta henkilöä, yritti juosta samaan ratikkaan. Tai toinen kyllä ihan juoksikin ja ehti. Toinen ihan vain yritti juosta siksi, että sillä oli mäkkärin limu kädessä, eikä hän halunnut läikyttää sitä. Se oli jotain pikakävelyn ja juoksun yhdistelmää, mutta ei selkeästi toimivaa. Ei ehdi ratikkaan. No, ainakin oli juotavaa, kun joutuu odottaa seuraavaa ratikkaa.

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Lomastressi

Location: Helsinki, Espresso House

Tulin tänään Helsinkiin hotelliin yöksi, ihan yksin. Ja käytän ajan hyödyksi tottakai, eli tulin kahvilaan! Vein tavarat äsken hotellihuoneeseen ja nyt nautin Espresso Housen suodatinkahvia kauramaidolla. Ja katselen ohikulkevia ihmisiä, autoja ja ratikoita. Ehkä myös lentokoneita, yksisarvisia ja pieniä vihreitä miehiä. Riippuen siitä, mitä tämä kahvi sisältää.

Olen kirjoittanut ihan laittoman paljon postauksia juurikin tästä kahvilasta, varmaan samalta tuoliltakin. Mutta minkä sille voi, tämä kun on niin täydellisellä paikalla. Ihmisiä kulkee ohi ihan jatkuvasti ja kokoajan tapahtuu jotain. Ainoa miinus tässä on se, että ikkunan edessä olevat tuolit on selkänojattomia. Haluaisin löhötä samalla, kun kirjoittelen. Nyt jokaisen lauseen välissä, mitä ajattelen, on ”suorista selkä”.

Siis täällä on näin maanantaina iltapäivällä enemmän ihmisiä, kuin pienemmällä paikkakunnalla viikonloppuisin. Ihanaa kyllä näiden vuosien jälkeen nähdä, kun ihmiset oikeasti tapaa toisiaan ja keskustelee. Itsehän tuijotan puhelinta, enkä edes katso muita päin. Paitsi sinne ulos.

Tykkään kyllä olla sosiaalinen ja kävisin mielelläni enemmänkin kahvilla kavereiden kanssa, mutta onhan tämä blogin kirjoittaminen nyt kivaa. Ehkä muutenkin näin vanhemmiten on alkanut enemmän kaipaamaan sitä omaa aikaa, ihan yksin. Tai en tiedä vaikuttaako ikä siihen, vai se, että vajaa 4-vuotias tarvitsee vanhempiansa 24/7.

Tämä hotellissa yöpyminen aiheuttaa kyllä suurta stressiä! Jos on siis vain yhden yön. Tekisi mieli mennä, olla, pyöriä, jahdata karhuja ja irrottaa mukulakiviä. Mutta stressaan, kun tiedän, että en ehdi tekemään näitä kaikkia. Ja sitten pitäisi päättää, että mitä näistä oikeasti haluan ehtiä tekemään. Ja sitten jos haluaisin ehtiä vaikka käymään Katajanokalla ja Kalliossa, niin entä jos just sillä hetkellä tekeekin mieli maata hotellihuoneen sängyllä? Kumpi niistä on oikeasti se, mitä haluan tehdä?

Siksi AINA pitäisi mennä hotelliin vähintään kahdeksi yöksi. Ensimmäisen päivän voi kuluttaa kahvin juomiseen ja lepäämiseen (koska lepääminenhän on helppoa monen kahvikupin jälkeen), seuraavana päivänä voi lähteä haahuilemaan ympäri Helsinkiä. Kahvia tosin tarvitaan silloinkin.

Siis pääsisinhän minä nyt Helsinkiin koska vaan junalla, usein käynkin, että ei tämä mikään Once In A Lifetime -kokemus ole. Mutta hotellissa yksin, se on aikamoinen harvinaisuus.

Tulin siihen tulokseen, että täytynee ostaa korkeavyötäröisemmät farkut. Matalammat painaa ärsyttävästi, kun turvottaa. Eikä oikeastaan kiinnosta miettiä syytä turvotukselle, haluan vain mukavammat farkut silloin. Mutta kuten TÄSSÄ postauksessa kerroin, en voi ostaa uusia vaatteita itselleni. Tai voin, mutta ei siinä ole mitään järkeä.

Siis vitsit, miten ihmisiä on erinäköisiä! Ja kokoisia, pituisia, kaikkea. Jotenkin kun katsoo kokoajan ohikulkevia, erinäköisiä ihmisiä, niin tuntuu ihan hassulta. Hassulta siis siksi, että joku niistä on varmasti ahdistunut jostain sen hetkisestä finnistä, toista ahdistaa vaikkapa se turvotus, kolmannella on omasta mielestään ruma takki, neljäs miettii katkenneita kynsiään. Eihän ne ihmiset, niin kuin en minäkään, ole kuin pieni piste kartalla! Siis oikeasti PIENI. Ja jos koittaisi laittaa vielä sen finnin sinne kartalle, niin se olisi jo mahdotonta.

Saahan näistä asioista murehtia, en minä sitä tarkoita. Mutta miettikää, kuinka PIENIÄ murheita ihmisillä oikeasti voi olla. Kirjaimellisesti. Kun ei näy edes kartalla.

Meni vähän syvällisemmäksi, kuin mihin on totuttu. Ensi kerralla varmaan sitten taas puhutaan perunoista ja koulurepuista.

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Tyylisi kertoo sinusta kaiken

Location: Helsinki, Roasberg

Chailatte.

Jos pitäisi valita kahvi, mikä sopii kesään JA talveen, niin valitsisin chailaten. Ehkä tämä menisi kuitenkin enemmän talvikahvin puolelle, voisi lämmittää mukavasti, ilman alkoholia. Eikö alkoholia oteta aina glöginkin kanssa ”lämmikkeeksi”? Itse en voi sietää alkoholisoitua glögiä. Glögi glöginä, viina shotteina. Tai jotain.

Mutta siis chailatte. Tiesin tämän olevan hyvää, mutta en tiennyt, että tämä on näin kuumaa! Kerta se on ensimmäinenkin, kun kahvilassa polttaa kielensä. Yleensä kahvi ehtii jo vähän jäähtymään, kun nappailen kuvia, kaadan kahvin maahan ja yleisesti säädän jotain, ennen juomista. Nyt oli niin kuumaa kahvia, että ei ehtinyt edes vähän jäähtymään.

Olen muuten aina tykännyt tästä kahvilasta. Valitettavan usein olen joutunut (talvisin) vain kävelemään ohi, sillä kahvilan paras paikka, ikkunapaikka, on ollut varattu. Mutta ai että, kun siihen pääsee istumaan!

Naapuripöydässä on mielenkiintoisen oloiset keskustelut. Haluaisin lähteä juttuun mukaan ja heittää omat mielipiteet ilmoille. Toisaalta, kuulen vain sanoja sieltä täältä. Ehkä parempi, että en yhdy mukaan keskusteluun. Enkä kuuntele heitä enempää.

On muuten vaikeaa, kun haluaisi keskittyä omiin ajatuksiin, mutta jossain lähellä keskustellaan jostain mielenkiintoisesta asiasta. Tekee mieli jäädä kuuntelemaan heitä, mutta ei haluaisi olla se salakuuntelija, kenelle ne asiat ei todellakaan ole tarkoitettu. Mutta kovin on vaikeaa olla omissa ajatuksissa, jos vieressä puhutaan suklaan herkullisuudesta ja ilmaisista ämpäreistä jossain lähellä.

Koitan keskittyä kuitenkin nyt omiin päänsisäisiin asioihin, ne jos jotkut vasta mielenkiintoisia onkin!

Vielä näkyy kasvomaskeja joillain käytössä. Itse olen kyllä tyytyväinen, että niitä ei enää tarvitse käyttää. Kyllähän niihin tottui, mutta eihän ne nyt kivoja ollut. Kyllähän baariin jonottamiseenkin tottuu, mutta eihän se nyt kivaa ole. Paitsi jos löytää juttuseuraa. Mutta ei se kasvomaskien kanssa kivaa olisi. Vaikka kai siihenkin tottuisi. Kasvomaskit + baarijono. Jos se on kivaa, niin sanoisin, että humala on vahvasti läsnä. Nyt en enää itsekään tajua kirjoittamaani, siirrytään seuraavaan aiheeseen.

Ihmettelin, kun ohi ajoi täysin tyhjä ratikka. Tai oli se kuljettaja siellä jonkun toisen kanssa, mutta ei matkustajia kyydissä. No, opetusajossahan se oli. Niitä itseasiassa näin ihan älyttömästi tänään. Kesälomien jälkeinen maanantai. Kaikki, vanhat ja uudet, työntekijät täytyy opettaa ajamaan.

Tyylisi kertoo sinusta kaiken

Ihmisten tyylistä pystyy kyllä päättelemään paljon. Ei se päätelmä välttämättä osu yhtään oikeaan, mutta silti on kivaa päätellä. Jos jollain on farkkuhaalarit ja tukka kahdella nutturalla pään sivuilla, sekä kävelee reippaasti, päättelen, että hän puhuu paljon, tykkää lapsista ja on suhteellisen viisas. Kirjaviisas, jos sellaista sanaa edes on olemassa. Kaivoin koko pääni läpi, enkä löytänyt fiksumpaa sanaa kuvaamaan tuota.

“Oho, mistähän toi peili tuohon ilmestyi. “

Sitten taas henkilö, jolla on pystyraidalliset mustavalkoiset löysät housut, kireä paita ja pitkä suora tukka ilman mitään käsittelyä, hän on selkeästi ihminen, joka lukee kirjoja. Ehkä enemmän tietokirjoja tai historiaa. Asuu yksin lähellä Helsingin keskustaa.

Jos taas on pyöräilyshortsit, iso löysä t-paita ja hiukset laitettu tosi kivasti, ne on yleensä todella kivoja ja rentoja tyyppejä. Oho, mistähän toi peili tuohon ilmestyi. hehe. Ei mulla nyt edes ole noita vaatteita päällä, mutta ne on kyllä tän hetken omat lempparit.

Vai mitä teille tulee mieleen noista kuvauksista? Olisi kyllä hauska tietää, minkä mielikuvan itse antaa muille, omalla vaatetuksella. Toisaalta, se riippuu varmaan ihan täysin päivästä.

Tässä on kaksi kahvilaa vierekkäin. Kaikilla on selkeästi vaikea päättää, kumpaan menee. Itsekin jäin hetkeksi pohtimaan, mutta päädyin tällä kertaa Roasbergiin. Syynä oli se, että terassilla oli enemmän vapaita paikkoja. Tiesin varmaksi, että pääsen istumaan hyvälle paikalle.

Tulin ihan innoissani tähän terassille chailatteni kanssa, kun aurinko paistaa ja on lämmin. Ei paista enää ja olen ihan jäässä. Olisi mulla repussa lisää vaatteita, mutta luotan mielummin siihen, että kyllä se aurinko sieltä vielä paistaa. Ei tässä ole koko päivää aikaa mitään vaatteita vaihdella. Sadetanssia en osaa, mutta pienet aurinkomoovit voisi kyllä lähteä.  

”Tarviin rahaa, kaljat loppu.” Rehellisyyttä arvostan.

”Anteeks, olisko sulla kolikoita?” Kysyi äsken joku ohikulkeva mies. Eipä ole enää paljoa käteistä, saati sitten kolikoita mukana. Kolikoiden kerääjien täytyy alkaa pitämään korttikonetta mukana, niin voisi lähimaksulla heitellä parit eurot niille. Sehän kun varmasti toimisi ihan noin yksinkertaisesti. Mutta siis lähtökohtaisesti en kyllä tykkää antaa rahaa ventovieraalle, jos en voi mennä takuuseen siitä, mitä sillä ostetaan. Ihan kaikkea en haluaisi rahoittaa. Kerran oli kyllä pakko antaa muutamat eurot eräälle, joka istui kirjoittamansa kyltin vieressä ja kyltissä luki jotakuinkin näin ”Tarviin rahaa, kaljat loppu.” Rehellisyyttä arvostan.

“Suomessa kun kuulet torven soivan, nousee keskisormi pystyyn ihan automaattisesti.”

On kyllä jännä, miten Suomessa autolla tööttääminen on niin negatiivinen asia. Etelämmässä Euroopassa kun tööttäillään ihan vain, jos näkee vaikka kavereita, tai jostain ihan muusta syystä. Torven soittamisen ilosta. Suomessa kun kuulet torven soivan, nousee keskisormi pystyyn ihan automaattisesti. Vaikka istuisit vain siinä viereisessä kahvilassa nauttimassa chailattea.

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Funkkiskahvila

Location: Helsinki, Kluuvi

Paulig

Ah. Oon niin kaivannut tätä. Istua kahvilassa ja kirjoittaa ylös kaikki ajatukset. Koska niitähän multa löytyy. Vaikka toisinaan saattaa näyttääkin siltä, että päässä on maailman pisin tuulitunneli.

Mutta hei, tässä kahvilassa en olekaan ennen käynyt! Oon kävellyt ihan todella monesti ohi ja ollut hotellissakin ihan vieressä, mutta jostain syystä en ole päässyt sisälle asti. En ole siis yrittänytkään päästä, että ei mua siinä ovella ole pois käännytetty.

Funkkiskahvila

Tämän kahvilan tunnelmasta tulee mieleen sana ”Funkkis”. Funkkistyylinen kahvila. Tässä on vaan se ongelma, että mä en edes oikeastaan tiedä, mitä funkkis tarkoittaa. Eli en siis tiedä, onko tämä kahvila lähelläkään sitä tyyliä. Mutta kuka sen tyylin määrittää? Jos on vaikka maalaisromanttinen ruokapöytä, mutta jonkun muun mielestä se on moderni uuni, niin mikä se lopulta on? Kenen mielipide on oikea? Niimpä. Sanoisin siis, että tämä kahvila on ”Moderni ja maalaisromanttinen Funkkistyyliin vivahtava uuni”. Ja jos joku asia on fakta, niin se, että täällä on tosi isot ja puhtaat ikkunat.

Paulig Kulma

Aika paljon on pukumiehiä liikenteessä. Kesän jälkeinen arki on selkeästi alkanut. Ihmettelin myös, miksi ikkunan toisella puolella ohi kävellyt mies oli niin tutun näköinen. No, se oli äsken samaan aikaan kahvilan jonossa. Ei siis sen kummempaa suhdesotkua saatu tästä aikaiseksi.

Paulig

Turistikierros

Vähän harmittaa, että kaikki nykyaikaistuu. Ennen turistijoukkoa veti henkilö, joka piti isoa kylttiä päänsä yläpuolella, jotta kukaan joukosta ei eksy. Ja huusi niin maan perkeleesti, että myös takarivin Teppo kuulee. Nykyään kaikilla on kuulokkeet korvissa ja ryhmänjohtaja puhuu pikkurilliäkin pienempään mikrofoniin. Ja kävelee kuin olisi kauppaan menossa maitoa ostamaan. Ihan tavallinen tallaaja siis.

Mistä ihmeestä me enää tiedetään, että ketkä on turistikierroksella ja ketkä ei?! Koska pitäähän sellainen asia nyt tietää. Vaikuttaa paljon ja kaikkeen. Johan tämä heti koulussa tokalla luokalla opetetaan.

Kahvila Helsingissä

Siis mä haluan tarvitsen työn, missä voi pitää omia vaatteita päällä. Kauheeta, kun joutuu heti ensimmäisenä riisumaan, kun menee töihin. hehe.

Ei mutta siis ihmisillä on niin mahtavia tyylejä pukeutua, että mäkin haluan. Ei mulla niin paljoa ole vapaa-aikaa, että saisin pukeutua tarpeeksi omiin vaatteisiin. Vaikka toisaalta, aikamoinen ekoteko on pitää pelkkiä työvaatteita töissä. Ei tarvitse ostaa uusia hienoja vaatteita, saati pestä niitä niin usein. Melkeen voisin alkaa pitää niitä myös vapaa-ajalla. Säästetään luontoa.

Heh. Luulin, että jollain on metallinpaljastin kädessä ja se etsii Helsingin Aleksanterinkadulta metallia. Ei etsinyt ei, roikotti vain selfietikkua, kännykkä maata hipoen.

Paulig Kulma

Tiedättekö, kun joku asia, minkä vaikka Riitta tekee, näyttää ihan normaalilta. Mutta jos Tiina tekee saman asian, se saattaa näyttääkin ihan todella oudolta. Vaikka ne tekisi sen täysin samanlailla. Ai ei tule mitään mieleen? Kerron esimerkin.

Helsingissä Aleksanterinkadulla menee ratikkakiskot. Siellä on myös suojateitä tietyin väliajoin. Mutta koska suojateitä ei ole metrin välein, sieltä poukkoillaan kuin rivitanssijat konsanaan edestakaisin. Ja se näyttää ihan normaalilta. Jos Riitta on se tanssija. Mutta kun ihmiset, ketkä alkaa jo vanhuuden takia olemaan sen rajamailla, että pysyykö edes pystyssä, ylittää samanlailla tien, se kiinnittää heti huomion. Eihän nyt sen ikäisten ja kuntoisten ihmisten kuulu lähteä rivitanssia vetämään ratikkakiskojen yli, missä ei ole suojatietä? Ikärasismi vahvasti läsnä. Mutta kyllähän se nyt vaan oudolta näyttää. Vai olenko oikeasti ainoa tän asian kanssa?

Toisaalta, he on saattaneet asua Helsingin keskustassa jo yli 50 vuotta, se on niille varmaan ihan arkipäivää poukkoilla miten sattuu. Ja he miettii mut nähdessään, että onpa outo näky. Maalainen tullut funkkistyyliseen uunikahvilaan juomaan modernia cappuccinoa ja raportoi, miten outoja me ollaan.

Jaahas. Ikkunan eteen pysähtyi rekka. Toivottavasti vain hetkellisesti, muuten meni näköalat aika täydellisesti.

…

…

Joo. Tämänkertainen kahvilahetki oli tässä.

Kiitos seurasta pitkästä aikaa, kahvitellaan taas!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Parhaat palat

Helmikuulta 2022

“Ootteko muuten huomannut, että osa busseista jarruttaa pysäkille toooosi hitaasti ja varmasti, silleen nätisti. Osa taas vetää jarrut lukkoon niin, että kaikki matkustajat lennähtää etuovelle, valmiina poistumaan HETI bussin pysähdyttyä. Kai sekin on oma tyylinsä tyhjentää bussi nopeasti, ettei kukaan vaan jäisi hidastelemaan. Samaa tyyliä voisi käyttää matkustajia sisään ottaessa. Ottaisi vain vauhtia bussilla ja vetäisi poikittain ovi auki pysäkin läpi. Tadaa, jokainen matkustaja on sisällä. Tai ainakin ne, jotka sattuivat seisomaan avonaisen oven kohdalla. (melkein voisin sanoa bisnesideaksi, mutta jokin tässä ehkä mättää.)”

-Bisnesideoita

“Täällä kahvilassa piippaa vähän väliä joku. Se on varmaan joku kahvilan oma juttu, mikro, kahvinkeitin, työntekijä, en tiedä. Varmaan ihan järkevä ja syystä kuuluva piippaus, mutta ärsyttävän häiritsevä, kun taas havahduin sieltä hattaran sisältä. Miten olisi sellainen piippausääni, joka ei kuulu ollenkaan, mutta silti työntekijät tietää, kun se piippaa? Loistava bisnesidea ja varmasti todella helposti toteutettavissa. ”Silent piip””

-Mikä on paras kahvila?

“Miten yksin kahvilassa käyvät ihmiset menee vessaan, jos kesken pullan ja kahvin täytyy päästä käymään? Jos nyt jätetään laskuista se eväsretki vessan lattialle. Ja entä jos siellä vessassa täytyisikin viettää pidempään aikaa? Kylmä kahvi kaunistaa, mutta ei se hyvää ole. Voiko kassalta mennä pyytämään ”anteeksi, tavara ei tullut odotettua nopeutta ulos, saisinko uuden kuuman kahvin jäähtyneen tilalle?””

-Karhu nähty kaupungissa

“Voi ei, joku mies yrittää päästä vastapäisestä ovesta sisälle, mutta se on lukossa. Puku päällä, selkeästi menossa johonkin tapaamiseen. Tässä on nyt kolme vaihtoehtoa. Joko mies on myöhässä tapaamisesta, eikä häntä enää päästetä sisälle, mies on erehtynyt ovesta tai sitten tapaamisen teemana oli naamiaiset, eikä häntä päästetä puvussa sisälle. Toivon totta kai jälkimmäistä, sillä haluaisin nähdä, kun mies lähtee pettyneenä pois ja tulee hetken päästä iloisena seeprana takaisin.”

-Mitä pukea naamiaisiin?

“Minneköhän on menossa henkilö, jolla on raksahousut ja -kengät jalassa, mutta puvuntakki ja kauluspaita? Naimisiin rakennustyömaalla? Hääkutsussa pukukoodina ”iltapuku ja turvakengät”. Tai ehkä hän on menossa tekemään putkitöitä keskelle häitä? Tai ehkä strippariksi, missä kohde ei ole osannut päättää minkä tyyppisen shown haluaa.”

-Missä mennä naimisiin?

“Ja loput voitte arvata. Pääsin siis vessaan, jonka jälkeen tilasin hasselpähkinälaten. Ja siis kyllä, myyjä pahoitteli vielä lattea tehdessään, että sanoi ensin väärän koodin. Hyvillä mielin siis jatkettiin, enkä ehtinyt laskea alleni. Tai kai sekin on alleen laskemista, kun istuu vessanpöntön päällä. En mä ylöspäinkään tähdännyt.”

-Nimi yritykselle?

“Joku työmies (mikä on virallinen nimi? Raksamies? Rakennusalan ammattilainen?) kävi hakemassa evästä kaupasta. Patonkia, kanelipuusteja ja take away -kahvi. Tai siis voihan siellä olla vaikka teetä tai kaakaota, mutta stereotyyppisesti siellä on kahvi. Mustana. Muutama muukin rakennusalan ammattilainen haki evästä, sieltä oli tarttunut mukaan wrappia ja patonkia. Kahvit ne oli varmasti jo juonut kaupassa, koska kahvia niiden pitää juoda. Myös energiajuomia ja pasteijoita näyttää menevän ikkunan ohi, samaisten ammattilaisten käsissä. Nyt teen aika rohkean päätelmän, mutta olen aika varma, että tässä lähellä on kauppa. Ja työmaa.”

-Töihin raksalle

“Nykyään on muodissa selkeästi hatut, missä korvat jää vapaasti hengittämään ulkopuolelle (googlaamalla selvisi, että ilmeisesti kalastajapipo). Kaikkien korvat on ihan tulipunaiset tällaisella kelillä. Tekisi mieli käydä vähän lämmittelemässä niitä, sekä sanoa parit tsemppisanat. Niille korville siis. ”Hyvin te vedätte, ei ole enää pitkä matka, punaisuus on nykyään vaan hei muotia! Ja muista, että vaikka sä oot nyt ihan jäässä ulkopuolelta, niin sun sisin on lämmin.” Tän vois kertoa niille korville niin, että niiden omistaja ei kuule. Tai edes näe, että mä puhun sen korville.”

-Kalastajapipo

“Jotkuthan keräilee merkkilaukkuja. Itse voisin alkaa keräilemään Alepan ruokakasseja. Toisaalta, jos keräilijälle kelpaa Louis Vuittonin lisäksi myös muut merkkilaukut, niin ehkä itsekin voisin harkita vaikkapa K-Marketinkin kasseja. Kunhan ne ei ole liian lähellä Alepan kasseja, täytyy säilyttää niiden henkilökohtainen arvokkuus ja antaa tilaa hengittää. Halvemmaksi ne ruokakassit ainakin tulee, kuin laukut. En minä niiden arvosta niin tiedä, mutta laukuille täytyy ostaa hyllyt, missä niitä esittelee. Ruokakassi ei vaadi kun palan jesaria ja senkun länttää seinään.”

-Louis Vuitton – vai jotain vielä parempaa?

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Lokkiongelma ratkaistu

Location: Helsinki, Kauppatori

Kauppatori

Aivan ihana keli istua torikahvilassa. Aurinko paistaa. Tuulee kyllä myös, mutta yllättävän lämmin tässä silti on. Ei ehkä kauaa, mutta teen verran tässä viitsii istua.

Lokkiongelma ratkaistu

Kauhea kasa lokkeja täällä on, mikä on syynä siihen, että otin pelkästään juotavaa. Vähän oikeasti harmi, että täällä on niin paljon lokkeja. Kyllähän ne nyt kauppatorille kuuluu, mutta hiton varkaat. Pitäisi mennä syömään jonnekin omaan kuplaan, minne ei lokit pääse. Tai sitten lokit voisi lennellä omien kuplien sisällä, että ne ei saa varastettua ruokaa. Hauska mielikuva kyllä. Pallolokkeja. Ei enää mitään tavallista metsästystä aseiden kanssa, vaan saippuakuplilla metsästetään lokkeja. Kuuluu vain ”plop” ja lokki on omassa kuplassaan. Joo, mä soitan metsästysliittoon.

Ihanaa, kun kaksi vanhempaa rouvaa löysi hetkeksi seuraa toisistaan. Selvästi helsinkiläisiä, kun uskalsi ottaa kahvin kanssa pullan. Ehkä lokkien takia helsinkiläisillä on paremmat refleksit. Toinen rouvista istui jo paikallaan, kun toinen pölähti paikalle ja pyysi lupaa istua viereen. Siinä ne hetken höpötteli ja maisteli pullia, kunnes toinen lähti pois. Arvokkaita hetkiä varmasti. He sai syödä pullatkin rauhassa, toisinkuin joku turisti. Tai oletan sen olevan turisti, reflekseistä päätellen. Siltä lähti ruoka suoraan kädestä kohti taivaita. Jos mulla olisi ollut niitä saippuakuplia…

Kuinkahan hyvä hajuaisti lokeilla on? Kun siis kyllä ne varmasti haistaa sen ruoan, eikä vain katso, että hei Pertti, tuolla on berliininmunkki. Mutta mä haen sen sua ennen.

Mä haluaisin kanssa paremman hajuaistin. Voisin aina haistella, missä on ruokaa ja suunnata sitä kohti. Mitähän joku sanoisi, jos kävisin vain hakemassa kädellä sen lautaselta ruokaa? Ihan en osaisi lentää pois, mutta voisin vaikka kakata sen päähän ja rääkyä kovaa. Voisin mä myös tietenkin yrittää lentämistä, mutta olisin varmasti just se yks tyhmä lokki, joka lentää ikkunaa päin. Ehkä vain tyydyn lokkeilemaan avomieheni lautaselta, koska annoskateus.

Kauppatori

Joku koira yrittää kovasti päästä mun luokse. Mulla ei ole edes ruokaa, en tiedä miksi se tänne haluaa. Teenkin join jo. En tiedä tuoksunko ruoalle, vai ihan vaan toiselle koiralle. Tai kokaiinille. Ei se kyllä huumekoiralta näyttänyt. Eikä se kyllä siinä vaiheessa varmaan mun luokse olisi halunnut. Edellinen jauhe, mitä olen vetänyt, on kaakaojauhe. Sitäkin suuhun. Ja lapsen painostuksesta. Sehän on siis ihan järkyttävän makuista, pelkkä jauhe siis.

Melkein sama kun kanelia söisi, ei onneksi ihan niin hurjaa. Koska kanelin syöminen on hurjaa. Ja siis oikeasti, jos et ole koskaan syönyt jauhettua kanelia, niin syö. Teelusikallinen suuhun, niin lupaan että mikä ikinä onkaan sun edessä sillä hetkellä, on sen jälkeen kanelin peitossa.

Kauppatori

Kuulin äsken, kun joku sanoi toiselle, että ”Ei kysyvä tieltä eksy”. Mutta eikö se ole silloin jo eksynyt, jos täytyy kysyä? Vai kysyykö se varmuuden vuoksi, ettei ehdi eksymään? Koska jos kysyy, niin mä en halua tutustua siihen ihmiseen. Sama kun seisoisi S-marketin ovien edessä, mutta ennen kuin menee sisälle, niin varmistaa vastaantulijalta, että onko tämä S-marketin ovi?

Täytyy vähän elää reunalla. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? S-market onkin K-kauppa? S-market onkin R-kioski? Tai vielä pahempaa, astutkin sisään Alkoon. Huh, se olisi jo rankkaa elämää. Sellaisesta elämästä saisi jo kirjankin kirjoitettua. Kirjan nimikin olisi jo valmiina, ”Kuinka alkoholisoitua yhdellä väärällä askeleella?”, tai ihan vaan ”Ei ollut mun vika”.

No joo, jätetään tämän kertainen höpöttely tähän. Jos olen saanut sisällytettyä näinkin lyhyeen tekstiin kokaiinin, kakkaamisen ja alkoholisoitumisen, niin ehkä on jo aika lopettaa.

Nähdään taas!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Röyhkeää mainostamista

Location: Helsinki, keskusta

Heh, onpa hauskaa. Viimeksi kun olin tässä kahvilassa, kahvi oli omaan makuun liian viileää ja jäähtyi nopeasti. Se tosin oli suodatinkahvia. Nyt otin cappuccinon ja meinaa suu palaa. Eli siis täydellisen kuumaa omaan makuun. Ja kyllä, tämä tarina oli hauska.

Tästä pääset lukemaan, mitä viime kerralla tässä kahvilassa tapahtui.

Tulin Helsinkiin ja täällä on siis aivan ihana ilma. Olin jo rautatieasemalta kävelemässä Kauppatorille, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Vaikka aurinko paistaa ja on nätti keli, niin ulkona tuulee ihan älyttömästi. Ja mähän olen jo melkein kesävaatteissa. Täytyy harkita uudelleen, tulin harkitsemaan sitä tänne sisäkahvilaan. Ja kesävaatteet tarkoittaa siis revittyjä farkkuja ja isoa farkkutakkia. Eli siis varmasti ihan tarpeeksi lämpimät normaalille ihmiselle. Itse palelen vähän turhankin herkästi. Mutta olen kyllä käyttänyt tätä loistavana syynä siihen, että en voi mennä avantoon.

On kyllä selkeästi pääsiäinen takana. Tai ylipäätään pitkät vapaat (mitä ne on, terveisin vuorotyöläinen, jossa työvuorot pyörii 24/7). Ihmisillä on meno päällä, kaikki on päässeet takaisin työmoodiin. Kaahataan jaloilla tuhatta ja sataa. Muutama ihan vain auringosta nauttija näkyy myös. Ja ah, niitä take away -kahveja näkyy taas katukuvassa. Tai ei ne mihinkään ole varmasti hävinnyt tässä välissä, mutta ne saa silti aina hyvälle tuulelle.

Aika kovaa duunia toi feissarina oleminen. Ensin pitää saada pysäytettyä asiakas, ennen kuin voit alkaa myymään tai keräämään mitään. Ja se onkin varmaan se kaikista vaikein, aika useasti ketään ei kiinnosta jäädä edes kuuntelemaan. Epäilen, että kyse ei ole siitä, etteikö ketään kiinnostaisi. Vaan siitä, että moni tietää olevansa huono kieltäytymään kasvotusten. Eli parempi vaan kiertää kaukaa ja leikkiä puhuvansa puhelimessa, ettei vahingossakaan joudu omalle epämukavuusalueelle.

Oon itse joskus jakanut mainoslappuja samalla tyylillä. Se oli kylläkin paljon helpompaa, kun riitti vain lapun antaminen. Ei tarvinnut sen kummemmin myydä mitään, eikä kerätä nimiä listaan. Ja vitsi mä tykkäsin siitä silloin! Mutta muistan kyllä silloisen pomon epäilyksen. ”Ethän sä vaan heitä niitä roskiin, kun niin innokkaasti olet aina lähdössä niitä jakamaan ja jaatkin ne nopeasti?”. Kiva luotto!

Olen taas liikenteessä lounasaikaan, toimistojen lounasporukat käy syömässä tähän aikaan. Tällä kertaa söin itse oikeasti kunnon aamiaisen, että ei tarvitse heti kahvilaan tultaessa ostaa puolta tiskiä. Mutta eipä kyllä tullut mieleen, että kyllähän aamupalan ja tämän hetken välissä kuluu aikaa. Olen syönyt aamiaisen n. klo 7:30, nyt kello on 11:15. Jep jep, ei muka ole nälkä.

Kolmen naisen porukka kävelee vierekkäin. Yhdellä on kädessään kahvi, toisella energiajuoma ja kolmannella tupakka. Kaikki heräilee tyylillään. Tai yrittää selvitä ruokakoomasta.

Arkinen Hyväntekijä

Musta olisi aivan ihanaa auttaa ihmisiä. Mä haluaisin olla ovenraossa aina silloin, kun joku huonosti kävelevä olisi kulkemassa siitä (avaisin siis oven, en seisoisi sen edessä). Mä haluaisin olla paikan päällä, kun joku tiputtaa jotain maahan, eikä meinaa saada nostettua sitä. Mä haluaisin olla myös paikalla, jos joku ei jaksa syödä omaa ruokaansa. Auttamista sekin on, syödä toisen ruoka jos alkuperäinen omistaja ei sitä jaksa syödä. Free food, heh. Mä haluaisin myös paremman palkan, että voisin rahallisesti auttaa muita. Tykkäisin auttaa arkisesti rahalla.

Käytännössä siis yllättää ihmisiä arkisin. Maksaa jonkun toisen ostokset yllättäen, tarjota kahvit kahvilassa, ostaa rannekkeet lintsille yms. Ei mun talous nytkään kaadu kahvin tarjoamiseen, mutta tätä olisi niin siisti tehdä kokoajan! Ja vähän isommalla mittakaavalla. Olisiko sellaista työpaikkaa olemassa, missä työnkuva olisi ”Arkinen hyväntekijä” ja siinä palkka olisi tarpeeksi?

Roberts Coffee

Ai että. Nyt on tarpeeksi lämmin terassikahville. Tai siis joillekin on selkeästi tarpeeksi lämmin, mulle ei. Tuuli ei ole mun ystävä tänään. Ehkä helsinkiläiset on karaistuneet tuuleen. Mä nautin auringosta ja lämmöstä täällä sisällä. Fun fact: menin tämän kahvilan jälkeen sinne Kauppatorille ja siellä meren vieressä tuuli VÄHEMMÄN kuin rautatieasemalla!

Röyhkeää mainostamista

Vähän on hassuun kohtaan laitettu A-ständi. Mikähän se nyt on oikealta nimeltään. A:n muotoinen mainoskyltti. Se on siis laitettu ovien eteen. Ymmärrän, että mainostamisen pitää olla välillä vähän röyhkeää, että pärjää. Mutta oven eteen? Kyllä siitä sisälle mahtuu, kun ensin kiertää sen. Mutta silti. OVEN ETEEN! Jos mulla on jonkun firman mainospaita päällä, voinko mä seistä oven edessä? En tiedä miksi näin tekisin. Mutta jos kerta kylttikin siinä viihtyy, niin pakkohan sitä spottia olisi kokeilla.

Joku mies yrittää kovasti tulla tänne kahvilaan. Se ei nyt vaan pääse ovesta sisälle. Tai oikeastaan edes ovelle asti. Kolme kertaa se on nyt meinannut tulla tänne, mutta kääntyy kuitenkin aina takaisin. Ehkä vielä joku päivä se onnistuu. Mäkin olen itseasiassa joskus tehnyt samaa. Olen ollut menossa kahvilaan, mutta samalla miettinyt jotain muuta paikkaa ja päättänyt mennäkin muualle. Sitten muistan, että se toinen paikka onkin kiinni, ja taas yritän mennä kahvilaan. Ihmiset on hassuja. Olisikohan helpompaa olla Alien.

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Miksi kiire tekee lapsista onnellisempia?

Location: Helsinki, keskusta

Okei. Otetaan nyt ihan ensin pienet aplodit mun vesilasille. Kiitos. Siis a) se oli ilmainen ja b) se on ihan todella hienossa lasissa. Aikamoista.

Tulin kahvilaan, tai ravintolaan, vai mikähän tämä nyt on. Paikka, mistä saa kahvia, tapaksia, kaljaa yms. Ja ilmaista vettä hienosta lasista.

Otin ihan tavallisen suodatinkahvin maidolla. Ja voi että, kun se maitokin tuli erillisessä kannussa pöytään. Ja nimenomaan pöytään, se kahvikin tuotiin mulle sinne pöydälle! Oon ihan hämmentynyt tästä palvelusta. Oon kävellyt tämän paikan ohi monesti ja miettinyt, että voisin mennä käymään. Mutta kun aina on joko kamala nälkä, eli menee kunnon ravintolaan (grillille), tai sitten menee ihan kahvilaan, jos tekee mieli pelkkää kahvia. Mutta tämä paikka menee kyllä jatkoon, ehdottomasti menen uudestaan!

Ulkona paistaa aurinko, ihan todella ihana keli. Selkeästi on tulossa kesä. Hiton kylmä kesä kylläkin. Tosin säätä jos miettii, niin taidetaan mennä jo juhannuksessa. Aurinko paistaa, jäinen keli ja luntakin luvannut.

Tässä tämä kuuluisa vesilasi.

Nyt on lauantai ja arvatkaa mitä huomasin. Lauantaisin ihmiset kävelee paljon rauhallisemmin, kuin arkena. Kenelläkään ei ole kiire minnekään. Vähän kuin hidastetussa elokuvassa. Tai toinen vaihtoehto on, että mä oon juonut liikaa kofeiinia ja maailma pyörii mun pään sisällä vähän turhankin kovaa. Normaalia vauhtia kävelevät ihmiset näyttää hitailta, kun mun pää menee kovaa. Vai näyttäisköhän ne silloin sitten kuitenkin täysiä meneviltä? No, en tiedä. Hitaita ihmisiä lauantaisin. Kiirehtisi vähän, niin tietäisi olevansa Helsingissä.

Nyt on kyllä muodissa jotain, mistä itsekin innoistuin heti. Yleensä menen mukaan kaikkiin uusiin muotijuttuihin vasta pari vuotta jäljessä, mutta tämä on ehdoton hankinta ensi talvelle. Nimittäin aikuisten kypärämyssy! Siis kuinka kätevä. Ja kun trendithän kiertää aina niin, että joku, mikä on ollut vuosikymmeniä sitten muodissa, on taas muodissa. Mutta mä en kyllä muista, että aikuisten kypärämyssyjä olisi koskaan ollut! Nythän ne näyttää ihan tosi hassuilta, kun ei ole tottunut sellaista näkemään. Mutta niinhän se oli kasvomaskienkin kanssa koronan alkuaikoina. Nykyään aivan täysin normaali näky. Ai vitsit se lämpö, mikä sen myssyn kanssa on keskellä talvea.

Jos suomalainen menee britteihin, niin tunnistaako sen heti suomalaiseksi? Itse näin äsken selvästi brittiläisen. En käynyt kysymässä, mutta väitän, että sieltä se oli kotoisin.

Joku huolto-/muuttoauto pysäköi kävelytielle. Sillä oli takakulma niin rutussa, että se takaovi ei ollut edes kunnolla kiinni. Mutta kun kuski tuli sitä avaamaan, niin se ei taas meinannut saada sitä edes auki. Toimiva systeemi. Jotain tavaraa sieltä viedään jonnekin, en tiedä minne. Tavarakin on vähän epämääräistä, niin en tiedä mitä ja minne ja missä ja milloin. Seurataan tilannetta.

Oletteko muuten huomannut, että Helsingin Päärautatieaseman kyltit on vähän kulahtaneet? Onkohan ne yhtä vanhat kun itse rakennus, vai onko ne asennettu jälkeenpäin? Kyllähän ne on siis hienommat, kun vaikka jos tilalla olisi 18 eri väriä sisältävä vilkkuva kyltti. Onkohan noissa muuten valot sisällä? Vai onko ne vaan kylttejä. Ja jos on valot, niin toimiiko ne?

Heh, joku tuli ottamaan selfieitä tohon ikkunan toiselle puolelle. Se ei varmaan tajunnut, että täällä toisellakin puolella on ihmisiä. Se aina nappasi kuvan, laittoi äkkiä puhelimen alas ja katseli ympärilleen, että näkikö kukaan. Sitten taas uudestaan. Mutta kuten sanoin, olin ikkunan toisella puolella. Enhän mä malttanut olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi ja hymyilin myös sille kameralle! En tiedä näyinkö siinä vai en, olen vain odottanut löytäväni netistä kuvan, missä kysytään ”Tietääkö kukaan, kuka toi takana oleva tyyppi on?!”

Tämä kuva on kyllä jo lähes Voi.:n mainostamista.

Nyt kyllä vähän harmittaa, että on huono kuulo. Tai ihan normaali kuulo mulla on, mutta en kuule lasin läpi tarpeeksi selvästi. Neljä miestä oli napsinut jotain miestä väkevämpää ja he päätti huudella mulle jotain ikkunan toiselta puolelta. Tein niin kuin sosiaalisen ihmisen kuuluu tehdä, katsoin muualle ja esitin, että en edes huomaisi. Vähän jäi harmittamaan, että en tiedä mitä asiaa heillä oli. Mutta tavallaan oon siinä uskossa, että ei se mitään elämää mullistavaa ollut.

Vähän saisi olla lisää yritystä yhdellä miehellä. Jos juot pussikaljaa, eli siis kirjaimellisesti siis pussin sisällä olevasta pullosta, niin valitse nyt edes joku toinen pussi, kun Alkon. Vähän sama, kun ostaisi ekaa kertaa tamponeja ja kondomeja. Läpinäkyvään hedelmäpussiin vain, niin kukaan ei näe mitä se sisältää!

Tällainen leffa on varmasti jo keksitty, mutta miettikää, jos ihmiset muuttuisi aina erilaiseksi, riippuen onko auringossa vai varjossa. Auringossa ne olisi ihan normaaleja, varjossa zombeja, luurankoja, kirjastontätejä, tai vaikka ihmissusia. Niin. Miettikää sitä.

Ihmisillä on reppujen ulkopuolella välillä jotain tavaraa roikkumassa. Itselläni oli viimeksi kengät. Mutta sitten niissä näkee makuupusseja, jooga-alustoja ja juomapulloja. Joku laittoi siihen kiinni myös miekan. Mihin lie menossa. Miekkailuharjoituksiin, lastenjuhliin, tai ihan vaan keskiajalle.

Siis apua. Seiskan ratikasta tuli äsken puoli Helsinkiä ulos. En käsitä, miten sinne on mahtunut noin paljon ihmisiä sisälle. Tai ehkä osa matkusti ulkopuolella. Olispa hauskaa, jos ratikat olisi vaan isoja magneetteja. Ja ihmisissä olisi tietenkin vastamagneetti niihin. Sitten kun haluat ratikkaan, niin juokset vain lähelle ja painovoima (vai mikä magneettivoima onkaan) hoitaa loput. Lävähdät X-asennossa ratikan seinään.

Tämä tapaskahvilajuottola oli kyllä niin kiva paikka ja hyvät näkymät, että nappasin kahvin jälkeen vielä teen. Ja siis kyllä, myös kuuma vesi tuli tarjoiltuna pöytään! Ainakin 7 eri teelaatua tuotiin lasissa ja sain sieltä valita, minkä otan. Nyt ollaan palvelun suhteen jo ihan eri sfääreissä, kuin aikaisemmin.

Miksi kiire tekee lapsista onnellisempia?

Itse tekemäni tutkimuksen mukaan, Helsingissä lapset ovat onnellisempia, kuin muualla. Tämähän kuulostaa vähän hassulta, mutta vielä hassumman siitä tekee syy tähän. Syy, miksi Helsinkiläiset lapset ovat onnellisempia kuin muualla, on kiire. Nehän on hitto linnanmäellä joka päivä, kun vanhemmat juoksee rattaiden kanssa pitkin Helsinkiä metroihin ja ratikoihin. Toki tässä täytyy muistaa matkapahoinvoinnista ja pyörimisestä kärsivät lapset, niitä en luokittelisi tähän ”onnellisempi Helsingissä” -kategoriaan. Mutta täytyy alkaa nyt vakavasti harkitsemaan Helsinkiin muuttamista oman lapsen kanssa.

Onkohan joku perhe menossa elokuviin. Koska siis minne muualle voisi lapset olla menossa, jos niillä on molemmilla irtokarkkipussit ja limpparit? Popparit ne varmasti ostaa paikan päältä. Ei tule vielä tarpeeksi rapinaa niistä karkkipusseista, popcornilla saa jo vähän parempaa meteliä aikaiseksi.

Joku asiakas tilasi kossusnapsin. Näin ainakin kuulin. Tai siis asiakas sanoi tilaavansa sen, mutta vain, jos se on huoneenlämpöistä. Olihan se. Tai siis kuulemma vähän viileää. Asiakas lupasi lämmittää sen sopivaksi itse. Miten, sitä ei tarina kerro.

Ihanaa, kun jotkut ajattelee muita ihmisiä, vaikka toteutus ei aina välttämättä olisi se paras mahdollinen. Tai lopputulos ainakaan. Joku löysi maasta jonkun jutun (näytti matkakortilta tai vastaavalta) ja alkoi heti katsella ympärilleen, jos löytäisi omistajan. Mutta koska kukaan ei näyttänyt mitään tiputtaneelta, hän päätti nostaa sen kaiteen päälle, autotien ja kävelytien väliin. Ajatus siis tosiaan hyvä, mutta sehän lensi Jyväskylään asti heti ensimmäisen auton tuulenpuuskan jälkeen. Ei varmaan enää saa omistaja sitä korttiaan takaisin. Okei, ei se sitä varmasti olisi saanut, vaikka se olisi jäänyt siihen maahan lojumaan. Sieltä maasta se ei olisi varmaan Jyväskylään asti mennyt, mutta jos se oli jotain arvokasta, niin kyllä se ainakin Malmille asti olisi varmasti päätynyt. Ehkä Sörnäisten kautta.

Helsingin uusin nähtävyys, työmaa ratikkapysäkillä. Jostain syystä kaikki ohikulkijat tuijottaa sitä. Tai siis sinne. Kävelee ihan viereen ja tuijottaa. En näe täältä, mitä se työmaa on kätkenyt sisälleen, mutta jotain selkeästi mielenkiintoista. Kultaa, roskaa, timantteja, tesla. Ei voi tietää.

Siis kuinka mahtavaa, söpöä, ihanaa. Palauttaa uskon taas ihmiskuntaan. Joku nainen istui lähipöydässä yksinään kahvilla. Joku mies vain meni siihen ja kysyi, että saako istua. Nainen ei edes epäröinyt tai kaivanut listaa tekosyistä, vaan vastasi ”tottakai!”. Nyt ne on jutellut jo hyvän tovin keskenään, kuin vanhat tutut. Näin sitä kuulkaa tutustutaan ihmisiin. Ei istuta puhelimella, niin kuin minä nyt, ellei haluta karkottaa muita. Niin kuin minä nyt. Voi mennä siis rohkeasti kysymään, että voiko istua! Tällaisia tarinoita olisi ihana kuulla ja nähdä lisää.

xoxo, Kaupunkikahvilla/Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Paras ja ilmainen hajuvesi!

Location: Helsinki, Mikonkatu

Tomaatti-mozzarella -sämpylä. Ihan parasta. Missä tahansa. Täällä erityisen hyvää, tai sitten oon vaan erityisen nälkäinen. No, ainakin toi viimeinen on totta. Otin myös cappuccinon ja jostain syystä myös tää on ihan taivaallisen makuista. En tiedä voiko nälkä vaikuttaa kahvinkin makuun, mutta heittämällä paras cappuccino, mitä oon koskaan juonut. Tai sitten cappuccino ja mozzarella on vaan täydellinen makuyhdistelmä, kukaan ei ole sitä vaan ennen tiennyt. Hmm. Mozzarellacappuccino. Joo, kuulostaa ehkä paremmalta, miltä mahdollisesti maistuisi. Vaikka toisaalta, en ole koskaan maistanut. Tulee vaan kylläkin mieleen cappuccino, missä on jotain pieniä mozzarellapalloja seassa. Vähän alkaa jo oksettaa.

roasberg

Hih. Ihana 20 lapsen päiväkotiryhmä kävelee ulkona. Tai oletan sen olevan päiväkotiryhmä, aikamoinen perhe se muuten olisi. Vaikka mikä minä olen sanomaan toisten lapsiluvuista. No kuitenkin, retkelle ne on selkeästi menossa tai sieltä tulossa. Reippaudesta päätellen vasta menossa. Mutta reippaudesta huolimatta ne ei meinaa ehtiä vihreillä tien yli. Kieltämättä aika lyhyet vihreät valot. Koita siinä nyt lapsille sitten opettaa, että punaisia päin ei mennä. Että viiden lapsen on nyt jäätävä sinne keskilevikkeeseen (mikähän on taas tän oikea nimi? Liikenteenjakaja? Läntti?), vaikka se on noin metrin leveä, eikä siihen edes mahdu viittä lasta.

No, onneksi päiväkodissa on töissä ammattilaiset ja ne selkeästi tiesi, että on turvallisempaa ylittää suojatie loppuun asti, vaikkakin vähän punaisilla, kuin että osa jää sinne odottelemaan vilkkaan liikenteen keskelle. Ja no, kaiken järjen mukaan kukaan ei varta vasten halua ajaa kenenkään päälle, vaikka olisikin vielä ylittämässä suojatietä. (Tosin muutama päivä sitten meinasin itse ajaa kolarin autolla, kun joku toinen auto ajoi täysin punaisia päin…)

On kyllä hurjan näköistä, kun rekat, kuorma-autot, mitkälie isot autot, ajaa Helsingin keskustassa. Ammattilaisia nekin varmasti, mutta vähän kyllä kuumottaa katsella niiden ajoa. Kapeat kadut, paljon ihmisiä, paljon toisia autoja, ratikoita ja ties mitä kevätkenguruita. Ammattitaidon lisäksi niiden kuskeilta vaaditaan kyllä hyviä hermoja. Tai kai sekin lasketaan ammattitaidoksi. Vähän kun lehdissä on näitä asiantuntijoita. ”Asiantuntija vastaa; miksi rannekello jättää jäljen ranteeseen?” Ja tähän vastaa tietenkin joku jälkien asiantuntija. Sama asia tosiaan, ”Miksi rekkojen kuljettajilta vaaditaan hyviä hermoja? Hermojen asiantuntija vastaa.”

Okei, mä en tiedä oliko tässä mitään järkeä. Vaikka mä kuinka luen tätä uudestaan ja uudestaan, mä en tajua tätä.

roasberg

Onpa häiritsevää. Viereisessä pöydässä joku puhuu puhelimessa jollekin Mariannelle. Marianne sitä ja Marianne tätä. Kauheesti oon selkeästi tehnyt elämässäni. Mieti, jos jokaisen nimi olisi oikeasti uniikki. Että ei olisi ketään muita Marianneja, kuin minä. Tietäisi heti kenestä puhutaan. Tai sitten, jos lukee uudestaan ja kaikkien nimi olisi oikeasti Uniikki, ei kenenkään nimi olisi uniikki. Kaikki olisi Uniikkeja. Get it?

Jatketaanpa vielä liikennevaloista. Niistä löytyy selkeästi paljon asiaa mun pään sisällä.

Jos olet juuri kävelemässä tien yli ja olet noin 10 metrin päässä suojatiestä ja vihreä valo alkaa jo vilkkumaan, niin lähdetkö juoksemaan, jotta ehdit tien yli? Mietin ihmisiä, ketkä ei juokse. Vaan jää kiltisti odottamaan seuraavaa vihreää. Jääköhän ne elämästä paitsi jostain, kun ne käyttää sen muutaman minuutin valoissa seisomiseen? Vai kokeekohan ne jotain enemmän kuin ne vihreillä juoksijat, kun ne pysähtyy hetkeksi vain katselemaan? Toki tässä on muitakin vaihtoehtoja kun vain nämä kaksi. Esimerkiksi

-valoihin pysähtynyt selaakin vain somea odotteluajan

-juoksija ei jaksakaan enää juoksun jälkeen kävellä yhtä nopeasti ja odottelija saisi sen kiinni

-valoihin pysähtynyttä vituttaa niin rankasti oma ehtimättömyys, että koko loppupäivä on pilalla

-juoksija luulee ehtivänsä vihreillä, mutta onkin jo punaiset ja no. Tiedät loput, jos sieltä auto olisi tulossa.

roasberg

Täällä kahvilassa joku lapsi juoksee kokoajan takaisin istumaan, kun niiden pitäisi lähteä pois. Hymyilin tälle lapselle, se oli niin suloinen. Hymyilisinkö samassa tilanteessa omalle lapselleni? En. Muut hymyilisi varmasti. Tietenkin jos mun hymy näyttää siltä, kun olisin sanomassa ”nyt kakara tänne sieltä”, niin kyllä. Hymyilin. Lasten vanhemmat: you get the point.

Kiva pyöränraato tuolla ulkona. Pyörätelineessä kylläkin, eli periaatteessa ihan oikeassa paikassa. Ties vaikka se olisi vielä muutama tunti sitten ollut ihan kokonainen pyörä. Nyt siitä on jäljellä runko ja yksi poljin. Kukahan näitä kerää pois? Vai odotetaanko vain, että jos kerta muutkin osat on mennyt, niin kaipa joku ne raadotkin sielä vielä käy pöllimässä pois. Ehkä kaupunkien työntekijät käy vain availemassa mahdollisia lukkoja niistä, jotta loputkin olisi helppo viedä.

Otetaan vielä hetki rekkakuskeille. Aikamoisen suorituksen teki äsken eräs kuski. Hänellä oli tupakka suussa, puhelin kädessä ja sitten ohjasi, tai ainakin yritti ohjata, rekkaa. Ammattitaitoa vai typeryyttä. Itse kallistun jälkimmäiseen. Kyllä se nyt eteenpäin pääsi ja kääntyikin, mutta silloin jos joskus olin tyytyväinen, että se päiväkotiryhmä oli jo ylittänyt tien puoli tuntia sitten.

Hassuja sanoja ja lausahduksia kuulee kahvilassa. Kerta kaikkiaan. Tää on kerta kaikkiaan aivan loistava sämpylä. Siis kerta kaikkiaan tosi hyvää cappuccinoa! En tiedä käytinkö sitä edes oikein. Mutta sen tiedän, että ainoat ihmiset kenen suusta olen tuon kuullut, on +70-vuotiaat. Loppuukohan toi lausahdus sitten, kun ketään vanhempaa ihmistä ei enää ole? Tai siis ollaanhan me nuoremmat sitten vanhempia, mutta tiedät kyllä. Voiko joku sana/lausahdus vain loppua? Tietenkin koska on Google, niin tätäkin tekstiä voi lukea 50 vuoden päästä ja löytää uudestaan lausahdus ”kerta kaikkiaan” ja siitä se syntyy taas uudelleen. Mutta voiko yhtäkkiä mennä vuosikymmeniä, että jotain tiettyä sanaa/lausahdusta ei vain sanota? Ne kuolee hetkellisesti sukupuuttoon. Vähänkuin dinosaurukset. Ihan vaan hetkellisesti.

roasberg

Paras ja ilmainen hajuvesi!

Lähellä istuva nainen tuoksuu hammaslääkärille. Tekee mieli sanoa että haisee, mutta ei, kyllä se vaan tuoksuu. Joistain tuoksuista tulee mieleen aina jotkin tapahtumat tai paikat, hänen hajuvedestä tulee mieleen hammaslääkäri. Varmaan kallista hajuvettä, eikö hammaslääkäreillä kuitenkin ole ihan hyvä palkka? Oma hajuveteni koostuu lähinnä muiden ihmisten hajuvesien sekoituksista, mitkä tarttuu matkan varrella, jos kävelen tarpeeksi lähellä. Näin korona-aikana ollut vähän hankalaa lähestyä ihmisiä ja mennä tarpeeksi lähelle, joten ei auta kuin ripustaa ravintoloissa oma takki kiinni jonkun toisen takkiin ja toivoa, että se käyttää hyvää hajuvettä. Välillä voi osua kohdalle tupakkahajuvesi, homehajuvesi, vanhaviinahajuvesi, mutta ei ihan joka kerta.

Kiva, että on olemassa bussipysäkkejä. Helpompi hypätä kyytiin, kun ei tarvitse arpoa missä kohtaa se pysähtyy. Tosin tälläkin hetkellä yksi bussipysäkki näyttää olevan enemmäkin rekkaparkki ja ihmistenjättöparkki. Siellä siis jätetään ihmisiä kyydistä, ei parisuhteesta. Sehän nyt olisikin, kun sille olisi oma fyysinen paikkansa. ”Käydään kulta vähän ajelulla. Tässä on nyt tämä jättöpysäkki, meidän juttu oli tässä.” Toisaalta, saisipahan vielä viimeiset kyydit.

Viereisessä pöydässä puhuttiin, että ”Joo, ei se pitkä matka ollut. Kävelin vain sinne Tuusulanjärven toiselle puolelle.” En tiedä Tuusulanjärven kokoa, mutta kuulostaa siltä, että aikamoinen lenkki on tullut heitettyä. Varsinkin siis, kun kuulosti siltä, että se ei ollut mikään lenkki. Ihan vain että koska sinne ei päässyt syystä X autolla.

Joku nainen työntää pyörätuolia tuolla sohjossa. Tosin tyhjää sellaista. Ei ole helppoa liikkua kyllä pyörätuolilla tai rattailla tuolla. Ehkä se on helpompaa, jos ne on tyhjiä. Täytyykin kokeilla joskus. Lapsi päiväkotiin ja sieltä suoraan vaunulenkille!

Oho, aika rohkeaa. Joku kantaa tietokoneen näyttöä ilman mitään suojaa. Tuolla siis tosiaan sataa räntää taivaalta. Tai mistäs muualtakaan. Jos muuten vettä/lunta/räntää sataisikin maasta ylöspäin, niin olisikohan meidän talvivaatteet erilaisia? Pidettäisiinköhän me takkia housuissa, että takin alle ei menisi vettä? Toisaalta, silloin kannattaisi kenkien olla erilaiset. Sellaiset minkä ympärillä on veneet. Tai siis sellaiset reunat, että kun sitä vettä tulisi, niin se vesi ohjautuisi sivuille, eikä ylöspäin. Ei se varmaan kivaa olisi vieressä kävelijöillä, mutta ei kaikki voi voittaa. Sama kun nyt kävelet liian lähellä henkilöä, jolla on sateenvarjo. Ihan on oma vika, jos jäät sateenvarjosta tippuvan veden alle.

Tämän kertaiset setit oli tässä, nähdään taas sunnuntaina!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Helsinkioppaaksi?

Location: Helsinki, Citycenter

citycenterissä

Aika hurja sää ulkona. Sataa lunta ja tuulee. Tai en tiedä mitä hurjaa siinä on, mutta sana hurja kuvaa sitä säätä silti. Onneksi olen sisäkahvilassa.

Avasin rautatieasemalla oven naiselle, joka oli liikenteessä lastenrattaiden kanssa. Luulin sen olevan hyvä idea, mutta ongelma tuli siinä, kun se nainen jäi jumiin sinne tuulikaappiin. Mun olisi siis pitänyt oven avaamisen jälkeen olla jo heti avaamassa sitä seuraavaa ovea, mutta en päässyt sinne, koska se nainen oli niiden rattaiden kanssa edessä. Eli siis tavallaan olin avuksi, tavallaan jätin sen jumiin tuulikaappiin.

Kahvilan ulkopuolella on terassi tuoleilla. Ne tuolit on lumen peitossa, mutta jostain syystä tekisi mieli silti mennä istumaan niihin. Toki tarvitsisin siinä vaiheessa lumiharjan, viltin, katoksen, lisää kuumaa kahvia ja mitähän vielä. Ajatuksena siis kiva, toteutuksena tuskin.

Citycenter

Tilasin normaalin suodatinkahvin, koska en ollut juonut aamukahvia vielä ollenkaan. Otin varmuuden vuoksi isompana, vaikka en koskaan ota. Eikä olisi pitänyt ottaa nytkään. Nämä leveät kahvikupit on muuten tosi kivoja, mutta näissä jäähtyy kahvi ihan liian nopeasti. Rakastan juoda kahvini todella kuumana, tämä ei parin minuutin jälkeen ole sitä enää. Ja jos jotain vihaan, niin haaleaa kahvia. Mutta koska 4,5€ suodatinkahvista, niin pakko juoda. Oli se sitten hyvää, pahaa, kylmää tai kuumaa. Heh. Onneksi sentään läikytin sitä aluslautaselle, niin on vähän vähemmän juotavaa.

Helsinkioppaaksi?

Voi ei. Joku on kyllä nyt pahemman kerran eksyksissä. Hän kävelee edestakaisin puhelin kädessä ja katselee eri suuntiin. Seitsemän kertaa sain laskettua, että hän vaihtoi suuntaa, jonka jälkeen joko löysi oikean suunnan, tai sitten kyllästyi ja lähti vaan tarpomaan. Musta voisi tulla hyvä Helsinkiopas. Voisin vaan opastaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin. Tai no, paikkoihin ainakin.

”Hei anteeks, mistähän mä löytäisin Kaivopuiston?”

”Kävelet vaan 300 metriä tohon suuntaan, käännyt vasemmalle ja olet perillä. Siellä Infopisteellä, mistä sut opastetaan Kaivariin.”

En mä Helsinkiä niin hyvin tunne, että mä siinä hommassa hyvä olisin, mutta kivaa se olisi. Itseni mielestä. Olen tehnyt työkseni opastushommia ja se oli parasta koskaan. Silloin tosin tiesin tarkkaan minne opastin. Ehkä.

Citycenter

Joku lapsi oli vähän hukassa äidiltään. Hetken he kävelivät vierekkäin, kun yhtäkkiä lapsi päätti putsata kahvilan A-standit lumesta. Hän meni oikein kyykkyyn, että varmasti on tarpeeksi piilossa äidiltään. Hetken päästä äiti huomasi lapsen kadonneen ja lähti jo kävelemään takaisin päin. Sieltä standien takaa lapsi kurkkaa ja äiti huokaisee helpotuksesta. Mutta lapsi on ihan oikeassa, lumityöt on tehtävä, kun ne omalle kohdalle osuu.

Mä en ole ikinä nähnyt, että apteekissa käy noin paljon porukkaa. Kokoajan ovi käy. Koskahan itsehoitolääkkeitä saa ruokakaupasta? Eikö niitä saakin jossain ulkomailla jo ostettua ihan ruokaostosten yhteydessä? Varmasti tähän on ihan pätevä syy, miksi apteekki on apteekki ja ruokakaupasta ei niitä saa. Mutta kuinka helppoa olisi ihan perus särkylääkkeiden osto, kun voisi ostaa sen samalla muiden ruokaostosten yhteydessä. Suuhunhan nekin menee. Ei ole enää ruokakauppa, vaan suuhunlaitettava kauppa. Tai siis kauppa, missä myydään kaikkea, mitä voi suuhun laittaa. Eli siis.. no, kaikkea.

Kolmella ihmisellä oli siniset kertakäyttöiset sadetakit. Ei se varmaan muuten olisi kiinnittänyt huomiota, mutta tuli kyllä väistämättä mieleen koronatestien näytteenottajat. Yhtä hyvin suojautuneita. Toiset suojautuu koronalta, toiset lumelta.

Heh, hauska muodonmuutos. Ihan kuin jossain laivan taikashowssa. Läheisessä pöydässä istui mies puku päällä, keskusteli tärkeitä työasioita kollegansa kanssa ja vaikutti tärkeältä läppärinsä kanssa. Sitten kun oli aika lähteä, niin ulos astui snoukkari. Käytetäänkö tota sanaa enää? Snowman? Eikun mistä toi sana edes tulee? Okei, en tiedä onko tollasta sanaa edes olemassa. Googlasin ja google antoi tietoa narkkareista. No kuitenkin, lumilautailijaa tarkoitan. Isot roikkuvat toppahousut ja kolme kokoa liian iso takki. Tai ei se liian iso ole, vaan oikean kokoinen siihen tyyliin. Ihailin ja edelleen tykkään siitä tyylistä. No mutta kuitenkin, hauska muodonmuutos. Pukumiehestä narkkariksi. Eikun snoukkariksi.

Tiedättekö niitä ihmisiä, jotka puhuu käsillään? Vähän kuin italialaiset. Itsekin huidon minkä kerkeän, jos selitän jotain asiaa. Mutta äsken näin kyllä semmoista huitomista, että en ole varma selittikö hän jotain asiaa handsfreehin, vai sävelsikö hän uutta Mozartia. Aikamoiset sävellykset olisi kyllä.

Citycenter

Asiakaspalvelusta kahvilassa. Kuten viime postauksessa jo totesin, niin Suomesta puuttuu se kunnon asiakaspalvelu. Tuntuu jotenkin niin hassulta, että tässäkin kahvilassa on nyt vain n. 6 ihmistä ja silti se kahvi pitää hakea itse tiskiltä. En siis tarkoita sitä maksutapahtumaa ja sitä, että saat sen kahvin suoraan käteen. Vaan jos tilaat sen extravanillachocolatelaten (latelate heh), niin sen tekemiseen menee yleensä hetki. Sitten hetken päästä tiskin toiselta puolelta huudetaan kahvin nimi ja asiakas kipittää sen hakemaan. Tähän on totuttu, eikä se ole mikään iso juttu. Mutta jos muita asiakkaita ei ole odottamassa, niin ei se veisi kun 20 sekuntia, kun kävisi viemässä sen kahvin sinne pöytään asiakkaalle.

Joo, tiedän, ei sitä ehdi kun on muutakin hommaa. Mutta kuten äsken totesin, 20 sekuntia. Jonka aikana mahdollisesti saa itse hyvää palautetta, kahvila saa hyvää palautetta ja ehkä jopa uusia asiakkaita, kun somessa tämmösiä kirjoitellaan. Ja aivan varmasti hyvin palveltu asiakas tulee vielä uudestaan.

Tämän kahvilan edessä mainostetaan jäätelöä. Iso jäätelötötterö ja auringonkin kuva on siihen piirretty. Aikamoinen ajankohta mainostaa jäätelöä, lunta sataa ja on talvi. Mutta sitten on aina meitä outoja, jotka haluaa syödä talvellakin jäätelöä. Eihän siellä sisällä kahvilassa nyt mikään talvi ole. Voi olla jopa lämpimämpi, kun kesällä ulkona. Mutta nähtävyys se tötterö näyttää olevan. Ties kuinka monta on käynyt jo nappaamassa kuvan siitä. Ties kuinka monen kamerarullaan minä olen täällä ikkunan toisella puolella päässyt.

Siis oikeasti. Onkohan tuolla apteekissa joku tarjous? Sinne lappaa porukkaa enemmän kuin ilmaisten ämpäreiden jakopisteelle. Ehkä ne jakaa siellä ilmaisia ämpäreitä.

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla