En mä sähellä, teen vain asioita liian nopeasti

Mieheni tuijotti tätä tapahtumaa hetken ja totesi, että ”Joo. Mä lähden nyt töihin”. Hän tietää, että osaan sählätä, mutta aina jaksan yllättää. Välillä jopa itseni.

Aikamoinen tuuli ulkona. Kahvilan ovikin aukeilee itsekseen. Tai sitten maahiset on kanta-asiakkaita ja niitä vilisee täällä enemmän kuin näenkään.

Onpa ihanan hiljainen kahvila Espresso Houseksi. Yleensä ne on aina ihan täynnä ihmisiä, ehkä välillä jopa liikaakin. Olen varmaan hyvään aikaan liikenteessä, aamupäivästä ennen lounasaikaa. Mutta juuri tällä hetkellä tämä hiljaisuus vähän häiritsee.

Mulla on nimittäin hikka. Ja koska täällä on muutama henkilö tietokoneineen, häiritsen hikallani varmasti niiden työskentelyä. Ellei he ole juuri jumissa töiden kanssa ja hikallani rytmitän hommaa eteenpäin. Tai jotain. Hikka per sana. Johan siinä alkaa gradu olemaan äkkiä valmis.

Istun sellaisella penkillä, missä ei ylety jalat pohjaan. Eikun maahan. Vähänkö olisi kiva sellainen kahvila, missä lillut altaassa ja siemailet kahvia!

Siinä ei kyllä puhelimeen, eikä varsinkaan paperille, kirjoitettaisi muistiinpanoja. Saati tehtäisi töitä tietokoneella. Ellei allas supistu kylkiluiden kohdalta niin, että sieltä ei voi roiskua vettä yhtään. Kuinkahan ryppyiseksi siinä ehtisi muuttua, jos kirjoittaisin blogia 2 tuntia?

Ja taas voi miettiä, että miksi googlen haetuin lause on “Kuinka ryppyiseksi ihminen voi muuttua?”

Mutta jalkojen ylettymisestä. Ei ylety maahan. Ei muuta tähän aiheeseen.

Mulla on jotenkin todella inspiroitunut ja innostunut fiilis tällä hetkellä! En oikein edes tiedä, että mistä ja miten, mutta on vaan. Tekisi mieli tehdä jotain ihan älyttömästi ja kunnon draivilla, mutta en tiedä mitä tekisin. Menee nyt kyllä inspiraatiot ihan hukkaan, hitto vie!

Ääk. Aloin ajattelemaan, että mitenhän tämä penkki on tässä seinässä kiinni, että voiko se räsähtää yhtäkkiä alas. Tällaista jännitystä haen elämääni. Ja minun tuurilla, jos penkki räsähtäisi, alkaisi kunnon tapahtumasarja.

Samalla huitaisisin kahvini lattialle, joku liukastuisi siihen lattialla olevaan kahviin, seuraava kompastuisi kahviin kompastuneeseen henkilöön ja lopulta kahvilan ohi kävelevä turistiryhmä luulisi, että tämä on jokin suomalainen tapa lounasaikaan ja hyppäisi mahalteen samaan kasaan. Toivottavasti ne maahiset ei ole siellä alimmaisena. Ja toivotaan, että tämä penkki pysyy visusti seinässä kiinni.

Vaikka toisaalta. Tässä voisi käydä hyvinkin. Tuon tapahtumasarjan aikana kahvilassa olisi sopivasti valokuvaaja, joka näkisi tässä kasassa taidetta. Seuraava näyttely Kiasmassa olisi siis Niilo Pekanpojan “Kasa kahvilassa”. Näyttely sisältää yhden taulun.

Yhden kerran (vain yhden!) sähelsin kotona. Meillä on halkaisijaltaan yli metrin oleva pyöreä ruokapöytä. Pöytä oli täysin tyhjä, lukuun ottamatta puhelinta ja täyttä maitolasia. Ne oli kuitenkin täysin eripäissä pöytää. Nostin puhelimeni, mutta jotenkin onnistuin tiputtamaan sen kädestäni niin, että se liukui pöytää pitkin suoraan kohti maitolasia, tiputtaen sen maahan. Mieheni tuijotti tätä tapahtumaa hetken ja totesi, että ”Joo. Mä lähden nyt töihin”. Hän tietää, että osaan sählätä, mutta aina jaksan yllättää. Välillä jopa itseni.

Eilen kävi myös niin, että kaadoin lapselleni valmista kaakaojuomaa mukiin. Olin ehtinyt kaataa jo vähän, kun huomasin, että muki oli vähän huonosti. Toisella kädellä siirsin mukin n. 20cm päähän tasaiselle alustalle, mutta en koskaan lopettanut, saati siirtänyt, kaakaojuoman kaatamista. Pöytä kiitti tästä kaakaosta.

(Ja sitten on tietenkin näitä päivittäisiä. Laitan raejuustoa puuroon, puolet menee ohi lautasesta. Haen vettä lasiin hanasta, puolet vedestä kaatuu maahan. Mutta näille ei anneta palstatilaa, sillä oletan, että jokainen tekee näin. Kuulemma ei, mutta oletan erilailla)

Mutta ei ole postausta ilman vessakeissiä!

Olin menossa vessaan, mutta se ei auennut. Kävin kysymässä tiskiltä, että onko siihen jotain summeria tai vastaavaa, miten se aukeaa. Hän kertoi numerokoodin ja lähdin takaisin vessan oville. Pyörin ympyrää enemmän kuin koira etsiessään kakkapaikkaa, enkä löytänyt MITÄÄN, mihin olisin voinut tämän numerokoodin syöttää. Menin takaisin tiskille ja kysyin asiasta.

”Numerokoodin voi näpytellä kahvassa oleviin numeroihin”.

Ai siis häh? Menin takaisin vessan oville ja lähes kaivoin taskustani suurennuslasin (ihan kuin siellä olisi sellainen ollut), niin kyllä. Kahvassa oli pienenpienet numerot, mihin pystyi näpytellä numerokoodin ja sain vessan oven auki. Mutta mietin vain, että entä jos jollain on isommat sormet kuin minulla, tai vähääkään huonompi näkö? Sanoisin, että ei jatkoon. Ellei joku osaa perustella, miksi tämä on parempi vaihtoehto, kuin esim. seinässä oleva normaali numerokoodinäppäimistö mikälie.

Mutta jos vessakeissit kiinnostaa (tietenkin ne kiinnostaa), niin tästä linkki yhteen lukuisista postauksista, missä saattoi olla vähän ongelmia numerokoodien kanssa.

Bisnesideoita part. 2

-Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Missä mennä naimisiin?

Location: Helsinki, Kluuvi

aleksanterinkatu

Kannattaa käydä lukemassa myös edellinen kirjoitus, siellä selviää miksi olen tänään jo toista kertaa kahvilassa, eri paikassa tosin.

Tässä on kyllä kahvila omaan makuun. Tunnelmallinen, kotoisa ja ikkunat vilkkaalle kadulle. Ainoa ongelma tässä on se, että otin teetä ja se tuli niin jännän näköisessä laitoksessa, että en ole varma miten tätä kuuluu juoda. Tai että miten teesihti otetaan tuolta pois. No, tiskillä sanottiin, että täytyy antaa vähintään 2 minuuttia sen hautua, joten nopeasti laskettua, mulla on 2 minuuttia aikaa selvittää tämä mysteeri. En tiedä huomaako mistään, että juon teetä aika harvoin kahvilassa.

Mietin, että kauhean vaikeaa löytää Helsingin keskustasta kahvilaa, missä olisi ikkunat vilkkaalle kadulle. Tai löytyy niitä jonkun verran, mutta kun ikkunapaikat on aina niin suosittuja, että ne on aina varattu. Täytynee alkaa kantaa omaa tuolia mukana, että pääsee aina ikkunapaikalle. Ehkä myös omaa ikkunaa, että varmasti näkee ulos. Tuli tästä muuten mieleen, että varaako kukaan koskaan kahvilaan paikkaa? Tai onko se ylipäätään mahdollista?

Tämä kahvila on yläkerrassa. Jännä, miten erilailla näkee asiat ylhäältäpäin. En ole ennen tiennyt, että myös erään kirjakaupan yläkerrassa on kahvila. Enkä ole ennen nähnyt kihlasormuksien näköisiä koristeita, mitä ylempänä on. Kai sitä aina kävelee niin katua tuijottaen. Ehkä kaatumisriskin vuoksi. Ei olisi meinaa ensimmäinen kerta, kun törmäisin tolppaan.

Oho, Helsinkiin on tullut pikaratikoita. En todellakaan tiedä mitä ne tarkoittaa ja miten ne eroaa normaalista ratikasta. Ehkä ne menee paikasta A paikkaan B ilman välistoppeja, vai meneekö ne vaan niin hiton täysiä? “Hyppää kyytiin jos ehdit”. Tälle konseptille voisi kyllä varastaa kiertoajelubussien nimen, “Hop On Hop Off”.

Kuinka herttaista, jollain lapsella on Toystorystä Woody leluna (siis jouduin googlaamaan sen nimen. Tämä on merkki siitä, että täytyy katsoa Toy Story). Siitä ei selkeästi päästetä irti, vaikka äiti yrittää samaan aikaan laittaa hanskoja lapsen käteen. Pieneltä taistelulta näyttää, mutta lopulta on hanskat kädessä ja Andy hyppimässä lapsen kädeltä toiselle.

Jalkakäytäville parkkeeraa vähänväliä joku auto. Välillä taksi tai tavarantoimittaja, välillä taas ihan vaan auto. Jonnekin rakennuksen sisään ne kuskit aina häviää ja hetken päästä tulee takaisin, mitä lie käy siellä tekemässä. Viemässä puolisolle kotiin unohtuneet eväät, hakemassa omat puolisolle unohtuneet avaimet, tai ehkä ne vaan on aina halunnut käydä siinä rakennuksessa ja nyt tuli sopiva hetki, kun sattumalta ajoivat ohi.

aleksanterinkatu2

Äh, vähän harmittaa yhden asiakkaan puolesta. Hän kävi tiskiltä kysymässä laskiaispullia, mutta niitä ei ollut. Asiakas siis ei saanut pullaa eikä kahvila saanut asiakasta. Kahvilat huomio, leipokaa nyt herranjumala niitä laskiaispullia! Mielellään jo monta kuukautta ennen laskiaista. Niiden pullien himo on todellinen.

Missä mennä naimisiin?

Minneköhän on menossa henkilö, jolla on raksahousut ja -kengät jalassa, mutta puvuntakki ja kauluspaita? Naimisiin rakennustyömaalla? Hääkutsussa pukukoodina “iltapuku ja turvakengät”. Tai ehkä hän on menossa tekemään putkitöitä keskelle häitä? Tai ehkä strippariksi, missä kohde ei ole osannut päättää minkä tyyppisen shown haluaa.

Muistan kerran, kun serkkuni pääsi ripille. Ennen puhuttiin siitä, että rippikoulun käynyt saisi naimaluvan. Enhän minä nuorempana sitä oikein ymmärtänyt, onnittelin serkkuani vain “Onneks olkoon! Sit ei muuta kun vaan naimaan!”.

Eräällä henkilöllä on untuvatakki. Ei sellainen tavallinen, vaan ihan oikeasti TODELLA lämmin, oikeastaan untuvapeiton näköinen, takki. Siitä tulikin mieleen, että täytyy kovimmilla pakkasilla kääriytyä peittoon, kun lähtee ulkoilemaan. Tulee jo hiki pelkästä ajatuksesta. Muut voi sitten kateellisena kysellä, “Vau, mistä toi sun upee takki on ostettu?!” ja minä voin vastata, että ¨Jyskistä.

Tässä vielä viimeinen kysymys tältä kahvilareissulta. Mikä siinä on, että kun sataa vettä, käytetään sateenvarjoa. Mutta kun sama määrä tulee lumena (eli sulaa joka tapauksessa hiuksiin ja vaatteisiin), ei melkeen kukaan käytä?

Olipa mukava teehetki sun kanssa! Sain teesihdinkin pois mukista, eli kaikki meni oikein hyvin. Kiitos seurasta, toivottavasti nautit tästä reissusta yhtä paljon kuin minä. Niin ja jos olet menossa naimisiin, niin harkitse häitä raksalla. Voin tulla vieraaksi turvakengissä.

xoxo, Marianne Katriina / Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

%d bloggaajaa tykkää tästä: