Location: Helsinki, Päärautatieasema
Rautatieasemat ja lentokentät. Ne on parhaita paikkoja spottailuun. Oon joskus vuosia sitten sanonut, että voisin vaan mennä lentokentälle istumaan, juomaan kahvia ja katsella lähteviä ja saapuvia ihmisiä. Mä en ole IKINÄ vielä käynyt kummassakaan ja voin kertoa, että siihen on tultava muutos. Tai siis olen mä käynyt molemmissa, mutta en tätä hommaa tekemässä.
Ehkä mä löydän itseni lentokoneen kahvilasta, matkalla Miamiin. Taitaa olla joku yksityiskone, jos olen lentokoneen kahvilassa. Airplainpresso. “Anteeks, mä en ehdi nyt puhua. Oon täällä Airplainpressossa.” Joo, se olisi toimiva nimi. Ei kauhean nopeasti lausuttava näin suomalaiselle, mutta kaiken voi opetella. Nopeasti puhumisenkin.
Mutta sitten kun palataan takaisin tähän hetkeen ja paikkaan, niin istun tosiaan Helsingin päärautatieasemalla kahvilassa. Selkeästi siis ei mikään monen tunnin tapaamispaikka, vaan junanodottelupaikka. En edes tiedä mikä tästä tekee sellaisen, mutta ei täällä tosiaan montaa tuntia viihtyisi. Heh, paitsi tietenkin minä, joka stalkkaa ihmisiä.
Nappasin itselleni teen ja samalla kun odottelen omaa junaa, kirjoittelen muistiinpanoja juuri tätä blogitekstiä varten. Juon take away -kupista, ei tästä kahvilasta tainnut edes muita saada. Laitoin vielä kannen päälle, niin varmasti pysyy tee tulikuumana, enkä ehdi juomaan sitä, ennenkuin pitää jo lähteä.
Täällä tulee kyllä vähän surulliseksi, kun katsoo ihmisiä. Tuossa edessäkin lähtisi ihan kohta juna Rovaniemelle. Surullista ei ole siis se, että se menee Rovaniemelle, vaan se, että itsekin haluan reissuun. Pitkänmatkanjunalla. Enhän mä siis tiedä, että onko nuo ihmiset menossa sinne Rovaniemelle lomalle, työmatkalle, kotiin, vai minne. Mutta sen tiedän, että mäkin haluan. En tiedä huokuuko tästä tekstistä se, että ei ole pariin vuoteen tullut käytyä juuri missään? Oon ollut elämäni aikana yhden kerran pitkänmatkanjunassa. Ja se oli ihan törkeen siistiä. Älkää kysykö miksi, se vaan oli. Ravintolavaunussa oli tunnelmaa ja joku nainen istui mulle varatulla paikalla.
Aina ei nähtävästi tarvitse tuplarattaita, vaikka olisi kaksi rattaissa kulkevaa lasta. Kun se rattaiden istuinosa on tarpeeksi korkealla, toinen lapsi mahtuu tavaratilaan. Kieltämättä aika söpö näky. En sitten tiedä, minne ne tavaratilaan laitettavat tavarat laitetaan. Ehkä se lapsi voisi vetää sieltä tavaratilasta käsin perässään jotain matkalaukkua.
Joku tyttö piirtää seinään. Tai sitten se raaputtaa arpaa seinää vasten. Usko tai älä, veikkaan jälkimmäistä. Voittoa sieltä tuskin tuli, neutraalista reaktiosta päätellen. En kyllä tiedä miten itse reagoisin, jos saisin tietää voittaneeni arvasta 500000€ ja olisin keskellä Helsingin rautatieasemaa. Tuskin itsekään sitä kovin suureen ääneen juhlisin. Ehkä esittäisin, että piirtelin vaan seinään. Voisi maksaa sakotkin siitä, ei kattokaas tuntuisi missään, kun olisi juuri voittanut 500000€.
Siis ihan uskomattoman ärsyttävä on take away -kupin kansi. Siis miksi siinä reiän kohdalla täytyy olla lisäkansi? Take away -kupin kannen reijän kansi. Kuuluuko se laittaa samalla suuhun, kun juo? Vai pitäisikö sen pysyä ylähuulen yläpuolella? Joko tämä on todella huono ja epäkäytännöllinen keksintö, tai sitten omat huuleni on väärän malliset tähän hommaan. Se on semmonen lärpäke siis. Ehkä se auttaa pitämään kahvit kuumina, tai sitten sillä voi leikkiä. Voisi mennä jonkun juokse ja nostaa hattua. Take away -kupin kannen hattua.
Apua. Mieti miltä rautatieasemalla näyttäisi, jos siellä ei siivottaisi koskaan. Nytkin maa on täynnä tupakantumppeja ja muuta roskaa. Näin juuri kaksi siivoojaa, jotka kerää niitä roskia sellaisella laitteella, että kun takapäästä puristaa niin suu aukeaa. Mä en tiedä niiden laitteiden nimiä, enkä kyllä uskalla googlatakaan tuolla selostuksella. No kuitenkin, ihan mahtavaa että siellä on siivoojia.
Sotkisikohan ihmiset enemmän, jos maa olisi reikäinen? Eli kun heität roskan maahan, se roska tippuu reiästä 20cm alemmas. Sitten päivän päätteeksi joku käy tyhjentämässä ne reiät roskista. Eli ulkonäöllisesti paikka olisi kokoajan siisti, mutta oikeasti se roska on vaan tiputettu sinne maan alle. Vähän kun joissain portaikoissa on ritilät. On muuten mukavaa, kun sinne tiputat avaimet. Veikkaan, että jos tällainen toteutuisi, maassa olisi paljon konttaavia ja reikiä kaivavia tyyppejä.
Konjakkikahvila
Joku alkoi puhumaan videopuhelua lapsensa kanssa. Ne lapset kuulemma syö tällä hetkellä. Mua ei henkilökohtaisesti haittaa, varsinkaan kun teen muistiinpanoja, mutta vähän tuntuu hassulta puhua videopuhelua ilman kuulokkeita. Yleisessä kahvilassa siis. Ehkä se onkin siinä, kun tämä ei ole se rentoutumiskahvila. Tämä on kahvit naamaan ja menoksi -kahvila. KNJM. Melkeen kuin konjamiini. Konjakkikahvila. Se vasta olisikin. Ei ne musta asiakasta saisi, mutta monesta muusta varmaan kyllä. Ainakin lupaviranomaisista.
Oletko muuten huomannut, että kun joku osoittaa johonkin suuntaan, niin kaikki loput kääntyy katsomaan sinne myös? Tätä voisi joskus kokeilla ihan muuten vaan. Seistä jonkun kanssa vaikka siellä rautatieasemalla ja puhua kovaan ääneen ”Kato, vähänkö hieno!” ja osoittaa samalla tiettyyn suuntaan. Sen jälkeen laskea, kuinka moni kääntyi samaan suuntaan. Ja melkeen voisi jopa kuunnella, että kuinka monen aivoissa kuuluu ”mitä ihmettä se tarkoitti, miks en mä näe mitään”. Voisi sitten käydä vielä kysymässä, että “Hei näittekö tekin ton?”. Jos ne vastaa että ei, niin voisi vain vastata takaisin “Okei, ei voi mitään. Toi pulu istuu siis tossa lampun päällä. Sitä mä ihastelin. Sun kannattaa varmaan käydä lääkärissä, kyllä ton kokoinen pulu pitäisi nähdä.”
xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina
Seuraa myös:
Instagramissa @ kaupunkikahvilla
Facebookissa Kaupunkikahvilla