Elämä kuin jouluelokuvassa!

“Voisi myös kaatua keskelle tietä, kun tietää, että joku komea tyyppi tulee nostamaan sut ylös siitä. Ja jos viettää usein yksinäistä joulua, niin tietää, että ensi jouluna sen viettää jonkun kanssa, johon on juuri ihastunut.”

Ääk! Tulin Starbucksiin!

En tiedä kuinka kauan tämä on ollut tässä, mutta mietin, että miksi en ole käynyt tässä aiemmin. Täällä on ihan jäätävän kokoiset ikkunat ja ihmisiä vilisee enemmän, kuin muurahaisia pöydälle unohtuneessa energiajuomatölkissä.

Ehkä syy käymättömyyteen on se, että täällä ei ole sellainen ”Ah, ihanan kodikas” -tunnelma. Mutta sitten taas toisaalta, näin joulun alla tämä on aivan eri. Tästä tulee mieleen ihan jokin New Yorkissa sijaitseva kahvila, missä on kova hälinä ja jotenkin vain sama tunnelma. Eli siis tällä hetkellä olen oikein onnellinen täällä.

Ainoa, mikä omaan makuun täältä puuttuu, on musiikki. Tänne sopisi niin hyvin joku kunnon jenkkijoulumusiikki ja kaikista kliseisimmät, iloiset joululaulut. Ja tietenkin mahdollisimman kovalle. Nyt täällä ei kuulu siis musiikkia ollenkaan, en tiedä onko se Starbucksilla aina näin. Ja tietenkin unohdin myös omat kuulokkeet kotiin.. Juuri näitä tilanteita varten pitäisi olla aina omat kuulokkeet/joulumusiikki mukana!

Mutta hei, tilasin cappuccinon. Ja tämä on ihan älyttömän hyvää! En haluaisi, että tämä loppuisi ihan hetkeen. Voisin juoda tätä vähän hitaammin, mutta toisaalta kylmä kahvi ei houkuttele. Täytyy siis vain nauttia täysiä lyhyemmän aikaa.

Täällä Helsingissä on aika loskakeli. Mutta niin se kyllä taitaa olla joka talvinen ongelma. Tai en mä tiedä onko se ongelma, ehkä korkokengillä kulkeville, tai kangastossuilla käveleville.

Mutta sitten ollaan me maalaiset, joilla on aikuisten kuomat jalassa. Ei mene loskapaska kengistä läpi, eikä muutenkaan häiritse se yhtään! Oikeastaan mietin vain, että joissain paikoissa se loska näyttää taikahiekalta. Tiedättekö sitä, mitä lapsille voi ostaa sisäleikkeihin. Ei leviä niin helposti, kuin tavallinen, oikea hiekka. Koska kuka nyt ei haluaisi hiekkaleikkejä sisälle.

Mutta siis siinä missä helsinkiläiset kulkee tyylikkäinä läpi talven, tuulen ja Antti Tuiskun, itse mietin, pitäisikö käydä ostamassa makuupussi, mikä kestää -45 pakkasastetta. Voisin sen kanssa hyppiä sitten Stockmannilta Sokokselle ja Senaatintorilta lähimpään baariin.

Toisaalta, sen täytyisi olla vedenkestävä. Koska loska aka taikahiekka.

Täällä näkyy paljon turisteja. Tai ainakin turistien näköisiä ihmisiä, miltä ne sitten ikinä näyttääkään. Ymmärrän hyvin, että jotkut haluavat tulla Suomen Lappiin viettämään joulunalusaikaa, mutta kuka haluaa Suomen Helsinkiin? Onhan täällä hienot jouluvalot ja kallista ruokaa, mutta saisi kai sitä rahaa ja silmiä tuhlattua ihan muuallakin.

Elämä kuin jouluelokuvassa!

Okei, näin ihanimman jutun juuri äsken.

Vaikka ulkona ei pahemmin sadakkaan (sataa just sen verran, että sen tuntee, mutta sitä ei näe) lunta, niin jonkin tuulenpuuskan takia jostain lennähti iso lumisadepilvi.

Joku yksin kävelevä mies huomasi sen, katseli ylöspäin ja pyörähti tanssahdellen ympäri! Ihan kuin jossain elokuvassa.

Ihmiset saisivat olla muutenkin enemmän kuin elokuvissa. Tai riippuu toki tuotannosta, kauhuelokuvat eivät ainakaan kuulu tähän ”saisi olla” kategoriaan. Mutta ne kaikki ihanat romanttiset komediat ja muut hässäkät, ai että.

Vaikka toisaalta, jos elämä olisi kuin kauhuelokuvissa, niin sitten voisi aina pahan paikan tullen miettiä “äh, tämä on vain elokuvaa”. Siinä voisi toki käydä vähän huonosti, mutta ainakin ajatukset on olleet “go with the flow“.

Sitten jos elämä olisi samanlaista kuin jossain romanttisessa jouluelokuvassa, voisi vain käydä kahviloissa, fiilistellä höyryävän glögimukin kanssa joulutorilla, flirttailla komeiden/kauniiden ihmisten kanssa ja sattua juuri sopivaan aikaan mistelinoksan alle.

Voisi myös kaatua keskelle tietä, kun tietää, että joku komea tyyppi tulee nostamaan sut ylös siitä. Ja jos viettää usein yksinäistä joulua, niin tietää, että ensi jouluna sen viettää jonkun kanssa, johon on juuri ihastunut.

Kyllä olisi elämä helppoa. Ja voin kuvitella ne antijouluihmiset, nehän tätä vasta rakastaisi.

Höyryävät glögimukit lentäisi lumihankeen ja mistelinoksat syttyisi palamaan. Tielle kaatuessa ja jonkun auttaessa, vastaus olisi luokkaa “eikun mä vaan nyt haluan istua tässä loskassa, en mä kaatunut” ja komeiden/kauniiden tyyppien kanssa flirttaillessa he vain kertoisi, että näytit vain niin oudolta, siksi tuijotin.

Ne ei kuulu tähän “Elämä kuin elokuvissa” -tapahtumaan. Sille voisi toki olla enemmän katsojia, mutta itse suostuisin katsomaan sen vasta joulun jälkeen.

Haha. Katsoin ulos ja siinä juuri joku mies meni valkoisen taksin kyytiin, takapenkille. Sen jälkeen kirjoitin vähän aikaa muistiinpanoja ja katsoin uudestaan ulos. Samaan aikaan valkoisen taksin takapenkiltä nousi ulos mies, joka oli täysin eri, kuka sinne alun perin meni.

Joko se oli maailman nopein ulkoisen identiteetin vaihto, tai sitten lyhyessä ajassa siitä lähti valkoinen taksi ja siihen saapui toinen valkoinen taksi. Epäilen eniten jälkimmäistä, mutta mielenkiintoisen tarinan kannalta uskoisin, että se oli ensimmäinen vaihtoehto.

-Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa  kaupunkikahvilla

TikTokissa Kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Unikahvila kauppakeskuksessa!

“Sieltä on sitten kuulkaa ihana herätä tuoreen kahvin tuoksuun ja aamupissallekin pääsee suoraan yleiseen vessaan.”

Tulin piparkakkulatelle! En tiedä miksi, mutta aina kun luen ton sanan jostain, niin lausun sen mielessäni ”pepparkakka”.

Sen enempää googlaamatta, muistelen, että ruotsiksi piparkakku olisi pepparkaka. Ainakin lähellä sitä. Mutta se, että miksi mä haluan tavata jonkun sanan päässäni ruotsiksi, sitä en tiedä.

Tuon lisäksi osaan ruotsiksi numerot 1-10. Siinäpä aikalailla se. Mutta kiva tietää, että mun aivot on selkeästi suutani fiksummat.

No mutta, tätä pepparkakka -seasonia odotin huomattavasti enemmän, kun pumpkin latte -seasonia. Ja eipähän tämä seasoni pettänyt! Tämä latte on aivan taivaallisen makuista. Mistähän muuten toi sana edes on tullut? Miltä maistuu taivaallinen? H2O:lta ja lentokoneilta?

Tulin istumaan aika nurkkaan, vaikkakin tämä kahvila onkin vähän joka suuntaan avoin. Ja oikeastaan aika pyöreä, aika taitavaa löytää jokin nurkka. Ja tiedoksi, että tätä blogia lukemalla saat välillä ihan uskomattoman määrän hyödyllistä tietoa.

Unikahvila kauppakeskuksessa!

Huh, tulin tänne töistä suoraan ja näköjään väsyttää. Huomasin sen siis siitä, että tuijotin äsken luvattoman kauan jotain vanhempaa herraa, vain koska jumitin ja meinasin nukahtaa.

Ja siis mun unenlahjathan on sellaiset, että voisin ihan oikeasti nukahtaa mihin vain, jos väsyttää ja laitan silmät kiinni. Täytyy nyt tässä kuitenkin juoda toi latte ensin loppuun, katsotaan sen jälkeen sitä torkkumista kahvilan penkillä. Kylmä kahvi ei olisi niin hyvää, vaikka varmasti kaunistaisi.

Unikahvilalle voisi olla kysyntää! Varsinkin kauppakeskuksissa. Sillä välillä kun osa porukasta shoppailee menemään, väsyneimmät voivat mennä torkuille. Sieltä on sitten kuulkaa ihana herätä tuoreen kahvin tuoksuun ja aamupissallekin pääsee suoraan yleiseen vessaan.

En ole varma missä kohtaa tämä on enää kannattavaa kahvilalle, mutta toisaalta, ei kai bisnes nyt aina niin kannattavaa olekaan. Tai ehkä jos ennen nukkumaan menoa, täytyy maksaa aamupalamaksu. Sillä maksulla saa

A) nukkua

B) hakea aamupalan suoraan tiskiltä.

Joo, tätä täytyy lähteä työstämään.

Tuolta katosta roikkuu joku juttu, joka näyttää ihan leuanvetotangolta. Tai ei se ehkä näytä siltä, mutta jotenkin se houkuttelee vetämään leukoja.

Se on tosin n. 4 metrin korkeudessa ja kiinni naruilla, mitkä on seitinohutta humalaakin ohuemmat. Että ehkä siinä ei kannata roikkua. Vaikka ei voi tietää, jos ei kokeile. En tiedä mitä kokeilemisen jälkeen tietää, ehkä sen, että kaikkea ei kannata kokeilla.

Joku varmaan luulee, että mulla on jotkut tanssikoreografian harjoitukset meneillään. Koska tämä kuuluisa joku varmasti tuijottaa kokoajan ihmistä, joka nyt vaan istuu kahvilassa ja on. No mutta jos tuijottaisi.

Kokoajan, kun olen ottamassa mukista kiinni juodakseni lisää, olen ottamassa sitä väärällä kädellä. Mulla on puhelin oikeassa kädessä ja olen ottamassa vasemmalla kädellä mukia. Ei onnistu! Ei onnistu siksi, että mukin korva on oikealla puolella mukia.

Kyllä, tiedän montakin vaihtoehtoa, mitä fiksu ihminen tässä kohtaa tekisi. Mutta mä toistin tämän virheen ainakin seitsemän kertaa, kunnes kahvi oli loppu.

Tein siis käsillä sitä sellaista zigzig liikettä. Tiedättehän. Vähän haastavaa kuvailla liikettä kirjallisesti, mutta zigzigiä parempaan en pysty.

Ja jos mietit, että miksi on pakko ottaa siitä mukin korvasta kiinni, eikö voisi ottaa vain siitä mukista ja juoda vasemmalla kädellä? Niin ei, ei onnistu.

En tiedä miksi, sitä pohdin itsekin näin jälkikäteen kotisohvalla, kun kirjoitan tätä postausta puhtaaksi.

-Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa  kaupunkikahvilla

TikTokissa Kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Yksin kahvilaan? Lue tämä!

“Kahviloissa käy varmasti paljon asiakkaita, ketkä tulee kahville yksin. Osa oikeasti näyttääkin yksinäiseltä, osa haluaakin istua yksin omassa rauhassaan. Mutta entä, jos..”

Kävin kahvilla 5-vuotiaan kanssa!

Tämä on vähän eri tyylillä kirjoitettu teksti, koska en mä nyt mitään muistiinpanoja pystyisi (enkä haluaisi) kirjoittamaan samalla, kun istun lapseni kanssa kahvilassa. Kirjoitan asioita siis ulkomuistista, koska mun muistihan on todella hyvä. Toooodella hyvä.

Mutta oltiin siis viisvuotiaan tyypin kanssa synttäriherkuilla! Syötiin puoliksi tonttumunkki. Itse nesteytin itseni kahvilla, lapsi nappasi glögin. Oli muuten todella eri makuista glögiä kuin kotona, lapsikin meni vähän hämilleen. Oli myös kuumempaa kuin kotona, haha.

Meidän lähellä istui jokin pieni porukka, mistä nuorin oli ihan pieni vauva, muutaman kuukauden ikäinen. Vanhimman ikää en tiedä, enkä lähtenyt edes arvailemaan.

Toisella puolella meitä, istui vanhempi rouva ja nuori nainen. En tiedä niiden(kään) taustoja tai ikiä, mutta oli ihana ajatella, että joko se oli mummi ja lapsenlapsi, tai sitten yksinäinen vanhus, jonka seuraksi joku oli halunnut mennä.

Pitää katsella maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, niin hetkellisesti kaikki on aina kauniimpaa.Ja kun sitä tekee tarpeeksi, kaikki on useammin kauniimpaa.

Ehkä ihan kirjaimellisesti vaaleanpunaiset lasit aiheuttaisi vain päänsärkyä, tai ainakin vääristyneen valomaiseman. Vaikka toisaalta, jos smurffitkin on sinisiä ja simpsonit keltaisia, niin miksi kaikki loput ei voisi olla vain vaaleanpunaista. Oltaisiin kaikki vähän kuin possuja. Tai yksi niistä barbababoista. Barbapapa. Se isä.

Maailman näkee muutenkin todella eri tavalla, kun juttelee viisivuotiaan kanssa. Vaikka itsekin aina mietin enemmän kuin tarpeeksi outoja juttuja, niin lapsilla niitä tulee vielä triplasti enemmän.

Eniten ihmeteltiin tonttumunkissa olevaa syötävää koristetta. Ensinnäkin, lapsen mielestä se oli joulupukki eikä tonttu. Toisekseen, kun se oli pää alaspäin siellä munkkirinkilän keskellä, niin miksi siltä puuttui pää.

Lapsi valitsi tuon ”tonttumunkin”, mutta kyllä itse olisin ostanut vasta siinä vaiheessa sen, kun sen nimi olisi ollut ”Päätön pukkimunkki”.

Nyt tulee kaikille kahvilan työntekijöille loistovinkki!

Kahviloihin olisi hyvä ottaa kukkamerkki käyttöön ja mainostaa sitä somessa!

Kahviloissa käy varmasti paljon asiakkaita, ketkä tulee kahville yksin. Osa oikeasti näyttääkin yksinäiseltä, osa taas haluaa istua yksin omassa rauhassaan. Mutta entä, jos kahvilassa olisikin kaksi (tai useampi) asiakasta, ketkä ovat tulleet sinne yksin ja kaipaisi juttuseuraa? Eihän sitä voi käydä yksin istuvilta kyselemässä, että hei voinko istua tähän. Tai voi, mutta ei Suomessa.

Mutta entäpä, jos asiakas olisikin ottanut kassalta kukkamerkin (ihan sama mikä se on, kukka tuli ensimmäisenä mieleen sokkotreffeistä), eli vaikka pienen muovisen kukkakoristeen ja istuisi sen kanssa yksin? Se tarkoittaisi muille asiakkaille sitä, että seuraan saa liittyä.

Toki kukan tarkoitus täytyy lukea jossain hyvin selkeästi ja kukka täytyy palauttaa lähtiessään, mutta eikö olisikin hyvä idea?

Tarkoitus ei ole siis romanttisessa mielessä sokkotreffeillä, vaan ihan vain saada yksinäisille tai sillä hetkellä juttuseuraa kaipaaville ihmisiä ympärilleen, ihan vain sen kahvihetken ajaksi. Toki siitä voi muutakin kehkeytyä, mutta se ei ole pääideana.

Ja vielä pikkuvinkkinä, jos et heti keksi mitään juteltavaa tuntemattoman kanssa, niin voit kysyä

“Hei, ootko koskaan lukenut Kaupunkikahvilla -blogia? Se on ihan älyttömän hauska!”

Hehe.

-Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa  kaupunkikahvilla

TikTokissa Kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Exit mobile version
%%footer%%