kahviseuraa – Kaupunkikahvilla

Parhaat palat

Helmikuulta 2022

”Ootteko muuten huomannut, että osa busseista jarruttaa pysäkille toooosi hitaasti ja varmasti, silleen nätisti. Osa taas vetää jarrut lukkoon niin, että kaikki matkustajat lennähtää etuovelle, valmiina poistumaan HETI bussin pysähdyttyä. Kai sekin on oma tyylinsä tyhjentää bussi nopeasti, ettei kukaan vaan jäisi hidastelemaan. Samaa tyyliä voisi käyttää matkustajia sisään ottaessa. Ottaisi vain vauhtia bussilla ja vetäisi poikittain ovi auki pysäkin läpi. Tadaa, jokainen matkustaja on sisällä. Tai ainakin ne, jotka sattuivat seisomaan avonaisen oven kohdalla. (melkein voisin sanoa bisnesideaksi, mutta jokin tässä ehkä mättää.)”

-Bisnesideoita

”Täällä kahvilassa piippaa vähän väliä joku. Se on varmaan joku kahvilan oma juttu, mikro, kahvinkeitin, työntekijä, en tiedä. Varmaan ihan järkevä ja syystä kuuluva piippaus, mutta ärsyttävän häiritsevä, kun taas havahduin sieltä hattaran sisältä. Miten olisi sellainen piippausääni, joka ei kuulu ollenkaan, mutta silti työntekijät tietää, kun se piippaa? Loistava bisnesidea ja varmasti todella helposti toteutettavissa. ”Silent piip””

-Mikä on paras kahvila?

”Miten yksin kahvilassa käyvät ihmiset menee vessaan, jos kesken pullan ja kahvin täytyy päästä käymään? Jos nyt jätetään laskuista se eväsretki vessan lattialle. Ja entä jos siellä vessassa täytyisikin viettää pidempään aikaa? Kylmä kahvi kaunistaa, mutta ei se hyvää ole. Voiko kassalta mennä pyytämään ”anteeksi, tavara ei tullut odotettua nopeutta ulos, saisinko uuden kuuman kahvin jäähtyneen tilalle?””

-Karhu nähty kaupungissa

”Voi ei, joku mies yrittää päästä vastapäisestä ovesta sisälle, mutta se on lukossa. Puku päällä, selkeästi menossa johonkin tapaamiseen. Tässä on nyt kolme vaihtoehtoa. Joko mies on myöhässä tapaamisesta, eikä häntä enää päästetä sisälle, mies on erehtynyt ovesta tai sitten tapaamisen teemana oli naamiaiset, eikä häntä päästetä puvussa sisälle. Toivon totta kai jälkimmäistä, sillä haluaisin nähdä, kun mies lähtee pettyneenä pois ja tulee hetken päästä iloisena seeprana takaisin.”

-Mitä pukea naamiaisiin?

”Minneköhän on menossa henkilö, jolla on raksahousut ja -kengät jalassa, mutta puvuntakki ja kauluspaita? Naimisiin rakennustyömaalla? Hääkutsussa pukukoodina ”iltapuku ja turvakengät”. Tai ehkä hän on menossa tekemään putkitöitä keskelle häitä? Tai ehkä strippariksi, missä kohde ei ole osannut päättää minkä tyyppisen shown haluaa.”

-Missä mennä naimisiin?

”Ja loput voitte arvata. Pääsin siis vessaan, jonka jälkeen tilasin hasselpähkinälaten. Ja siis kyllä, myyjä pahoitteli vielä lattea tehdessään, että sanoi ensin väärän koodin. Hyvillä mielin siis jatkettiin, enkä ehtinyt laskea alleni. Tai kai sekin on alleen laskemista, kun istuu vessanpöntön päällä. En mä ylöspäinkään tähdännyt.”

-Nimi yritykselle?

”Joku työmies (mikä on virallinen nimi? Raksamies? Rakennusalan ammattilainen?) kävi hakemassa evästä kaupasta. Patonkia, kanelipuusteja ja take away -kahvi. Tai siis voihan siellä olla vaikka teetä tai kaakaota, mutta stereotyyppisesti siellä on kahvi. Mustana. Muutama muukin rakennusalan ammattilainen haki evästä, sieltä oli tarttunut mukaan wrappia ja patonkia. Kahvit ne oli varmasti jo juonut kaupassa, koska kahvia niiden pitää juoda. Myös energiajuomia ja pasteijoita näyttää menevän ikkunan ohi, samaisten ammattilaisten käsissä. Nyt teen aika rohkean päätelmän, mutta olen aika varma, että tässä lähellä on kauppa. Ja työmaa.”

-Töihin raksalle

”Nykyään on muodissa selkeästi hatut, missä korvat jää vapaasti hengittämään ulkopuolelle (googlaamalla selvisi, että ilmeisesti kalastajapipo). Kaikkien korvat on ihan tulipunaiset tällaisella kelillä. Tekisi mieli käydä vähän lämmittelemässä niitä, sekä sanoa parit tsemppisanat. Niille korville siis. ”Hyvin te vedätte, ei ole enää pitkä matka, punaisuus on nykyään vaan hei muotia! Ja muista, että vaikka sä oot nyt ihan jäässä ulkopuolelta, niin sun sisin on lämmin.” Tän vois kertoa niille korville niin, että niiden omistaja ei kuule. Tai edes näe, että mä puhun sen korville.”

-Kalastajapipo

”Jotkuthan keräilee merkkilaukkuja. Itse voisin alkaa keräilemään Alepan ruokakasseja. Toisaalta, jos keräilijälle kelpaa Louis Vuittonin lisäksi myös muut merkkilaukut, niin ehkä itsekin voisin harkita vaikkapa K-Marketinkin kasseja. Kunhan ne ei ole liian lähellä Alepan kasseja, täytyy säilyttää niiden henkilökohtainen arvokkuus ja antaa tilaa hengittää. Halvemmaksi ne ruokakassit ainakin tulee, kuin laukut. En minä niiden arvosta niin tiedä, mutta laukuille täytyy ostaa hyllyt, missä niitä esittelee. Ruokakassi ei vaadi kun palan jesaria ja senkun länttää seinään.”

-Louis Vuitton – vai jotain vielä parempaa?

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla

Mikä ero on rekalla ja kuorma-autolla?

Location: Hyvinkää

Nyt on niin lämmin keli, että olisi ollut väärin olla tulematta terassille. Ja ottamatta jäälattea. Normaalisti kofeiini olisi ehdoton ei tähän aikaan (kello 17:00), mutta nyt oli pakko. Aloin kyllä miettimään, että miksi ei ole olemassa jääkaakaota? Ainakaan omaan tietokantaan ei ole tallentunut tätä tuotetta. Täytyy kokeilla joku kerta! Ei se pahaakaan voi olla. Jos on olemassa jääkahvi ja jäätee, niin pitää olla olemassa myös jääkaakao. Voisikohan kaikista lämpimistä juotavista tehdä jääversioita? Eikös jotkut juo mm. lämmintä maitoa? Niin entä jos olisi myös olemassa ”Jäämaito”. Muistan muuten joskus juoneeni kuumaa kahvia, missä oli vaniljajäätelöä seassa. Se oli taivas se.

Tässä terassin vieressä on lasten pieni leikkipaikka. Siellä käy kuhina. Aivan leikkipaikan reunalla istuu kasa nuorisoa, niillä ei näytä olevan kovinkaan hilpeä meininki. Niitä on seitsemän, ne istuu vierekkäin rivissä ja kaikilla on puhelin kädessä. Kukaan ei puhu kenellekään, kaikki vain möllöttää. Ehkä ne nauttii auringosta, vaikka istuukin varjossa hupparit päällä. Eipä siinä, jokainen saa tehdä mitä haluaa. Ja mistä minä tiedän, mitä ne ihan oikeasti siinä teki. Ehkä niillä oli kilpailu, että kuka istujista on pisimpään paikoillaan. Tai ehkä ne pelasi rikkinäistä puhelinta tekstareiden välityksellä.

Tosin kuulin, että kerran joltain oli siitä varastettu pyörä sinä aikana, kun omistaja oli käymässä vessassa.

Meinasin tulla pyörällä kahville, ihan terassin viereen olisi pystynyt jättää pyörän. Tästä siis näkee suoraan, jos joku yrittäisi varastaa sitä. Tosin kuulin, että kerran joltain oli siitä varastettu pyörä sinä aikana, kun omistaja oli käymässä vessassa. Eli siis oma vessa mukaan terassille, tai vähintään pyörä mukaan vessaan.

Huh, kun on kuuma. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Onneksi on farkkutakki mukana, niin ei tule ainakaan kylmä. Tällä pelkällä mekolla pärjäisi varmasti vielä yöhön asti.

Ihmisillä on ihania kesävaatteita. Mekkoja, shortseja, bikerseja, erilaisia tyylejä. Osalla on aurinkolasit, osalla lippis. Ja lopuilla hattu. Itsellä on tällä hetkellä päällä aurinkolasit, harmaa mekko ja se hiton tärkeä farkkutakki. Ainiin ja vyölaukku. Mikä tosin on olanylilaukkuna nyt käytössä. Heh, onpas vähän vaatetta!

Oi, onpa söpö näky! Pieni lapsi, joka istuu pyörän kyydissä istuimessa. Sillä on kypärä päässä ja sen kypärän reijästä tulee sen tukkatupsu!

Mä vähän mietin. Että kun kuljetetaan ihmisiä bussilla ja junalla paikasta A paikkaan B. Niin miksi rekat ei voisi kuljettaa henkilöautoja? Täysperävaunuun mahtuisi ainakin neljä autoa. (eikö täysperävaunu ole se iso auto?) Nyt, kun bensan hinta on sikahintaista, niin neljän auton sijaan, bensaa menisi vain yhdestä rekasta! Eikun täysperävaunusta. Hei kuinka kätevää. Saattaapi olla, että tässä on joitain ongelmakohtia, mutta turha niitä on pohtia. Kaasua vaan ja kontin sisään!

Kauppatorin mysteeri

Siis mä jauhan nyt näistä lokeista joka postauksessa. (kuten mm. tässä postauksessa) Mutta siis miksi niitä on Hyvinkäällä? Miksi ne kaikki ei ole siellä Kauppatorilla, meren äärellä. Onhan täälläkin tietty ruokaa, mitä ihmiset viskoo maahan. Mutta silti, ne kuuluu Kauppatorille. Eihän Kauppatorilla käy kohta enää ketään turistia, kun ne kaikki on Hyvinkäällä lokkien perässä. Eikö niiden takia siellä Kauppatorilla käydäkin? Vähän kuin pakopeli. ”Kauppatorin mysteeri. Selviätkö torikauppiaiden ja lokkien hyökkäyksistä menettämättä yhtään kolikkoa tai ruoan murusta?” Onhan se nyt huomattavasti jännittävämpää ja myyvempää, kuin se, että tullaan Hyvinkäälle ”Ja tässä on nää lokit.”.

Mikä ero on rekalla ja kuorma-autolla?

Ihanaa, en ole ainoa joka ei ihan tunnista autoja. Tai kyllä mä aika hyvin ne merkit tunnistan (ja 3,5-vuotias lapsi korjaa kyllä jos olen väärässä), mutta itse autot. Ne on vaikeita. On henkilöauto, pakettiauto, asuntoauto. Mutta sitten pitäisi tietää mikä ero on rekalla, kuorma-autolla, täysperävaunulla ja yhdistelmäajoneuvolla. Ja niillä kaikilla muilla, kuten työkoneilla. On pyöräkuormaajaa, trukkia, auraa, nosturia ja kaivuria.

No joka tapauksessa, niin kuin olin sanomassa, ihanaa että en ole ainoa, joka ei näitä tunnista. Joku lapsi kysyi viereisessä pöydässä joltain aikuiselta, että mikä auto toi on. Vastausta hetken pohdittuaan, sieltä kuului ”No se on vähän niin kuin semmonen työkone.” Mikä on siis aivan loistava vastaus. Nykyään kaikki trukit, aurat sun muut on vain työkoneita. Se saa nyt riittää.

Tästä vielä kuvitteellinen dialogi tulevaisuuden varalle, kannattaa opetella ulkoa.

”Mitä noi on?”

-Työkoneita.

”Mitä niillä tehdään?”

-Töitä.

”Missä niillä tehdään töitä?”

-Työmaalla.

”Missä se työmaa on?”

-Työpaikalla.

”Missä on työpaikka?”

-Työmaalla.

Kiitos kahvitteluseurasta, koitetaan ehtiä vähän useammin juomaan kahvia yhdessä!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla

Lokkiongelma ratkaistu

Location: Helsinki, Kauppatori

Aivan ihana keli istua torikahvilassa. Aurinko paistaa. Tuulee kyllä myös, mutta yllättävän lämmin tässä silti on. Ei ehkä kauaa, mutta teen verran tässä viitsii istua.

Lokkiongelma ratkaistu

Kauhea kasa lokkeja täällä on, mikä on syynä siihen, että otin pelkästään juotavaa. Vähän oikeasti harmi, että täällä on niin paljon lokkeja. Kyllähän ne nyt kauppatorille kuuluu, mutta hiton varkaat. Pitäisi mennä syömään jonnekin omaan kuplaan, minne ei lokit pääse. Tai sitten lokit voisi lennellä omien kuplien sisällä, että ne ei saa varastettua ruokaa. Hauska mielikuva kyllä. Pallolokkeja. Ei enää mitään tavallista metsästystä aseiden kanssa, vaan saippuakuplilla metsästetään lokkeja. Kuuluu vain ”plop” ja lokki on omassa kuplassaan. Joo, mä soitan metsästysliittoon.

Ihanaa, kun kaksi vanhempaa rouvaa löysi hetkeksi seuraa toisistaan. Selvästi helsinkiläisiä, kun uskalsi ottaa kahvin kanssa pullan. Ehkä lokkien takia helsinkiläisillä on paremmat refleksit. Toinen rouvista istui jo paikallaan, kun toinen pölähti paikalle ja pyysi lupaa istua viereen. Siinä ne hetken höpötteli ja maisteli pullia, kunnes toinen lähti pois. Arvokkaita hetkiä varmasti. He sai syödä pullatkin rauhassa, toisinkuin joku turisti. Tai oletan sen olevan turisti, reflekseistä päätellen. Siltä lähti ruoka suoraan kädestä kohti taivaita. Jos mulla olisi ollut niitä saippuakuplia…

Kuinkahan hyvä hajuaisti lokeilla on? Kun siis kyllä ne varmasti haistaa sen ruoan, eikä vain katso, että hei Pertti, tuolla on berliininmunkki. Mutta mä haen sen sua ennen.

Mä haluaisin kanssa paremman hajuaistin. Voisin aina haistella, missä on ruokaa ja suunnata sitä kohti. Mitähän joku sanoisi, jos kävisin vain hakemassa kädellä sen lautaselta ruokaa? Ihan en osaisi lentää pois, mutta voisin vaikka kakata sen päähän ja rääkyä kovaa. Voisin mä myös tietenkin yrittää lentämistä, mutta olisin varmasti just se yks tyhmä lokki, joka lentää ikkunaa päin. Ehkä vain tyydyn lokkeilemaan avomieheni lautaselta, koska annoskateus.

Joku koira yrittää kovasti päästä mun luokse. Mulla ei ole edes ruokaa, en tiedä miksi se tänne haluaa. Teenkin join jo. En tiedä tuoksunko ruoalle, vai ihan vaan toiselle koiralle. Tai kokaiinille. Ei se kyllä huumekoiralta näyttänyt. Eikä se kyllä siinä vaiheessa varmaan mun luokse olisi halunnut. Edellinen jauhe, mitä olen vetänyt, on kaakaojauhe. Sitäkin suuhun. Ja lapsen painostuksesta. Sehän on siis ihan järkyttävän makuista, pelkkä jauhe siis.

Melkein sama kun kanelia söisi, ei onneksi ihan niin hurjaa. Koska kanelin syöminen on hurjaa. Ja siis oikeasti, jos et ole koskaan syönyt jauhettua kanelia, niin syö. Teelusikallinen suuhun, niin lupaan että mikä ikinä onkaan sun edessä sillä hetkellä, on sen jälkeen kanelin peitossa.

Kuulin äsken, kun joku sanoi toiselle, että ”Ei kysyvä tieltä eksy”. Mutta eikö se ole silloin jo eksynyt, jos täytyy kysyä? Vai kysyykö se varmuuden vuoksi, ettei ehdi eksymään? Koska jos kysyy, niin mä en halua tutustua siihen ihmiseen. Sama kun seisoisi S-marketin ovien edessä, mutta ennen kuin menee sisälle, niin varmistaa vastaantulijalta, että onko tämä S-marketin ovi?

Täytyy vähän elää reunalla. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? S-market onkin K-kauppa? S-market onkin R-kioski? Tai vielä pahempaa, astutkin sisään Alkoon. Huh, se olisi jo rankkaa elämää. Sellaisesta elämästä saisi jo kirjankin kirjoitettua. Kirjan nimikin olisi jo valmiina, ”Kuinka alkoholisoitua yhdellä väärällä askeleella?”, tai ihan vaan ”Ei ollut mun vika”.

No joo, jätetään tämän kertainen höpöttely tähän. Jos olen saanut sisällytettyä näinkin lyhyeen tekstiin kokaiinin, kakkaamisen ja alkoholisoitumisen, niin ehkä on jo aika lopettaa.

Nähdään taas!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla

Röyhkeää mainostamista

Location: Helsinki, keskusta

Heh, onpa hauskaa. Viimeksi kun olin tässä kahvilassa, kahvi oli omaan makuun liian viileää ja jäähtyi nopeasti. Se tosin oli suodatinkahvia. Nyt otin cappuccinon ja meinaa suu palaa. Eli siis täydellisen kuumaa omaan makuun. Ja kyllä, tämä tarina oli hauska.

Tästä pääset lukemaan, mitä viime kerralla tässä kahvilassa tapahtui.

Tulin Helsinkiin ja täällä on siis aivan ihana ilma. Olin jo rautatieasemalta kävelemässä Kauppatorille, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Vaikka aurinko paistaa ja on nätti keli, niin ulkona tuulee ihan älyttömästi. Ja mähän olen jo melkein kesävaatteissa. Täytyy harkita uudelleen, tulin harkitsemaan sitä tänne sisäkahvilaan. Ja kesävaatteet tarkoittaa siis revittyjä farkkuja ja isoa farkkutakkia. Eli siis varmasti ihan tarpeeksi lämpimät normaalille ihmiselle. Itse palelen vähän turhankin herkästi. Mutta olen kyllä käyttänyt tätä loistavana syynä siihen, että en voi mennä avantoon.

On kyllä selkeästi pääsiäinen takana. Tai ylipäätään pitkät vapaat (mitä ne on, terveisin vuorotyöläinen, jossa työvuorot pyörii 24/7). Ihmisillä on meno päällä, kaikki on päässeet takaisin työmoodiin. Kaahataan jaloilla tuhatta ja sataa. Muutama ihan vain auringosta nauttija näkyy myös. Ja ah, niitä take away -kahveja näkyy taas katukuvassa. Tai ei ne mihinkään ole varmasti hävinnyt tässä välissä, mutta ne saa silti aina hyvälle tuulelle.

Aika kovaa duunia toi feissarina oleminen. Ensin pitää saada pysäytettyä asiakas, ennen kuin voit alkaa myymään tai keräämään mitään. Ja se onkin varmaan se kaikista vaikein, aika useasti ketään ei kiinnosta jäädä edes kuuntelemaan. Epäilen, että kyse ei ole siitä, etteikö ketään kiinnostaisi. Vaan siitä, että moni tietää olevansa huono kieltäytymään kasvotusten. Eli parempi vaan kiertää kaukaa ja leikkiä puhuvansa puhelimessa, ettei vahingossakaan joudu omalle epämukavuusalueelle.

Oon itse joskus jakanut mainoslappuja samalla tyylillä. Se oli kylläkin paljon helpompaa, kun riitti vain lapun antaminen. Ei tarvinnut sen kummemmin myydä mitään, eikä kerätä nimiä listaan. Ja vitsi mä tykkäsin siitä silloin! Mutta muistan kyllä silloisen pomon epäilyksen. ”Ethän sä vaan heitä niitä roskiin, kun niin innokkaasti olet aina lähdössä niitä jakamaan ja jaatkin ne nopeasti?”. Kiva luotto!

Olen taas liikenteessä lounasaikaan, toimistojen lounasporukat käy syömässä tähän aikaan. Tällä kertaa söin itse oikeasti kunnon aamiaisen, että ei tarvitse heti kahvilaan tultaessa ostaa puolta tiskiä. Mutta eipä kyllä tullut mieleen, että kyllähän aamupalan ja tämän hetken välissä kuluu aikaa. Olen syönyt aamiaisen n. klo 7:30, nyt kello on 11:15. Jep jep, ei muka ole nälkä.

Kolmen naisen porukka kävelee vierekkäin. Yhdellä on kädessään kahvi, toisella energiajuoma ja kolmannella tupakka. Kaikki heräilee tyylillään. Tai yrittää selvitä ruokakoomasta.

Arkinen Hyväntekijä

Musta olisi aivan ihanaa auttaa ihmisiä. Mä haluaisin olla ovenraossa aina silloin, kun joku huonosti kävelevä olisi kulkemassa siitä (avaisin siis oven, en seisoisi sen edessä). Mä haluaisin olla paikan päällä, kun joku tiputtaa jotain maahan, eikä meinaa saada nostettua sitä. Mä haluaisin olla myös paikalla, jos joku ei jaksa syödä omaa ruokaansa. Auttamista sekin on, syödä toisen ruoka jos alkuperäinen omistaja ei sitä jaksa syödä. Free food, heh. Mä haluaisin myös paremman palkan, että voisin rahallisesti auttaa muita. Tykkäisin auttaa arkisesti rahalla.

Käytännössä siis yllättää ihmisiä arkisin. Maksaa jonkun toisen ostokset yllättäen, tarjota kahvit kahvilassa, ostaa rannekkeet lintsille yms. Ei mun talous nytkään kaadu kahvin tarjoamiseen, mutta tätä olisi niin siisti tehdä kokoajan! Ja vähän isommalla mittakaavalla. Olisiko sellaista työpaikkaa olemassa, missä työnkuva olisi ”Arkinen hyväntekijä” ja siinä palkka olisi tarpeeksi?

Ai että. Nyt on tarpeeksi lämmin terassikahville. Tai siis joillekin on selkeästi tarpeeksi lämmin, mulle ei. Tuuli ei ole mun ystävä tänään. Ehkä helsinkiläiset on karaistuneet tuuleen. Mä nautin auringosta ja lämmöstä täällä sisällä. Fun fact: menin tämän kahvilan jälkeen sinne Kauppatorille ja siellä meren vieressä tuuli VÄHEMMÄN kuin rautatieasemalla!

Röyhkeää mainostamista

Vähän on hassuun kohtaan laitettu A-ständi. Mikähän se nyt on oikealta nimeltään. A:n muotoinen mainoskyltti. Se on siis laitettu ovien eteen. Ymmärrän, että mainostamisen pitää olla välillä vähän röyhkeää, että pärjää. Mutta oven eteen? Kyllä siitä sisälle mahtuu, kun ensin kiertää sen. Mutta silti. OVEN ETEEN! Jos mulla on jonkun firman mainospaita päällä, voinko mä seistä oven edessä? En tiedä miksi näin tekisin. Mutta jos kerta kylttikin siinä viihtyy, niin pakkohan sitä spottia olisi kokeilla.

Joku mies yrittää kovasti tulla tänne kahvilaan. Se ei nyt vaan pääse ovesta sisälle. Tai oikeastaan edes ovelle asti. Kolme kertaa se on nyt meinannut tulla tänne, mutta kääntyy kuitenkin aina takaisin. Ehkä vielä joku päivä se onnistuu. Mäkin olen itseasiassa joskus tehnyt samaa. Olen ollut menossa kahvilaan, mutta samalla miettinyt jotain muuta paikkaa ja päättänyt mennäkin muualle. Sitten muistan, että se toinen paikka onkin kiinni, ja taas yritän mennä kahvilaan. Ihmiset on hassuja. Olisikohan helpompaa olla Alien.

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla

Miksi kiire tekee lapsista onnellisempia?

Location: Helsinki, keskusta

Okei. Otetaan nyt ihan ensin pienet aplodit mun vesilasille. Kiitos. Siis a) se oli ilmainen ja b) se on ihan todella hienossa lasissa. Aikamoista.

Tulin kahvilaan, tai ravintolaan, vai mikähän tämä nyt on. Paikka, mistä saa kahvia, tapaksia, kaljaa yms. Ja ilmaista vettä hienosta lasista.

Otin ihan tavallisen suodatinkahvin maidolla. Ja voi että, kun se maitokin tuli erillisessä kannussa pöytään. Ja nimenomaan pöytään, se kahvikin tuotiin mulle sinne pöydälle! Oon ihan hämmentynyt tästä palvelusta. Oon kävellyt tämän paikan ohi monesti ja miettinyt, että voisin mennä käymään. Mutta kun aina on joko kamala nälkä, eli menee kunnon ravintolaan (grillille), tai sitten menee ihan kahvilaan, jos tekee mieli pelkkää kahvia. Mutta tämä paikka menee kyllä jatkoon, ehdottomasti menen uudestaan!

Ulkona paistaa aurinko, ihan todella ihana keli. Selkeästi on tulossa kesä. Hiton kylmä kesä kylläkin. Tosin säätä jos miettii, niin taidetaan mennä jo juhannuksessa. Aurinko paistaa, jäinen keli ja luntakin luvannut.

Nyt on lauantai ja arvatkaa mitä huomasin. Lauantaisin ihmiset kävelee paljon rauhallisemmin, kuin arkena. Kenelläkään ei ole kiire minnekään. Vähän kuin hidastetussa elokuvassa. Tai toinen vaihtoehto on, että mä oon juonut liikaa kofeiinia ja maailma pyörii mun pään sisällä vähän turhankin kovaa. Normaalia vauhtia kävelevät ihmiset näyttää hitailta, kun mun pää menee kovaa. Vai näyttäisköhän ne silloin sitten kuitenkin täysiä meneviltä? No, en tiedä. Hitaita ihmisiä lauantaisin. Kiirehtisi vähän, niin tietäisi olevansa Helsingissä.

Nyt on kyllä muodissa jotain, mistä itsekin innoistuin heti. Yleensä menen mukaan kaikkiin uusiin muotijuttuihin vasta pari vuotta jäljessä, mutta tämä on ehdoton hankinta ensi talvelle. Nimittäin aikuisten kypärämyssy! Siis kuinka kätevä. Ja kun trendithän kiertää aina niin, että joku, mikä on ollut vuosikymmeniä sitten muodissa, on taas muodissa. Mutta mä en kyllä muista, että aikuisten kypärämyssyjä olisi koskaan ollut! Nythän ne näyttää ihan tosi hassuilta, kun ei ole tottunut sellaista näkemään. Mutta niinhän se oli kasvomaskienkin kanssa koronan alkuaikoina. Nykyään aivan täysin normaali näky. Ai vitsit se lämpö, mikä sen myssyn kanssa on keskellä talvea.

Jos suomalainen menee britteihin, niin tunnistaako sen heti suomalaiseksi? Itse näin äsken selvästi brittiläisen. En käynyt kysymässä, mutta väitän, että sieltä se oli kotoisin.

Joku huolto-/muuttoauto pysäköi kävelytielle. Sillä oli takakulma niin rutussa, että se takaovi ei ollut edes kunnolla kiinni. Mutta kun kuski tuli sitä avaamaan, niin se ei taas meinannut saada sitä edes auki. Toimiva systeemi. Jotain tavaraa sieltä viedään jonnekin, en tiedä minne. Tavarakin on vähän epämääräistä, niin en tiedä mitä ja minne ja missä ja milloin. Seurataan tilannetta.

Oletteko muuten huomannut, että Helsingin Päärautatieaseman kyltit on vähän kulahtaneet? Onkohan ne yhtä vanhat kun itse rakennus, vai onko ne asennettu jälkeenpäin? Kyllähän ne on siis hienommat, kun vaikka jos tilalla olisi 18 eri väriä sisältävä vilkkuva kyltti. Onkohan noissa muuten valot sisällä? Vai onko ne vaan kylttejä. Ja jos on valot, niin toimiiko ne?

Heh, joku tuli ottamaan selfieitä tohon ikkunan toiselle puolelle. Se ei varmaan tajunnut, että täällä toisellakin puolella on ihmisiä. Se aina nappasi kuvan, laittoi äkkiä puhelimen alas ja katseli ympärilleen, että näkikö kukaan. Sitten taas uudestaan. Mutta kuten sanoin, olin ikkunan toisella puolella. Enhän mä malttanut olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi ja hymyilin myös sille kameralle! En tiedä näyinkö siinä vai en, olen vain odottanut löytäväni netistä kuvan, missä kysytään ”Tietääkö kukaan, kuka toi takana oleva tyyppi on?!”

Tämä kuva on kyllä jo lähes Voi.:n mainostamista.

Nyt kyllä vähän harmittaa, että on huono kuulo. Tai ihan normaali kuulo mulla on, mutta en kuule lasin läpi tarpeeksi selvästi. Neljä miestä oli napsinut jotain miestä väkevämpää ja he päätti huudella mulle jotain ikkunan toiselta puolelta. Tein niin kuin sosiaalisen ihmisen kuuluu tehdä, katsoin muualle ja esitin, että en edes huomaisi. Vähän jäi harmittamaan, että en tiedä mitä asiaa heillä oli. Mutta tavallaan oon siinä uskossa, että ei se mitään elämää mullistavaa ollut.

Vähän saisi olla lisää yritystä yhdellä miehellä. Jos juot pussikaljaa, eli siis kirjaimellisesti siis pussin sisällä olevasta pullosta, niin valitse nyt edes joku toinen pussi, kun Alkon. Vähän sama, kun ostaisi ekaa kertaa tamponeja ja kondomeja. Läpinäkyvään hedelmäpussiin vain, niin kukaan ei näe mitä se sisältää!

Tällainen leffa on varmasti jo keksitty, mutta miettikää, jos ihmiset muuttuisi aina erilaiseksi, riippuen onko auringossa vai varjossa. Auringossa ne olisi ihan normaaleja, varjossa zombeja, luurankoja, kirjastontätejä, tai vaikka ihmissusia. Niin. Miettikää sitä.

Ihmisillä on reppujen ulkopuolella välillä jotain tavaraa roikkumassa. Itselläni oli viimeksi kengät. Mutta sitten niissä näkee makuupusseja, jooga-alustoja ja juomapulloja. Joku laittoi siihen kiinni myös miekan. Mihin lie menossa. Miekkailuharjoituksiin, lastenjuhliin, tai ihan vaan keskiajalle.

Siis apua. Seiskan ratikasta tuli äsken puoli Helsinkiä ulos. En käsitä, miten sinne on mahtunut noin paljon ihmisiä sisälle. Tai ehkä osa matkusti ulkopuolella. Olispa hauskaa, jos ratikat olisi vaan isoja magneetteja. Ja ihmisissä olisi tietenkin vastamagneetti niihin. Sitten kun haluat ratikkaan, niin juokset vain lähelle ja painovoima (vai mikä magneettivoima onkaan) hoitaa loput. Lävähdät X-asennossa ratikan seinään.

Tämä tapaskahvilajuottola oli kyllä niin kiva paikka ja hyvät näkymät, että nappasin kahvin jälkeen vielä teen. Ja siis kyllä, myös kuuma vesi tuli tarjoiltuna pöytään! Ainakin 7 eri teelaatua tuotiin lasissa ja sain sieltä valita, minkä otan. Nyt ollaan palvelun suhteen jo ihan eri sfääreissä, kuin aikaisemmin.

Miksi kiire tekee lapsista onnellisempia?

Itse tekemäni tutkimuksen mukaan, Helsingissä lapset ovat onnellisempia, kuin muualla. Tämähän kuulostaa vähän hassulta, mutta vielä hassumman siitä tekee syy tähän. Syy, miksi Helsinkiläiset lapset ovat onnellisempia kuin muualla, on kiire. Nehän on hitto linnanmäellä joka päivä, kun vanhemmat juoksee rattaiden kanssa pitkin Helsinkiä metroihin ja ratikoihin. Toki tässä täytyy muistaa matkapahoinvoinnista ja pyörimisestä kärsivät lapset, niitä en luokittelisi tähän ”onnellisempi Helsingissä” -kategoriaan. Mutta täytyy alkaa nyt vakavasti harkitsemaan Helsinkiin muuttamista oman lapsen kanssa.

Onkohan joku perhe menossa elokuviin. Koska siis minne muualle voisi lapset olla menossa, jos niillä on molemmilla irtokarkkipussit ja limpparit? Popparit ne varmasti ostaa paikan päältä. Ei tule vielä tarpeeksi rapinaa niistä karkkipusseista, popcornilla saa jo vähän parempaa meteliä aikaiseksi.

Joku asiakas tilasi kossusnapsin. Näin ainakin kuulin. Tai siis asiakas sanoi tilaavansa sen, mutta vain, jos se on huoneenlämpöistä. Olihan se. Tai siis kuulemma vähän viileää. Asiakas lupasi lämmittää sen sopivaksi itse. Miten, sitä ei tarina kerro.

Ihanaa, kun jotkut ajattelee muita ihmisiä, vaikka toteutus ei aina välttämättä olisi se paras mahdollinen. Tai lopputulos ainakaan. Joku löysi maasta jonkun jutun (näytti matkakortilta tai vastaavalta) ja alkoi heti katsella ympärilleen, jos löytäisi omistajan. Mutta koska kukaan ei näyttänyt mitään tiputtaneelta, hän päätti nostaa sen kaiteen päälle, autotien ja kävelytien väliin. Ajatus siis tosiaan hyvä, mutta sehän lensi Jyväskylään asti heti ensimmäisen auton tuulenpuuskan jälkeen. Ei varmaan enää saa omistaja sitä korttiaan takaisin. Okei, ei se sitä varmasti olisi saanut, vaikka se olisi jäänyt siihen maahan lojumaan. Sieltä maasta se ei olisi varmaan Jyväskylään asti mennyt, mutta jos se oli jotain arvokasta, niin kyllä se ainakin Malmille asti olisi varmasti päätynyt. Ehkä Sörnäisten kautta.

Helsingin uusin nähtävyys, työmaa ratikkapysäkillä. Jostain syystä kaikki ohikulkijat tuijottaa sitä. Tai siis sinne. Kävelee ihan viereen ja tuijottaa. En näe täältä, mitä se työmaa on kätkenyt sisälleen, mutta jotain selkeästi mielenkiintoista. Kultaa, roskaa, timantteja, tesla. Ei voi tietää.

Siis kuinka mahtavaa, söpöä, ihanaa. Palauttaa uskon taas ihmiskuntaan. Joku nainen istui lähipöydässä yksinään kahvilla. Joku mies vain meni siihen ja kysyi, että saako istua. Nainen ei edes epäröinyt tai kaivanut listaa tekosyistä, vaan vastasi ”tottakai!”. Nyt ne on jutellut jo hyvän tovin keskenään, kuin vanhat tutut. Näin sitä kuulkaa tutustutaan ihmisiin. Ei istuta puhelimella, niin kuin minä nyt, ellei haluta karkottaa muita. Niin kuin minä nyt. Voi mennä siis rohkeasti kysymään, että voiko istua! Tällaisia tarinoita olisi ihana kuulla ja nähdä lisää.

xoxo, Kaupunkikahvilla/Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla

Pysäköinti Tamper..Mansessa

Location: Tampere, keskusta

Siis mistä lähtien Tamperetta on kutsuttu nimellä Manse? Suomen Manchester. Piti ihan googlata, että mistä se nimitys edes tulee. Siis ilmeisesti sitä on aika pitkään kutsuttu Manseksi, mutta itsehän kuulin siitä ekaa kertaa pari kuukautta sitten. Jonkun tamperelaisen Instagram -tililtä. No, antaa Tampereen olla Manse, ei se mua häiritse. Aukkoja sivistyksessä mulla. Se vähän häiritsee.

Kuten äsköisestä voi päätellä, tulin Tampereelle. Vähän oli taas hassu asiakaspalvelukokemus. Tai en tiedä, ehkä musta on vaan tullut vaativampi. Mutta siis jonotin palvelua 11 minuuttia (kyllä, katsoin kelloa), mun edellä oli kaksi ihmistä. Kaksi. Ja ne kaksi sai kahvit ja pullat varmaan yhteensä kolmessa minuutissa.

Näiden kahden jälkeen mut hypättiin yli (olin kyllä ihan näkyvillä, en istunut kyykyssä tiskin takana, niinkuin ehkä voisi olettaa) ja otettiin ruokalähetin tilaus. Tai siis se kassi, mihin laitetaan jonkun asiakkaan tilaamat ruoat. Tämä oli kyllä mulle ihan ok, niillä on omat aikataulunsa ja niissä olisi hyvä pysyä. Toki olisi ollut varmaan ihan kohteliasta sanoa mulle, että menee pieni hetki, tai kertoa miksi hyppäsi mut yli. Mutta kuten sanoin, se oli mulle täysin ok.

Mutta sitten kun ruokalähetti on palveltu, asiakaspalvelija menee toiselle kassalle, palvelemaan reilusti mun jälkeen tulleita asiakkaita. Ne asiakkaatkin vähän katsoi minuun ja oli vähän hämillään. Niitä asiakkaita oli siinä toisessa jonossa kaksi, mutta niiden palvelemisen aikana siihen tuli vielä kaksi lisää, jotka myös palveltiin. Tässä kohtaa, jos olisin tiennyt missä muualla olisi ollut kahviloita, olisin kyllä lähtenyt toiseen paikkaan. No en oikeasti, mua ei edes sen kummemmin haittaa huono asiakaspalvelu, vaikka siitä täällä kirjotankin. Lähinnä vaan ihmettelen sitä ääneen. Ja vähän panikoin, että ehdinkö sen takia sille viimeiselle vapaalle ikkunapaikalle.

Vihdoin heidän jälkeen sain palvelua. Joka oli kyllä siis siinä kohtaa todella hyvää, tykkäsin asiakaspalvelijan iloisuudesta paljon. Eli siis loppujenlopuksi jäi onneksi hyvä fiilis ja pääsin istumaan ikkunapaikalle ja nauttimaan herkuista.

Tänne kävellessäni, kävelin jonkun miehen ohi, joka istui penkillä lonkeron 6-packin kanssa. Niitä oransseja lonkeroita. Hän oli avannut niistä yhden ja joi sitä. Eipä siinä, saahan sitä lonkeroa juoda. Mutta vähän kieltämättä hämmensi, kun äsken hän käveli tämän kahvilan ohi (eli n. 15min päästä) ja kädessä oli yksi lonkerotölkki. Ei muuta. Joiko hän 6 lonkeroa 15 minuutissa, vai unohtuiko ne sinne penkille? Koska jos unohtui, niin voisin hakea ne. Heh.

Pysäköinti tamper..Mansessa

Siis mikä on tämä Tampereen pysäköintihomma? Miksi joka puolella pitää olla maksullisia parkkeja. Joo, tiedän kyllä syyt, enkä ala siihen hommaan nyt paneutumaan. Mutta koska Tampere ei ole mulle entuudestaan kovin tuttu ja olin yksin liikenteessä, niin totta kai ajoin vain ensimmäiseen vapaaseen ruutuun ja kiltisti maksoin pysäköintimaksun. Reilu 6€/2h. Eikä siinäkään mitään, vaikka kallista onkin, mutta maksimi pysäköintiaika on kaksi tuntia. KAKSI TUNTIA. Ja ideana oli kierrellä Tampereella kahviloita. Jos yhteen kahvilaan menee se melkein kaksi tuntia, niin tiedätte mitä se tarkoittaa. Ja ei kyllä kiinnostanut etsiä seuraavaa parkkipaikkaa, koska kuten sanoin, en tunne Tamperetta hyvin. Ja kun ajaa tuntemattomassa keskustassa yksin, missä on nykyään ratikoitakin, niin en pysty keskittymään parkkipaikan etsimiseen ja liikenteen seuraamiseen samaa aikaa. Joku viisaampi varmasti pystyy, minä en. Ajokortin olen käynyt Helsingin keskustassa ja siellä ajaminen on ok, mutta kai ne Mansen(jes, nyt olen tamperelaistunut. Vai sanooko tamperelaiset edes Manse, vai ulkopaikkakuntalaiset?) ratikat on erilaisia. Niitä pitää väistää erilailla.

Harmittaa, että en saanut kuvaa yhdestä bussista. Tai nysse se taitaa tamperelaisittain olla. En ole ikinä nähnyt niin likaista bussia. En todellakaan tiedä, miksi olisin edes halunnut siitä kuvan, saati kuvittelisin, että te haluaisitte sen nähdä, mutta niin. Harmittaa silti.

Hauskan näköistä, kun kolme ihmistä kävelee vierekkäin. Niistä keskimmäinen polttaa tupakkaa, jonka takia kaksi reunimmaista pitää metrin turvaväliä keskimmäiseen. Tai en minä tiedä miksi ne sitä turvaväliä pitää. Ehkä keskimmäinen ohjaa välillä liikennettä ja huitoo käsillään sivuille. Tai sitten ottaa pieniä sivuaskelia aina kun näkee keltaisen auton. Katutanssija.

Ostin muuten viinerin. Ja cappuccinon ja avocadotoastin. Mutta siitä viineristä. Sen päällä oli mansikoita ja sitruunaviipale. Kun söin ne mansikat, niissä maistui vähän se sitruuna. Palasin samantien lapsuuteen, en kyllä tiedä minne sinne. Tuttu maku se silti oli, mansikan ja sitruunan yhdistelmä. Tai sitten se maistui ihan Rekorderligin mansikka-lime siiderille. Silloin ei kyllä enää puhuta lapsuudesta. Muistoja ne silti on.

Viineri ei kyllä itsessään ole niin hyvää, kun luulin. Tai lähes poikkeuksetta se vaalea täyte hillon vieressä on jotain vaniljanmakuista juttua. Nyt en tiedä oliko siinä vaniljaa, mutta ainakin reilusti sitruunaa. Voi olla, että se olisi ollut hyvää, jos olisin tiennyt sitruunatäytteestä, mutta koska luulin saavani vaniljaa, niin siksi ei oikein toiminut.

Tässä mä tuijottelen ikkunasta hotellia ja mietin, että voi kun voisin jäädä sinne yöksi. Aina ne työt haittaa vapaa-aikaa. Joskus täytyy kyllä ehdottomasti tulla, tai mennä, Tampereelle hotelliin. Hotellissakin on varmaan vähän pidempiä pysäköintiaikoja, niin voi kahvitella ihan rauhassa. Parhaassa tapauksessa hotellihuoneen ikkuna olisi vilkkaalle kävelykadulle. Voisi woltata kahvit huoneeseen ja olla hotellihuonekahvilassa.

Hei, täällä on noita katuharjoja! Tai lakaisukone se varmaan viralliselta nimeltään on. Mulla tulee niistä aina ulkomaat mieleen. Tuntuu, että siellä on aina nähnyt noita masiinoja, Suomessa ei juurikaan. Vaikka kai niitä nyt Suomessakin on ihan yhtälailla, tuskin noita hiekkoja talven jäljiltä nyt yksitellen poimitaan pois. Hiekkoja. Eikö hiekka ole siis kasa pieniä kiviä? Missä kohtaa kasa kiviä muuttuu hiekaksi? Minkä kokoisia niiden kivien pitää olla, että se onkin sitten vain kasa kiviä, eikä hiekkaa?

Ja siis mietin myös sitä, että mitä niille kerätyille hiekoille sitten tehdään? Varmasti kasataan jonnekin ja käytetään aina uudestaan, mutta pestäänkö niitä välissä? En mä ainakaan ole koskaan nähnyt, että talvella hiekoitusauto hiekoittaa sellaisella hiekalla, minkä seasta tulee lehtiä, oksia, tupakantumppeja ja hanskoja. Onko olemassa siis hiekanpesijän ammatti? Äkkiseltään voisin kuvitella, että ei kovin pitkää koulutusta vaadi. Mutta olen minä ennenkin väärässä ollut.

Joku puhuu puhelimessa kahvilan ulkopuolella. Se on kävellyt ainakin kolme kilometriä tuolla 3m x 3m alueella. Aikamoista urheilua toi puhelimessa puhuminen kyllä on. Eli toisin sanoen, aina kun joku soittaa ja kysyy, että ”Onko paha paikka, pystytkö puhumaan?”, niin voit vastata ”Pystyn/en pysty, oon tässä lenkillä just.” Eli jos tuntuu, että päivässä ei ole tarpeeksi tunteja urheilulle, niin ei muuta kun puhelin laulamaan ja soittoa kaverille. Ja muista myös aina vastata puhelinmyyjille, loistavaa urheilua sekin.

Tiedättekö, mikä on vähän oudon näköistä? Joku lenkkeilee (ihan oikeasti urheiluvaatteet päällä hölkkää) ja vetää samalla röökiä. Jokainen tottakai tavallaan, mutta kyllähän se nyt kiinnittää huomion. Mutta siis aikamoista multitaskaamista se ainakin on. Polttaa ja juosta samaan aikaan. Okei, nyt kun mietin sitä, niin ei se nyt varmaan vaikeaa ole. Pitääkin kokeilla joskus. Ties vaikka innostuisin ja löytäisin itselleni uuden urheilulajin. Polttojuoksu.

Tiedättekö mitä! Tältä kahvilareissulta tuli niin paljon tekstiä, että tälle seuraa jatko-osa keskiviikkona. Sama kahvila siis, juttua mm. rottweileristä, terästetystä maidosta ja TurtleTampereesta. Nähdään siis keskiviikkona!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla

Miten saada lisää itsevarmuutta?

Location: Hyvinkää

Okei, ihan ensimmäisenä. Ihana aurinko. Ihana sää. Ihana lämpö. Sitten toiseksi. Edellä mainittujen asioiden takia, täällä kahvilassa on ihan paahtavan kuuma. Sanoisin, että bikinikeli. Bikinikahvit. Uikkarikahvit. Ui, Kari kahvit. Mun naamaa kuumottaa niin paljon, että tunnen sen punaisuuden. Jos mun naama olisi vaikka vihreä, niin tuntisinkohan mä sitä? Mahdollisesti, olisin varmaan aika pahoinvoiva. Tai piirtänyt tussilla naamaan.

Luin jostain joskus, että kuuma kahvi viilentää. Mä todella toivon, että se on totta.

Täältä kahvilasta näkee tosi hyvin ulos, isot ikkunat siis. Mutta koska ah niin ihana aurinko, täällä on verhot melkeen kokonaan kiinni. Yritä tässä nyt sitten katsella ulos, kun näkee vain ihmisten jalat. Kävelytyylejä voisin kyllä tässä miettiä, mutta siitä ei kovin pitkää tekstiä saisi aikaiseksi. No, täytyy hyödyntää mun huonoa ryhtiä ja pitää leuka pöydässä. Näkee ihmisistä ne loputkin osat. Täytyy varmaan hakea pilli, niin pystyy helposti juoda samalla, kun lepuuttaa päätä pöydässä.

Kahvilan edessä olevalla penkillä on kaksi naista take away -kahveilla, kahden koiran kanssa. Vaikutan varmasti todella fiksulta, kun kuikuilen täältä tolpan takaa niitä. En kehtaa enää vaihtaa paikkaa. Paljon järkevämmän oloista on heilua sivulta toiselle ja yrittää kurkkia tolpan taakse. No ei kai sitä itsestään tarvitse järkevää kuvaa antaakaan. Pidetään piilossa se arvokas ominaisuus.

Miten saada lisää itsevarmuutta?

Siis rakastan noita itsevarmoja ihmisiä. Kävelee kävelytiellä like a boss, vaikka takaa tulee auto. Kääntyy vain katsomaan taaksepäin huomatakseen, että sieltä tosiaan tulee auto. Ja jatkaa keskellä tietä kävelyä. Ajatus on selkeästi ”Tämä on kävelytie, mun ei tarvitse väistää autoja”. Autoilijahan voi olla kaikkea taksista poliisiin ja kännikuskista viisivuotiaaseen. Kaksi jälkimmäistä ei välttämättä edes näe sitä kävelijää, ne tuskin näkee koko kävelytietä. No, tässä tapauksessa se oli vain taksi, onneksi. Nätisti jonotti siinä ihmisen takana, että pääsee eteenpäin.

Mitenhän sitä saa tuollaista itsevarmuutta? Veikkaan, että se tapahtuu jo lapsuudessa. Itse olin kova keksimään erilaisia laulujen sanoja. Eräänkin laulun sanat meni näin ”Minulla oli rautapuku, joka ei mennyt rikki ja silloin myöskään, minä en mennyt rikki.” Eli kehitin siis lapsena itselleni rautapuvun, jotta voisin aikuisena kävellä kävelytiellä rauhassa. Ilman, että tarvitsee väistää autoja. Aikamoinen lapsinero. Eli tässä tulee vielä vinkki teille, ketkä ette ole lapsena tajunneet keksiä rautapukua. Älä keksikään, äläkä jää seisomaan keskelle kävelytietä, jos sieltä tulee auto. Siinä saattaa sattua.

Fatbiket on kyllä siistejä menopelejä. Ne näyttää edestäpäin ihan moottoripyörältä. Tiedän, nyt kaikki moottoripyöräilijät kivittää mut. Mutta vaikka vika voisi olla mun näössä, niin ei se ole. Ne tosiaan on poljettavia prätkiä.

Jos täällä kahvilassa soi joku biisi ja joku kävelee ulkona täysin sen musiikin tahtiin, niin onko sillä henkilöllä silloin rytmi veressä?

Miettikää minkä näköistä olisi, jos maailman jokainen ihminen kävelisi aina tietyn biisin tahtiin? Biisi vaihtuisi päivittäin. Yhtenä päivänä vedät maratonia Suvivirren tahtiin, toisena päivänä olet museon opastuskierroksella Daruden Sandstormin tahtiin. Kaikilla on siis oltava aina sama biisi. En kyllä haluaisi olla valssia tanssimassa silloin, kun päivän biisinä olisi 2Unlimited – Get ready for this.

Kävin äsken vessassa. Kuten esimerkiksi tästä postauksesta voit lukea, vessakäynnit täytyy aina kertoa. Niistä löytyy aina jotain kerrottavaa. Ehkä jopa bisnesideoita. Tällä kertaa homman nimi on se, että mun oli pakko käydä vessassa. Syy: kahvikupilliseen kuuluu ilmainen santsikuppi. Ja mä en voi hakea sitä, ennen kuin olen käynyt tyhjentämässä itseni. Nyt on taas täysi kupillinen naaman edessä. Sellainen mielenkiintoinen vessatarina tällä kertaa.

Nyt olen kyllä kateellinen jollekin pojalle. Se kävi ostamassa pakastepizzaa sähköpotkulaudalla. En tiedä onko ton nimisiä laitteita olemassakaan, mutta sellainen potkulaudan näköinen, mikä kulkee varmaankin sähköllä. Jostain syystä näystä tulee mieleen huoleton elämä. Olet kotona, etkä jaksa tehdä ruokaa. Toisaalta tekisi vähän pizzaa mieli. Hei, mä lähden sähköpotkulaudalla kauppaan ostamaan pakastepizzaa. Jos multa kysyttäisi, miltä huoleton elämä näyttää, niin juuri tuolta.

Otin kuvan lautasesta, koska se oli hieno. Siinä näkyy myös sämpylän osia.

Mulla katkesi ajatus äsken ihan totaalisesti. Mä jäin vain jumittamaan. Syynä se, että näin jonkun miehen kantavan sankoa kädessä. Eikä mitä tahansa sankoa, vaan jogurttisankoa. Sitä sellaista, mistä myydään kaupassa turkkilaista jogurttia. Onkohan siinä 1kg. Jostain syystä mietin vain, että missähän sen miehen reppu/laukku/joku tavarankantojuttu on. En tiedä miksi sen sangon kantaminen ulkona näytti niin hassulta. Ihan kuin se olisi ollut käsilaukku. Tai mistä minä tiedän, vaikka olisikin ollut. Ei ole helppoa varastettavaa jogurtissa uivat puhelimet ja luottokortit. Ja jos täytyy puhua puhelimessa, voi samalla syödä poskelta valuvaa jogurttia. Nam.

Ihmisillä on todella pitkiä kengännauhoja. Heh, näköjään pelkistä ihmisten jaloistakin pystyy keksimään juttua. Mutta olen nähnyt jo ainakin kymmenellä (oikeasti ehkä kolmella) jäätävät narut. Tai siis sellaiset, että ensimmäisenä luulee, että nauhat on unohdettu solmia. Mutta sitten ne onkin sidottu niin, että ne näyttää unohdetuilta. Kaikkea sitä onkin muodissa nykyään. Lepattavat narut.

Aiemmin oli ne kaksi naista ja koiraa siellä take away -kahvilla. Nyt niiden seuraan liittyi vielä kolmas nainen. Ja se toinen koira sekosi, kun näki uuden kahvittelijan. Pyöri ympyrää ja heilutti häntää kuin mikäkin katuharja. Hauskoja tarkoituksia tulee, kun vähän viilaa pilkkuja ja välimerkkejä. ”Ja se toinen koira sekosi”. ”Ja se toinen koira, se kosi”. Jos noista jälkimmäinen olisi tapahtunut, olisi varmasti vielä enemmän kerrottavaa tässä postauksessa. Mutta valitettavasti koira vain sekosi. Sen pituinen se.

Sen pituinen oli myös tämän kertainen kahvitteluhetki. Taas teki mieli pullaa, mutta nälässä kun menee, niin pakko ostaa jotain suolaista. Ja ajaisin itseni vararikkoon, jos ostaisin joka kerta ensin suolaista, sitten makeaa. Täytyy useammin muistaa mennä kahville juuri syöneenä, niin voi vetäistä jälkkäripullat kahvin kanssa.

Mutta nähdään taas, heipat!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla

Konjakkikahvila

Location: Helsinki, Päärautatieasema

Rautatieasemat ja lentokentät. Ne on parhaita paikkoja spottailuun. Oon joskus vuosia sitten sanonut, että voisin vaan mennä lentokentälle istumaan, juomaan kahvia ja katsella lähteviä ja saapuvia ihmisiä. Mä en ole IKINÄ vielä käynyt kummassakaan ja voin kertoa, että siihen on tultava muutos. Tai siis olen mä käynyt molemmissa, mutta en tätä hommaa tekemässä.

Ehkä mä löydän itseni lentokoneen kahvilasta, matkalla Miamiin. Taitaa olla joku yksityiskone, jos olen lentokoneen kahvilassa. Airplainpresso. ”Anteeks, mä en ehdi nyt puhua. Oon täällä Airplainpressossa.” Joo, se olisi toimiva nimi. Ei kauhean nopeasti lausuttava näin suomalaiselle, mutta kaiken voi opetella. Nopeasti puhumisenkin.

Mutta sitten kun palataan takaisin tähän hetkeen ja paikkaan, niin istun tosiaan Helsingin päärautatieasemalla kahvilassa. Selkeästi siis ei mikään monen tunnin tapaamispaikka, vaan junanodottelupaikka. En edes tiedä mikä tästä tekee sellaisen, mutta ei täällä tosiaan montaa tuntia viihtyisi. Heh, paitsi tietenkin minä, joka stalkkaa ihmisiä.

Nappasin itselleni teen ja samalla kun odottelen omaa junaa, kirjoittelen muistiinpanoja juuri tätä blogitekstiä varten. Juon take away -kupista, ei tästä kahvilasta tainnut edes muita saada. Laitoin vielä kannen päälle, niin varmasti pysyy tee tulikuumana, enkä ehdi juomaan sitä, ennenkuin pitää jo lähteä.

Täällä tulee kyllä vähän surulliseksi, kun katsoo ihmisiä. Tuossa edessäkin lähtisi ihan kohta juna Rovaniemelle. Surullista ei ole siis se, että se menee Rovaniemelle, vaan se, että itsekin haluan reissuun. Pitkänmatkanjunalla. Enhän mä siis tiedä, että onko nuo ihmiset menossa sinne Rovaniemelle lomalle, työmatkalle, kotiin, vai minne. Mutta sen tiedän, että mäkin haluan. En tiedä huokuuko tästä tekstistä se, että ei ole pariin vuoteen tullut käytyä juuri missään? Oon ollut elämäni aikana yhden kerran pitkänmatkanjunassa. Ja se oli ihan törkeen siistiä. Älkää kysykö miksi, se vaan oli. Ravintolavaunussa oli tunnelmaa ja joku nainen istui mulle varatulla paikalla.

Aina ei nähtävästi tarvitse tuplarattaita, vaikka olisi kaksi rattaissa kulkevaa lasta. Kun se rattaiden istuinosa on tarpeeksi korkealla, toinen lapsi mahtuu tavaratilaan. Kieltämättä aika söpö näky. En sitten tiedä, minne ne tavaratilaan laitettavat tavarat laitetaan. Ehkä se lapsi voisi vetää sieltä tavaratilasta käsin perässään jotain matkalaukkua.

Joku tyttö piirtää seinään. Tai sitten se raaputtaa arpaa seinää vasten. Usko tai älä, veikkaan jälkimmäistä. Voittoa sieltä tuskin tuli, neutraalista reaktiosta päätellen. En kyllä tiedä miten itse reagoisin, jos saisin tietää voittaneeni arvasta 500000€ ja olisin keskellä Helsingin rautatieasemaa. Tuskin itsekään sitä kovin suureen ääneen juhlisin. Ehkä esittäisin, että piirtelin vaan seinään. Voisi maksaa sakotkin siitä, ei kattokaas tuntuisi missään, kun olisi juuri voittanut 500000€.

Siis ihan uskomattoman ärsyttävä on take away -kupin kansi. Siis miksi siinä reiän kohdalla täytyy olla lisäkansi? Take away -kupin kannen reijän kansi. Kuuluuko se laittaa samalla suuhun, kun juo? Vai pitäisikö sen pysyä ylähuulen yläpuolella? Joko tämä on todella huono ja epäkäytännöllinen keksintö, tai sitten omat huuleni on väärän malliset tähän hommaan. Se on semmonen lärpäke siis. Ehkä se auttaa pitämään kahvit kuumina, tai sitten sillä voi leikkiä. Voisi mennä jonkun juokse ja nostaa hattua. Take away -kupin kannen hattua.

Apua. Mieti miltä rautatieasemalla näyttäisi, jos siellä ei siivottaisi koskaan. Nytkin maa on täynnä tupakantumppeja ja muuta roskaa. Näin juuri kaksi siivoojaa, jotka kerää niitä roskia sellaisella laitteella, että kun takapäästä puristaa niin suu aukeaa. Mä en tiedä niiden laitteiden nimiä, enkä kyllä uskalla googlatakaan tuolla selostuksella. No kuitenkin, ihan mahtavaa että siellä on siivoojia.

Sotkisikohan ihmiset enemmän, jos maa olisi reikäinen? Eli kun heität roskan maahan, se roska tippuu reiästä 20cm alemmas. Sitten päivän päätteeksi joku käy tyhjentämässä ne reiät roskista. Eli ulkonäöllisesti paikka olisi kokoajan siisti, mutta oikeasti se roska on vaan tiputettu sinne maan alle. Vähän kun joissain portaikoissa on ritilät. On muuten mukavaa, kun sinne tiputat avaimet. Veikkaan, että jos tällainen toteutuisi, maassa olisi paljon konttaavia ja reikiä kaivavia tyyppejä.

Konjakkikahvila

Joku alkoi puhumaan videopuhelua lapsensa kanssa. Ne lapset kuulemma syö tällä hetkellä. Mua ei henkilökohtaisesti haittaa, varsinkaan kun teen muistiinpanoja, mutta vähän tuntuu hassulta puhua videopuhelua ilman kuulokkeita. Yleisessä kahvilassa siis. Ehkä se onkin siinä, kun tämä ei ole se rentoutumiskahvila. Tämä on kahvit naamaan ja menoksi -kahvila. KNJM. Melkeen kuin konjamiini. Konjakkikahvila. Se vasta olisikin. Ei ne musta asiakasta saisi, mutta monesta muusta varmaan kyllä. Ainakin lupaviranomaisista.

Oletko muuten huomannut, että kun joku osoittaa johonkin suuntaan, niin kaikki loput kääntyy katsomaan sinne myös? Tätä voisi joskus kokeilla ihan muuten vaan. Seistä jonkun kanssa vaikka siellä rautatieasemalla ja puhua kovaan ääneen ”Kato, vähänkö hieno!” ja osoittaa samalla tiettyyn suuntaan. Sen jälkeen laskea, kuinka moni kääntyi samaan suuntaan. Ja melkeen voisi jopa kuunnella, että kuinka monen aivoissa kuuluu ”mitä ihmettä se tarkoitti, miks en mä näe mitään”. Voisi sitten käydä vielä kysymässä, että ”Hei näittekö tekin ton?”. Jos ne vastaa että ei, niin voisi vain vastata takaisin ”Okei, ei voi mitään. Toi pulu istuu siis tossa lampun päällä. Sitä mä ihastelin. Sun kannattaa varmaan käydä lääkärissä, kyllä ton kokoinen pulu pitäisi nähdä.”

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla

Paras ja ilmainen hajuvesi!

Location: Helsinki, Mikonkatu

Tomaatti-mozzarella -sämpylä. Ihan parasta. Missä tahansa. Täällä erityisen hyvää, tai sitten oon vaan erityisen nälkäinen. No, ainakin toi viimeinen on totta. Otin myös cappuccinon ja jostain syystä myös tää on ihan taivaallisen makuista. En tiedä voiko nälkä vaikuttaa kahvinkin makuun, mutta heittämällä paras cappuccino, mitä oon koskaan juonut. Tai sitten cappuccino ja mozzarella on vaan täydellinen makuyhdistelmä, kukaan ei ole sitä vaan ennen tiennyt. Hmm. Mozzarellacappuccino. Joo, kuulostaa ehkä paremmalta, miltä mahdollisesti maistuisi. Vaikka toisaalta, en ole koskaan maistanut. Tulee vaan kylläkin mieleen cappuccino, missä on jotain pieniä mozzarellapalloja seassa. Vähän alkaa jo oksettaa.

Hih. Ihana 20 lapsen päiväkotiryhmä kävelee ulkona. Tai oletan sen olevan päiväkotiryhmä, aikamoinen perhe se muuten olisi. Vaikka mikä minä olen sanomaan toisten lapsiluvuista. No kuitenkin, retkelle ne on selkeästi menossa tai sieltä tulossa. Reippaudesta päätellen vasta menossa. Mutta reippaudesta huolimatta ne ei meinaa ehtiä vihreillä tien yli. Kieltämättä aika lyhyet vihreät valot. Koita siinä nyt lapsille sitten opettaa, että punaisia päin ei mennä. Että viiden lapsen on nyt jäätävä sinne keskilevikkeeseen (mikähän on taas tän oikea nimi? Liikenteenjakaja? Läntti?), vaikka se on noin metrin leveä, eikä siihen edes mahdu viittä lasta.

No, onneksi päiväkodissa on töissä ammattilaiset ja ne selkeästi tiesi, että on turvallisempaa ylittää suojatie loppuun asti, vaikkakin vähän punaisilla, kuin että osa jää sinne odottelemaan vilkkaan liikenteen keskelle. Ja no, kaiken järjen mukaan kukaan ei varta vasten halua ajaa kenenkään päälle, vaikka olisikin vielä ylittämässä suojatietä. (Tosin muutama päivä sitten meinasin itse ajaa kolarin autolla, kun joku toinen auto ajoi täysin punaisia päin…)

On kyllä hurjan näköistä, kun rekat, kuorma-autot, mitkälie isot autot, ajaa Helsingin keskustassa. Ammattilaisia nekin varmasti, mutta vähän kyllä kuumottaa katsella niiden ajoa. Kapeat kadut, paljon ihmisiä, paljon toisia autoja, ratikoita ja ties mitä kevätkenguruita. Ammattitaidon lisäksi niiden kuskeilta vaaditaan kyllä hyviä hermoja. Tai kai sekin lasketaan ammattitaidoksi. Vähän kun lehdissä on näitä asiantuntijoita. ”Asiantuntija vastaa; miksi rannekello jättää jäljen ranteeseen?” Ja tähän vastaa tietenkin joku jälkien asiantuntija. Sama asia tosiaan, ”Miksi rekkojen kuljettajilta vaaditaan hyviä hermoja? Hermojen asiantuntija vastaa.”

Okei, mä en tiedä oliko tässä mitään järkeä. Vaikka mä kuinka luen tätä uudestaan ja uudestaan, mä en tajua tätä.

Onpa häiritsevää. Viereisessä pöydässä joku puhuu puhelimessa jollekin Mariannelle. Marianne sitä ja Marianne tätä. Kauheesti oon selkeästi tehnyt elämässäni. Mieti, jos jokaisen nimi olisi oikeasti uniikki. Että ei olisi ketään muita Marianneja, kuin minä. Tietäisi heti kenestä puhutaan. Tai sitten, jos lukee uudestaan ja kaikkien nimi olisi oikeasti Uniikki, ei kenenkään nimi olisi uniikki. Kaikki olisi Uniikkeja. Get it?

Jatketaanpa vielä liikennevaloista. Niistä löytyy selkeästi paljon asiaa mun pään sisällä.

Jos olet juuri kävelemässä tien yli ja olet noin 10 metrin päässä suojatiestä ja vihreä valo alkaa jo vilkkumaan, niin lähdetkö juoksemaan, jotta ehdit tien yli? Mietin ihmisiä, ketkä ei juokse. Vaan jää kiltisti odottamaan seuraavaa vihreää. Jääköhän ne elämästä paitsi jostain, kun ne käyttää sen muutaman minuutin valoissa seisomiseen? Vai kokeekohan ne jotain enemmän kuin ne vihreillä juoksijat, kun ne pysähtyy hetkeksi vain katselemaan? Toki tässä on muitakin vaihtoehtoja kun vain nämä kaksi. Esimerkiksi

-valoihin pysähtynyt selaakin vain somea odotteluajan

-juoksija ei jaksakaan enää juoksun jälkeen kävellä yhtä nopeasti ja odottelija saisi sen kiinni

-valoihin pysähtynyttä vituttaa niin rankasti oma ehtimättömyys, että koko loppupäivä on pilalla

-juoksija luulee ehtivänsä vihreillä, mutta onkin jo punaiset ja no. Tiedät loput, jos sieltä auto olisi tulossa.

Täällä kahvilassa joku lapsi juoksee kokoajan takaisin istumaan, kun niiden pitäisi lähteä pois. Hymyilin tälle lapselle, se oli niin suloinen. Hymyilisinkö samassa tilanteessa omalle lapselleni? En. Muut hymyilisi varmasti. Tietenkin jos mun hymy näyttää siltä, kun olisin sanomassa ”nyt kakara tänne sieltä”, niin kyllä. Hymyilin. Lasten vanhemmat: you get the point.

Kiva pyöränraato tuolla ulkona. Pyörätelineessä kylläkin, eli periaatteessa ihan oikeassa paikassa. Ties vaikka se olisi vielä muutama tunti sitten ollut ihan kokonainen pyörä. Nyt siitä on jäljellä runko ja yksi poljin. Kukahan näitä kerää pois? Vai odotetaanko vain, että jos kerta muutkin osat on mennyt, niin kaipa joku ne raadotkin sielä vielä käy pöllimässä pois. Ehkä kaupunkien työntekijät käy vain availemassa mahdollisia lukkoja niistä, jotta loputkin olisi helppo viedä.

Otetaan vielä hetki rekkakuskeille. Aikamoisen suorituksen teki äsken eräs kuski. Hänellä oli tupakka suussa, puhelin kädessä ja sitten ohjasi, tai ainakin yritti ohjata, rekkaa. Ammattitaitoa vai typeryyttä. Itse kallistun jälkimmäiseen. Kyllä se nyt eteenpäin pääsi ja kääntyikin, mutta silloin jos joskus olin tyytyväinen, että se päiväkotiryhmä oli jo ylittänyt tien puoli tuntia sitten.

Hassuja sanoja ja lausahduksia kuulee kahvilassa. Kerta kaikkiaan. Tää on kerta kaikkiaan aivan loistava sämpylä. Siis kerta kaikkiaan tosi hyvää cappuccinoa! En tiedä käytinkö sitä edes oikein. Mutta sen tiedän, että ainoat ihmiset kenen suusta olen tuon kuullut, on +70-vuotiaat. Loppuukohan toi lausahdus sitten, kun ketään vanhempaa ihmistä ei enää ole? Tai siis ollaanhan me nuoremmat sitten vanhempia, mutta tiedät kyllä. Voiko joku sana/lausahdus vain loppua? Tietenkin koska on Google, niin tätäkin tekstiä voi lukea 50 vuoden päästä ja löytää uudestaan lausahdus ”kerta kaikkiaan” ja siitä se syntyy taas uudelleen. Mutta voiko yhtäkkiä mennä vuosikymmeniä, että jotain tiettyä sanaa/lausahdusta ei vain sanota? Ne kuolee hetkellisesti sukupuuttoon. Vähänkuin dinosaurukset. Ihan vaan hetkellisesti.

Paras ja ilmainen hajuvesi!

Lähellä istuva nainen tuoksuu hammaslääkärille. Tekee mieli sanoa että haisee, mutta ei, kyllä se vaan tuoksuu. Joistain tuoksuista tulee mieleen aina jotkin tapahtumat tai paikat, hänen hajuvedestä tulee mieleen hammaslääkäri. Varmaan kallista hajuvettä, eikö hammaslääkäreillä kuitenkin ole ihan hyvä palkka? Oma hajuveteni koostuu lähinnä muiden ihmisten hajuvesien sekoituksista, mitkä tarttuu matkan varrella, jos kävelen tarpeeksi lähellä. Näin korona-aikana ollut vähän hankalaa lähestyä ihmisiä ja mennä tarpeeksi lähelle, joten ei auta kuin ripustaa ravintoloissa oma takki kiinni jonkun toisen takkiin ja toivoa, että se käyttää hyvää hajuvettä. Välillä voi osua kohdalle tupakkahajuvesi, homehajuvesi, vanhaviinahajuvesi, mutta ei ihan joka kerta.

Kiva, että on olemassa bussipysäkkejä. Helpompi hypätä kyytiin, kun ei tarvitse arpoa missä kohtaa se pysähtyy. Tosin tälläkin hetkellä yksi bussipysäkki näyttää olevan enemmäkin rekkaparkki ja ihmistenjättöparkki. Siellä siis jätetään ihmisiä kyydistä, ei parisuhteesta. Sehän nyt olisikin, kun sille olisi oma fyysinen paikkansa. ”Käydään kulta vähän ajelulla. Tässä on nyt tämä jättöpysäkki, meidän juttu oli tässä.” Toisaalta, saisipahan vielä viimeiset kyydit.

Viereisessä pöydässä puhuttiin, että ”Joo, ei se pitkä matka ollut. Kävelin vain sinne Tuusulanjärven toiselle puolelle.” En tiedä Tuusulanjärven kokoa, mutta kuulostaa siltä, että aikamoinen lenkki on tullut heitettyä. Varsinkin siis, kun kuulosti siltä, että se ei ollut mikään lenkki. Ihan vain että koska sinne ei päässyt syystä X autolla.

Joku nainen työntää pyörätuolia tuolla sohjossa. Tosin tyhjää sellaista. Ei ole helppoa liikkua kyllä pyörätuolilla tai rattailla tuolla. Ehkä se on helpompaa, jos ne on tyhjiä. Täytyykin kokeilla joskus. Lapsi päiväkotiin ja sieltä suoraan vaunulenkille!

Oho, aika rohkeaa. Joku kantaa tietokoneen näyttöä ilman mitään suojaa. Tuolla siis tosiaan sataa räntää taivaalta. Tai mistäs muualtakaan. Jos muuten vettä/lunta/räntää sataisikin maasta ylöspäin, niin olisikohan meidän talvivaatteet erilaisia? Pidettäisiinköhän me takkia housuissa, että takin alle ei menisi vettä? Toisaalta, silloin kannattaisi kenkien olla erilaiset. Sellaiset minkä ympärillä on veneet. Tai siis sellaiset reunat, että kun sitä vettä tulisi, niin se vesi ohjautuisi sivuille, eikä ylöspäin. Ei se varmaan kivaa olisi vieressä kävelijöillä, mutta ei kaikki voi voittaa. Sama kun nyt kävelet liian lähellä henkilöä, jolla on sateenvarjo. Ihan on oma vika, jos jäät sateenvarjosta tippuvan veden alle.

Tämän kertaiset setit oli tässä, nähdään taas sunnuntaina!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Helsinkioppaaksi?

Location: Helsinki, Citycenter

Aika hurja sää ulkona. Sataa lunta ja tuulee. Tai en tiedä mitä hurjaa siinä on, mutta sana hurja kuvaa sitä säätä silti. Onneksi olen sisäkahvilassa.

Avasin rautatieasemalla oven naiselle, joka oli liikenteessä lastenrattaiden kanssa. Luulin sen olevan hyvä idea, mutta ongelma tuli siinä, kun se nainen jäi jumiin sinne tuulikaappiin. Mun olisi siis pitänyt oven avaamisen jälkeen olla jo heti avaamassa sitä seuraavaa ovea, mutta en päässyt sinne, koska se nainen oli niiden rattaiden kanssa edessä. Eli siis tavallaan olin avuksi, tavallaan jätin sen jumiin tuulikaappiin.

Kahvilan ulkopuolella on terassi tuoleilla. Ne tuolit on lumen peitossa, mutta jostain syystä tekisi mieli silti mennä istumaan niihin. Toki tarvitsisin siinä vaiheessa lumiharjan, viltin, katoksen, lisää kuumaa kahvia ja mitähän vielä. Ajatuksena siis kiva, toteutuksena tuskin.

Tilasin normaalin suodatinkahvin, koska en ollut juonut aamukahvia vielä ollenkaan. Otin varmuuden vuoksi isompana, vaikka en koskaan ota. Eikä olisi pitänyt ottaa nytkään. Nämä leveät kahvikupit on muuten tosi kivoja, mutta näissä jäähtyy kahvi ihan liian nopeasti. Rakastan juoda kahvini todella kuumana, tämä ei parin minuutin jälkeen ole sitä enää. Ja jos jotain vihaan, niin haaleaa kahvia. Mutta koska 4,5€ suodatinkahvista, niin pakko juoda. Oli se sitten hyvää, pahaa, kylmää tai kuumaa. Heh. Onneksi sentään läikytin sitä aluslautaselle, niin on vähän vähemmän juotavaa.

Helsinkioppaaksi?

Voi ei. Joku on kyllä nyt pahemman kerran eksyksissä. Hän kävelee edestakaisin puhelin kädessä ja katselee eri suuntiin. Seitsemän kertaa sain laskettua, että hän vaihtoi suuntaa, jonka jälkeen joko löysi oikean suunnan, tai sitten kyllästyi ja lähti vaan tarpomaan. Musta voisi tulla hyvä Helsinkiopas. Voisin vaan opastaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin. Tai no, paikkoihin ainakin.

”Hei anteeks, mistähän mä löytäisin Kaivopuiston?”

”Kävelet vaan 300 metriä tohon suuntaan, käännyt vasemmalle ja olet perillä. Siellä Infopisteellä, mistä sut opastetaan Kaivariin.”

En mä Helsinkiä niin hyvin tunne, että mä siinä hommassa hyvä olisin, mutta kivaa se olisi. Itseni mielestä. Olen tehnyt työkseni opastushommia ja se oli parasta koskaan. Silloin tosin tiesin tarkkaan minne opastin. Ehkä.

Joku lapsi oli vähän hukassa äidiltään. Hetken he kävelivät vierekkäin, kun yhtäkkiä lapsi päätti putsata kahvilan A-standit lumesta. Hän meni oikein kyykkyyn, että varmasti on tarpeeksi piilossa äidiltään. Hetken päästä äiti huomasi lapsen kadonneen ja lähti jo kävelemään takaisin päin. Sieltä standien takaa lapsi kurkkaa ja äiti huokaisee helpotuksesta. Mutta lapsi on ihan oikeassa, lumityöt on tehtävä, kun ne omalle kohdalle osuu.

Mä en ole ikinä nähnyt, että apteekissa käy noin paljon porukkaa. Kokoajan ovi käy. Koskahan itsehoitolääkkeitä saa ruokakaupasta? Eikö niitä saakin jossain ulkomailla jo ostettua ihan ruokaostosten yhteydessä? Varmasti tähän on ihan pätevä syy, miksi apteekki on apteekki ja ruokakaupasta ei niitä saa. Mutta kuinka helppoa olisi ihan perus särkylääkkeiden osto, kun voisi ostaa sen samalla muiden ruokaostosten yhteydessä. Suuhunhan nekin menee. Ei ole enää ruokakauppa, vaan suuhunlaitettava kauppa. Tai siis kauppa, missä myydään kaikkea, mitä voi suuhun laittaa. Eli siis.. no, kaikkea.

Kolmella ihmisellä oli siniset kertakäyttöiset sadetakit. Ei se varmaan muuten olisi kiinnittänyt huomiota, mutta tuli kyllä väistämättä mieleen koronatestien näytteenottajat. Yhtä hyvin suojautuneita. Toiset suojautuu koronalta, toiset lumelta.

Heh, hauska muodonmuutos. Ihan kuin jossain laivan taikashowssa. Läheisessä pöydässä istui mies puku päällä, keskusteli tärkeitä työasioita kollegansa kanssa ja vaikutti tärkeältä läppärinsä kanssa. Sitten kun oli aika lähteä, niin ulos astui snoukkari. Käytetäänkö tota sanaa enää? Snowman? Eikun mistä toi sana edes tulee? Okei, en tiedä onko tollasta sanaa edes olemassa. Googlasin ja google antoi tietoa narkkareista. No kuitenkin, lumilautailijaa tarkoitan. Isot roikkuvat toppahousut ja kolme kokoa liian iso takki. Tai ei se liian iso ole, vaan oikean kokoinen siihen tyyliin. Ihailin ja edelleen tykkään siitä tyylistä. No mutta kuitenkin, hauska muodonmuutos. Pukumiehestä narkkariksi. Eikun snoukkariksi.

Tiedättekö niitä ihmisiä, jotka puhuu käsillään? Vähän kuin italialaiset. Itsekin huidon minkä kerkeän, jos selitän jotain asiaa. Mutta äsken näin kyllä semmoista huitomista, että en ole varma selittikö hän jotain asiaa handsfreehin, vai sävelsikö hän uutta Mozartia. Aikamoiset sävellykset olisi kyllä.

Asiakaspalvelusta kahvilassa. Kuten viime postauksessa jo totesin, niin Suomesta puuttuu se kunnon asiakaspalvelu. Tuntuu jotenkin niin hassulta, että tässäkin kahvilassa on nyt vain n. 6 ihmistä ja silti se kahvi pitää hakea itse tiskiltä. En siis tarkoita sitä maksutapahtumaa ja sitä, että saat sen kahvin suoraan käteen. Vaan jos tilaat sen extravanillachocolatelaten (latelate heh), niin sen tekemiseen menee yleensä hetki. Sitten hetken päästä tiskin toiselta puolelta huudetaan kahvin nimi ja asiakas kipittää sen hakemaan. Tähän on totuttu, eikä se ole mikään iso juttu. Mutta jos muita asiakkaita ei ole odottamassa, niin ei se veisi kun 20 sekuntia, kun kävisi viemässä sen kahvin sinne pöytään asiakkaalle.

Joo, tiedän, ei sitä ehdi kun on muutakin hommaa. Mutta kuten äsken totesin, 20 sekuntia. Jonka aikana mahdollisesti saa itse hyvää palautetta, kahvila saa hyvää palautetta ja ehkä jopa uusia asiakkaita, kun somessa tämmösiä kirjoitellaan. Ja aivan varmasti hyvin palveltu asiakas tulee vielä uudestaan.

Tämän kahvilan edessä mainostetaan jäätelöä. Iso jäätelötötterö ja auringonkin kuva on siihen piirretty. Aikamoinen ajankohta mainostaa jäätelöä, lunta sataa ja on talvi. Mutta sitten on aina meitä outoja, jotka haluaa syödä talvellakin jäätelöä. Eihän siellä sisällä kahvilassa nyt mikään talvi ole. Voi olla jopa lämpimämpi, kun kesällä ulkona. Mutta nähtävyys se tötterö näyttää olevan. Ties kuinka monta on käynyt jo nappaamassa kuvan siitä. Ties kuinka monen kamerarullaan minä olen täällä ikkunan toisella puolella päässyt.

Siis oikeasti. Onkohan tuolla apteekissa joku tarjous? Sinne lappaa porukkaa enemmän kuin ilmaisten ämpäreiden jakopisteelle. Ehkä ne jakaa siellä ilmaisia ämpäreitä.

Kiitos kahviseurasta, muistathan seurata myös @ marianne.katriina -tiliä Instagramissa ja Kaupunkikahvilla -tiliä Facebookissa! Nähdään taas keskiviikkona!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina