Tyylisi kertoo sinusta kaiken

Location: Helsinki, Roasberg

Chailatte.

Jos pitäisi valita kahvi, mikä sopii kesään JA talveen, niin valitsisin chailaten. Ehkä tämä menisi kuitenkin enemmän talvikahvin puolelle, voisi lämmittää mukavasti, ilman alkoholia. Eikö alkoholia oteta aina glöginkin kanssa ”lämmikkeeksi”? Itse en voi sietää alkoholisoitua glögiä. Glögi glöginä, viina shotteina. Tai jotain.

Mutta siis chailatte. Tiesin tämän olevan hyvää, mutta en tiennyt, että tämä on näin kuumaa! Kerta se on ensimmäinenkin, kun kahvilassa polttaa kielensä. Yleensä kahvi ehtii jo vähän jäähtymään, kun nappailen kuvia, kaadan kahvin maahan ja yleisesti säädän jotain, ennen juomista. Nyt oli niin kuumaa kahvia, että ei ehtinyt edes vähän jäähtymään.

Olen muuten aina tykännyt tästä kahvilasta. Valitettavan usein olen joutunut (talvisin) vain kävelemään ohi, sillä kahvilan paras paikka, ikkunapaikka, on ollut varattu. Mutta ai että, kun siihen pääsee istumaan!

Naapuripöydässä on mielenkiintoisen oloiset keskustelut. Haluaisin lähteä juttuun mukaan ja heittää omat mielipiteet ilmoille. Toisaalta, kuulen vain sanoja sieltä täältä. Ehkä parempi, että en yhdy mukaan keskusteluun. Enkä kuuntele heitä enempää.

On muuten vaikeaa, kun haluaisi keskittyä omiin ajatuksiin, mutta jossain lähellä keskustellaan jostain mielenkiintoisesta asiasta. Tekee mieli jäädä kuuntelemaan heitä, mutta ei haluaisi olla se salakuuntelija, kenelle ne asiat ei todellakaan ole tarkoitettu. Mutta kovin on vaikeaa olla omissa ajatuksissa, jos vieressä puhutaan suklaan herkullisuudesta ja ilmaisista ämpäreistä jossain lähellä.

Koitan keskittyä kuitenkin nyt omiin päänsisäisiin asioihin, ne jos jotkut vasta mielenkiintoisia onkin!

Vielä näkyy kasvomaskeja joillain käytössä. Itse olen kyllä tyytyväinen, että niitä ei enää tarvitse käyttää. Kyllähän niihin tottui, mutta eihän ne nyt kivoja ollut. Kyllähän baariin jonottamiseenkin tottuu, mutta eihän se nyt kivaa ole. Paitsi jos löytää juttuseuraa. Mutta ei se kasvomaskien kanssa kivaa olisi. Vaikka kai siihenkin tottuisi. Kasvomaskit + baarijono. Jos se on kivaa, niin sanoisin, että humala on vahvasti läsnä. Nyt en enää itsekään tajua kirjoittamaani, siirrytään seuraavaan aiheeseen.

Ihmettelin, kun ohi ajoi täysin tyhjä ratikka. Tai oli se kuljettaja siellä jonkun toisen kanssa, mutta ei matkustajia kyydissä. No, opetusajossahan se oli. Niitä itseasiassa näin ihan älyttömästi tänään. Kesälomien jälkeinen maanantai. Kaikki, vanhat ja uudet, työntekijät täytyy opettaa ajamaan.

Tyylisi kertoo sinusta kaiken

Ihmisten tyylistä pystyy kyllä päättelemään paljon. Ei se päätelmä välttämättä osu yhtään oikeaan, mutta silti on kivaa päätellä. Jos jollain on farkkuhaalarit ja tukka kahdella nutturalla pään sivuilla, sekä kävelee reippaasti, päättelen, että hän puhuu paljon, tykkää lapsista ja on suhteellisen viisas. Kirjaviisas, jos sellaista sanaa edes on olemassa. Kaivoin koko pääni läpi, enkä löytänyt fiksumpaa sanaa kuvaamaan tuota.

”Oho, mistähän toi peili tuohon ilmestyi. ”

Sitten taas henkilö, jolla on pystyraidalliset mustavalkoiset löysät housut, kireä paita ja pitkä suora tukka ilman mitään käsittelyä, hän on selkeästi ihminen, joka lukee kirjoja. Ehkä enemmän tietokirjoja tai historiaa. Asuu yksin lähellä Helsingin keskustaa.

Jos taas on pyöräilyshortsit, iso löysä t-paita ja hiukset laitettu tosi kivasti, ne on yleensä todella kivoja ja rentoja tyyppejä. Oho, mistähän toi peili tuohon ilmestyi. hehe. Ei mulla nyt edes ole noita vaatteita päällä, mutta ne on kyllä tän hetken omat lempparit.

Vai mitä teille tulee mieleen noista kuvauksista? Olisi kyllä hauska tietää, minkä mielikuvan itse antaa muille, omalla vaatetuksella. Toisaalta, se riippuu varmaan ihan täysin päivästä.

Tässä on kaksi kahvilaa vierekkäin. Kaikilla on selkeästi vaikea päättää, kumpaan menee. Itsekin jäin hetkeksi pohtimaan, mutta päädyin tällä kertaa Roasbergiin. Syynä oli se, että terassilla oli enemmän vapaita paikkoja. Tiesin varmaksi, että pääsen istumaan hyvälle paikalle.

Tulin ihan innoissani tähän terassille chailatteni kanssa, kun aurinko paistaa ja on lämmin. Ei paista enää ja olen ihan jäässä. Olisi mulla repussa lisää vaatteita, mutta luotan mielummin siihen, että kyllä se aurinko sieltä vielä paistaa. Ei tässä ole koko päivää aikaa mitään vaatteita vaihdella. Sadetanssia en osaa, mutta pienet aurinkomoovit voisi kyllä lähteä.  

”Tarviin rahaa, kaljat loppu.” Rehellisyyttä arvostan.

”Anteeks, olisko sulla kolikoita?” Kysyi äsken joku ohikulkeva mies. Eipä ole enää paljoa käteistä, saati sitten kolikoita mukana. Kolikoiden kerääjien täytyy alkaa pitämään korttikonetta mukana, niin voisi lähimaksulla heitellä parit eurot niille. Sehän kun varmasti toimisi ihan noin yksinkertaisesti. Mutta siis lähtökohtaisesti en kyllä tykkää antaa rahaa ventovieraalle, jos en voi mennä takuuseen siitä, mitä sillä ostetaan. Ihan kaikkea en haluaisi rahoittaa. Kerran oli kyllä pakko antaa muutamat eurot eräälle, joka istui kirjoittamansa kyltin vieressä ja kyltissä luki jotakuinkin näin ”Tarviin rahaa, kaljat loppu.” Rehellisyyttä arvostan.

”Suomessa kun kuulet torven soivan, nousee keskisormi pystyyn ihan automaattisesti.”

On kyllä jännä, miten Suomessa autolla tööttääminen on niin negatiivinen asia. Etelämmässä Euroopassa kun tööttäillään ihan vain, jos näkee vaikka kavereita, tai jostain ihan muusta syystä. Torven soittamisen ilosta. Suomessa kun kuulet torven soivan, nousee keskisormi pystyyn ihan automaattisesti. Vaikka istuisit vain siinä viereisessä kahvilassa nauttimassa chailattea.

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös: Instagramissa @ marianne.katriina, Facebookissa Kaupunkikahvilla

Helsinkioppaaksi?

Location: Helsinki, Citycenter

citycenterissä

Aika hurja sää ulkona. Sataa lunta ja tuulee. Tai en tiedä mitä hurjaa siinä on, mutta sana hurja kuvaa sitä säätä silti. Onneksi olen sisäkahvilassa.

Avasin rautatieasemalla oven naiselle, joka oli liikenteessä lastenrattaiden kanssa. Luulin sen olevan hyvä idea, mutta ongelma tuli siinä, kun se nainen jäi jumiin sinne tuulikaappiin. Mun olisi siis pitänyt oven avaamisen jälkeen olla jo heti avaamassa sitä seuraavaa ovea, mutta en päässyt sinne, koska se nainen oli niiden rattaiden kanssa edessä. Eli siis tavallaan olin avuksi, tavallaan jätin sen jumiin tuulikaappiin.

Kahvilan ulkopuolella on terassi tuoleilla. Ne tuolit on lumen peitossa, mutta jostain syystä tekisi mieli silti mennä istumaan niihin. Toki tarvitsisin siinä vaiheessa lumiharjan, viltin, katoksen, lisää kuumaa kahvia ja mitähän vielä. Ajatuksena siis kiva, toteutuksena tuskin.

Citycenter

Tilasin normaalin suodatinkahvin, koska en ollut juonut aamukahvia vielä ollenkaan. Otin varmuuden vuoksi isompana, vaikka en koskaan ota. Eikä olisi pitänyt ottaa nytkään. Nämä leveät kahvikupit on muuten tosi kivoja, mutta näissä jäähtyy kahvi ihan liian nopeasti. Rakastan juoda kahvini todella kuumana, tämä ei parin minuutin jälkeen ole sitä enää. Ja jos jotain vihaan, niin haaleaa kahvia. Mutta koska 4,5€ suodatinkahvista, niin pakko juoda. Oli se sitten hyvää, pahaa, kylmää tai kuumaa. Heh. Onneksi sentään läikytin sitä aluslautaselle, niin on vähän vähemmän juotavaa.

Helsinkioppaaksi?

Voi ei. Joku on kyllä nyt pahemman kerran eksyksissä. Hän kävelee edestakaisin puhelin kädessä ja katselee eri suuntiin. Seitsemän kertaa sain laskettua, että hän vaihtoi suuntaa, jonka jälkeen joko löysi oikean suunnan, tai sitten kyllästyi ja lähti vaan tarpomaan. Musta voisi tulla hyvä Helsinkiopas. Voisin vaan opastaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin. Tai no, paikkoihin ainakin.

”Hei anteeks, mistähän mä löytäisin Kaivopuiston?”

”Kävelet vaan 300 metriä tohon suuntaan, käännyt vasemmalle ja olet perillä. Siellä Infopisteellä, mistä sut opastetaan Kaivariin.”

En mä Helsinkiä niin hyvin tunne, että mä siinä hommassa hyvä olisin, mutta kivaa se olisi. Itseni mielestä. Olen tehnyt työkseni opastushommia ja se oli parasta koskaan. Silloin tosin tiesin tarkkaan minne opastin. Ehkä.

Citycenter

Joku lapsi oli vähän hukassa äidiltään. Hetken he kävelivät vierekkäin, kun yhtäkkiä lapsi päätti putsata kahvilan A-standit lumesta. Hän meni oikein kyykkyyn, että varmasti on tarpeeksi piilossa äidiltään. Hetken päästä äiti huomasi lapsen kadonneen ja lähti jo kävelemään takaisin päin. Sieltä standien takaa lapsi kurkkaa ja äiti huokaisee helpotuksesta. Mutta lapsi on ihan oikeassa, lumityöt on tehtävä, kun ne omalle kohdalle osuu.

Mä en ole ikinä nähnyt, että apteekissa käy noin paljon porukkaa. Kokoajan ovi käy. Koskahan itsehoitolääkkeitä saa ruokakaupasta? Eikö niitä saakin jossain ulkomailla jo ostettua ihan ruokaostosten yhteydessä? Varmasti tähän on ihan pätevä syy, miksi apteekki on apteekki ja ruokakaupasta ei niitä saa. Mutta kuinka helppoa olisi ihan perus särkylääkkeiden osto, kun voisi ostaa sen samalla muiden ruokaostosten yhteydessä. Suuhunhan nekin menee. Ei ole enää ruokakauppa, vaan suuhunlaitettava kauppa. Tai siis kauppa, missä myydään kaikkea, mitä voi suuhun laittaa. Eli siis.. no, kaikkea.

Kolmella ihmisellä oli siniset kertakäyttöiset sadetakit. Ei se varmaan muuten olisi kiinnittänyt huomiota, mutta tuli kyllä väistämättä mieleen koronatestien näytteenottajat. Yhtä hyvin suojautuneita. Toiset suojautuu koronalta, toiset lumelta.

Heh, hauska muodonmuutos. Ihan kuin jossain laivan taikashowssa. Läheisessä pöydässä istui mies puku päällä, keskusteli tärkeitä työasioita kollegansa kanssa ja vaikutti tärkeältä läppärinsä kanssa. Sitten kun oli aika lähteä, niin ulos astui snoukkari. Käytetäänkö tota sanaa enää? Snowman? Eikun mistä toi sana edes tulee? Okei, en tiedä onko tollasta sanaa edes olemassa. Googlasin ja google antoi tietoa narkkareista. No kuitenkin, lumilautailijaa tarkoitan. Isot roikkuvat toppahousut ja kolme kokoa liian iso takki. Tai ei se liian iso ole, vaan oikean kokoinen siihen tyyliin. Ihailin ja edelleen tykkään siitä tyylistä. No mutta kuitenkin, hauska muodonmuutos. Pukumiehestä narkkariksi. Eikun snoukkariksi.

Tiedättekö niitä ihmisiä, jotka puhuu käsillään? Vähän kuin italialaiset. Itsekin huidon minkä kerkeän, jos selitän jotain asiaa. Mutta äsken näin kyllä semmoista huitomista, että en ole varma selittikö hän jotain asiaa handsfreehin, vai sävelsikö hän uutta Mozartia. Aikamoiset sävellykset olisi kyllä.

Citycenter

Asiakaspalvelusta kahvilassa. Kuten viime postauksessa jo totesin, niin Suomesta puuttuu se kunnon asiakaspalvelu. Tuntuu jotenkin niin hassulta, että tässäkin kahvilassa on nyt vain n. 6 ihmistä ja silti se kahvi pitää hakea itse tiskiltä. En siis tarkoita sitä maksutapahtumaa ja sitä, että saat sen kahvin suoraan käteen. Vaan jos tilaat sen extravanillachocolatelaten (latelate heh), niin sen tekemiseen menee yleensä hetki. Sitten hetken päästä tiskin toiselta puolelta huudetaan kahvin nimi ja asiakas kipittää sen hakemaan. Tähän on totuttu, eikä se ole mikään iso juttu. Mutta jos muita asiakkaita ei ole odottamassa, niin ei se veisi kun 20 sekuntia, kun kävisi viemässä sen kahvin sinne pöytään asiakkaalle.

Joo, tiedän, ei sitä ehdi kun on muutakin hommaa. Mutta kuten äsken totesin, 20 sekuntia. Jonka aikana mahdollisesti saa itse hyvää palautetta, kahvila saa hyvää palautetta ja ehkä jopa uusia asiakkaita, kun somessa tämmösiä kirjoitellaan. Ja aivan varmasti hyvin palveltu asiakas tulee vielä uudestaan.

Tämän kahvilan edessä mainostetaan jäätelöä. Iso jäätelötötterö ja auringonkin kuva on siihen piirretty. Aikamoinen ajankohta mainostaa jäätelöä, lunta sataa ja on talvi. Mutta sitten on aina meitä outoja, jotka haluaa syödä talvellakin jäätelöä. Eihän siellä sisällä kahvilassa nyt mikään talvi ole. Voi olla jopa lämpimämpi, kun kesällä ulkona. Mutta nähtävyys se tötterö näyttää olevan. Ties kuinka monta on käynyt jo nappaamassa kuvan siitä. Ties kuinka monen kamerarullaan minä olen täällä ikkunan toisella puolella päässyt.

Siis oikeasti. Onkohan tuolla apteekissa joku tarjous? Sinne lappaa porukkaa enemmän kuin ilmaisten ämpäreiden jakopisteelle. Ehkä ne jakaa siellä ilmaisia ämpäreitä.

Kiitos kahviseurasta, muistathan seurata myös @ marianne.katriina -tiliä Instagramissa ja Kaupunkikahvilla -tiliä Facebookissa! Nähdään taas keskiviikkona!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Missä mennä naimisiin?

Location: Helsinki, Kluuvi

aleksanterinkatu

Kannattaa käydä lukemassa myös edellinen kirjoitus, siellä selviää miksi olen tänään jo toista kertaa kahvilassa, eri paikassa tosin.

Tässä on kyllä kahvila omaan makuun. Tunnelmallinen, kotoisa ja ikkunat vilkkaalle kadulle. Ainoa ongelma tässä on se, että otin teetä ja se tuli niin jännän näköisessä laitoksessa, että en ole varma miten tätä kuuluu juoda. Tai että miten teesihti otetaan tuolta pois. No, tiskillä sanottiin, että täytyy antaa vähintään 2 minuuttia sen hautua, joten nopeasti laskettua, mulla on 2 minuuttia aikaa selvittää tämä mysteeri. En tiedä huomaako mistään, että juon teetä aika harvoin kahvilassa.

Mietin, että kauhean vaikeaa löytää Helsingin keskustasta kahvilaa, missä olisi ikkunat vilkkaalle kadulle. Tai löytyy niitä jonkun verran, mutta kun ikkunapaikat on aina niin suosittuja, että ne on aina varattu. Täytynee alkaa kantaa omaa tuolia mukana, että pääsee aina ikkunapaikalle. Ehkä myös omaa ikkunaa, että varmasti näkee ulos. Tuli tästä muuten mieleen, että varaako kukaan koskaan kahvilaan paikkaa? Tai onko se ylipäätään mahdollista?

Tämä kahvila on yläkerrassa. Jännä, miten erilailla näkee asiat ylhäältäpäin. En ole ennen tiennyt, että myös erään kirjakaupan yläkerrassa on kahvila. Enkä ole ennen nähnyt kihlasormuksien näköisiä koristeita, mitä ylempänä on. Kai sitä aina kävelee niin katua tuijottaen. Ehkä kaatumisriskin vuoksi. Ei olisi meinaa ensimmäinen kerta, kun törmäisin tolppaan.

Oho, Helsinkiin on tullut pikaratikoita. En todellakaan tiedä mitä ne tarkoittaa ja miten ne eroaa normaalista ratikasta. Ehkä ne menee paikasta A paikkaan B ilman välistoppeja, vai meneekö ne vaan niin hiton täysiä? ”Hyppää kyytiin jos ehdit”. Tälle konseptille voisi kyllä varastaa kiertoajelubussien nimen, ”Hop On Hop Off”.

Kuinka herttaista, jollain lapsella on Toystorystä Woody leluna (siis jouduin googlaamaan sen nimen. Tämä on merkki siitä, että täytyy katsoa Toy Story). Siitä ei selkeästi päästetä irti, vaikka äiti yrittää samaan aikaan laittaa hanskoja lapsen käteen. Pieneltä taistelulta näyttää, mutta lopulta on hanskat kädessä ja Andy hyppimässä lapsen kädeltä toiselle.

Jalkakäytäville parkkeeraa vähänväliä joku auto. Välillä taksi tai tavarantoimittaja, välillä taas ihan vaan auto. Jonnekin rakennuksen sisään ne kuskit aina häviää ja hetken päästä tulee takaisin, mitä lie käy siellä tekemässä. Viemässä puolisolle kotiin unohtuneet eväät, hakemassa omat puolisolle unohtuneet avaimet, tai ehkä ne vaan on aina halunnut käydä siinä rakennuksessa ja nyt tuli sopiva hetki, kun sattumalta ajoivat ohi.

aleksanterinkatu2

Äh, vähän harmittaa yhden asiakkaan puolesta. Hän kävi tiskiltä kysymässä laskiaispullia, mutta niitä ei ollut. Asiakas siis ei saanut pullaa eikä kahvila saanut asiakasta. Kahvilat huomio, leipokaa nyt herranjumala niitä laskiaispullia! Mielellään jo monta kuukautta ennen laskiaista. Niiden pullien himo on todellinen.

Missä mennä naimisiin?

Minneköhän on menossa henkilö, jolla on raksahousut ja -kengät jalassa, mutta puvuntakki ja kauluspaita? Naimisiin rakennustyömaalla? Hääkutsussa pukukoodina ”iltapuku ja turvakengät”. Tai ehkä hän on menossa tekemään putkitöitä keskelle häitä? Tai ehkä strippariksi, missä kohde ei ole osannut päättää minkä tyyppisen shown haluaa.

Muistan kerran, kun serkkuni pääsi ripille. Ennen puhuttiin siitä, että rippikoulun käynyt saisi naimaluvan. Enhän minä nuorempana sitä oikein ymmärtänyt, onnittelin serkkuani vain ”Onneks olkoon! Sit ei muuta kun vaan naimaan!”.

Eräällä henkilöllä on untuvatakki. Ei sellainen tavallinen, vaan ihan oikeasti TODELLA lämmin, oikeastaan untuvapeiton näköinen, takki. Siitä tulikin mieleen, että täytyy kovimmilla pakkasilla kääriytyä peittoon, kun lähtee ulkoilemaan. Tulee jo hiki pelkästä ajatuksesta. Muut voi sitten kateellisena kysellä, ”Vau, mistä toi sun upee takki on ostettu?!” ja minä voin vastata, että ¨Jyskistä.

Tässä vielä viimeinen kysymys tältä kahvilareissulta. Mikä siinä on, että kun sataa vettä, käytetään sateenvarjoa. Mutta kun sama määrä tulee lumena (eli sulaa joka tapauksessa hiuksiin ja vaatteisiin), ei melkeen kukaan käytä?

Olipa mukava teehetki sun kanssa! Sain teesihdinkin pois mukista, eli kaikki meni oikein hyvin. Kiitos seurasta, toivottavasti nautit tästä reissusta yhtä paljon kuin minä. Niin ja jos olet menossa naimisiin, niin harkitse häitä raksalla. Voin tulla vieraaksi turvakengissä.

xoxo, Marianne Katriina / Kaupunkikahvilla

Karhu nähty kaupungissa


Location: Hyvinkää

hyvinkää



Jes. Nyt tulin siihen kahvilaan, mihin pitikin (lue edellinen postaus, niin tiedät mistä puhun). Ikkunat on just siellä missä haluan. Penkki tosin oli tänään väärään suuntaan, mutta ei anneta sen häiritä, pääasia että näen ulos.

Mietin koko matkan, kun kävelin kahvilaan, että nyt aloitan tämän kauden. Nyt en jaksa enää odottaa, kausi starttaa nyt ja päättyy 1.3.2022. Mutta mut palautettiin maan pinnalle hyvin nopeasti, heti kahvilan tiskillä. ”Valitettavasti meillä ei ole vielä laskiaispulllia myynnissä”. Jep. Suuren pettymyksen ja kauden siirtymisen jälkeen, päätin jatkaa elämää vaniljatoscapullalla. Eihän se nyt laskiaispulla ole, mutta ihan törkeen hyvää kuitenkin. Oikeastaan parempaa kun laskiaispulla, mutta kun on jotain päättänyt haluta, niin pettymys on suuri, jos sitä ei saa. Kompensoin pettymystä ottamalla normaalin kahvin sijasta erikoiskahvin. Tai siis tilasin kyllä ihan normaalin tummapaahdon, mutta elin hetken reunalla ja kaadoin sekaan kauramaitoa normaalin maidon sijasta. Vaniljatoscapulla ja läheserikoiskahvi, niillä aloitetaan.

Heti ensimmäisenä kiinnitän huomiota muutamaan ohikulkevaan ihmiseen, jotka katsoo pitkään tolpan takana olevaa juttua. Juttua nimenomaan, en tiedä mitä siellä on. Mutta jos jotain tiedän, niin sen, että kierrän sitä kautta takaisin kotiin, koska itsekin haluan tuijottaa juttua.

Ei ollut pullan tarina tässä, vielä on sanottava eräs asia. Tämä maistuu ihan dallaspullalle ja dallaspulla on yksi mun lempipullista. Kyllä, mulla on lempipulla ja se on normaalia. Mutta se mikä ei ole normaalia, on se, että joillain on eri kaupungeissa lempitalo. Siis _lempitalo_. ”Katso Pirkka, tämä keltainen puinen talo, missä on ikkunoita ja ainakin kaksi ovea, on lempitaloni täällä Toijalassa. Hienon värinenkin.”. Okei, ehkä se on ihan normaalia. Vaikka ei se kyllä ole. Ainoa talo, minkä hyväksyn lempitaloksi, on talo Naantalissa. Muumitalo.

Pieni tilannepäivitys reppua kädessään kantavista henkilöistä ja sauvakävelijöistä. (tästä postaukseen, mistä kaikki alkoi) Todistetusti taas eräs henkilö kantaa reppua kädessä, ei selässä. MIKSI? Jokainen tavallaan, tottakai. Mutta MIKSI? Mitä on tapahtunut sillä repunostohetkellä, kun on sellaiseen päätynyt. ”Tarvitsen nyt uutta käsilaukkua, voisin ostaa repun.”

Nykyään on selkeästi muodissa pitkät toppatakit. Ne oli muodissa myös mun lapsuudessa, makkarankuorilapsuus. Käteviähän ne on, lämmittää koko kroppaa pelkän yläkropan sijaan. Voi siis huoletta unohtaa housut kotiin, tai oikeastaan kaikki vaatteet. Kengät ehkä pitäisin, ellet osta pitkän toppatakin sijaan haalaria, missä on kengät valmiina. Kai ne menee jo johonkin sukelluspukukategoriaan.

Minnehän on menossa henkilö, jolla on farkut jalassa, raksatakki päällä ja kantaa tikkaita? Jotenkin ne tikkaat ei ihan sovi tähän. Vaikka toisaalta, normaalimmalta se näyttää, kun että kantaisi reppua kädessä.

Miten yksin kahvilassa käyvät ihmiset menee vessaan, jos kesken pullan ja kahvin täytyy päästä käymään? Jos nyt jätetään laskuista se eväsretki vessan lattialle. Ja entä jos siellä vessassa täytyisikin viettää pidempään aikaa? Kylmä kahvi kaunistaa, mutta ei se hyvää ole. Voiko kassalta mennä pyytämään ”anteeksi, tavara ei tullut odotettua nopeutta ulos, saisinko uuden kuuman kahvin jäähtyneen tilalle?”

Edellisessä kahvilassa häiritsi jokin piippausääni. Täällä häiritsee liian kovalla oleva radio. Ei siinä, tykkään kyllä kuunnella radiota, mutta nyt keskityn enemmän siihen, kuin ympärillä tapahtuvaan. Nytkin juontajat puhuu lepattavista viiksistä. Eihän sitä voi olla kuuntelematta.

Nyt joku henkilö kävelee raksavaatteissa ohi. Olikohan se farkkumies pöllinyt siltä ne tikkaat?

Mitä on nämä lähesjuoksevat ihmiset? Kävellään, mutta vähän kuitenkin tavallaan juostaan. Onko silloin kiire jonnekin ja jos on, niin miksi ei juosta kunnolla? Bussi lähtee kahden minuutin päästä ja pysäkille on matkaa kilometri. ”Täytyy äkkiä juosta, että ehdin. Samalla voisin kyllä kävellä, ei tässä nyt ihan lenkillä kuitenkaan olla.” Siis mitä? Tämän miettimisestä tulee vain mieleen lause, mitä voi huudella lenkkeilijöille. ”Lähtisit aiemmin, niin ei tarttis juosta!”

Hep! Ensimmäinen kalja bongattu. Kun tarkemmin katsoin, se oli karhu. Olis kyllä siistiä, jos karhuja kävelisi keskustassa vapaana. Tietenkin niin, että ne olisi tottuneet jo ihmisiin ja niitä voisi paijailla. Yhden kouluttaisin heti mun taksikuskiksi. Henkilökohtaiseksi, sitä ei saisi paijailla, ainakaan silloin, kun se on työtehtävissä. Että ehdin ajoissa perille, karhu sentään juoksee jos on kiire, ei lähesjuokse.

Joku veti koko kämmenellisen jotain pastilleja suuhunsa, ennen kuin tuli kahville. Mietin vain, että oliko ne pastilleja. Ehkä ne oli rauhoittavia, koska kahviseurana on anoppi. Tai sitten ne tosiaan oli ihan vaan niitä minttupastilleja, koska kaikessa pitää säästää. Onhan nyt minttukaakao huomattavasti edullisempaa, jos tuo omat mintut mukana.

Heh. Nyt se raksavaatteissa oleva henkilö polki pyörällä ohi. Olikohan se pöllinyt sen siltä tikasvarkaalta.

Äh, unohdin käydä katsomassa, mitä siellä kulman takana oli. No, epätietoisuudessa on hyvä elää.

Kiitos kahviseurasta ja tikas- ja pyörävarkaiden seuraamisseurasta, nähdään taas kaupunkikahveilla!

xoxo, Marianne Katriina / Kaupunkikahvilla

Mikä on paras kahvila?


Location: Hyvinkää

caramellatte



Kahvihammasta kolotti, vaan ei mitä tahansa kahvihammasta, vaan sitä kuuluisaa herkkukahvihammasta. Tai sitten teki vaan mieli pullaa, mutta kahvin muodossa. No, jotain makeaa kuitenkin. Nestemäisenä. (ens kerralla pistän vaan pullan blenderiin)

Tilasin Salty Caramel Laten, kuitenkin vähän vähemmällä makeudella. En edes tiedä miksi, koska teki mieli myös pullaa, mutta jätin sen ottamatta. Eli siis olisin voinut ottaa vain ällömakean kahvin tai vähemmän makean kahvin ja kyytipojaksi pullan, mutta mä otin vain vähän makean kahvin. Loogista.

Ei kyllä mennyt putkeen kahvilan valintakaan. Kahvila itsessäänhän on siis todella kiva, mutta jos ideana on katsoa ulkona ohikulkevia ihmisiä ja tapahtumia, niin keskellä kauppakeskusta sijaitseva kahvila ei välttämättä ole hyvä vaihtoehto, jos ainoat ikkunat on kattoikkunat, mistä ei näe kuin taivaan. Ja lintubongaria musta ei ihan vielä ole saatu koulittua. Ja siis oikeastaan tällä hetkellä näkyy muutenkin vain lumen peittämät ikkunat. No, valinta oli tehty. En kehdannut palauttaa kahvia tai kysyä, jos voisin lähteä posliinimukiin kaadetun kahvin kanssa toiseen kahvilaan, koska täällä ikkunat oli sijoitettu väärään paikkaan.

Hiljaiselta vaikuttaa tällä hetkellä. En mä desibelejä mitannut, mutta ihmismäärän perusteella ei vastamelukuulokkeille ole tarvetta. Ensimmäisenä huomaan vain muutamia yhdenkassinshoppailijoita (tiedättehän, lähdetään shoppailemaan, mutta löydetään vain yksi paita) ja muutama lapsiperhe.

Hetken istuttuani, kuulen takana olevasta vaatekaupasta vauvan itkua. Missään ei näy ketään, ei vauvaa eikä aikuista. Joka puolella vain ”ALE -50%” plakaatteja. Tällehän ei ole muuta selitystä, kuin että joku on keksinyt vauvan itkulta kuulostavan paidan. ”Kaikille, jotka kärsivät vauvakuumeesta!”. Koska siis vauvan itkuhan on se kaikista paras juttu ensimmäisenä vuotena vauvan kanssa. Ostaisin heti, jos olisi vauvakuume.

Viereisessä pöydässä taaperoi (=taapero kävelee, ei voi olla olemassa kuvaavampaa sanaa) joku pieni ihminen, ne on söpöjä kun voi vaan katsella vierestä. Hän kertoo hyvin tarkasti, missä kohtaa lattiaa puetaan ulkovaatteet päälle. Vaihteeksi, söpöä kun voi vain katsella vierestä. Koska taaperon pukeminen ei vaan oikeasti koskaan ole söpöä, jos sen itse tekee. Paitsi taas jonkun ulkopuolisten mielestä.

Kahvilan jonohkossa on seissyt pitkään kaksi henkilöä. He siis seisovat tavallaan jonossa, mutta kuitenkin sen kriittisen 2cm jonosta sivussa, että ei sitten kuitenkaan jonota. Ehkä. Näiden henkilöiden takia on  varmasti keksitty lause ”anteeksi, oletteko te jonossa?”. Koska jos menisit röyhkeästi ohi, he olisi varmasti jonottamassa ja kohta saisit lukea hesarista ärsyttävistä kahvilaohittelijoista. Ja jos jäisit niiden taakse odottelemaan, saisit samaisesta lehdestä lukea olevasi ärsyttävä perässähönkäilijä tai muiden kengillä kävelijä (kun astut vahingossa jonkun kantapäille ja saat kommentin ”kävele omilla kengillä”).

Mä kyllä nautin kahvilassa istumisesta yksin. Mutta en selkeästi nauti tästä yhtään niin paljon kun normaalisti, koska tiedän, että tämän jälkeen täytyy lähteä ruokakauppaan. Voisin vain omissa ajatuksissa kävellä takaisin kotiin ja leijua jossain hattaramaailmassa. Paitsi että mun auto jäisi parkkihalliin, jos kävelisin kotiin. Ei toimi tämä hattaramaailman ja oikean elämän yhdistäminen ihan niin hyvin, kun haluaisi.

Täällä kahvilassa piippaa vähän väliä joku. Se on varmaan joku kahvilan oma juttu, mikro, kahvinkeitin, työntekijä, en tiedä. Varmaan ihan järkevä ja syystä kuuluva piippaus, mutta ärsyttävän häiritsevä, kun taas havahduin sieltä hattaran sisältä. Miten olisi sellainen piippausääni, joka ei kuulu ollenkaan, mutta silti työntekijät tietää, kun se piippaa? Loistava bisnesidea ja varmasti todella helposti toteutettavissa. ”Silent piip”

Kiva kyllä, että on olemassa kauppakeskus, missä kaupat on auki myös sunnuntaisin. Tottakai omaa shoppailua helpottaisi, jos KAIKKI kaupat olisi auki. Koska siis just nythän mä haluaisin Carlingsista Leviksen farkut. En mä niitä ole koskaan ennen halunnut, enkä halua varmasti huomennakaan, mutta juuri nyt ne olisi kivat.

Hei! Taas kävelysauvojen perässävetelijä (jos et tiedä mistä puhun, käy lukemassa tämä). On oikein juomapullokin mukana. Taitaa olla ihan oikea vapaaehtoisesti liikenteessä oleva sauvakävelijä, koska eihän niitä sauvoja voi tietenkään sisällä käyttää, pakko vetää perässä. Toisaalta, ehkä tällä mitataan se, että oletko oikea sauvakävelijä. Vedätkö niitä perässäsi tai kannat, kun olet sisällä, vai käytätkö niitä niin kuin ulkonakin, muistaen tietenkin tökkiä vähän vastaantulevia hiihtäjiä. Myös siellä sisällä, missä niitä varmasti menee.

Vähänkö muuten olisi siistiä hiihtää kauppakeskuksessa. On niitä laskettelutunneleita olemassa kyllä, mutta oikeasti shoppailisit kaupasta toiseen hiihtosuksien kanssa. Vaikuttaa vähän epäkäytännölliseltä, mutta mieti nyt miten paljon säästäisit askelia. Koska askeliahan täytyy säästää, vaikka tulevaisuutta varten. Jos niitä sitten siellä tarvitseekin enemmän, kuin olisi käytettävissä. Mietippä itsesi vanhoilla päivillä sinne kiikkustuoliin. Lapsenlapsenlapsillesi sanoisit ”Ei teidän tarvitse minua paasata, voin ihan itse hakea sen pannukakun sieltä uunista, kattokaas kun silloin kun minä olin nuori, kävin ostoksilla suksilla! Nyt on sitten askelia säästössä niin että taitaa riittää jaettavaksikin! En tosin jaa.”. Niimpä. Nyt äkkiä ne hiihtoladut sinne kauppakeskuksiin.

Mä oon jo juonut tilaamani vähemmän makean karamellilaten, voinko mä silti vaan jatkaa tässä istumista? Vai pitäisikö käydä tilaamassa jotain lisää? Ensi kerralla kyllä ennakoin ja tilaan saman tien neljätoista kakkupalaa. Voin siis istua KAUAN. Ongelmaksi muodostuisi tietenkin se vessahätä, mikä siinä ehtisi tulla. En mä voisi jättää mun kakkupaloja pöytään vartioimatta, enkä etenkään jonkun vahdittavaksi. Ei kukaan voi luottaa keneenkään niin paljoa, että jättäisi omat kakkupalat toiselle, edes hetkeksi. Jos vaan otan ne mukaan sinne vessaan ja pidän kahvilakäynnin jälkeisen eväsretken yleisessä vessassa. Saisikohan tästäkin hyvän bisneksen? Voisin alkaa myymään kakkupaloja yleisten vessojen ovilla, koska kuka ei haluaisi evästä mukaan, kun menee tarpeilleen.

Eräät yhdenkassinshoppailijat tuli kanssa kahville. Äiti ja tytär, oletan. Niillä on selkeästi shoppailulaatuaikapäivä (mitä tykkäätte mun uusista suomen kielen sanoista, aika kekseliäitä, eikö). Mun mielestä lapsena oli niin siistiä lähteä Helsinkiin shoppailemaan ja syömään ravintolaan (pari paitaa ja mäkkäri). Heh, tän tekstin kirjoittamisen jälkeen äiti ja tytär päättikin olla tulematta tähän kahvilaan. Menee varmaan mäkkäriin.

Tähän loppuun vielä ehkä tärkein asia mitä voin sanoa tässä koko blogissa koskaan. On IHANAA nähdä, kun kaksi tai useampi henkilö on kahvilla yhdessä, eikä KENELLÄKÄÄN ole puhelimia kädessä. Ne ihan oikeasti juttelee keskenään ja niillä on selkeästi myös hauskaa.

Nyt en kehtaa istua täällä enää kauempaa, lähden ostamaan palan kakkua ja suuntaan vessaan. Kiitos seurasta, nähdään taas kaupunkikahveilla!

xoxo, Marianne Katriina / Kaupunkikahvilla