Koirien vesikippo kahviloissa, kenelle tarkoitettu?

”Tuli noista mieleen Antti Tuiskun laulu ”Tosi kiva maksaa tellit, lellit, sähkö, puhelin, puurot, vellit”. Tää laulu vois mennä jotenkin näin”

Tää onkin kiva kahvila! En ainakaan muista koskaan täällä käyneeni. En tiedä onko tämä tullut tähän eilen vai 28 vuotta sitten, mutta multa tämä on mennyt ihan ohi.

Tää on jotenkin kivan muotoinen. Vähän semmonen L-kirjain. Tällä kertaa paikaksi valikoitui ällän nurkka. Melkein.

Säikähdin aivan hitokseen, kun täällä yhtäkkiä haukkui koira. Kuulun siis kyllä siihen kategoriaan, että ihanaa kun kahviloihin saa tuoda koiria. Allergiset voivat olla kyllä erimieltä, ymmärrän täysin.

Tai ne, ketkä pelkäävät koiria. En mäkään mielelläni istu tarantellojen kanssa samassa kahvilassa, tai juo rauhassa kahvia jumiin jääneessä hississä.

Mutta siis kun istut rauhassa, juot kahvia ja haaveilet omiasi, koiran haukunta säikäyttää vähemmästäkin.

Mutta siis täällä kahvilassa oli koirille jopa oma vesikippo! Tai en minä tiedä mikä se oli, kippo lattialla, missä oli vettä. Ei siinä mitään lukenut. Kai siitä kuka tahansa saa juoda. Nelivedolla lauantaina aamuyöstä kulkevat ihmiset, saattaa olla janokin siinä vaiheessa.

Heräsin tänä aamuna hotellista ja söin täyttävän aamiaisen, as always hotellissa. Mutta kahvia en ottanut pöytään, vaan otin take awaynä huoneeseen. Usein otan molemmat!

Mutta take awayn jälkeen tuntui siltä, että tosiaan, se yksi kupillinen ei tähän hetkeen riittänytkään. Siksi tiesin, että kun pääsen kahvilaan, otan ihan normaalin kahvin!

Äähkk. Join eilen illalla (n. klo 17, mulle täysin ilta jo) batteryn, eli energiajuoman. En IKINÄ tekisi niin, ellen tietäisi, että seuraavana päivänä on vapaata. Ei siis haittaa, vaikka jaksaisikin valvoa myöhempään (ainakin kymppiin haha).

No hitto haittashan se.

Tai sain mä kyllä unta ja nukuinkin koko yön, mutta ei mulla ollut/ole edelleenkään levännyt olo. Vähän kun joisin lasin viiniä ja menisin hetken päästä nukkumaan. Aivan älytön väsymys seuraavana päivänä, vaikka olisikin nukkunut koko yön. Taitaa noi kofeiinit, tauriinit ja tanniinit vaikuttaa vähän turhan paljon unen laatuun.

Tuli noista mieleen Antti Tuiskun laulu ”Tosi kiva maksaa tellit, lellit, sähkö, puhelin, puurot, vellit”. Tää laulu vois mennä jotenkin näin, ”Tosi kiva juoda kofeiinit, tauriinit, tanniinit”. Joo, ei siitä laulua sais.

Eli kyllä, naapurioven merkitys on oikeesti tärkee. HAHA! Samalla kun kirjoitin, sanoin lapselle sanan ”naapurin ovi” ja nyt kirjoitin sen vahingossa tohon. Siis syvän unen merkitys on tärkeä. Naapurin ovella ei niin väliä.

Kun lähdin kahvilasta (tai siis lähdettiin, mies ja muksu oli mukana), mies näki tuttunsa ja jäi hetkeksi juttelemaan.

Minä ehdin muksun kanssa sillä välin jo pukea hanskat, riisua hanskat ja istua loskaan keskelle Hakaniemen kävelytietä.

Mutta siis silloin kun lelukrokotiilille tulee tarve mennä uimaan, niin lelukrokotiilihan menee uimaan. Oli se sitten keskellä kävelytietä oleva loskapaskakasa, tai naapurissa olevan kylpyhuoneen amme.

-Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa  kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Joululahjat käytettynä? Kyllä kiitos.

”Oivoi. Joku meinasi vetästä lastenrattaat kumoon omalla heijastimellaan. Vahva heijastin, täytyy myöntää.”

Tulin teelle, jouluostosten lomassa.

Tai, no. Jouluostosten ja jouluostosten. Mitään en ole ostanut. Mutta tulin silti vähän pyörimään, josko jotain löytyisi! No löytyihän sitä. Itselleni teekupillinen.

Ainahan sitä siis löytyisi vaikka jos jonkinnäköistä, mutta oon aika taitava olemaan ostamatta mitään turhaa. Teki kyllä todella paljon mieli ostaa kaikkea mahdollista lahjoiksi, mutta onneksi joulupukki hoitaa sen homman, heh!

Kirjoitin tähän äsken pitkän tekstin joululahjojen ostamisesta, mutta poistin sen. Meinasi mennä vähän turhan vakavaksi, ei sovi tänne blogiin sellainen!

Mutta voin tehdä siitä tekstistä yhden lauseen tiivistelmän:

Käytettynä ostetut lahjat ovat myös aivan täysin ok, kunhan ne ovat ehjiä ja puhtaita, sekä sen verran uuden veroisia, että siitä on vielä lahjansaajalle oikeasti iloa (ei siis esimerkiksi täysin nukkaantuneita vaatteita tai leluja, mistä on kaikki värit jo haalistuneet pois).

Ei siitä sen enempää. Mun tee on aivan älyttömän kuumaa. Olen tottunut juomaan kahviloissa kahvin maidolla, enkä teetä pelkällä vedellä. Tämä on vielä niin iso muki, että olen täällä vielä ensi joulunakin hörppimässä tätä.

Sehän olisikin!

”Miten vietit joulua?”

-Kahvilassa istuin ja join teetä.

”Okei, miten sun vuosi meni muuten?”

-Kahvilassa istuin ja join teetä.

Ääk! Mun eteen parkkeerasi syöttötuoli-ikäinen muksu. Miten mä pystyn olemaan virnuilematta sille. Tai hei, ehkä pystyn nyt hyödyntämään sitä kasvolihastreeniä, mistä on puhuttu TÄSSÄ postauksessa! Vaikka harmikseni, vauva meni istumaan selkä muhun päin. Täytyy siis vain kuvitella, että se on söpö ja virnuilla itsekseni.

Niin ja siis on sen vauvan mukana muutama aikuinenkin. En vaan katsonut tarpeelliseksi kertoa niistä, kun ne ei ole niin söpöjä. Tai siis niiltä vain puuttuu se jokin vauvan söpöys, mille irvistetään ja lässytetään.

Auts. Unohdin, että tee on oikeasti edelleen todella kuumaa. Kieli vähän paloi, mutta onneksi vain vähän. Muistanpahan ainakin kieleni olemassaolon, sitä kun pitää usein niin kauhean itsestäänselvyytenä.

Oivoi. Joku meinasi vetäistä lastenrattaat kumoon omalla heijastimellaan. Vahva heijastin, täytyy myöntää. Mutta jotenkin se siis jäi kiinni ja rattaat heilahti aika pahasti. Onneksi vahvaa heijastinta kantava tyyppi huomasi sen ajoissa, irrotti heijastimen rattaista ja torui sitä. Osaapahan taas heijastin olla.

Mies soitti kesken kaiken ja puhuttiin hetki puhelimessa, niitä näitä.

Vihaan puhua puhelimessa niitä näitä.

Jos on asiaa, voi soittaa, muuten niitä näitä puhutaan vasta kasvotusten. Ja koskee siis ihan kaikkia. Mun puhelin soi erittäin harvoin ja aina kun se soi, tiedän kuka soittaa. Sitten jos kaikki ne kaksi, jotka mulle soittelee, istuu samaan aikaan mun vieressä, niin ensimmäinen reaktio on

”Mitä hittoa, miks mun puhelin soi?!”

Tai oikeastaan sitä ennen reaktio on eimikään, koska en oleta, että se on mun puhelin mikä soi.

No mutta, niitä näitä puhuttiin hetki puhelimessa. Mies selitti jotain kodin remontoimisesta ja lisähuoneesta. Puhelu päättyi jotakuinkin niin, että vastasin

”Kumpihan ois helpompi toteuttaa, toi lisähuoneen tekeminen vai ihan vain että muutettaisiin?”

Eikä ollut edes vitsi.

-Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa  kaupunkikahvilla

TikTokissa Kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Sinustako taksikuski? Jos nyt ei kuitenkaan.

”Ihan mielenkiintoista kyllä seurata Helsingin Rautatieaseman taksiasemaa. En ymmärrä, miten siellä ei kolaroida minuutin välein.”

Aika hurjia noi tyypit, jotka vetää sähköskuuteilla tuolla loskassa. Hurjia kahdesta syystä.

Ensinnäkin, itse jos edes yrittäisin, olisin pelkästä ajatuksesta kaatunut maahan. Eihän noilla meinaa pysyä pystyssä edes kuivalla asvaltilla, niin saati sitten loskassa..

Toisekseen. Mä en tiedä miten sähköpotkulauta toimii, mutta mun päässä sanat sähkö ja loska ei vaan sovi yhteen. On niissä varmaan jotain virtasuojia (varmasti on oikea sana tähän hetkeen, älä epäile), enkä tiedä toimiiko ne edes sähköllä vai jollain millä, mutta kuitenkin. Sähkölaitteet ei saa kastua, näin on mulle opetettu. Piste.

Täällä kahvilassa on niin hiljaista, että kuulee jopa omat ajatukset. Aika pelottavaa. Toisaalta varmaan ihan hyvä, kun miettii tätä blogin kirjoittamista.

Tähänkö tämä maailma on menossa?

Mä en tiedä onko mun fiilis sellainen ”aaw, kuinka söpöä” vai ”tähänkö tämä maailma on menossa”.

Näin siis vanhemman rouvan täällä, ennen kello 10:00, ja hän oli pikkoloviinillä!

Aaw tulisi siksi, että  mun mielestä toi on aika siistiä. On sellainen tilanne joko elämässä, tai ainakin tässä päivässä, että voi vaan tulla kahvilaan yksin, juoda pikkolollisen viiniä ja lukea päivän lehteä. Tässä on jotain ranskalaista.

”Tähänkö tämä maailma on menossa” fiilis tuli siksi, että pitäisiköhän tästä nyt jo huolestua. Omaan silmään eläkeiän saavuttanut ihminen juo aamulla ennen kello kymmentä viiniä! Onko tämä päivittäinen tapa, turrutetaanko tällä tunteita, onko sillä kaikki hyvin, ONKO SILLÄ EDES KOTIA?!

Ja näin ne ajatukset saadaan juoksemaan, jos ne meinaa ilmoittaa, että ei juosta, kävellään vain.

Siis okei, enhän mä nyt voi oikeasti tietää, että onko se edes alkoholillista se viini. Mistäs sitä tietää. Tarjoillaanko kahviloissa alkoholitonta viiniä? Voihan tämän munkin vihreä tee olla terästetty vodkalla. Mistäs sitäkään tietää.

Mutta sen minkä tiedän, on seuraava asia. Sitten kun itse olen eläkkeellä, aion mennä kahvilaan nauttimaan pikkoloviiniä. Ja lukemaan päivän lehteä. Luen, mitä maailmalla tapahtuu, nautin kylmästä valkoviinistä ja istuskelen kaikessa rauhassa. Enkä ainakaan aio selata somea. Tai terästää valkoviiniä vodkalla. Tai mistäs sitä tietää.

Sinustako taksikuski? Jos nyt ei kuitenkaan.

Musta ei olisi kyllä taksikuskiksi talvella. Lähinnä siksi, että lämpötilavaihtelut olisivat liian suuria. Autossa sisällä on ihanan lämmin ja ulkona taas jäätyisi pystyyn, ennen kuin ehtisi asiakkalle ovea avata. (kyllä, mä oisin se kuski joka avaisi asiakkaalle oven!)

Vihaan enemmän kuin mitään, olla talvella ulkona liian vähissä vaatteissa. Edes hetken aikaa. Pukeudun usein toppavaatteisiin silloinkin, kun vain kävelen autolle 20 metrin matkan. Ja vaikka auto olisi jo lämmitetty etukäteen.

Mutta siis vihaan myös olla sisällä liian paksuissa vaatteissa. Siitä tulee niin älytön ahdistus, inhoan hikoilla ilman järkevää syytä. Järkeviä syitä on siis mm. sauna. Ja joskus urheilu, vaikka silloinkin hikoilu aiheuttaa lähinnä ahdistusta.

Mutta yhteenvetona, musta ei tule taksikuskia, ainakaan talvisin.

Ihan mielenkiintoista kyllä seurata Helsingin Rautatieaseman taksiasemaa. En ymmärrä, miten siellä ei kolaroida minuutin välein.

Äskenkin yksi taksi

->Oli parkissa

->Kävi avaamassa takakonttinsa

->Ajoi muutaman metrin eteenpäin takakontti auki

->Peruutti muutaman metrin taakse päin, vähän eri kohtaan kuin aiemmin, edelleen takakontti auki

->Kävi huseeraamassa takakontilla jotain, ihan kuin etsisi jotain

->Laittoi takakontin kiinni ja ajoi n. 10 metrin päähän siitä, missä äsken oli parkissa

Ja siis mainittakoon, että ensimmäinen paikka, missä taksi oli, oli sellainen, missä olisi hyvin voinut myös takakontin avata.

Vaikuttaa vähän siltä, että menee turhan monimutkaiseksi toi taksikuskina oleminen.

No nyt on selkeästi turistiryhmä liikenteessä! Nopealla laskemisella n. 20 henkilöä haluaa kävellä paikasta A paikkaan B. Ensimmäinen kävelee reippaasti eteenpäin selkeästi tietäen (tai esittäen, että tietää) mihin ollaan menossa, loput 19 seuraa perässä.

Ensin he puikkelehtivat siellä taksien seassa taksitolpalla (tätä on vaikea selittää, mutta jos tiedät miltä se isoin taksitolppa Helsingin Rautatieasemalla näyttää, niin ymmärrät pointin), vaikka lähes vieressä olisi ollut kävelytie. Juuri se, mitä kaikki muut ihmiset käyttävät.

Sitten he menevät autotien yli, missä on molempiin suuntiin koko ajan liikennettä. (taas, jos tiedät paikan, niin siitä taksitolpalta Sokokselle). Toki siinäkin olisi lähes vieressä ollut suojatie, mitä taas kerran, kaikki muut käyttävät.

No, viisivuotiaan lapseni sanoin. Elämä on välillä sellaista.

-Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa  kaupunkikahvilla

TikTokissa Kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Exit mobile version
%%footer%%