”Ehkä tässä on syy, miksi en enää kirjoita lauluja enkä runoja. Mä olen ollut lapsena niin taitava, että ihan turha edes yrittää päästä enää samalle tasolle.”
Tähän blogin päivittämiseen on tultava muutos. Haluaisin kirjoittaa näitä postauksia niiiiiiin paljon enemmän, kuin mitä ehdin käymään kahviloissa. Jotain täytyy tehdä asialle.
Keksin ihan uskomattoman erikoisen ratkaisun.
Kirjoitan näitä postauksia, vaikka en olisi kahvilassa! Huh, tätä mielikuvituksen määrää.
Kyllä mun päässä liikkuu ihan yhtälailla erikoisia juttuja, olen minä sitten kahvilassa, kuppilassa tai kotona olohuoneen pöydän alla. Edelleen kyllä haluan näitä kahviloissakin kirjoitella, mutta välillä tulee näitä pöydän alta tai sohvan päältäkin kirjoitettuja tekstejä. Voisin retkeillä myös kylpyhuoneen lattialle, tai lapsen vaatekaappiin.
Tänään on perjantai 13.päivä. Epäonnenpäivä monelle.
Itse heräsin tänä aamuna (varmaan moni muukin), huomasin epäonnenpäivän ja muistin, että tuon niminen elokuvahan on tehty myös. Siinä oli jotain varhaisteinejä elämässä omaa nuoruuttaan. Hetken päästä (okei, nyt vasta kun kirjoitan tätä) muistin, että sen elokuvan nimi taisikin olla ihan vain Kolmetoista.
Perjantai 13. elokuvan genre taitaa olla hieman muuta luokkaa. Ja jos siinä on teinejä, niin niiden suurin huolenaihe ei varmasti ole se, että saako lupaa mennä kaverille yökylään.
Aloin muuten tekemään näitä blogipostauksia kuunneltavaan muotoon! Ne löytyy Kaupunkikahvilla:n Instagramtililtä. Yhdestä postauksesta tulee aina 1-5 videota. Käy kuuntelemassa! Vaikka toisaalta on kyllä ihanaa, että joku vielä lukee myös blogeja. Rakastan tämän kirjoittamista.
Okei, on tämä kirjoittaminen vähän hankalampaa kotona, kuin kahvilassa. Tai kun täällä ei ole mitään tapahtumaa missään, telkkari seisoo paikallaan, ikkunat on seinissä kiinni ja koirakin vain nukkuu. Ainoa mikä liikkuu, on mun levottomat jalat.
Huomasin kyllä yhden asian. Kun miettii, mitä kirjoittaisi, kotona teksti meinaa mennä enemmän henkilökohtaiseksi, kuin kahviloissa. Kahvilassa keskityn enemmän toisiin ihmisiin ja ulkopuoliseen elämään, kotona mietin, mitä MINÄ teen, mitä LAPSENI tekee, mitä KOTONA tehdään.
Mulla alkoi soimaan yksi biisi päässä. Tai siis biisin osa. Tai oikeastaan koko biisi, sen vaan on tosi lyhyt.
”Kylmä kahvi kaunistaa ja mua väsyttää”.
Mä oon nyt aika varma, että olen keksinyt ton biisin jonkun kaverini kanssa. Olis tosi hauska muistaa, että kenen. Ja mikä tossa oli idea, vai oliko tossa ideaa. Tuskin.
Lapsena kirjoitetut laulut ja runot
Keksitkö sä lapsena koskaan itse lauluja? Mä keksin ja osaan jotkut niistä edelleen ulkoa. Valitettavasti.
Ne ei ole niitä lauluja, mistä saa ihanan tarinan aikuisiälle ja kaikki huokailee ”Voi kun se on ollut lahjakas jo pienenä”. Ei.
Mä lauloin mm. rautapuvusta, mikä ei mennyt rikki kun autolla ajettiin päältä (ei siis mitään traagista ahdistuslaulua, vaan ihan vain koska rautapuvut oli siistejä). Lauloin myös siitä, että kissat on tosi kiinnostavia, mutta norsut ei. Tai oikeastaan lauloin ”en voi norsua vastustaa”, mikä tarkoittaisi ihan päinvastaista, mutta mistä sitä nyt lapsena noita sanoja niin tietää.
Ja jos en keksinyt lauluja, keksin runoja. Nämä alkaa olla sitä luokkaa, että jonkun muusikon kannattaisi ottaa näistä koppia ja tehdä niistä lauluja. Tässä yksi parhaimmista:
”Kutittaa, mua kutittaa
mä rapsutan kättäni
Enää ei kutita, enää en raavi
nyt hypin ja juon kokista”
Ehkä tässä on syy, miksi en enää kirjoita lauluja enkä runoja. Mä olen ollut lapsena niin taitava, että ihan turha edes yrittää päästä enää samalle tasolle.
Olkaa kilttejä ja kertokaa kommentteihin (tai tulkaa kertomaan Instagramiin!) teidän omia lauluja/runoja, mitä lapsena ootte kirjoittaneet. En mä vaan voi olla ainoa, jonka mielikuvitus on ollut tota luokkaa.
-Kaupunkikahvilla
Seuraa myös:
Instagramissa @ kaupunkikahvilla
Facebookissa Kaupunkikahvilla
