”Ihan mielenkiintoista kyllä seurata Helsingin Rautatieaseman taksiasemaa. En ymmärrä, miten siellä ei kolaroida minuutin välein.”
Aika hurjia noi tyypit, jotka vetää sähköskuuteilla tuolla loskassa. Hurjia kahdesta syystä.
Ensinnäkin, itse jos edes yrittäisin, olisin pelkästä ajatuksesta kaatunut maahan. Eihän noilla meinaa pysyä pystyssä edes kuivalla asvaltilla, niin saati sitten loskassa..
Toisekseen. Mä en tiedä miten sähköpotkulauta toimii, mutta mun päässä sanat sähkö ja loska ei vaan sovi yhteen. On niissä varmaan jotain virtasuojia (varmasti on oikea sana tähän hetkeen, älä epäile), enkä tiedä toimiiko ne edes sähköllä vai jollain millä, mutta kuitenkin. Sähkölaitteet ei saa kastua, näin on mulle opetettu. Piste.
Täällä kahvilassa on niin hiljaista, että kuulee jopa omat ajatukset. Aika pelottavaa. Toisaalta varmaan ihan hyvä, kun miettii tätä blogin kirjoittamista.
Tähänkö tämä maailma on menossa?
Mä en tiedä onko mun fiilis sellainen ”aaw, kuinka söpöä” vai ”tähänkö tämä maailma on menossa”.
Näin siis vanhemman rouvan täällä, ennen kello 10:00, ja hän oli pikkoloviinillä!
Aaw tulisi siksi, että mun mielestä toi on aika siistiä. On sellainen tilanne joko elämässä, tai ainakin tässä päivässä, että voi vaan tulla kahvilaan yksin, juoda pikkolollisen viiniä ja lukea päivän lehteä. Tässä on jotain ranskalaista.
”Tähänkö tämä maailma on menossa” fiilis tuli siksi, että pitäisiköhän tästä nyt jo huolestua. Omaan silmään eläkeiän saavuttanut ihminen juo aamulla ennen kello kymmentä viiniä! Onko tämä päivittäinen tapa, turrutetaanko tällä tunteita, onko sillä kaikki hyvin, ONKO SILLÄ EDES KOTIA?!
Ja näin ne ajatukset saadaan juoksemaan, jos ne meinaa ilmoittaa, että ei juosta, kävellään vain.
Siis okei, enhän mä nyt voi oikeasti tietää, että onko se edes alkoholillista se viini. Mistäs sitä tietää. Tarjoillaanko kahviloissa alkoholitonta viiniä? Voihan tämän munkin vihreä tee olla terästetty vodkalla. Mistäs sitäkään tietää.
Mutta sen minkä tiedän, on seuraava asia. Sitten kun itse olen eläkkeellä, aion mennä kahvilaan nauttimaan pikkoloviiniä. Ja lukemaan päivän lehteä. Luen, mitä maailmalla tapahtuu, nautin kylmästä valkoviinistä ja istuskelen kaikessa rauhassa. Enkä ainakaan aio selata somea. Tai terästää valkoviiniä vodkalla. Tai mistäs sitä tietää.
Sinustako taksikuski? Jos nyt ei kuitenkaan.
Musta ei olisi kyllä taksikuskiksi talvella. Lähinnä siksi, että lämpötilavaihtelut olisivat liian suuria. Autossa sisällä on ihanan lämmin ja ulkona taas jäätyisi pystyyn, ennen kuin ehtisi asiakkalle ovea avata. (kyllä, mä oisin se kuski joka avaisi asiakkaalle oven!)
Vihaan enemmän kuin mitään, olla talvella ulkona liian vähissä vaatteissa. Edes hetken aikaa. Pukeudun usein toppavaatteisiin silloinkin, kun vain kävelen autolle 20 metrin matkan. Ja vaikka auto olisi jo lämmitetty etukäteen.
Mutta siis vihaan myös olla sisällä liian paksuissa vaatteissa. Siitä tulee niin älytön ahdistus, inhoan hikoilla ilman järkevää syytä. Järkeviä syitä on siis mm. sauna. Ja joskus urheilu, vaikka silloinkin hikoilu aiheuttaa lähinnä ahdistusta.
Mutta yhteenvetona, musta ei tule taksikuskia, ainakaan talvisin.
Ihan mielenkiintoista kyllä seurata Helsingin Rautatieaseman taksiasemaa. En ymmärrä, miten siellä ei kolaroida minuutin välein.
Äskenkin yksi taksi
->Oli parkissa
->Kävi avaamassa takakonttinsa
->Ajoi muutaman metrin eteenpäin takakontti auki
->Peruutti muutaman metrin taakse päin, vähän eri kohtaan kuin aiemmin, edelleen takakontti auki
->Kävi huseeraamassa takakontilla jotain, ihan kuin etsisi jotain
->Laittoi takakontin kiinni ja ajoi n. 10 metrin päähän siitä, missä äsken oli parkissa
Ja siis mainittakoon, että ensimmäinen paikka, missä taksi oli, oli sellainen, missä olisi hyvin voinut myös takakontin avata.
Vaikuttaa vähän siltä, että menee turhan monimutkaiseksi toi taksikuskina oleminen.
No nyt on selkeästi turistiryhmä liikenteessä! Nopealla laskemisella n. 20 henkilöä haluaa kävellä paikasta A paikkaan B. Ensimmäinen kävelee reippaasti eteenpäin selkeästi tietäen (tai esittäen, että tietää) mihin ollaan menossa, loput 19 seuraa perässä.
Ensin he puikkelehtivat siellä taksien seassa taksitolpalla (tätä on vaikea selittää, mutta jos tiedät miltä se isoin taksitolppa Helsingin Rautatieasemalla näyttää, niin ymmärrät pointin), vaikka lähes vieressä olisi ollut kävelytie. Juuri se, mitä kaikki muut ihmiset käyttävät.
Sitten he menevät autotien yli, missä on molempiin suuntiin koko ajan liikennettä. (taas, jos tiedät paikan, niin siitä taksitolpalta Sokokselle). Toki siinäkin olisi lähes vieressä ollut suojatie, mitä taas kerran, kaikki muut käyttävät.
No, viisivuotiaan lapseni sanoin. Elämä on välillä sellaista.
-Kaupunkikahvilla
Seuraa myös:
Instagramissa kaupunkikahvilla
TikTokissa Kaupunkikahvilla
Facebookissa Kaupunkikahvilla
