Avainsana: hyvinkää

Miten saada lisää itsevarmuutta?

Location: Hyvinkää

Okei, ihan ensimmäisenä. Ihana aurinko. Ihana sää. Ihana lämpö. Sitten toiseksi. Edellä mainittujen asioiden takia, täällä kahvilassa on ihan paahtavan kuuma. Sanoisin, että bikinikeli. Bikinikahvit. Uikkarikahvit. Ui, Kari kahvit. Mun naamaa kuumottaa niin paljon, että tunnen sen punaisuuden. Jos mun naama olisi vaikka vihreä, niin tuntisinkohan mä sitä? Mahdollisesti, olisin varmaan aika pahoinvoiva. Tai piirtänyt tussilla naamaan.

Luin jostain joskus, että kuuma kahvi viilentää. Mä todella toivon, että se on totta.

Täältä kahvilasta näkee tosi hyvin ulos, isot ikkunat siis. Mutta koska ah niin ihana aurinko, täällä on verhot melkeen kokonaan kiinni. Yritä tässä nyt sitten katsella ulos, kun näkee vain ihmisten jalat. Kävelytyylejä voisin kyllä tässä miettiä, mutta siitä ei kovin pitkää tekstiä saisi aikaiseksi. No, täytyy hyödyntää mun huonoa ryhtiä ja pitää leuka pöydässä. Näkee ihmisistä ne loputkin osat. Täytyy varmaan hakea pilli, niin pystyy helposti juoda samalla, kun lepuuttaa päätä pöydässä.

Kahvilan edessä olevalla penkillä on kaksi naista take away -kahveilla, kahden koiran kanssa. Vaikutan varmasti todella fiksulta, kun kuikuilen täältä tolpan takaa niitä. En kehtaa enää vaihtaa paikkaa. Paljon järkevämmän oloista on heilua sivulta toiselle ja yrittää kurkkia tolpan taakse. No ei kai sitä itsestään tarvitse järkevää kuvaa antaakaan. Pidetään piilossa se arvokas ominaisuus.

Miten saada lisää itsevarmuutta?

Siis rakastan noita itsevarmoja ihmisiä. Kävelee kävelytiellä like a boss, vaikka takaa tulee auto. Kääntyy vain katsomaan taaksepäin huomatakseen, että sieltä tosiaan tulee auto. Ja jatkaa keskellä tietä kävelyä. Ajatus on selkeästi ”Tämä on kävelytie, mun ei tarvitse väistää autoja”. Autoilijahan voi olla kaikkea taksista poliisiin ja kännikuskista viisivuotiaaseen. Kaksi jälkimmäistä ei välttämättä edes näe sitä kävelijää, ne tuskin näkee koko kävelytietä. No, tässä tapauksessa se oli vain taksi, onneksi. Nätisti jonotti siinä ihmisen takana, että pääsee eteenpäin.

Mitenhän sitä saa tuollaista itsevarmuutta? Veikkaan, että se tapahtuu jo lapsuudessa. Itse olin kova keksimään erilaisia laulujen sanoja. Eräänkin laulun sanat meni näin ”Minulla oli rautapuku, joka ei mennyt rikki ja silloin myöskään, minä en mennyt rikki.” Eli kehitin siis lapsena itselleni rautapuvun, jotta voisin aikuisena kävellä kävelytiellä rauhassa. Ilman, että tarvitsee väistää autoja. Aikamoinen lapsinero. Eli tässä tulee vielä vinkki teille, ketkä ette ole lapsena tajunneet keksiä rautapukua. Älä keksikään, äläkä jää seisomaan keskelle kävelytietä, jos sieltä tulee auto. Siinä saattaa sattua.

Fatbiket on kyllä siistejä menopelejä. Ne näyttää edestäpäin ihan moottoripyörältä. Tiedän, nyt kaikki moottoripyöräilijät kivittää mut. Mutta vaikka vika voisi olla mun näössä, niin ei se ole. Ne tosiaan on poljettavia prätkiä.

Jos täällä kahvilassa soi joku biisi ja joku kävelee ulkona täysin sen musiikin tahtiin, niin onko sillä henkilöllä silloin rytmi veressä?

Miettikää minkä näköistä olisi, jos maailman jokainen ihminen kävelisi aina tietyn biisin tahtiin? Biisi vaihtuisi päivittäin. Yhtenä päivänä vedät maratonia Suvivirren tahtiin, toisena päivänä olet museon opastuskierroksella Daruden Sandstormin tahtiin. Kaikilla on siis oltava aina sama biisi. En kyllä haluaisi olla valssia tanssimassa silloin, kun päivän biisinä olisi 2Unlimited – Get ready for this.

Kävin äsken vessassa. Kuten esimerkiksi tästä postauksesta voit lukea, vessakäynnit täytyy aina kertoa. Niistä löytyy aina jotain kerrottavaa. Ehkä jopa bisnesideoita. Tällä kertaa homman nimi on se, että mun oli pakko käydä vessassa. Syy: kahvikupilliseen kuuluu ilmainen santsikuppi. Ja mä en voi hakea sitä, ennen kuin olen käynyt tyhjentämässä itseni. Nyt on taas täysi kupillinen naaman edessä. Sellainen mielenkiintoinen vessatarina tällä kertaa.

Nyt olen kyllä kateellinen jollekin pojalle. Se kävi ostamassa pakastepizzaa sähköpotkulaudalla. En tiedä onko ton nimisiä laitteita olemassakaan, mutta sellainen potkulaudan näköinen, mikä kulkee varmaankin sähköllä. Jostain syystä näystä tulee mieleen huoleton elämä. Olet kotona, etkä jaksa tehdä ruokaa. Toisaalta tekisi vähän pizzaa mieli. Hei, mä lähden sähköpotkulaudalla kauppaan ostamaan pakastepizzaa. Jos multa kysyttäisi, miltä huoleton elämä näyttää, niin juuri tuolta.

Otin kuvan lautasesta, koska se oli hieno. Siinä näkyy myös sämpylän osia.

Mulla katkesi ajatus äsken ihan totaalisesti. Mä jäin vain jumittamaan. Syynä se, että näin jonkun miehen kantavan sankoa kädessä. Eikä mitä tahansa sankoa, vaan jogurttisankoa. Sitä sellaista, mistä myydään kaupassa turkkilaista jogurttia. Onkohan siinä 1kg. Jostain syystä mietin vain, että missähän sen miehen reppu/laukku/joku tavarankantojuttu on. En tiedä miksi sen sangon kantaminen ulkona näytti niin hassulta. Ihan kuin se olisi ollut käsilaukku. Tai mistä minä tiedän, vaikka olisikin ollut. Ei ole helppoa varastettavaa jogurtissa uivat puhelimet ja luottokortit. Ja jos täytyy puhua puhelimessa, voi samalla syödä poskelta valuvaa jogurttia. Nam.

Ihmisillä on todella pitkiä kengännauhoja. Heh, näköjään pelkistä ihmisten jaloistakin pystyy keksimään juttua. Mutta olen nähnyt jo ainakin kymmenellä (oikeasti ehkä kolmella) jäätävät narut. Tai siis sellaiset, että ensimmäisenä luulee, että nauhat on unohdettu solmia. Mutta sitten ne onkin sidottu niin, että ne näyttää unohdetuilta. Kaikkea sitä onkin muodissa nykyään. Lepattavat narut.

Aiemmin oli ne kaksi naista ja koiraa siellä take away -kahvilla. Nyt niiden seuraan liittyi vielä kolmas nainen. Ja se toinen koira sekosi, kun näki uuden kahvittelijan. Pyöri ympyrää ja heilutti häntää kuin mikäkin katuharja. Hauskoja tarkoituksia tulee, kun vähän viilaa pilkkuja ja välimerkkejä. ”Ja se toinen koira sekosi”. ”Ja se toinen koira, se kosi”. Jos noista jälkimmäinen olisi tapahtunut, olisi varmasti vielä enemmän kerrottavaa tässä postauksessa. Mutta valitettavasti koira vain sekosi. Sen pituinen se.

Sen pituinen oli myös tämän kertainen kahvitteluhetki. Taas teki mieli pullaa, mutta nälässä kun menee, niin pakko ostaa jotain suolaista. Ja ajaisin itseni vararikkoon, jos ostaisin joka kerta ensin suolaista, sitten makeaa. Täytyy useammin muistaa mennä kahville juuri syöneenä, niin voi vetäistä jälkkäripullat kahvin kanssa.

Mutta nähdään taas, heipat!

xoxo, Kaupunkikahvilla / Marianne Katriina

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Karhu nähty kaupungissa


Location: Hyvinkää



Jes. Nyt tulin siihen kahvilaan, mihin pitikin (lue edellinen postaus, niin tiedät mistä puhun). Ikkunat on just siellä missä haluan. Penkki tosin oli tänään väärään suuntaan, mutta ei anneta sen häiritä, pääasia että näen ulos.

Mietin koko matkan, kun kävelin kahvilaan, että nyt aloitan tämän kauden. Nyt en jaksa enää odottaa, kausi starttaa nyt ja päättyy 1.3.2022. Mutta mut palautettiin maan pinnalle hyvin nopeasti, heti kahvilan tiskillä. ”Valitettavasti meillä ei ole vielä laskiaispulllia myynnissä”. Jep. Suuren pettymyksen ja kauden siirtymisen jälkeen, päätin jatkaa elämää vaniljatoscapullalla. Eihän se nyt laskiaispulla ole, mutta ihan törkeen hyvää kuitenkin. Oikeastaan parempaa kun laskiaispulla, mutta kun on jotain päättänyt haluta, niin pettymys on suuri, jos sitä ei saa. Kompensoin pettymystä ottamalla normaalin kahvin sijasta erikoiskahvin. Tai siis tilasin kyllä ihan normaalin tummapaahdon, mutta elin hetken reunalla ja kaadoin sekaan kauramaitoa normaalin maidon sijasta. Vaniljatoscapulla ja läheserikoiskahvi, niillä aloitetaan.

Heti ensimmäisenä kiinnitän huomiota muutamaan ohikulkevaan ihmiseen, jotka katsoo pitkään tolpan takana olevaa juttua. Juttua nimenomaan, en tiedä mitä siellä on. Mutta jos jotain tiedän, niin sen, että kierrän sitä kautta takaisin kotiin, koska itsekin haluan tuijottaa juttua.

Ei ollut pullan tarina tässä, vielä on sanottava eräs asia. Tämä maistuu ihan dallaspullalle ja dallaspulla on yksi mun lempipullista. Kyllä, mulla on lempipulla ja se on normaalia. Mutta se mikä ei ole normaalia, on se, että joillain on eri kaupungeissa lempitalo. Siis _lempitalo_. ”Katso Pirkka, tämä keltainen puinen talo, missä on ikkunoita ja ainakin kaksi ovea, on lempitaloni täällä Toijalassa. Hienon värinenkin.”. Okei, ehkä se on ihan normaalia. Vaikka ei se kyllä ole. Ainoa talo, minkä hyväksyn lempitaloksi, on talo Naantalissa. Muumitalo.

Pieni tilannepäivitys reppua kädessään kantavista henkilöistä ja sauvakävelijöistä. (tästä postaukseen, mistä kaikki alkoi) Todistetusti taas eräs henkilö kantaa reppua kädessä, ei selässä. MIKSI? Jokainen tavallaan, tottakai. Mutta MIKSI? Mitä on tapahtunut sillä repunostohetkellä, kun on sellaiseen päätynyt. ”Tarvitsen nyt uutta käsilaukkua, voisin ostaa repun.”

Nykyään on selkeästi muodissa pitkät toppatakit. Ne oli muodissa myös mun lapsuudessa, makkarankuorilapsuus. Käteviähän ne on, lämmittää koko kroppaa pelkän yläkropan sijaan. Voi siis huoletta unohtaa housut kotiin, tai oikeastaan kaikki vaatteet. Kengät ehkä pitäisin, ellet osta pitkän toppatakin sijaan haalaria, missä on kengät valmiina. Kai ne menee jo johonkin sukelluspukukategoriaan.

Minnehän on menossa henkilö, jolla on farkut jalassa, raksatakki päällä ja kantaa tikkaita? Jotenkin ne tikkaat ei ihan sovi tähän. Vaikka toisaalta, normaalimmalta se näyttää, kun että kantaisi reppua kädessä.

Miten yksin kahvilassa käyvät ihmiset menee vessaan, jos kesken pullan ja kahvin täytyy päästä käymään? Jos nyt jätetään laskuista se eväsretki vessan lattialle. Ja entä jos siellä vessassa täytyisikin viettää pidempään aikaa? Kylmä kahvi kaunistaa, mutta ei se hyvää ole. Voiko kassalta mennä pyytämään ”anteeksi, tavara ei tullut odotettua nopeutta ulos, saisinko uuden kuuman kahvin jäähtyneen tilalle?”

Edellisessä kahvilassa häiritsi jokin piippausääni. Täällä häiritsee liian kovalla oleva radio. Ei siinä, tykkään kyllä kuunnella radiota, mutta nyt keskityn enemmän siihen, kuin ympärillä tapahtuvaan. Nytkin juontajat puhuu lepattavista viiksistä. Eihän sitä voi olla kuuntelematta.

Nyt joku henkilö kävelee raksavaatteissa ohi. Olikohan se farkkumies pöllinyt siltä ne tikkaat?

Mitä on nämä lähesjuoksevat ihmiset? Kävellään, mutta vähän kuitenkin tavallaan juostaan. Onko silloin kiire jonnekin ja jos on, niin miksi ei juosta kunnolla? Bussi lähtee kahden minuutin päästä ja pysäkille on matkaa kilometri. ”Täytyy äkkiä juosta, että ehdin. Samalla voisin kyllä kävellä, ei tässä nyt ihan lenkillä kuitenkaan olla.” Siis mitä? Tämän miettimisestä tulee vain mieleen lause, mitä voi huudella lenkkeilijöille. ”Lähtisit aiemmin, niin ei tarttis juosta!”

Hep! Ensimmäinen kalja bongattu. Kun tarkemmin katsoin, se oli karhu. Olis kyllä siistiä, jos karhuja kävelisi keskustassa vapaana. Tietenkin niin, että ne olisi tottuneet jo ihmisiin ja niitä voisi paijailla. Yhden kouluttaisin heti mun taksikuskiksi. Henkilökohtaiseksi, sitä ei saisi paijailla, ainakaan silloin, kun se on työtehtävissä. Että ehdin ajoissa perille, karhu sentään juoksee jos on kiire, ei lähesjuokse.

Joku veti koko kämmenellisen jotain pastilleja suuhunsa, ennen kuin tuli kahville. Mietin vain, että oliko ne pastilleja. Ehkä ne oli rauhoittavia, koska kahviseurana on anoppi. Tai sitten ne tosiaan oli ihan vaan niitä minttupastilleja, koska kaikessa pitää säästää. Onhan nyt minttukaakao huomattavasti edullisempaa, jos tuo omat mintut mukana.

Heh. Nyt se raksavaatteissa oleva henkilö polki pyörällä ohi. Olikohan se pöllinyt sen siltä tikasvarkaalta.

Äh, unohdin käydä katsomassa, mitä siellä kulman takana oli. No, epätietoisuudessa on hyvä elää.

Kiitos kahviseurasta ja tikas- ja pyörävarkaiden seuraamisseurasta, nähdään taas kaupunkikahveilla!

xoxo, Marianne Katriina / Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Mikä on paras kahvila?


Location: Hyvinkää



Kahvihammasta kolotti, vaan ei mitä tahansa kahvihammasta, vaan sitä kuuluisaa herkkukahvihammasta. Tai sitten teki vaan mieli pullaa, mutta kahvin muodossa. No, jotain makeaa kuitenkin. Nestemäisenä. (ens kerralla pistän vaan pullan blenderiin)

Tilasin Salty Caramel Laten, kuitenkin vähän vähemmällä makeudella. En edes tiedä miksi, koska teki mieli myös pullaa, mutta jätin sen ottamatta. Eli siis olisin voinut ottaa vain ällömakean kahvin tai vähemmän makean kahvin ja kyytipojaksi pullan, mutta mä otin vain vähän makean kahvin. Loogista.

Ei kyllä mennyt putkeen kahvilan valintakaan. Kahvila itsessäänhän on siis todella kiva, mutta jos ideana on katsoa ulkona ohikulkevia ihmisiä ja tapahtumia, niin keskellä kauppakeskusta sijaitseva kahvila ei välttämättä ole hyvä vaihtoehto, jos ainoat ikkunat on kattoikkunat, mistä ei näe kuin taivaan. Ja lintubongaria musta ei ihan vielä ole saatu koulittua. Ja siis oikeastaan tällä hetkellä näkyy muutenkin vain lumen peittämät ikkunat. No, valinta oli tehty. En kehdannut palauttaa kahvia tai kysyä, jos voisin lähteä posliinimukiin kaadetun kahvin kanssa toiseen kahvilaan, koska täällä ikkunat oli sijoitettu väärään paikkaan.

Hiljaiselta vaikuttaa tällä hetkellä. En mä desibelejä mitannut, mutta ihmismäärän perusteella ei vastamelukuulokkeille ole tarvetta. Ensimmäisenä huomaan vain muutamia yhdenkassinshoppailijoita (tiedättehän, lähdetään shoppailemaan, mutta löydetään vain yksi paita) ja muutama lapsiperhe.

Hetken istuttuani, kuulen takana olevasta vaatekaupasta vauvan itkua. Missään ei näy ketään, ei vauvaa eikä aikuista. Joka puolella vain ”ALE -50%” plakaatteja. Tällehän ei ole muuta selitystä, kuin että joku on keksinyt vauvan itkulta kuulostavan paidan. ”Kaikille, jotka kärsivät vauvakuumeesta!”. Koska siis vauvan itkuhan on se kaikista paras juttu ensimmäisenä vuotena vauvan kanssa. Ostaisin heti, jos olisi vauvakuume.

Viereisessä pöydässä taaperoi (=taapero kävelee, ei voi olla olemassa kuvaavampaa sanaa) joku pieni ihminen, ne on söpöjä kun voi vaan katsella vierestä. Hän kertoo hyvin tarkasti, missä kohtaa lattiaa puetaan ulkovaatteet päälle. Vaihteeksi, söpöä kun voi vain katsella vierestä. Koska taaperon pukeminen ei vaan oikeasti koskaan ole söpöä, jos sen itse tekee. Paitsi taas jonkun ulkopuolisten mielestä.

Kahvilan jonohkossa on seissyt pitkään kaksi henkilöä. He siis seisovat tavallaan jonossa, mutta kuitenkin sen kriittisen 2cm jonosta sivussa, että ei sitten kuitenkaan jonota. Ehkä. Näiden henkilöiden takia on  varmasti keksitty lause ”anteeksi, oletteko te jonossa?”. Koska jos menisit röyhkeästi ohi, he olisi varmasti jonottamassa ja kohta saisit lukea hesarista ärsyttävistä kahvilaohittelijoista. Ja jos jäisit niiden taakse odottelemaan, saisit samaisesta lehdestä lukea olevasi ärsyttävä perässähönkäilijä tai muiden kengillä kävelijä (kun astut vahingossa jonkun kantapäille ja saat kommentin ”kävele omilla kengillä”).

Mä kyllä nautin kahvilassa istumisesta yksin. Mutta en selkeästi nauti tästä yhtään niin paljon kun normaalisti, koska tiedän, että tämän jälkeen täytyy lähteä ruokakauppaan. Voisin vain omissa ajatuksissa kävellä takaisin kotiin ja leijua jossain hattaramaailmassa. Paitsi että mun auto jäisi parkkihalliin, jos kävelisin kotiin. Ei toimi tämä hattaramaailman ja oikean elämän yhdistäminen ihan niin hyvin, kun haluaisi.

Täällä kahvilassa piippaa vähän väliä joku. Se on varmaan joku kahvilan oma juttu, mikro, kahvinkeitin, työntekijä, en tiedä. Varmaan ihan järkevä ja syystä kuuluva piippaus, mutta ärsyttävän häiritsevä, kun taas havahduin sieltä hattaran sisältä. Miten olisi sellainen piippausääni, joka ei kuulu ollenkaan, mutta silti työntekijät tietää, kun se piippaa? Loistava bisnesidea ja varmasti todella helposti toteutettavissa. ”Silent piip”

Kiva kyllä, että on olemassa kauppakeskus, missä kaupat on auki myös sunnuntaisin. Tottakai omaa shoppailua helpottaisi, jos KAIKKI kaupat olisi auki. Koska siis just nythän mä haluaisin Carlingsista Leviksen farkut. En mä niitä ole koskaan ennen halunnut, enkä halua varmasti huomennakaan, mutta juuri nyt ne olisi kivat.

Hei! Taas kävelysauvojen perässävetelijä (jos et tiedä mistä puhun, käy lukemassa tämä). On oikein juomapullokin mukana. Taitaa olla ihan oikea vapaaehtoisesti liikenteessä oleva sauvakävelijä, koska eihän niitä sauvoja voi tietenkään sisällä käyttää, pakko vetää perässä. Toisaalta, ehkä tällä mitataan se, että oletko oikea sauvakävelijä. Vedätkö niitä perässäsi tai kannat, kun olet sisällä, vai käytätkö niitä niin kuin ulkonakin, muistaen tietenkin tökkiä vähän vastaantulevia hiihtäjiä. Myös siellä sisällä, missä niitä varmasti menee.

Vähänkö muuten olisi siistiä hiihtää kauppakeskuksessa. On niitä laskettelutunneleita olemassa kyllä, mutta oikeasti shoppailisit kaupasta toiseen hiihtosuksien kanssa. Vaikuttaa vähän epäkäytännölliseltä, mutta mieti nyt miten paljon säästäisit askelia. Koska askeliahan täytyy säästää, vaikka tulevaisuutta varten. Jos niitä sitten siellä tarvitseekin enemmän, kuin olisi käytettävissä. Mietippä itsesi vanhoilla päivillä sinne kiikkustuoliin. Lapsenlapsenlapsillesi sanoisit ”Ei teidän tarvitse minua paasata, voin ihan itse hakea sen pannukakun sieltä uunista, kattokaas kun silloin kun minä olin nuori, kävin ostoksilla suksilla! Nyt on sitten askelia säästössä niin että taitaa riittää jaettavaksikin! En tosin jaa.”. Niimpä. Nyt äkkiä ne hiihtoladut sinne kauppakeskuksiin.

Mä oon jo juonut tilaamani vähemmän makean karamellilaten, voinko mä silti vaan jatkaa tässä istumista? Vai pitäisikö käydä tilaamassa jotain lisää? Ensi kerralla kyllä ennakoin ja tilaan saman tien neljätoista kakkupalaa. Voin siis istua KAUAN. Ongelmaksi muodostuisi tietenkin se vessahätä, mikä siinä ehtisi tulla. En mä voisi jättää mun kakkupaloja pöytään vartioimatta, enkä etenkään jonkun vahdittavaksi. Ei kukaan voi luottaa keneenkään niin paljoa, että jättäisi omat kakkupalat toiselle, edes hetkeksi. Jos vaan otan ne mukaan sinne vessaan ja pidän kahvilakäynnin jälkeisen eväsretken yleisessä vessassa. Saisikohan tästäkin hyvän bisneksen? Voisin alkaa myymään kakkupaloja yleisten vessojen ovilla, koska kuka ei haluaisi evästä mukaan, kun menee tarpeilleen.

Eräät yhdenkassinshoppailijat tuli kanssa kahville. Äiti ja tytär, oletan. Niillä on selkeästi shoppailulaatuaikapäivä (mitä tykkäätte mun uusista suomen kielen sanoista, aika kekseliäitä, eikö). Mun mielestä lapsena oli niin siistiä lähteä Helsinkiin shoppailemaan ja syömään ravintolaan (pari paitaa ja mäkkäri). Heh, tän tekstin kirjoittamisen jälkeen äiti ja tytär päättikin olla tulematta tähän kahvilaan. Menee varmaan mäkkäriin.

Tähän loppuun vielä ehkä tärkein asia mitä voin sanoa tässä koko blogissa koskaan. On IHANAA nähdä, kun kaksi tai useampi henkilö on kahvilla yhdessä, eikä KENELLÄKÄÄN ole puhelimia kädessä. Ne ihan oikeasti juttelee keskenään ja niillä on selkeästi myös hauskaa.

Nyt en kehtaa istua täällä enää kauempaa, lähden ostamaan palan kakkua ja suuntaan vessaan. Kiitos seurasta, nähdään taas kaupunkikahveilla!

xoxo, Marianne Katriina / Kaupunkikahvilla

Seuraa myös:

Instagramissa @ kaupunkikahvilla

Facebookissa Kaupunkikahvilla

Exit mobile version
%%footer%%